Minulta on toivottu erilaisista asioista palautetta, onko jutut olleet rahanarvoisia vai ei. Ajattelin tehdä sitten tällaisen uuden postaussarjan, jossa aina esittelen näitä ostoksia/palveluita, joita olen viimekuukausien aikana kuluttanut ja hankkinut. Itse ainakin kokisin tämän todella hyödylliseksi, kun netistä paljon aina googlailen etukäteen ennen kuin isoja hankintoja teen. Tässäpä pidemmittä puheitta, tiivistä arvostelua erinäisistä asioista.
*:・゚✧Freddyt YES✧・゚:*
Todella hyvät, vaikka paljon kritiikkiä kuulin ettei laatu ja hinta kohtaa toisiaan. Tosin, palaute jota kuulin oli kylläkin niistä perus kankaisista, ei näistä tekonahkaisista. Kritiikki oli sitä, kuinka kangas nukkaantuu ja muuttuu todella nopeasti kuluneen näköiseksi. Itsellä Freddyt nyt eivät ole ihan jokapäiväisessä käytössä, mutta usein kuitenkin. Alin nappi on semisti irti, mutta se oli huonosti ommeltu kiinni jo ostohetkellä. Suosittelen! Ja koko ainakin oli itselleni hyvä, vaikka Freddyn sivuilla kehotetaankin ottamaan kokoa pienempi. S meni minulle mainiosti eikä kiristänytkään.
*:・゚✧Chloe's hair extencions NOT✧・゚:*
Noh, täältä voi lukea lisää mitkä kokemukset ja fiilikset näistä. Ei, ei ja ei. Suomeksi sanottuna aika vahva vitutus jäi koko hiuspidenns-sekaannuksesta, sekä kaljut läiskät että iso aukko tilille. Huvittavaa kun joku kommentoi, että Chloesin pidennykset paaaaljon parempaa laatua kuin Rapunzelilla (Varmaan Chloesin asiakaspalveluhlö...). Oma kokemus toisenlainen. Lisäksi isoa miinusta siitä, että Chloes kommentoi pidennyskokemuspostaukseeni kaikki välillämme käydyt sähköpostiviestit, joiden kuuluisi olla yksityisiä. Kuluttajavirastoon tekisi mieli laittaa palautetta, mutta en jaksa yhtään vääntöä enempää mitä tässä muiden asioiden tiimoilta on.
*:・゚✧Rapunzel of Sweden YES✧・゚:*
Todellakin! Ihana palvelu ja edulliset ja hyvälaatuiset hiukset. Lisää näistä pidennyksistä kirjoittelen kun saan aikaiseksi nikkaroida sen tutoriaalipostauksen flip in-pidennyksistä. Todellakin tykkään ja vähän paikkaa hiusitsetuntoa joka kärsi jonkun verran tuon teippipidennysepisodin jäljiltä.
*:・゚✧HP laptop NOT✧・゚:*
Tämäkin harmittaa. Vanha HPn tietsikkani oli ihan mahtava, sen kuusi vuotta jaksoi rinnallani kulkea toimien. Nyt tämä uutukainen on ollut käytössä kaksi kuukautta, ja nyt jo takkuaa. Selaimista mikään ei aukea ensimmäisellä yrittämällä, pitää käynnistää uudelleen ja uudelleenkäynnistyskin kestää seitsemän minuuttia (katsoin kellosta!). Vähän väliä puskee myös jotain virhekoodia, ja näyttökin vilkuttaa jo nyt. Ärsyttävää!
*:・゚✧Michael Kors bag and shoes YES✧・゚:*
Wanha juttu, näitä vaan toivottiin silloin joskus. MKlta minulla on siis laukku sekä ballerinat ja kolmet korkkarit. Laatu on erinomaista, laukkukin kiertänyt maapallon sen seitsemän kertaa ja yhä virheetön, kengät mukavat jalassa ja ballerinat ovat kestäneet vaikka niillä on ympäri vuoden romellettu vaikka ties missä säässä. Suosittelen todellakin!
*:・゚✧Chanel and Neverfull YES✧・゚:*
Näistäkin merkkijutuista; Suosittelen! Ostakaa kyllä ihmeessä käytettynä Neverfullinne, ovat käytössä mukavammat kun on hiukan pehmennyt. Ihana tilaihme ja samaa voi sanoa Chanelista.
*:・゚✧MedFin silmänympäryshoito YES✧・゚:*
Tästäkin tuli tarkempaa postausta tuossa aikaisemmin, voit lukea täältä aiheesta lisää. Suosittelen, mahtava kaikin puolin. Ystävällinen palvelu sekä mainio lopputulos <3
Toivottavasti tässä nyt tuli vastauksia mieltä askarruttaviin tuotteisiin/palveluihin. Unohdinko jonkin asian arvotelun? Kommentoikaa tuohon alas, niin osaan seuraavaan postaukseen ottaa arvioitavaksi tuotteita/palveluita joista haluaisitte kuulla lisää.