Tein yhteistyöpostauksen jokunen aika sitten Spartoo-nettikaupan kanssa. Esittelin muutamat tuotteet heidän verkkokaupastaan, ja sain kiitoskeksi tilata heiltä kengät. Koko yhteistyökuvio tuli todella hyvään saumaan, sillä olen kuin olenkin vailla kunnollisia talvikenkiä. Edelliset tosiaan alkavat olemaan jo aika kuolleet, ja niitä nyt tuli käytettyä viimevuonna lähinnä pakon edessä. Toiset talvisaappaani ovat valkoiset, ja niissä on korkoa. Olen oikeasti naisellisesta ja tyttömäisestä tyylistäni huolimatta sairaan huono kävelemään korkokengillä. Ja valkoiset kengät eivät ihan joka asun kanssa passaakaan. Uggeja sitten löytyykin moneen lähtöön, mutta ne eivät tule kuuloonkaan jos keli on edes hiukan kostea. Joten, minun ei kahta kertaa tarvinnutkaan miettiä, millaiset kengät Spartoon suuresta valikoimasta mukaan nappaisin.
Ostoskoriin tipahti siis Moony moodin mustat talvisaappaat. Ilman korkoa, ilman sen kummempia härpäkkeitä. Nämä ovat aivan täydelliset talvisaappaat käyttööni. Näillä on hyvä kävellä, ja nämä sopivat asuun kuin asuun! Ihan vielä en näitä raaski alkaa ulkoiluttamaan, pitää hiukan odotella että kelit tästä kylmenisivät. Olen kyllä kaivanut jo toppatakin esille, olen sen verran vilukissa että lenkille lähtiessä se laskettelutakki alkaa olla jo aika must. Näissä kengissä ei ole vuoria/lämmikettä sisällä, joten ihan kovimpien pakkasten kenkulit nämä eivät kyllä ole.
Miltäs nämä kengät näyttävät? :) Mikäs teidän kantanne on talvikenkiin/-saappaisiin? Tykkäättekö koroista talvikengissä? Minun täytyy kyllä myöntää, että ainahan korot antavat kenkiin naisellisemman ja jopa kauniimman vaikutelman. En vaan innostu siitä, että talviliukkailla, kun en pystyssä pysy muutenkaan, yrittäisin sluibailla korkokengät jalassa kaupungilla.
Heti kysymys: Onko noi nahkaa? Olettaisin että on?
VastaaPoistaKivat basic-saappaat, käy varmasti moneen asuun ja vähän näin välikaudenkin aikaan. Itse rakastan talvisaappaita joissa on pörröreunusta yms, mutta ne näyttää aina syksyn kylmillä ilmoilla liian talviselle ja keväällä liian talviselle :D Pitäs varmaan ostaa jotkut tommoset perus, mutta mulla kyllä paleltuisi varpaat jos ei ole mitään lämmittävää vuorta noissa!
Ei oo nahkaa, synteettistä matskua luki kuvauksessa :) Ja sisäpinta on kangasta.
PoistaMäkin oon ihan hulluna pörröreunussaappaisiin, mut just noista samoista syistä päädyin näihin perussaappaisiin, jotka varmasti mätsää asuun kuin asuun :)
Sama ano täällä vielä. Oon sun pitkäaikainen lukija jo edellisen blogin ajalta, niin kun löysin nää, ajattelin heti sua! https://www.etsy.com/listing/243160698/my-little-pony-pink-heels-friendship-is?ref=related-4
Poistaöäääh aivan ihanat!! *_* <3 Voi että, kiva kun linkkasit :D kauheeta, nyt eksyn etsyyn ja shoppaan itseni varmaan hengiltä XD
Poistanäyttääpä kivoilta! :) Tosi simppelit mutta samalla tyylikkäät :3
VastaaPoistaKiitos ^_^ Just simppeliä tyylikkyyttä hainkin takaa kun noi valkkasin :)
Poistapretty *_*
VastaaPoistaAren't they? *_* <3
Poista