keskiviikko 28. lokakuuta 2015

New Michael Kors☆

Käytiin lauantaina Sallin kanssa vähän shoppailemassa, sillä sitä ei ole tullut kummankaan harrastettua vähään aikaan. Meidän oli tarkoitus tehdä jo perjantaina kirpputorikierros, mutta kiitos matkakorttisähläyksen, saatiin lippuasiat hoidettua vasta neljän maissa, jolloin todettiinkin kirppareiden kiertämisen olevan jo aika turhaa; Helsingissä kirppikset kun on ripoteltu ympäriinsä ja vaikka kulkisikin julkisilla, kestää matkoissa. Päätettiinkin suunnata perjantaina paljon Ted Bakeria myyvään outlettiin, joka on ihan kivenheitonpäässä kämpästämme. Siellähän sitä hurahtikin tovi jos toinenkin, ja sitten kello olikin jo viisi. Lidlin ja Alkon kautta kotiin ja pitsaa leipomaan!
Back to the lauantai. Lauantaina lähdettiin kiertämään ihan perusputiikkeja, jotka eivät välttämättä ole sunnuntaisin auki, tai ainakaan todella pitkään. Jalkani kokivat kovia noissa Minna Parikan kengissä jotka asukuvapostauksessa näkyykin. Ne ovat hiukan omaan jalkaani liian isot, joten jouduin jännittämään varpaitani hurjasti. Nytkin, vaikka on jo keskiviikko, jalkapohjia kivistää kaikki se kävely ja jalkojen jännittäminen. Kuten aiemmin sanottua, postausta kokonaisvaltaisesti viikonlopusta tulee kun kuvia saa muokattua paremmin, mutta tässä näätte uudet rakkaani! Käytiin testaamassa uusi Michael Korsin liike Helsingissä, ja omistan tämän blogitekstin sille.
 


Ostin New Yorkista itselleni sen söpön kissalompakon Claire’s:ista, mutta surullinen totuus kävi arkielämässä ilmi, ja jouduin toteamaan lompakon olevan aivan liian pieni aikuisten elämään. Lompakko ei mennyt kiinni kun kaikki kortit oli työnnetty paikoilleen, ja jos kolikoita oli kahta enempää, ei silloinkaan lompsa pysynyt kiinni. Joten uusi lompakko oli hakusessa, taas. Alun perin suunnittelin ostavani laukun, joka on kultainen. Sitten kuitenkin aloin miettimään, onko kultainen käsilaukku vähän turhan pramea. Olen todella mieltynyt kultaan värinä tässä viimeaikoina, ja jotain kultaista halusin. Siksi tämä kultainen lompakko tarttuikin mukaan. Kooltaan tämä on hurjan kätevä, ja tänne mahtuu nyt sitten kolikot ja kortitkin. Lompakko voi myös hätätilanteessa ajaa iltalaukun asiaa!

Laukku oli the thing, jota meninkin hakemaan. Olin säästänyt rahnua kasaan sitä varten, että saan nyt ihan oikeankokoisen laukun. Muistatte varmaan laukkupostauksestani, että mitään hirmu isoja laukkuja minulla ei ole, muutakuin Jesus Diamanten ja MA*RSin himegyarulaukut. Karu tosiasia kun on se, ettei ne vaan joka asukokonaisuuteen mätsää. Suunnitelmiin tuli taas muutos, sillä meinasin että hankin mustan laukun; Mustia laukkuja minulla ei oikeastaan ole ja musta on varma valinta. Kun astuttiin sisään liikkeeseen, sain todeta että musta nyt on vaan liian… musta? Iskin silmäni ensin kultaisiin laukkuihin, joita hypistelin ja kehuin Sallille. Sitten kuitenkin tulin siihen lopputulokseen, että kultainen taas hyppää liikaa silmille, ja haluan tällä kertaa todella käytännöllisen laukun. Rakastuttiin kumpikin kuitenkin MK:n liikeessä siihen, miten paljon liikkeessä olikaan kaikkea pastellisävyistä! Pienen miettimisajan jälkeen totesin, että haluan haalean vaaleanpunaisen laukun. Värisävy olikin tosi hankala, sillä meidän kämpän valaistuksessa se näyttää ihan beigeltä, ja jokaisessa kuvassa siinä tuntui olevan eri värisävy. Tässä kuitenkin kuva siitä minkä värisestä laukusta oikeasti on kyse.

Sitten pakollinen kehaisu loppuun; Vitsit että Michael Korsin liikkeessä oikeasti oli superystävällistä palvelua! Muutenkin meille sattui hyvä päivä shoppailla, kaikkialla tunnuttiin olevan oikein extraystävällisia ja lopun kruunasikin MK:n liikkeessä vierailu. Shoppailin vielä yhden pienen jutun liikkeestä, mutta sen tulen paljastamaan teille täällä myöhemmin ;) Olen todella tyytyväinen ostoksiini, ja pääsinkin ulkoiluttamaan niitä heti jo seuravaana päivänä, kun sunnuntaina lähdettiin pyörähtämään Itiksessä. Asukuva- ja viikonloppupostausta tulossa piakkoin, nyt aurinkoista keskiviikkoa!

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kivaa että tykkäät <3 <3 Ja tosta sormusjutusta, kyl se sit varmaan sulta on :) Tosiaan taisin lahjaksi saada omani, että varsinkin jos oot ollu coneissa myymässä niin toi on 100% varmasti sulta :) Aika hauska yhteensattuma!

      Poista
  2. onko tää nyt MK:n Jet Set Travel Tote? Toivoisin tästä jotain jatkopostauksia aktiivisen käytön jälkeen, esim. puolen vuoden päästä. Olen kuullut aika paljon ikävää näiden MK:n tuotteiden kestävyydestä, tai tuntuu että joillakin on ihan maanantaikappaleita nämä ja toisilla taas parempaa laatua.

    Kiva laukku sinänsä, ehkä vähän geneerinen, mutta onneksi et ottanut mustaa! Niitä näkyy joka toisella nykyään, joten kyllä tää on vähän erilaisempi sentään. Lompakolle iso peukku, toi kulta on upeen värinen. Varmasti käy iltalaukusta, etenkin kun tossa on toi rannelenkki.

    Hei ja saako toivoa postausta hääjärjestelyjen edistymisestä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, oon niin lapanen kun en oo NIIN kiinnostunut merkkijutuista et jaksaisin nimiä niistä alkaa opiskelemaan :D Joku sellainen tämä taisi olla. Voin toki tehdä postausta tämän kestosta, sillä käyttölaukuksihan tämä tulee, enkä aio sitä alkaa ihan vartavasten varjelemaankaan :)
      Kiva että lompakko on sustakin hieno, ja tosiaan oon ittekin tyytyväinen etten ostanut mustaa, se ois ollu aika tylsä, nyt kun miettii. Toi vaaleanpunainen nyt käy melkein kaikkiin mun vaatteisiin :)

      Ja tottakai saa toivoa postausta ja voinkin toteuttaa sellaisen :) Hääjutuista on aina kivaa bloggailla ^_^ <3

      Poista