Näytetään tekstit, joissa on tunniste outfit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste outfit. Näytä kaikki tekstit

maanantai 11. toukokuuta 2020

Ensimmäinen äitienpäiväni!

Sos mikä tämä postaustahti oikein onkaan! Ajattelin tämän "projektin" jäävän sellaiselle kerran kuussa-tasolle, mutta tässä sitä ollaan. Jo kolmas postaus lyhyen ajan sisään.
Eilen vietettiin äitienpäivää, ja ekaa kertaa moneen moneen vuoteen se ei ollut mikään tuskien ja surun päivä. Viimevuonna muistaakseeni olimme Japanissa, ja näin ollen ei juuri ehtinyt suremaan ja murehtumaan, kun Japanissa kyseinen päivä ei näkynyt mitenkään (liekö tuota juhlitaankaan siellä tai ainakaan samana päivänä kuin meillä). Ja vaikka olisi näkynytkin, niin onhan Japanissa aina tekemistä vaikka ja millä mitalla, ettei muutenkaan ehdi omia murheita miettimään. Voih, kunpa tästä maailma taas aukeaisi, niin hypättäisiin ehdottomasti koneeseen ja kohti Japania. Pitäähän tuo tiitiäinenkin opettaa reissuihmiseksi ja varsinkin Japaniin alkaa totuttamaan ;) 

Mutta joo, meillä oli eka äitienpäivä ja vietettiin se Helsingin keskustassa, hotelli Kämpissä. Mies oli ollut ihana ja järkkäsi minulle tällaisen yllätyksen. Ja tiedättekö, tuntui aivan kuin ulkomailla olisi ollut. Ei koskaan olla yövytty Kämpissä, vaikka Kämpin jäseniä ollaankin, ja viimeisimmästä käynnistä Helsingin keskustassa on jo ehtinyt vierähtää yli kaksi kuukautta. En edes muista milloin viimeksi ennen Tiitiäisen syntymää kävin kaupungilla, vaikka varsinaista korona-uhkaa ei tuolloin ollutkaan. Olo oli siis kuin olisi lähtenyt jonnekin kauemmaksikin reissuun! 


Hairband: Cloudberry Lady, shawl: Balmuir, t-shirt: NONSENSE, cardigan: MA*RS, necklace: Tiffany & Co., bag: Chanel, skirt: Zara, shoes: Fila

Kaikenkaikkiaan koko äitienpäiväviikonloppu oli todella onnistunut. Tykkäsin hurjasti huoneista. Me majoituimme siinä edukkaimmassa huoneessa, ja sekin oli tosi tilava ja tyylikäs, sekä kylppäristä löytyi kylpyamme (joka hotellihuone jossa on kylpyamme saa minulta heti lisäpisteet!). Koronan takia hotellin ravintola oli suljettu, joten aamiaiset ja illalliset saimme sitten huoneeseen. Päästiin siis nauttimaan koko rahalla majoituksesta. 
Vaikken koekaan olevani mitenkään hysteerinen koronan takia, niin ei mielellään kuljettu kaupoissa ja liikkeissä keskustassa. Koska keli oli mitä mainioin, käytiin lenkillä, ihasteltiin vanhoja asuntoja Helsingin arvoalueilla ja haettiin kahvit Espresso Housesta (tällaisen kahvihiiren sydän itkee verta, kun Robert's Coffeet ja Starbucksit ovat kiinni!). 

Kunpa tästä alkaisi maailmanmeno vihdoin rauhoittumaan, ja pääsisi pikkuhiljaa elämänsyrjään taas kiinni! Mutta tällainen oli meidän äitienpäiväviikonloppu, toivottavasti teillä oli myös mukava pyhä<3 

maanantai 10. helmikuuta 2020

Bmuir by Alexa

Hellou taas piiitkästä aikaa! Nyt iski sellainen kipinä että pakko päästä jakamaan vähän asukuvia teille, kun en oikein tuota instagramia alustana osaa käyttää niin kattavasti. Tai tuntuu, ettei instassa saa niin paljoa irti kuin bloggaamalla. Viimeisin postaus on taas näköjään viimevuodelta, mut heitetäänpä nyt sitten uutta materiaalia vuodelle 2020! 

Olin jokunen aika sitten Balmuirin Helsingin liikkeessä pre-shopping eventissä, missä saatiin esimakua uudesta Balmuirin ja Alexa Dagmarin mallistosta! Tilaisuus oli tosi kiva ja vitsit kun sormet syyhysi vähän jokaisen tuotteen kohdalla. Todella kaunis mallisto siis kaiken kaikkiaan. 
Päädyin ostamaan tämän monikäyttöisen mekon beigenä. Värivaihtoehdot olivat valkoinen, musta ja beige. Valkoinen tietty on ihana väri, mutta minä + valkoinen kashmir... Ei. Muutenkin valkoinen on värinä tosi hazardi käyttää. Kuitenkin itsellä on vakaa tarkoitus saada vaatekaappi, jossa on vain vähän vaatteita, jotka ovat helppoja käyttää ja sopii moneen ja tuntuvat hyvältä päällä. Niin se vaan olen minäkin vanhentunut, ja en enää voi kuvitella kulkevani missään vesirajavaatteissa, vaikka minihameet sun muut miellyttää yhä silmääni. Itse olen vaan jo liian... vanha niihin :') Tämä mekko menee hyvin puoleenreiteen nyt, ja kun masu tästä toivottavasti laskeutuu, niin sitten lähemmäs polvia. Eli ei stressihuolta siitä, että peppu vilkkuisi! 


 Dress: Bmuir by Alexa Dagmar, earrings: Chanel, phone case: Swarovski
Vähän harmittaa että joutui jättämään hameen ja paidan sinne kaupan hyllylle. Kuten jo yllä mainitsin, tykkäsin tosi kovasti ihan koko mallistosta. Olisin halunnut hameen tässä samassa värissä ja paidan ehkä olisin uskaltanutkin ottaa valkoisena. Ne housut olivat koko malliston ainoa asia joka ei itseeni iskenyt, mutta en muutenkaan ole housuihmisiä, vieläkään. 

Kashmir on itselleni ihan uusi ja tuntematon materiaali vaatteissa, mutta täytyy sanoa että mitä nyt tätä mekkoa olen käyttänyt, niin tykkään kyllä! Ihanan pehmeää ja lämmintä. Saas nähdä miten selviän vaan sitten kun mekko pitäisi pestä! Kauhulla jo odotan että unohdan mekon matskun ja isken pesukoneeseen muun pyykin sekaan. Oletteko te tykästyneitä kashmiriin vai vältättekö eläinperäisiä/hankalia matskuja
Tosiaan ei ole tullut täällä kirjoiteltua niiiin pitkään aikaan, että asioita on ehtinyt tapahtumaan ja tällä hetkellä ollaan aika viimeisillään raskaana. Odotellaan milloin pikkuinen poksahtaa tähän maailmaan. Yksi syy blogin hiljenemiselle silloin aikanaan oli se, ettei tämä pikkuinen ollut meille mikään itsestäänselvyys ja vaati päälle kolme vuotta että saatiin hänet alulle. Koska blogin ympärillä oli niin paljon kaikkea negatiivista, totesin että jostain se on karsittava ja tästä luovuttiin. Mutta nyt on taas kaikki enemmän kuin hyvin! Ollaan onnellisia ja kuten mainittua, niin odotellaan innolla ja jännityksellä ja sisustetaan täällä vauvanhuonetta kuin viimeistä päivää. 

Kissallekin kuuluu hyvää! Saa nähdä mitä tykkää uudesta perheenjäsenestä. Kun napsin näitä asukuvia päätin yrittää ottaa kissastakin taidekuvia, kun se niin säyseästi makoili meidän sängyllä ja keskittyi näyttämään söpöseltä. Jännä päivä oli, kun Gigantin asentajat kävi laittamassa meille uuden lieden hajonneen tilalle, ja kissa ei oikein tiennyt olisiko työmiehiä pitänyt käydä pussailemassa vahi ei (kun mokomat kehtasivat porata). 

Tutustuitteko te tähän Balmuirin ja Alexa Dagmarin yhteistyömallistoon? Mitä te tykkäsitte kyseisistä vaatteista, ja ostitteko ehkä jotakin?

tiistai 19. joulukuuta 2017

*:・゚✧Juhla-asu nro 2✧・゚:*




Itävallanreissun asukuvaa numero 2! Tämä oli sitten toisen itenäisyyspäivänjuhlan asukokonaisuutena. Tuo Emiria Wizin mekko oli niiiin mukava, että mitä todennäköisimmin se on päällä huomisissa valmistujaisissa. Siihen sitten yhdistettynä nuo Misu:n korkkarit, Louis Vuittonin Eva sekä Glitteristä ostettu kaulakoru ja Chanelin korvikset, niin asukokonaisuus olikin jo valmis! 

Mitäs tykkäätte tästä juhla-asusta nro 2?

lauantai 9. joulukuuta 2017

*:・゚✧Suurlähetystön itsenäisyyspäivänjuhlan asu✧・゚:*

Nyt on Suomi100-juhlat juhlittu! Ja Itävallasta tultu takaisin. Huh, oli kyllä mukavaa ja erilaista, mutta nyt onkin mukava olla taas kotona. Itävalta ei ole mikään lempikohteeni, mutta nyt kyllä kieltämättä jäi vähän sellainen fiilis että olisihan siellä pidempäänkin viihtynyt; Itse kaupungin kiertäminen jäi aika vähälle virallisten osioiden tiimoilta. Noh, kyllä sitä sinne vielä uudestaankin mennään, kun miehellä siellä niin paljon tuttuja ja läheisiä. 

Asukuvista, reissusta ja itsenäisyyspäivänjuhlista on tulossa omaa postaustaan, mutta aloitetaan nyt näin kevyesti suurlähetystön itsenäisyyspäivän juhla-asulla. 


 Dress: DaTuRa, knit: MA*RS; shoes: Yumetenbo, bag and earrings: Chanel necklace:Glitter
Kamera jäi ihan tarkoituksella kotiin, ja kaikki kuvat mitä nyt julkaisen on napsittu sitten kännykällä; Niinkuin nämäkin. Ja voi että, missään ei ollut kunnon valaistusta. Ylipäätään meikkaaminenkin oli haastavaa, kun hotellihuoneessa oli pikkuriikkiset valot jopa vessassa. Onneksi hotellin aulasta löytyi hyvä valo, tietty siinä oli koko ajan jonkun verran trafiikkia kun ihmisiä ramppasi sisään ja ulos ja itse vain poseerasin kameralle :D Mutta sainpahan ikuistettua asut!

Hukkasin juuri ennen reissua ihanan DaTuRan kaulakorun, joten kiireellä kipitin kaupoille etsimään jotain kaunista helmikorua asuihin. Löysin läheisestä Glitterin outletistä kahdet aivan upeat kaulakorut 3€ ja 5€! Välillä sitä tekee ihan mahtavia löytöjä! 

Mitä tykkäätte tästä asukokonaisuudesta?

tiistai 5. joulukuuta 2017

*:・゚✧Pretty white✧・゚:*

Uudet talven lempparikengät ovat täällä! Viimetalvena en uskaltanut ja viitsinyt ja ehtinyt käyttää näitä ihanuuksia, ja jotenkin ajattelin että kyllä näillä on sitten hankalaa varmaan kulkea, varsinkin talviliukkailla. Mutta eikä mitä, mukavimmat kengät piiiitkään aikaan. Olenkin nyt laittanut valkoista, mekkoa ja vaaleanpunaista päälle ihan vaan siitä riemusta, että saisin käyttää näitä kenkiä. Tuntuu oikeasti tosi hyvältä pitää korkkareita, haha. Miten noinkin pieni asia tekee kokonaisvaltaisesti hyvän olon. 



 Dress: DaTuRa, knit: MA*RS, bag: Saint Laurent, earrings: Chanel, shoes: Rosegal, pompoms: Guess, necklace: Swarovski
Tämä on oikeastaan täysin sama asu, mikä minulla oli gyarumiitissä päällä. Miitattiin pitkästä aikaa Gyaru Finlandin merkeissä, ja oli ihan superhauskaa! Toivottavasti pian taas nähtäisiin. Tavattiin illalla, niin mitään kuvamatskua ei nyt ole tallennettuna, kaikki asukuvatkin mitä kotona koklasin napsia oli niiiin synkkiä ja keltaisia ettei mitään rajaa. Harmi, kun olin ihan tyytyväinen meikkiin ja piilaritkin pääsivät käyttöön.

Mitkä ovat teidän lempparitalvikengät? Tykkäättekö käyttää talvikengissä korkoja?

sunnuntai 26. marraskuuta 2017

*:・゚✧Uusi kampaus ja asua✧・゚:*

Nyt se sitten kävi: Hiukset katkesi puolesta välistä. Oli pakko vain niellä ylpeys ja todeta, ettei omista hiuksista enää kaiken vaalennuksen jälkeen ole mihinkään. Oli myös todettava, että olen vain tavallinen harvahapsinen suomalainen, en mikään eteläeurooppalainen hiusmalli. Ei ne pitkät hiukset näyttäneet hyviltä, ja monien kalliiden hoitoainekuurien jälkeen ainoa ero oli takkuuntuvuudessa, päätin varata ajan omaan vakkarikampaamoon Unikaan, että tekevät tästä hiustaistelusta lopun. Ja itse ainakin olen todella tyytyväinen lopputulokseen!



 Dress: MA*RS, bag, earrings: Chanel, shoes: Nelly.com, catears: Hidden Cult
Asukuvailun vaikeuksista en enää edes jaksa valittaa. Tällä viikolla officially on nyt alkanut se aika, kun ennen neljää jo hämärtää. Asukuvaajani vapautuu töistä vasta neljältä, joten sitten onkin jo liian myöhäistä. Nämäkin kuvat on ihan päiväsaikaan napattu, mutta valoa ei riitä sisälle asti. Huoh. 

No mutta, teki mieli laittaa jotain gyaru-inspiroitunutta päälle. Pitkästä aikaa on gyarumitti tiedossa, innolla odotan, että pääsee laittautumaan ihan kunnolla! Nyt en jaksanut säätää ripsien ja piilareiden kanssa vaan menin ihan omilla ripsillä ja silmillä. 

Mitäs tykkäätte asusta? Entä uudesta kampauksestani? *_*

keskiviikko 1. marraskuuta 2017

*:・゚✧Ready for vacation-outfit✧・゚:*

Reissuunlähtö lähestyy, ja fiilikset ovat sen mukaiset. Ihanaa päästä lämpöön. Ja ihanaa, että minulla on LOMA ensimmäistä kertaa moneen moneen vuoteen. Uskomaton fiilis, kun ei ole mitään deadlinejä enää, kaikki tehtävät ja tentti palautettu, ja nyt vaan odotellaan. Ok, on minulla ja opparikaverillani vielä powerpoint-esitys tehtävänä julkaisemisseminaariin, mutta kaikki monen sivun raportit ja kirjoitelmat. Tietty olen alustavasti jo työnhakua aloitellut, mutta päätin suoda itselleni loppuvuoden rennompaa meininkiä, ja vasta alkuvuonna alkaa tykittämään niitä hakemuksia joka suuntaan. 


Nyt onkin sitten jännää, miten pääsen reissussa somea päivittelemään. Nettiä kun ei vaan ole. Ok, netin saisi ostaa, mutta sen toimiminen on aina kysymysmerkkiä ja hinta oli suolaiset 90 dollaria. 90 dollaria netistä joka tökkii ja pätkii ja ei lataa välttämättä kuviakaan, ei kuulosta houkuttelevalta tarjoukselta. Kyllä sitä varmaankin pärjää viikon ilman interwebs-yhteyttä. Ollaan siis menossa Bahamalle, ja kerroin siitä blogissa jo aika päiviä sitten. Olen kyllä tyytyväinen että olen saanut itseäni karaistua ja henkistä kasvua harjoitettua sen verran, että blogi palailee taas samaan malliin ja saan sitten matkakuvia teille esiteltyä. Toivottavasti niistä on iloa teillekin💗 Itse ainakin rakastan reissukuvia blogeissa, varsinkin kaikkiin lämpimiin paratiisikohteisiin matkustaneiden kuvat on ihanaa katseltavaa. Itse palelen täällä meidän keittiössä tälläkin hetkellä, vaikka on hupparia ja pitkähihaista päällä. Se parikymmentä astetta lämpöä ja hiekkaranta kuulostaa erinomaiselta. 

 T-shirt: Ted Baker, pants: Nike

Tämä päivä onkin siis mennyt rennoissa kotivaatteissa. Collegehousuja olen katsellut pitkään, kun edelliset oleskeluhousut olivat anoreksia-ajoilta, kokoa xxs, ja vaikka ne päälle menikin niin ne eivät oikein tällaista rentoa ja mukavaa pukeutumista edustaneet. Leggingsejäkään ei aina huvita pitää, joten collarit vaan hakuun. Täytyy sanoa että tosi huonosti kivoja collareita löytyi edes, ja vihdoin Stockmannilta sitten bongasin nämä, ja nämä olivat kyllä aika täydelliset. Ihanan pehmeät päällä ja kultaiset yksityiskohdat on parhautta.
Sitten tuo T-paita... Ihan heräteostos, mutta tuo teksti! Niin paras. Laitoinkin Sallille heti viestiä kun kyseisen paidan bongasin, ja Sallikin allekirjoitti sen, että tuo tosiaan on hankittava. Paita on ihana, juuri hyvän mallinen ja rento, mutta samalla tyylikäs. Tämä lähtee ehdottomasti Bahamalle mukaan.

Mitäs te tykkäätte tällaisista oleskeluasuista? Iskeekö paidan teksti? 

tiistai 24. lokakuuta 2017

*:・゚✧Pink with pink✧・゚:*


 Dress, necklace: DaTuRa, knit: Fishbone, shoes: Rosegal, ears: Hidden Cult



Nyt sitten pastellia punamustan asukokonaisuuden perään. Oppari on nyt sitten viimeistelyä vaille valmis, ja kävin tuossa viimeviikolla keskustassa vähän kirjoittelemassa viimeisimpiä lauseita. Teki mieli sitten laittautua, ja käyttää tuota uutta peruukkia ja kissapantaa. Kengätkin ovat ihan käyttämättömät! Paljon oli siis uutuuksia käytössä.
Mutta siis tosiaan, opinnäytetyö on nyt valmis, muutama silaus puuttuu vain. Tuntuu niin hyvältä. Tietty stressittää kaikki valmistumiseen liittyvät hässäkät ja yksi rästitehtävä, ja en uskalla vielä hyppiä riemusta ja suunnitella tulevia työpaikkoja, kun olo on skeptinen sen suhteen että näinkö muka päästään koulusta pois ihan oikeasti. Että oikeasti tämä kolmen ja puolen vuoden kitkuttelu loppuu. Ettei enää täydy olla sekä koulussa että töissä yhtä aikaa, vaan saa keskittyä vaan yhteen asiaan kerrallaan.

Mutta asukokonaisuuteen: Mitäs tykkäätte? Nyt alan rääpimään kasaan noita muokkauksia oppariin, ja sen jälkeen hyppään junaan ja lähden miehen perään, joka häippäisi työmatkalle. Palaillaan pian💕

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

*:・゚✧Bad apple✧・゚:*

Hiustyyli numero 2 on täällä. Tai 3 jos omat hiukset lasketaan joksikin tyyliksi. Tilasin itselleni kahdet peruukit, joista vaaleanpunaisen näittekin jo, ja tämän sellaiseksi "tavis" peruukiksi. Molemmat peruukithan tulivat todella nopeasti tilaamisesta, että kauaa näitä ei odottella. 
Tämä toinen peruukki on vähän... noh, peruukki. Tietysti odotukset eivät olleet mitenkään korkealla, sillä hintaa posteineen tällä oli peräti 5€😛 Peruukki haisee todella vahvasti keinotekoiselle, ja materiaali takkuuntuu todella herkästi. Enkä tässäkään tuosta otsisosiosta tykkää ihanhihan ehdoitta: Se nimenomaan huutaa sitä peruukkiuttaan. Ehkäpä tästäkin saa fiksailun myötä jotain järkevää!


 Top: Guess, leggings: Bik Bok, shoes: Nelly.com, bag: Louis Vuitton

Mentiin eilen käymään leffassa, katsomassa Napapiirin Sankarit 3. Tässä tulee leffassa käytyä ihan urakalla, kun haluan itse käydä tsekkaamassa uusimman MLP-elokuvan, ja tarkoitus olisi mennä elokuviin vielä kun perheeni tulee käymään täällä. Tuo Napapiirin Sankarit 3 oli ihan jees leffa, vaikka väistämättä kävi mielessä, että miksi ihan ehkä aikojen parhaasta suomalaisesta elokuvasta väkisin tehdään jatko-osia, jotka eivät yllä ensimmäisen tasolle. 
Halusin myös laittaa tuon Guessin paidan päälle. Ostin sen jo Berliinistä, silloin kun kesällä siellä kävimme, mutta jostain syystä paidan käyttö jäi. Kuten ostospostauskin jonka jo valmiiksi luonnostelin ... :'D 
Tykkään punaisesta värinä todella paljon. Jotenkin vaan sitä väriä ei ole vaatekaappiin kertynyt merkittävästi, muutamia yksittäisiä juttuja lukuunottamatta. Olen vain halunnut pelkistää omaa vaatekaappiani siihen malliin, että kaikkea voisi yhdistää kaiken kanssa, ja sitä myöten kirkkaimmat väripilkut ovat vain lähteneet jakoon.
Mitä mieltä te olette asusta? Tai peruukista? Yay or nay?