Noniin, viikonloppupostausta! Kuvia
muokkaillessani totesin, että ruoka- ja juomakuvia on enemmän kuin tarpeeksi
yhtä blogitekstiä varten mutta siinäpähän on! Tuli syötyä ja ennenkaikkea
juotua, joten mitä sitä täälläkään kiertelemään. Minulla oli superhauskaa, ja
toivottavasti Sallillakin oli. On harmillista, että välimatkaa on sen verran
ettei tule nähtyä edes kuukausittain, mutta onneksi otetaan aika hyvin takaisin
näillä viikonlopuilla. Saatiin kuitenkin jopa jotain ihan järkevää aikaiseksi,
nimittäin Salli opetti kuvankäsittelytaitoja ja kamerankäyttöä (nyyhkis, se sai
minut haluamaan uuden kameran, sillä nykyiselläni ei mitään masterpiecejä saa
otettua vaikka itkisi ja yrittäisi), sekä leivottiin pitsaa ja macaronseja!
Tämä kuohari oli ihan pakollinen ostos
laivalta. Ensin ajattelin, että ikinäkoskaan en tuollaista lisäainelitkua tule
juomaan, kunnes sitten poikaystäväni kaverin suosituksesta maistoin ja… Maku
oli täydellistä! Haha, poikaystäväni jätti skumpan ihan vain meikälle ja
Sallille, sillä prosentteja juomassa oli ihan liian vähän (5). Jos tykkäätte
makeasta kuoharista, suosittelen! Kalliskaan tämä puteli ei ollut ja onhan se
nyt aika hypnoottisen näköistäkin!
Meidän perjantai sujui ihan leppoisissa meiningeissä. Käytiin
shoppailemassa Ted Bakeria myyvässä outletissa, tedtiin drinkkejä ja smoothieta
sekä leivottiin gluteenitonta pitsaa! Sen jälkeen alettiin katsomaan Hottiksia,
ohjelmaa jota katsoessa ei ihan oikeasti tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa! En ole
kys. ohjelmaa katsonut kuin muutamien minuuttien pätkiä. Bile-Dani inhottaa,
muut lähinnä huvittaa. Oletteko te katsoneet Hottiksia ja mikä mielipide teillä
sarjasta on? Vauvapalstalta on tullut seurattua mielipiteidenvaihtoa enemmän
kuin mitä olen itse ohjelmaa katsonut.
Oli ihan todella mukava ja rauhallinen perjantai, jota tietty varjosti tämä kokoajan pahentunut flunssa. (Ps, huomatkaa meikän uusi muumimuki! Tuo talviprintti mukissa on niin kotoisa ja lämmin ja söpö! Tämä on uusi lempparimukini!)
Lauantaina olikin ohjelmaa enemmän, mentiin
shoppailemaan! Lauantaista olen raportoinut jo ihan tarpeeksi, kertomatta on
tainnut jäädä vain se, että jalkani kokivat kuoleman Minna Parikan kengissä ja
kesken ostostelun lähdettiin vaihtamaan kenkiä kämpälleni. Se hyöty on siitä,
että asuu lähes keskustassa, että kenkienvaihto onnistuu lennosta ja
vaivattomasti!
Illalla sitten kokoustettiinkin ekaa
kertaa kaikki neljä; Minä, tuleva mieheni, Salli (kaaso) sekä bestman.
Juurikaan ei mitään suunnitelmia pystytty lukkoon lyömään, mutta käytiin läpi
mitä on suunniteltu ja mitä ideoita kaasolla ja bestmanilla olisi. Syötiin ja
juotiin Forumissa sijaitsevassa Italossa, ja vaikka oma pitsani oli hyvää,
miinuksia paikalle todella suppeasta gluteenittomasta valikoimasta. Salli tosin
antaa pisteet paikan melonijäätelölle, joka oli täydellistä!
Pojat sitten siitä lähtivätkin vielä
jatkamaan, ja me päätettiin suunnistaa piheinä, köyhinä ja väsyneinä kotia
kohti. Kotona sitten juoruiltiin kaakaoiden äärellä ihan kahden kesken,
juteltiin taas useamman kuukauden asiat läpi. Meistä ei kumpikaan ole sellaisia
ihmisiä, jotka jaksaisivat jutella puhelimessa. Tai jaksamisesta ei ole kyse,
vaan siitä että se tuntuu jotenkin… hankalalta? Facebookin ja whatsapin kautta
kun ei vaan ihan kaikki asiat välity, joten oli ihan todella mukavaa päästä
juttelemaan kunnolla. Hypisteltiin ja ihasteltiin siinä myös kummankin ostoksia,
mitä päivällä tulikaan tehtyä.
Sunnuntaina me lähdettiinkin kohti Itäkeskusta, kierrettiin mestat ja
tultiinkin jo aika aikaisin kotia kohti. Kotona leivottiin macaronseja, jotka
jäivät kuvaamatta, kun nälkä oli sitä luokkaa että kymmenen pientä leivosta
hävisi aika nopeasti pelliltä (kyllä, macaronsit ovat nälkäruokaa). Pelattiin
Mario Karttia ja suunniteltiin häitä sekä milloin nähtäisiin taas seuraavan
kerran. Oli kyllä aivan mahtava viikonloppu, vaikka tosiaankin mieltä painoi
hiukan se, että olin ihan oikeasti kipeänä koko ajan ja yöunet jäivät lyhyiksi,
kiitos kurkkukivun ja yskän. Seuraavaan kertaan ei kyllä mene kauaa enää, sillä lähdetään käymään Oulussa ennen joulua vielä, ainakin päiväreissulla!
Mitä te muuten tykkäätte tällaisista myday-postauksista (tai my weekend), joissa kirjoittelen vapaannin asioistani, ilman mitään fiksua juonta tai pointtia? Onko se tylsää vai juuri sellaista mitä blogeista haluattekin lukea?
Lisää näitä postauksia, ihan myday:t kiinnostaa mua ainakin. Ei me pelkillä ostospostauksilla eletä! :) Päivä kuvina, ja vastaavaa matskua ois kiva nähdä! Sä oot niin onnellisen oloinen nykyään :) <3
VastaaPoistaAww, kiitos, onnellinen olenkin <3 Ja kivaa jos tykkäät näistä tällaisista postauksista, näitä siis todellakin tulossa lisää ^_^<3
PoistaMusta näitä postauksia on just tosi mielenkiintosta lukea! Ainakin sun blogista, en mä aina näistä välitä. Mut sun blogin avaan kyllä heti, kun uusi postaus on tullut:'D My weekend kuulostaa oikein hyvältä!
VastaaPoistaAww kuinka kiva kuulla, kiitos <3 Myday ja myweekend-postauksia siis todellakin tulossa! :) <3 <3
PoistaApua siis mun mielestä toi skumppa oli ihan järkyttävän pahaa! :'D vaikka hienolta näyttääkin.... mutta mä oonkin enemmän (puoli)kuivien kuohareiden ystävä.
VastaaPoistaMyday ja höpötys -postaukset on just kivoja :)
Haha no ymmärrän ettei ihmiset lämpene tolle, tossa nyt taitaa ollakin sokeria enemmän kuin vettä tyyliin XD Mä tykkään kaikesta makeasta ja sellaisesta, missä ei se alkoholi pääse maistumaan :)
PoistaJa kivaa että nää täntyyliset postaukset saa kannatusta, näitä on tulossa siis lisää, ehdottomasti! ^_^ <3
Näitä on aivan mahtava lukea! Vaikka ostospostaukset on ehdottomasti suosikkeja!
VastaaPoistaHottikset. Siinä on sellanen sarja että joka kerta provosoidun jostakin Bile-Danin sanomisista. Hyvä ohjelma katsoa jos on hieman kurja olo. Saa ainakin nauraa!
Meillä samanlainen muumi muki! Muumi mukit on vain jotain ihanaa, hylly taitaa pettää niiden alta vielä jonakin päivänä. Samanlaisesta mukista itseasiassa juon teetä parhaillani mikä postauksessa esiintyi.
Olette Sallin kanssa niin kauniita. Muutenkin kuviasi on ilo katsella, tulee jotenkin iloinen olo kun kuvissa on pirteyttä.
Kivaa et ostospostauksillekin löytyy vielä kannatusta, musta ne on kans kivoja lukee, kun voi fiilistellä muiden ostoksilla ilman et menee iteltä rahaa :)
PoistaMuumit on ihan rakkaus, ja mä haluun niin keräillä noita muumimukeja! Meillä on jo vitriinikaapin yks hylly ihan täynnä, ja toivon et täyttyy entisestäänkin! ^_^ Toi on niin ihana printti viel tos mukis justiin <3
Ja minä ja Salli kiitetään, kiitos kaunis ^_^ <3 Ihana että iloisuus välittyy sinnekin puolelle!! <3
Nam mitä herkkuja! Haha macaronsit on kyllä niin hyviä että ei ihme jos ne oli syöty ennen kun tuli mieleekään ottaa kuva :D <3
VastaaPoistaMacaronsit on parhautta <3 Harmi kun ne kahvilasta/kaupasta ostettuna on niin tyyritä, täytyy aina vaa alkaa itte sotkemaan jos meinaa niit syödä :'D
Poista