Näytetään tekstit, joissa on tunniste yhteistyö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yhteistyö. Näytä kaikki tekstit

lauantai 23. syyskuuta 2017

*:・゚✧Terveellinen ja herkullinen lounas✧・゚:*

Sain torstaina ihanan piristyksen keskelle opintojen raatamista. R-kioski lähetti minulle herkullisen lounaslaatikon, joka pääsi sitten perjantaina testaukseen. R-kioski on nyt lanseerannut uuden herkullisen lounas- ja välipalavalikoiman, joka on sekä hyvää että terveellistä. Ellei heiltä olisi sähköpostia nakattu, en olisi välttämättä edes huomannut tällaista herkkulounas-valikoimaa. Käyn Ärrällä lähinnä vain matkakorttia lataamassa tai paketteja lähettämässä, mutta tämä kyllä myi itsensä minulle. Paketista paljastui salaattia, ciabatta-leipä, kaksi paleoshottia ja kylmäpuristettu paleo-mehu.
Tämä salaatti iski silmiin heti. Se oli niin raikkaan ja herkullisen näköinen! Ilmoitin kasvisruokavalioni, ja sain testattavaksi välimerellisen salaatin. Vaihtoehtoina oli marokkolainen, korealainen sekä kreikkalainen salaatti, joista kasvisvaihtoehtoinen oli tämä välimerellinen. Pieni miinus siitä, ettei näissä ollut vegaanisia vaihtoehtoja. Kasvisvaihtiksen kuitenkin sai kaikista tarjolla olevista tuotteista. Tästä  salaatista tykkäsin todella. 
Toisena mainitsemisen arvoisena on nämä paleo-shotit. Näitä tuli kaksin kappalein. Jos tykkäät ottaa inkiväärishotin Jungle Juicessa, tykkäät näistäkin. Näissä on omena- ja appelsiinivaihtikset, mutta itse lähinnä näistä maistoi vain inkiväärin. Mutta tehokasta ja virkistävää!
Koko laatikon suosikki oli tämä mansikka-omena-inkivääri mehu. Siis todellakin tykkäsin, ja tätä alan ostamaan ihan varmasti vakkariksi jääkaappiin. Pullo on sopivan pieni (en juo mehuja litratolkulla), että tästä saa sen muutaman annoksen, ja maku oli ihanan kirpeä. Omenaa ei tästä pahemmin maistunut, mutta inkivääri ja mansikka olivat ihana yhdistelmä. 
Suosittelen kyllä kurkistamaan valikoimaa, jos teidän lähistöltä R-kioski löytyy. Minuun tämä boxi teki vaikutuksen, ja juurikin salaatit ja mehu tulee käyttöön meilläkin. Mies tykästyi tuohon ciabatta-leipään, hän antoi äänensä sille. Positiivinen kokemus ja kaikki maistui tuoreilta. Monesti valmissalaateissakin on sellainen mynnähtänyt maku, ja valmisleivät ovat ihan lörtsyjä kosteudesta. Nämä todellakin maistuivat freshiltä. 
Olisiko teillä käyttöä tällaisille herkuille lounaaksi tai välipalaksi?

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

*:・゚✧Lisäarvonta: Littlethings jewelry✧・゚:*

Suoritin ihanan Malabrandin arvonnan jo jokunen aika sitten, sekä arvoin voittajat. Voittajat varmaan vähän jo ihmettelevätkin, missä palkinto viipyy. Syynä tähän oli pieni lisäarvonta, jonka suoritin kun sain Littlethingsjewelleryltä paketin, jonka sain arpoa Malabrandin voittojen mukana. Olen tehnyt ennenkin Littlethings jewelleryn kanssa yhteistyötä, ja tykkäsin kovasti heidän söpöistä sormuksistaan. Enää tuollaiset sormukset eivät oikein omaan tyyliini sovi, mutta tykkään niistä tosi kovasti, ja siksi otinkin yhteistyön vastaan arvonnan muodossa! Jos kiinnostaa tarkemmin, voi perehtyä Littlethingsin koruihin facebooksivuiltaan.
Sain arvottavaksi Liisa ihmemaassa-sormuksen sekä suloisen koirasormuksen. Nuo koirasormukset ovat Littlethingsin the thing, ja ne ovat aivan ihastuttavia! Idea näissä koruissa on jo itsessään aivan mahtava, ja todellakin suosittelen jo laatunsakin puolesta näitä kaikille koiraihmisille, ja muutenkin omaperäisistä asusteista tykkääville. 
Kuka nämä ihastuttavat sormukset sitten itselleen perii? Arvoin voittajaksi Sirkkulin, onneksi olkoon! Paketit lähtevät lähiaikoina kohti voittajia. Miten teihin iskee Littlethingsin korut?

Olen elänyt nyt viimeaikoina aika hektisiä aikoja ja joo, jälleen kerran ollut aika rankkaa. Blogin päivittely ei ole kai ikinä ollut näin työn ja tuskan takana. Tosi erikoinen tilanne, kun inspiraatiota ja motivaatiota päivittelyyn on kyllä, jaksamista sen sijaan ei. Elämässä on käynnissä taas suuria muutoksia, ja toivonmukaan muutaman viikon sisällä kuviot rauhoittuvat, ja taas pystyisin päästämään irti palasesta stressiä. Kun sitä(kin) tuntuu tässä riittävän vaikka muille jakaa.
Ja kaiken surun kruunasi se, ettei tällä uudella läppärillä toimi Simssit. Masentaa. Sims on kaiken stressinhelpotuksen alku ja juuri. 

maanantai 10. heinäkuuta 2017

*:・゚✧Ikäviä yhteistöitä ja ihania kenkiä✧・゚:*

Kun sain nämä ihanat kengät käsiini, oli minun ihan pakko tehdä teille näistä postaus, vaikka ensin vannoinkin etten todellakaan näitä blogissani mainostaisi. Kahdestakin syystä, joista varsinkin ensimmäisestä saatte nyt pidemmän kaavan mukaan kuulla. Se vähäpätöisempi syy on se, että toisesta kengästä puuttui nilkkaremmistä hakanen, jolla se laitetaan kiinni. Isompi syy on yhteistyötahon epämääräinen ja röyhkeäkin käytös. Kengät ovat kuitenkin kauniit ja sievät ja hyvät jalassa, joten ne tulevat todellakin käyttöön ja näkyville asukuvissa. 
Yhteistyötahojen epäreiluudesta on onneksi nyt useampikin bloggaaja kirjoittanut rehellisesti. Kaikki yhteistyötahot eivät ole kivoja ja olo on välillä kusetettu. Itsekin ajattelin vielä pitkään, että olen niin aloitteleva bloggaaja, että mitä enempi yhteistöitä, sitä ammattimaiseksi muutun. Ehkä saan sitä arvostusta kun olen todistettavasti kelvannut mahdollisimman monelle firmalle. Nykyisin en tee oikeastaan enää yhteistöitä, koska en suostu esittelemään blogissani paskaa, tai en suostu tekemään sitä työmäärää mitä kunnon postaukset vaativat jonkun 10 dollarin edestä. Ja kollaasipostauksia en tee väkipakolla, koska ne ovat tylsiä ja monesti vaikuttavat vain rahankerjuulta linkkiklikkien kautta. Noh, ei siitä sen enempää. Tein yhteistyötä Zafulin kanssa jo aikaisemminkin, viimevuoden puolella. Sain heiltä paketin, jossa vaatteet ja kengät olivat ihan ok. Kävimme keskustelua tulliasioista, sillä sain valita vaatteita 50 dollarin edestä. Tyyppi, jonka kanssa sähköposteja vaihtelimme, sanoi, että maksavat verot puolestani. Niinhän siinä kävi, että paketti jumiutui tulliin. Suomen tullin kanssa kädenvääntö nyt on ihan perseestä, en muista mikä ongelma tässä taas oli, muistan vain ne puhelut, joissa sain kuunnella tullivirkailijan vittuilua ihan urakalla (Siis ihan oikeasti. Tässä viimeisen vuoden sisään olen eri lafkoissa saanut ihmetellä, että miksi valtion/kaupungin työntekijöiden täytyy olla mahdollisimman törkeitä. Ei ole tullimiehillä/-naisilla helppoa ja kivaa joo, mutta se ei ole minun ja blogiyhteistöitteni syy). Anyways, sain vihdoin pakettini, ja laitoin kuvaa kuitista Zafulille. Enkä ikinä koskaan saanut enää mitään vastausta sähköposteihini. Jätin tuotteet esittelemättä blogissani.
Sitten meni muutama kuukausi, ja sain eri henkilöltä sähköpostia. Zaful haluaisi tehdä kanssani yhteistyötä! Kirjoitin uudelle tyypille mitä viimeksi kävi, ja sain pahoittelut, sekä mahdollisuuden valita 20 dollarilla jotain mainostettavaa tuotetta blogiini. Zaful on kalliimpi Sheinside, kahdellakybällä ei juuri mitään järkevää, kivaa ja tarpeellista saanut. Mainitsin, että en tee puoli-ilmaisia yhteistöitä, ja sain ruhtinaallisen korotuksen sinne neljäänkymmeneen dollariin, johon sitten suostuin. Olin katsellut näitä kenkiä jo aikaisemminkin heidän sivuillaan, ja nyt sain tilattua sitten nämä. 
Kenkiä ei kuitenkaan ruvennut kuulumaan, mutta sain silti joka toinen päivä viestiä, että joko on paketti haettu ja missä postaus viipyy. Seurantakoodi näytti että paketti on joo lähetetty, mutta Maleasian tulli oli viimeinen joka mitään kuittausta oli laittanut. Kuukausia meni, ja lopulta sain aika ilkeääkin viestiä heiltä siitä, että olen huijannut heitä. Mitä minä muka olisin voinut huijata, kun paketti ei koskaan ollut saapunutkaan Suomeen? Jätin vastaamatta viesteihin ja päätin, etten enää ikinä koskaan suostu heidän kanssaan yhteistyöhön, enkä enää yhtään linkkiä jaa heidän sivuilleen. Tavarat ovat ylihinnoiteltuja ja voin teille rakkaat lukijat sanoa, että halvemmalla saatte samat jutut eBaystä, ja monet ovat feikkejä/feikihköjä, että aidot saatte sitten sijoittamalla. 
Nyt sitten tuossa viimeviikon lopulla sain kirjeen, että paketti on postissa, ja noudin nämä kengät. Jotka ovat ihanat. Sitä ei käy kiistäminen. Koko on ihan täydellinen, nämä tuntuu jaloissa hyvältä, että näiden kanssa kyllä voi kävellä todellakin sen koko päivän kaupungilla. Värikin on tosi kätevä, harmaa-musta. Tosiaan yksi hakanen puuttui, että joku vippaskonsti tuohon on keksittävä että kengän saa pistettyä kiinni, tai sitten vaan vietävä suutarille ja he fiksaa siihen jotain. Eli siis, kengät ovat kauniit ja olin tosi iloinen ja yllättynyt kun sain ne, mutta yhteistyö itsessään oli kuiva ja kämäinen. Jotenkin ylipäätään itselle on tullut yhteistöistä vähän hassu olo, sellainen, etten tiedä uskotteko te jos mainostan jotain tuotetta jonka itse olen ilmaiseksi saanut tai rahaa vasten mainostan. Minulla ainakin on tullut todella korkea rima siihen, minkä yhteistyömainoksen koen toimivaksi ja houkuttelevaksi, ja mikä taas ei aiheuta kuin boikottia tietyissä tuotteissa. Lisäksi ärsyttää, kun olen saanut viimeaikoine sähköposteja, joissa pyydetään mainostamaan firmaa x, kollaasipostauksella, ja  saan siitä palkaksi 10 dollaria, joka ei verojen jälkeen ole oikein mitään. Tai että "Mainosta asiaa y, niin osallistut arvontaan jossa VOIT voittaa 20€ lahjakortin". Ei minusta kovinkaan imartelevaa. Muttamutta vielä kuitenkin: kengät ovat täydelliset!
Onko teillä ollut kokemuksia huonoista yhteistöistä? Entä mitä pidätte näistä uusista kengistä, jotka sen melkein puolivuotta seilasivat ympäri maailmaa?

lauantai 27. toukokuuta 2017

*:・゚✧Vaaleanpunaiset tuparit!✧・゚:*

Tahatonta blogitaukoa ollut nyt muutaman päivän ajan ja olenkin taas valmiina bloggaamaan entistä innokkaammin! Työtä ja koulua on taas riittänyt, mutta ehdinpä sitä järjestämään keskiviikkona kuitenkin tuparit ihanille ystävilleni. Ollaan asuttu jo yli vuosi täällä uudessa kodissamme, mutta tupareiden järkkääminen on aina jäänyt kiireiden, vaikean elämäntilanteen tai ihan vaan sotkun ja keskeneräisyyden vuoksi. Nyt voi sanoa että koti on kuitenkin makkaria lukuunottamatta valmis, niin oli hyvä kutsua parhaat ystävät kokoon nauttimaan kauniista kesäillasta hyvän viinin ja ruuan kera. Tämä postaus on toteutettu yhteistyössä Soleran kanssa. 



Saimme Soleralta tarjoiltavaksi tätä aivan ihanaa Veuve du Vernayn ice rose- kuohuviiniä. Maistoin tätä Indiedaysin blogitapahtumassa, ja olin aivan myyty. En tykkää yleisesti ottaen roseeviineistä, sillä ne maistuvat liikaa punkulta ja punaviini on jotain sellaista mihin en oikeastaan edes halua opetella. Mutta tämä kuohuviini on niin makeaa ja niin kesäistä! Kuin kevyempää Fresitaa. Ja katsokaa nyt tuota pulloakin. En raaskinut heittää noita pois pullonkeräykseen, vaan jätin yhden noista ihan vain puhtaasti sisustuselementiksi sen kauniin ulkonäön vuoksi. Voin siis lämmöllä suositella tätä kuohuviinia kokeiluun kesän parveke/terassi-istuskeluun tai vaikkapa piknikille. Pullolla ei Alkossa ole hintaakaan kuin vajaa kymmenen euroa.


Kasasimme tarjoilut sitten vaaleanpunaisen kuohuvan ympärille, eli tarjolla oli mansikoita, vadelmia, macaronseja, sekä sitten pieniä lehtitaikinanyyttejä. Tarjoiluiden tuli olla vegaanisia ja gluteenittomia, joka myös toi hiukan haastetta, mutta oli ihan hauskaa vähän laajentaa omaakin perustarjoilumaailmaa. Ei sillä että olisin muka paljonkin illanistujaisia järjestänyt. Todellakin sää helli myös meitä, ennen vieraiden tuloa ehdimme Sallin kanssa kilistellä parvekkeella ja onnitella itseämme siitä, että saatiin tarjoilut kasaan. Huh, tosiaan keskiviikkokin oli aika kiirettä, kun ensin sain juosta koulusta kotiin laittautumaan, että pystyin juoksemaan lupatoimistoon hakemaan itselleni kulkuluvat töihin, ja sitten äkkiä kauppaan ostamaan tarjoilut ja valmistamaan ne. Tuntuikin sitten tosi hyvältä istua alas ja nautiskella vähän viiniä, ja kun vieraat tuli niin nauttia parhaiden ystävien seurasta. Vaikka tuparit onkin nyt sitten järjestetty, pitää tällaisia illanistujaisia järjestää useamminkin.
Kiitoksia ihanasta illasta kaikille mukana olleille ja erityiskiitos vielä Soleralle juomista💗

P.s. Suomen vähän hassun alkoholilainsäädännön mukaan, en voi julkaista kommentteja, jotka koskevat alkoholia. I hope u understand <3 

lauantai 6. toukokuuta 2017

*:・゚✧Vuosikymmenet laseihin✧・゚:*

Oli ihan mahtavaa että pääsin osallistumaan Instrumentariumin yhteistyöhön myös tänäkin vuonna! Tällä kertaa teemana oli vuosikymmenten vaikutus silmälasimuotiin, ja Chanelin ja kellohelmahameiden ystävänä on ihana päästä tekemään postausta eri vuosikymmenistä. Vaikken mihinkään fiftarityyliin pukeudukaan, tykkään ottaa vaikutteita 20- ja 50-luvusta omaan tyyliini aina aika ajoin, vaikkei se tosiaan välttämättä ihan hurjan vahvasti näykään. Postauksessa esittelen myös hiukan Heritagen Spectacles of Time- mallistoa. 
Kuva: Sanni Riihimäki
Kävimme nappaamassa Kristiinan ja Inkan kanssa yhteiskuvan Instrumentariumin pisteellä, valitsemamme lasit päällä. Valitsin itse käyttööni nämä 50-luvusta inspaantuneet lasit, sillä tykkään kissamaisesta lookista laseissa. Ostinkin elämäni ensimmäiset aurinkolasit Instrulta viime talvena, ja ostamistani RayBaneistakin löytyi sitä kissansilmä-efektiä mallistaan. Omassa tyylissäni vuosikymmenet näkyvät vaihtelevin elementein: Tykkään käyttää murrettuja sävyjä vaatetuksessani, vintage-Chaneleita sekä korkokenkiä, joita sitten yhdistelen tähän 2010-luvun tyyliini. Hauska sinällään, että omalta lolita-ajaltani nämä vuosikymmenten tyylit ovat jääneet pinnalle, vaikkeivät ne enää niin vahvasti ole omassa pukeutumisessani esillä. Lolita-aikaan nimenomaan rokokoo ja viktoriaanisen ajan tyylit olivat ne suuri inspiraation lähde. 
Voi vitsit, näitä kuvia katsoessani alkaa harmittaa tämä hiusten blondaus, ja tekisi mieli iskeä kaiken vaivan jälkeen päähän takaisin tuo tuttu ja turvallinen väri. Anyways, mitäs tykkäätte näistä valitsemistani laseista? Olette varmaan nähneet samoja postauksia muillakin ihastuttavilla bloggaajilla, mutta jos muiden silmälasi-inspaukset kiinnostaa, käykäähän kurkkaamassa instrun pisteellä kuvattu video. Saatteko te inspiraatiota eri vuosikymmenistä, entä näkyykö tämä teidän silmälasi/aurinkolasityylissänne?

lauantai 31. joulukuuta 2016

*:・✧Laivalla tutustumassa (ja syömässä)✧・゚:*

Käytiin eräässä toisessakin blogitapahtumassa laivalla, sillä saimme kunnian tutustua uudistuneeseen Silja Europaan. Risteilyn ajoitus oli ihan mahtava, sillä viikonloppu oli ollut tosi rankka ja murhetta täynnä, niin oli aika ihanaa päästä sitten irroittautumaan risteilylle kera rakkaan miehen ja ruuan ja juoman. Tässäpä vähän kuvia tuolta maanantailta.


Risteily alkoi skumpalla ja pienellä esittelyllä uudistetusta laivasta. Ilta pitäisi siis sisällään toden teolla juomista ja syömistä sekä uudistuneiden ravintoloiden sekä muiden tilojen kiertelyä. Mitään asukuvia en tullut napsineeksi tältä reissulta, aika peruspertin näköisenä olin liikenteessä. Trikoot ja t-paita oli muutenkin tosi hyvä asuvalinta, kun päivä sisälsikin paljon kävelyä, sillä tutustumista riitti paljon!

Siis. Parhaat tapakset ikinä! En voi muuta kuin suositella koko sydämelläni, että jos menette risteilylle, käykää kokeilemassa ravintola Tavolatan tapaslautanen. Nuo juustot olivat niin herkullisia, että oikein harmitti että tuo annos piti jakaa useammalle ihmiselle😈😂ELi oli siis herkullista! Kävimme siis ensimmäisenä syömässä alkupalaksi tapaslautasen, ja tsekkaamassa miten Tavolata oli uudistunut. Täydet kymmenen pistettä minulta tälle annokselle.

Alkupalojen jälkeen olikin kiertelyä ja hytteihin tutustumista, jotka olivat uusiutuneet. Voi että kelpaisi lähteä reissuun ja matkustaa sviitissä, josta ylläolevat kuvat. Tuo  iso ikkuna on niin tyylikäs!
Siis todellakaan ei nälkää tarvinnut nähdä koko matkan aikana. Saimme sitten lopuksi vielä syödäksemme pihviravintolassa valitsemamme annoksen. Ihan 5/5 oli kyllä tämäkin.
Lopuksi sitten vielä vetäydyimme hyttiin juomaan shampanjaa ja juttelemaan kaikesta. Oli kyllä tosi ihana ilta, ja mielenkiintoistakin. Oli kiva nähdä millainen uudistunut laiva oli, ja pakko myöntää että kyllähän se syöminen ja juominen oli ihan kivaa kanssa, kun sai kokeilla kaikkea uutta ja sellaista, mitä itse ei välttämättä lähtisi tilailemaan ravintoloista, kuten vaikkapa kylmäuutettua kahvia appelsiinilla, näin esimerkiksi. Toivottavasti kuvat inspaa teitäkin lähtemään tsekkailemaan laivaa!

torstai 22. joulukuuta 2016

*:・✧LAUKKUARVONTA✧・゚:*

Ja näin joulun mainingeissa on hyvä heittää arvontaa pystyyn! Sain DressLilyltä kaksi ihanaa laukkua arvontaa varten! Laukut ovat ihan supersöpöjä ja kestävän oloisia, ja kumpikin yllätti erityisesti laadukkuudellaan. Sain toisen laukuista itselleni käyttöön, ja todellakin tykkään. Asukuvia siis tulossa pian💖 Nyt kuitenkin arvontaveskat esittelyyn:




Jaossa siis musta kissankorvakäsilaukku sekä ihana valkoinen niittipikkulaukku. Varmennukseksi siis kaikille vielä, että tämä postaus on toteutettu yhteistyössä Dresslilyn kanssa. Jos tarkemmat kuvat laukkusista kiinnostaa, löytyy kissalaukku täältä ja valkoinen niittilaukku täältä. Jos arpaonni ei tällä kertaa suosi, löytyy siis tuolta nuo laukut, ja jos näistä kumpikaan ei natsaa, kannattaa kurkkia Dresslilyn mahtavat alennukset. Itsellä oli kunnon valinnanvaikeus, kun upeita käsilaukkuja oli niin paljon joista valita.

Arvonnan ohjeet!
💖Kommentoi kommenttiboksiin sähköpostisi sekä kumman laukun haluaisit voittaa
💖Perinteisesti, lukijat saavat kolme arpaa, ei lukijat yhden. Kommentoithan myös luetko blogiani vai et
💖Koska joulukiireet ovat kaikilla, niin arvonta kestää tammikuun alkuun! Aikaa osallistua on 6.1. asti, jonka jälkeen ilmoitan voittajalle!

Tsemppiä arvontaan! Hihi jännittää ihan itseänikin, ketä pääsee hemmottelemaan vielä joulun jälkeen ihanalla käsilaukulla!

torstai 24. marraskuuta 2016

*:・✧Light colours✧・゚:*

Asukuvilla on hyvä jatkaa! Nähtiin eilen nopeasti shoppailun merkeissä Patrician kanssa, kun ei olla kumpikaan omilta kiireiltään ehtinyt näkemään piiiitkään aikaan. Käytiin ensin Picnicissä smoothieilla, sitten käytiin asukuvailemassa Tuomiokirkolla, joka olikin ainoa sadevapaa-mesta koko keskustassa. Pakko puolustella heti, eli hiukseni ovat kastuneet, ei likaiset :D Tosi rasittavaa tällainen märkä, tihkusadekeli! Kaipaan sitä lunta takaisin, tai jos ei lunta meille siunata niin edes kuivaa ilmaa. Ulkonakin on niiiin synkkää kun maassa ei ole kuin kuraa. Onneksi sentään jouluvalot ovat koristamassa maisemaa. On niin ihanaa huomata, miten tässä uudessa naapurustossa ihmiset panostaa pihoihin ja parvekkeisiin eri tavalla kuin Merihaassa. Mutta nyt asuun! Sain jo muutaman blogissa vilahtaneen Zaful-nimisen firman kanssa tehdä yhteistyötä, ja sain heiltä aivan ihania juttuja. 
Top: Zaful* (Tämä on nyt superalennuksessa, että jos paita innosti niin nyt tilailemaan halvalla!), skirt: Forever21, bag: Saint Laurent, shoes: Can't remember....
Kuvat by Patricia
Paita on siis tässä asukokonaisuudessa saatu. Tuo on kyllä ihan nappiostos, vaikka aluksi hiukan epäilinkin, että choker kuristaa ihan 6-0. No ei kurista, on juuri mukava päällä, ja kuten sanottua, olen ihan hurahtanut harmaaseen. Harmaa-vpun-valkoinen asukokonaisuus ei sitten tuntunut yhtään huonommalta vaihtoehdolta. Ja mitä tähän yhteistyöhön tulee, niin moni varmaankin miettii onko Zafulin tuotteet laadukkaita ja järkeviä "sijoituksia". Oman pakettini perusteella  voin ihan käsi sydämellä suositella! Kiinastahan nämäkin tulee, ja tuossa paidassa oli pari lankaa roikkumassa. Muita ostoksia en vielä spoilaa, sillä ne tulee näkymään ennemmin tai myöhemmin täällä, mutta esimerkiksi tilaamani kengät olivat ihan mukavat jalassa, eikä minkäänlaisia liimaläiskiä tai muita ollut näkyvillä. Hinnat ovat halvat, ja tietty mitään korkealaatuisia desingtuotteita ei voi olettaakkaan saavansa, mutta verrattuna Romween ja Sheiniin, suosittelen Zafulia paljon paljon enemmän. Edellämainittujen tuotteet kun olivat suht kurjia, ja niistä kirjoittelen myöhemmin teille lisää, sillä yhteistöitä käsittelevä postaus on tulossa! 
Mutta iskeekö teihin asukokonaisuus? Mitäs te tykkäätte tuollaisista choker-paidoista? Ja onko Zaful teille ennestään tuttu firma?

P.s. Arvontaan on vielä hetki aikaa osallistua! Käykääs nakkaamassa nimi kommenttiboksiin, jos muunmuassa NYXin Lingerie-huulimeikit kiinnostaa. 

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

*:・✧Maalaismaisemaan✧・゚:*

On hauskaa kuinka blogin kautta huomaa millaisissa sykleissä elämä menee. Nyt taas on sellainen vaihe päällä, että postausten teko sekä julkaisu ja muiden blogien lukeminen vain jää, kun on kokoajan kiirettä ja tekemistä ja menoa jonnekin päin maailmaa. Olimme viime viikonloppuna Vesannolla, ja oli ihan mukavaa käydä moikkailemassa tuttuja keskeltä Suomea, leivottua pipareita, leikittyä kissan kanssa sekä otettua asukuvia maalaismiljöössä. Tein jokunen aika sitten tilauksen HerSecretille, ja esittelin tilauksesta vasta punaisen mekon. Siis se mekko on kyllä niin nappiostos kuin vain voi olla, ja sitä onkin tullut käytettyä jo jonkun verran. Mahtava ostos oli myös tämä uutukainen, jonka tässä asussa esittelen!



 Cardigan: HerSecret (saatu), dress: Forever21, shoes: Swimmer, bag: Louis Vuitton
Tuo neule on siis niin kätevä! Hukkasin jonnekin minun edellisen valkoisen pitkän neuleeni, joten uusi tuli ihan kysymykseen. Tekoturkiskaulus on tosi ihana yksityiskohta mielestäni, ja se on monena pakkasaamuna ollut ihan pelastus, kun kaulahuivi on tullut jätettyä kotiin. Tuo mekko on ihan uutukaisuus myös, ostin sen Berliinistä Forever21:seltä, alerekistä kahdella eurolla. Tässä asussa on myös nuo kengät, jotka olivat alelöytö puolestaan Tokiosta Swimmerin liikkeestä, hintaa noilla oli vain 15€ ja ovat olleet kyllä todellakin hintansa väärtit!

Kauhistuttaa kun katsoin näissä kuvissa omia hiuksia! Juurikasvua on jo siunaantunut useampi sentti ja pitäisi vaan päästä värjäämään. Hiusväritkin lähti Berliinistä matkaan, mutta aikaa ei ole ollut eikä sen puoleen uskallustakaan; Talvi toi mukanaan taas psorin joka paheni, ja päänahassakin on haavaumia, enkä todellakaan uskalla nyt sitten vielä hiusväriä läntätä siihen sekaan. Kuitenkin sieluun sattuu katsoa missä kuosissa tosiaan värjäys on.. Huh! Haluaisin myös käydä vähän latvoja sipellyttämässä kampaajalla, mutta ylläri, ei ole ollut siihenkään aikaa. Kunnon hektistä tämä loppusyksy aina ennen joululomaa! Mutta, mitäs tykkäätte neuleesta?