torstai 15. lokakuuta 2015

Do you wanna shop cheap? Berlin shopping haul☆

Shoppailupostausta taas jälleen kerran! Berliiniin lähtiessä vannotin etten shoppaile mitään, koska täytyy säästää Japania varten. Noh kuinkas sitten kävikään, kävimme Primarkissa ja niin pois päin. Järki oli kuitenkin matkassa, ja ostokset olivat hyviä sijoituksia. Kaikki mitä Primarkista ostin oli tarpeellista, ja mitään joutavia heräteostoksia ei tarttunut mukaan. Pointti tuossa otsikossa on myös se, että kaikki nämä ostokset tässä jotka esittelen, maksoivat yhteensä alle 60€. Samalla rahalla ei Suomesta saa mitään muuta kuin pahan mielen, siinä missä Saksasta raahasin paljon käyttökelpoista kampetta, joita oikeasti tarvitsen. 

Suloinen ja oikein extrapehmeä neule! Tämmöinen on ollut hakusessa jo viimetalvesta asti, joko vaaleanpunaisena tai sitten valkoisena. Katselin NewYorkerista loppukesästä erästä tämäntyylistä neuletta, mutta se oli marjapuuron värinen sekä todella ohut, joten kauppaanhan se jäi. Ja onneksi jätin, sillä Primarkissa oli myynnissä useita erilaisia samantyylisiä neuleita, joista tämä valikoitui mukaan. Punnitsin tämän sekä samanlaisen mutta pörröreunaisella hupulla varustetun neuleen välillä, mutta totesin tämän version paljon kätevämmäksi. En malta odottaa että saisin yhdistettyä tämän johonkin asukokonaisuuteen. 
 
Sifonkinen paita, pastellisävyssä tai valkoisena, on ollut myös must have-listalla. Nyt sitten tämä söpöläinen käveli minua vastaan, ja pakkohan se oli ottaa, varsinkin todella kauniin ruusukultaisen vetoketjuyksityiskohtansa takia. Paidan etumuksessa on vielä tasku koristeena. Tykkään kovasti, ja mielessäni onkin useita erilaisia asukokonaisuuksia johonka tämän voisin yhdistää. 
Alusvaateosasto on Primarkissa valtaisa. Normaalisti en pikkarikuvia blogiini laittaisi, mutta kun ne ovat pastellivärisiä ja söpöjä niin voiko ne jättää kuvaamatta? No ei voi. Nämä molemmat yksilöt lähtivät matkaan alelaarista. Keltaiset kustansivat 1€, ja vaaleanpunainen setti yhteensä 5€. Alusvaatteissa minun piheys varsinkin astuu kuvioihin; En halua maksaa alusvaatteista, joita ei käytännössä kukaan näe monia kymmeniä euroja. Poikkeuksena on Björn Borgin alusvaatteet, koska ne ovat kaikinpuolin hyvät ja käytännölliset, varsinkin treenatessa. Siksi ulkomaanmatkoilla pitääkin aina shoppailla alusvaateosastot tyhjiksi! 
Talvi lähestyy, ja voitte vaan kuvitella ettei tuo Vuittonin pikku härpäke kauheasti kaulaa lämmitä. Mietin että ostaisinko Vuittonilta oikeankin kaulahuivin, mutta päätin nipistää siitä ja sijoittaa ne rahat johonkin muuhun. Kaulahuivin hommia ajaa hyvin tämä parin euron valkoinen, superlämmin tämäkin, kaulahuivi. 
Siinäpä olikin nyt minun Primarkin ostokseni. Ostin vielä viisi paria sukkahousuja ja ihan perus sukkia, niitä en viitsinyt nyt tänne alkaa kuvailemaan, niissä ei mitään ihmeellistä ollut. Seuraavaksi sitten kuvia muista ostoksista, out of Primark. 
Teetä! Olen joskus tainnut sanoa, että minä en pysty heittämään pientäkään ulkomaanmatkaa ilman, että en ostaisi teetä. Viime keväänä käytiin eräässä teekaupassa, ja ostettiin sieltä pieni annos hedelmillä maustettua vihreää teetä. Kadutti että ostettiin se kaikista pienin annos, koska tee oli _hyvää_. Nyt napattiin suosiolla sitten isompi paketti. On se hyvä juttu, että poikaystävältäni taittuu tuo saksankieli täydellisesti, sillä olisin ollut aivan liemessä ostaessani teetä. 
Poniostoksia! Ponit kustantavat Suomessa sen verran, etten pihipäisyyksissäni niitä täältä kovinkaan usein osta. Lelukaupasta matkaan tarttui kaksi pikkuponia yllätyspussista (Perfect Pie sekä Electric sky), ja yllätyspussit maksoivat vain kaksi euroa (Suomessa hinta taitaa vaihdella kolmen ja neljän euron välillä). Kindermunapaketti on poniteemainen, ja yllätykseksi saa vähintään kaksi poniaiheista yllätystä. Nuo alla olevat isot ponit alustalla sain jättikindermunasta, joita minun oli vaan pakko ostaa, koska jättikindermunatkin maksoivat vain kaksi euroa (Suomessa mokomat taitavat lähennellä kymmentä euroa, sekä poniversioita tuskin koskaan tänne myyntiin tulee). Ponilehti Puolasta oli pakollinen ostos, koska mukana sai Nightmare Moon-figuurin. 
Ja meneekö joku muka ulkomaille ilman, ettei ostaisi herkkuja? Hamstrasin ihanan halpaa milkaa monta levyä, ja kaikkia niitä makuja joita Suomeen ei ole vielä rantautunut. Noisette on minun lemppariani, koska se maistuu aivan nutellalta. <3

Tällaisia ostoksia tällä kertaa. Mitä te tykkäätte shoppailla ulkomailla? 

8 kommenttia:

  1. eikäää nyt tuli ihan hirvee shoppailu himo :'D! Ihania juttuja oot löytäny ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Shoppailuhimo on nii kauhee kun se iskee!! :D Kiitos, mäki tykkään <3 Vielä en oo käyttämään päässy, mut soon! :)

      Poista
  2. Ootpa löytäny kivoja juttuja Primarkista! Mä en onnistu löytämään sieltä kuin vaan lähinnä halpaa roskaa/kertakäyttötavaraa lukuunottamatta yhtä ihan ok paitaa ja parii baarilaukkua. Alusvaatteet siel on kyl ihania, mutta niin huonoja päällä eikä rintsikat tarpeeks tukevia vaikka kyl niilki ehkä päivän pärjää.:D Saksa on kyl niin shoppailutaivas, varsinkin kosmetiikan ja ruuan kannalta, en malta oottaa et pääsen sinne taas joulumarkkinoille(joita suosittelen lämmöllä mikäli olet jouluihminen)*-*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saksa tosiaan on shoppailutaivas euroopassa! Ja joo, mielelläni menisin ja itseasiassa poikaystävälleni niistä puhuinkin, oon TODELLA jouluihminen. Kiitos vinkistä, pitää alkaa patistaa ensivuoden jouluksi!
      Ja joo, kylhän mäkin laaduntarkkailua niissä jutuissa pidin, ja kengät varsinkin jätin suosiolla hyllyyn :/

      Poista
  3. Ooh, hyviä löytöjä sulla!
    Primark on kyllä ihanan halpa, mutta itse kypsyn joka kerta siihen jäätävään väkimäärään mikä noissa Primarkin liikkeissä velloo. Eihän siellä mahdu kulkemaan :D Sitten tulee ahdistus, kuuma ja hirveä kiire, enkä koskaan löydä mitään kivaa. Noi neuleet on siellä olleet kyllä ihan hyvän tuntuisia, mutta kaikki trikoovaatteet taas mielestäni melkein huonompia kuin ginan ja h&m:n vastaavat. Ainakin ne mitä itse olen kokeillut ovat olleet niin ohutta kangasta, että tulee melkein reikiä jos vetää kerran päälle.
    Pitää itsekin ensi kerralla etsiä neuleita enemmän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siks me ei ees suunniteltu sitä Alexanderplazin Primarkkia vaan mentiin suosiolla kauemmas. Poikaystäväni halusi käydä kurkkaamassa löytyykö sieltä keskustan Primarkista yksiä housuja niin ei, ahdistus oli oikeasti valtava jo eteisessä, kun porukkaa vaan vyöryi sisään ja ulos. Sitten mieluummin vaikka maksan enemmän tai tilaan ebaystä, kuin menisi nsellaisen lössimäärän sekaan >_>
      Ja kyl tosiaan pikkusen piti laadunvalvontaa pitää, osasta vaatteista kyllä huomasi (ja varsinkin kengistä) ettei niitä kauhean kestäviksi ole suunniteltukaan.
      Nyt noita neuleita oli siellä tarjolla aika kivasti, varmaan ihan vaan koska talvi lähenee. Suosittelen kyllä :))

      Poista