1. Tykkäsin goottityylistä todella pitkään, ja ellei lolita olisi vienyt sydäntäni, olisin varmaankin gootti. Tykkään yhä seurata muutamia synkeämmin pukeutuneita henkilöitä, kuten Pahalasta (miten hitossa tämä nimi oikein taipuu?? :D ) sekä Eris von Siniä.
2. Ehkä hiukan edelliseen liittyen, lempimusiikkiani on heavymusiikki elektronisella vivahteella. Lempibändejäni on muunmuassa Rammstein, Turmion kätilöt, x-Rx sekä 2 times terror.
3. Opin juomaan alkoholia about vuosi sitten. Sitä ennen viina ei mennyt alas missään muodossa, ja mieheni opetti minut kuohuviinin juontiin, kun eräillä treffeillä toi luokseni pullollisen venäläistä skumppaa. Ja minähän en kehdannut sanoa että en ole ikinä aikaisemmin juonut simaa vahvempaa, ja oli aika työ pitää itsensä kuosissa kun se pari lasillistakin nousi päähän ja pahasti!
4. En pelkää mitään ötököitä. Edellisessä postauksessa kävikin ilmi että tykkään ampiaisista (erityisesti kimalaisista) ja kaikista koppakuoriaisista. Hämähäkitkin on symppiksiä. Ainoa ötökkäkunnan asia josta en innostu ovat muurahaiset, mutta niitäkään en pelkää.
5. Edelliseen liittyen, ötökät ovat varmaanin tulleet tutuksi siinä, että pienenä vietin suurimman osan ajastani metsässä majoja rakennellen. Ulkona viihtyi aina ja satavarmasti, ja yhä tykkään käydä metsässä kävelemässä aina kun on mahdollisuus.
6. En tykännyt joskus merkkilaukuista yhtään, pidin aivan idioottina maksaa rumista laukuista monia tuhansia. Niin se vaan mieli muuttuu, nykyisin juuri Chanelit ja YSLn laukut viehättää omaa silmääni ja kovasti. :'D
7. Olen aluksi tosi ujo uusien ihmisten kanssa, ja saatan pelätä jopa moikkaamista. Sen jälkeen kun on päässyt tutustumaan, olen todella, todella avoin. Ja minua ei haittaa jos minulle ollaan avoimia; Roisit jutut ja musta huumori uppoaa eikä haittaa sitten yhtään!
8. Olen ihan kaikkiruokainen (jos kasvissyönti otetaan huomioon), ja ei oikeastaan ole asiaa josta en pitäisi. On vain asioita joita syön mielellään ja vähän vähemmän mielellään.
9. Tykkään pelata, ja olen aina tykännyt! Lempparipelejäni ovat The Legend of Zeldat, erityisesti Twilight Princess. Tykkään myös kaikista aivottomista tasohyppelyistä ja seurapeleistä.
10. En ole kunnolla seurustellut aikaisemmin, Christian on aina viralliseksi laskemani parisuhde mitä minulla on ollut.
Mitä tykkäätte tällaisista kevyemmistä postauksista? Ajattelin, että kaiken syvällisyyden ja asukuvien keskelle olisi kiva saada vähän tällaista höttöäkin. Meinasin ensin toteuttaa tämän videona, mutta kun usea on toivonut myös tekstiversioita kun videoiden katsominen on vaikeampaa, ajattelin toteuttaa tämän nyt ihan perinteisenä blogitekstinä. Videota on suunnitteilla ja sellaistakin tulossa lähipäivinä, joten videoiden ystävät no worries. Oliko tässä millaisia faktoja lueteltu, oliko jotain yllättävää? Itsestään on niin vaikeaa kirjoitella tällaisia, ja kuitenkin olen läpättänyt tänne blogiin vaikka sun mitä, niin moni asia helposti onkin jo tiedossanne ja jostain sivulauseen sivulauseesta käynyt ilmi. Eteenkin tuo musiikkijuttu on sellainen asia, jota moni on ihmetellyt kohdallani, samaten kuin loppujen lopuksi tuo millainen olen kun alkukuumotuksista on päästy eroon. Toivottavasti tämä postaus oli hauskaa luettavaa, itse ainakin tykkään lueskella näitä muilta kovasti <3