Viimeinen osa ja vuorossa vaatteet. Ette tiedäkään millainen länsimaisen hyvinvointivaltion lellitty lapsi-syndrooma minulle iski, kun kuvasin ostamiani vaatteita ja tajusin että näitähän on näin vähän. Byhyy, samanlainen olo kun katsoo tiliä ja toteaa että rahat on mennyt vaikka mitään en olisi ostanut tai tehnyt :'D No onhan tässä tätä vaatetusta ja tarvittaessa saa netistä lisää, mutta ehkä pari ostamatta jäänyttä juttua kuitenkin jäi kaihertamaan. Valitus kuitenkin sikseen, ja vaatteita tiskille. Tässäpä on vaateostoksia, joita suoritin Tokiosta.


MA*RSilta söpö kukkamekko! Mutta voi että se on pieni! Ostin mekon ilman että olin kurkannut miltä se nettikaupassa näyttää mallin päällä, ja jälkikäteen totesin että onpahan se
malli Himenallekin lyhyt, vaikka pituutta hänellä on kymmenen senttiä vähemmän kuin minulla. Mekko on ihana ja luopua en siitä raaski, sillä leveyssuunnassa minulla olisi varaa jopa olla isompi, mutta lyhyys! Just ja just saan pyllyni piiloon, ja kun mekko on päällä ei paljoa venytellä saatika kumarrella! Mutta tykkään tästä printistä oikein kovasti, ylläripylläri ruusuja tässäkin.
Liz Lisalta tulikin shoppailtua vähän enemmän, kiitos pre-salejen, ja ostinkin kaikki ostokseni jo ennen suuria alennusmyyntejä. Tämä mekko oli kyllä ihana löytö -70% pöydästä, ja vaikka väri onkin vähän hassu (harmahtava roosa), oli se tosiaan noin edullisen hinnan takia napattava matkaan. Toim. huom. ruusuja tässäkin.
Samalla alennuspöydällä oli myös tämä neule, johon kuului suloinen "turkis" kaulus. Ja totta kai minä sen rääpöstin irti heti ensimmäisellä käyttökerralla ja takaisin en enää saanut. Perus minua :D Joten kuvassa neule ja kaulus erillään, ehkä minä joku päivä saan taiteiltua kauluksen takaisin kiinni.
Viimeinen Liz Lisa ostos olikin -15% alennuksessa jo ennen uuttavuotta. Tämä toppi oli superhalpa, ja ihanan käytännöllinen ja söpö. Takana onkin sievä koruyksityiskohta, jokseenkin taas jälkikäteen tajusin että harvemmin pelkkä toppi päällä missään hiihtelen, joten sievä koru jääkin ihan vaan omaan tietoon. Esittelenpähän sen nyt lähikuvassa tässä, joten tiedätte sitten sellaisenkin olemassaolon :'D
Jo yhdessä asukuvapostauksessakin pääsi tämä Jesus Diamanten mekkonen vilahtamaan. Ainoa ostokseni Closet Childistä, ja voi että mikä lolitojen mekka se olikaan! Jos pukeutuisin vielä lolitaan niin voin vaan kuvitella kuinka matkabudjetti hujahtaisi sinne. Meikällä sitten on CCn leimakortti, että jos joku Japaniin reissaava sen haluaa periä, saa sen!
Jesus Diamante on yksiä lempimerkkejäni kauniiden printtiensä takia. Valinnanvaikeus olikin suuri, Jesus Diamantelta oli paljon kaikkea myynnissä! Valitsin pihipäissäni kuitenkin tämän mekon, sillä se oli puolet halvempi kuin muut myynnissä olleet. Tavallaan ne muut olivat ihan kauniita, mutta kuitenkin loppujenviimeksi valitsemani mekko on varmaankin käytännöllisin!
DaTuRalta ostin mustan neuleen, sillä heillä oli myynnissä settejä fukubukuroiden sijaan. Neuleeksi valkkasin tämän väljäksi tarkoitetun mustan helmikoristellun neuleen. Olen innostunut onee-vaatteista tässä ihan viimeaikoina, sillä tykkään gyarusta mutta tykkään myös tyylistä jonka vaatteita voin käyttää jokapaikassa, ettei minun tarvitse kasata kahta eri vaatekaappia; Arkivaatteet sekä gyaru. Oneevaatteita kun pystyy käyttämään lähes minkälaisen meikin kanssa, ja tätä neuletta onkin tullut käytettyä jo useampaan otteeseen!
Delyle noirilta ostin tällaisen mekon. Voi että harmitti, kun jälkikäteen sain kuulla että heillä oli myynnissä fukubukuroita; Ja niiden sisältö oli ollut aivan mahtava! No, se jäi sivusuun, sillä kun itse kävin Delylen liikkeessä, ei kyllä heillä enää ollut jäljellä yhtään fukubukuroa. Ehkä tästä selvitään, kaipa niitä kivoja vaatteita vielä vastaan kävelee. Tämä mekko on ainakin ihana ja en malta odottaa tämän(kään) käyttöönottoa!
DaTuRan settiin nappasin tämän mekon mukaan ja ette tiedäkään miten paljon olen tähän rakastunut! Mekko on nii mukava päällä ja monikäyttöinen, ja tätä onkin tullut käytettyä yhden jos toisenkin kerran (asukuvaa coming soon!). Aivan täydellinen mekko, rakastan! Mutta miinusta siitä että laatu ei ole ihan priimaa vaikka merkkivaatteesta onkin kyse; Helmassa on jo vähän nukkaa. Ei se onneksi menoa haittaa, mutta hiukan ihmettelin, sillä yleensä japanilaiset merkkivaatteet todellakin ovat hintansa väärti myös laadullisesti.

Viimeisenä kuvausteknillisesti harmaita hiuksia aiheuttanut MA*RSin neule! Tai takki, whatever. Tämä oli aika pakko-ostos, neule, jossa on superpehmeä vuori. Tämä on kyllä sellainen kylmän päivän pelastaja, sekä vielä sievä ja tyylikäs. Miinusta siitä että tämä onkin niin muhkea, ettei tätä takin alle saakaan ängettyä (Lähdettiin Sallin kanssa baariin, ja minä+MA*RSin neule+toppatakki = ei niin kaunis ilmestys, mutta lämmin oli!!). Kun kelit tästä hiukan lämpene, voikin takin heittää pois ja siirtyä käyttämään tätä!
Tässäpä sitten nämä ostospostaukset. Blogissa oli hiukan hiljaiseloa taas, kaasoni ja ystäväni Salli kävi täällä ja aika menikin sitten kuulumisien vaihdossa, shoppaillessa sekä kutsukortteja askarrellessa, ja siitä aiheesta sitten lisää tulossa. Yhteistyö- ja asukuvapostauksiakin on jonossa sekä Japaninkuvista on osa esittelyä vaille valmiina. Tekemistä siis tässä riittää ja postausta on tulilla!
P.s. Hei, banneri vaihtui. Tämäkin on jälleen Sallin käsialaa, mitäs tykkäätte?
P.p.s. Kävittekö jo osallistumassa
arvontaan? Vielä on aikaa! :)