Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ted Baker. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ted Baker. Näytä kaikki tekstit

lauantai 18. marraskuuta 2017

*:・゚✧Nya saker✧・゚:*

Noniin, nyt alkaa reissupostaukset olemaan done and done. Ei äkkiseltään tullut nyt mitään kuvia tai juttuja mieleen, mitä enää haluaisin reissusta jakaa toistamatta itseäni. Palataan siis tähän perussettiin mitä ennen reissujakin laittelin, ja instakuvat alkavat taas blingiintymään! Asukuvailufiilis on ollut korkealla, mutta mies reissaa kokoajan jossain ja keli on ihan hirveä, joten asukuvat ovat saaneet jäädä. Eilen oli mahdollisuus ottaa kuvia, ja vetäisinkin jo nätit vaatteet päälle ja megakorkkarit jalkaan (autokyyti kaupungille ja takaisin tiedossa, jes!), kunnes hirvrä mahakipu ja migreeni iski. Siinäpä sitten saikin haukkoa henkeä pimeässä olkkarissa sohvalla peitonalla, ja kun olo helpottui sen verran että pääsi ylös, oli jo fiilisniin nuhjuinen, että mekko ja korkkarit vaihtuivat leggingseihin ja lenkkareihin.

Ennen reissulle lähtöä tein muutamia pikkuostoksia ja kuvailin ne, ja nyt ajattelin sitten esitellä niitä. Nyt on taas viimeaikoina tullut kauheasti kaikkea kivaa ja suloista myyntiin kaikkialle. Stockmannillakin oli vaikka ja kuinka paljon kaikkia kauniita paitoja ja mekkoja, joita olisin mielelläni omaankin vaatekaappiini hankkinut. Nyt tosin juhlavaatepuolikin alkaa olla siinä mallilla, että uutuuksia ei tarvitse ostaa. En malta odottaa, olemme menossa joulukuussa Wieniin Suomen itsenäisyyspäivänjuhliin. Kyseessä on siis ihan ns. "oikeat" pippalot, että luvan kanssa saa pukeutua juhlavasti ja näyttävästi. Mutta niistä sitten myöhemmin lisää, nyt ostoksiin!
Kaikissa muuttohässäköissä, hukkasin hyvät ja luotettavat mummon vanhat nokian kumpparit jonnekin. Niitä ei vaan enää ... ole? No joo, tämä vuosi on ollut vesisadetta täynnä, joten siistit ja kaupunkikelpoiset kumisaappaat oli vain pakko hankkia. Ja nämä jo-muodista menneet Hunterit lähti mukaan. On nämä vaan niin siistit ja mukavat jalassa. Toivon mukaan palvelevatkin sitten meikäläistä useampina märkinä syksyinä ja talvina. 
Kissa ei voinut ymmärtää koko vaatekuvaushässäkkää :D Olen kuvannut facekirppiksillekin tavaraa tässä parina päivänä, niin kissa kuhisee vaatteiden päällä ja tuijottaa syyllistävästi. 
Ihastuin tähän Niken crop-paitaan ihan todella paljon kun sen ensimmäistä kertaa bongasin Stadiumilla. Siellä paidalla oli kuitenkin hintaa ja ajattelin, että antaa olla, en kuole jos en sitä saa. Myöhemmin kuitenkin tämä collari käveli vastaan Stockmannilla, ja vieläpä aika muhkealla alennuksella. Pakko se sitten oli ostaa! Muutamia asukokonaisuuksia on jo suunnitteilla, miten tätä voisi käyttää. Tuo väri on niin herkku, tykkään tuollaisesta murretusta vaaleanpunaisesta. 
Viimeisenä sitten tämä jo useaan otteeseen täällä näkynyt Ted Bakerin paita. Tämä on vaan niin lemppari💗

Tässäpä nämä viimeaikojen hankinnat. Nyt on sitten bloggailuhommille taas ruhtinaalisesti aikaa; Meikällä on nyt koulu paketoitu. Kun tämä postaus on pihalla, alan varmaan väsäämään todistushakemuksia ja muita pakollisia hommia, että saisi paperin käteen joulukuussa. Aikamoista. Sain myös oman alan töitä tuossa viimeviikolla, että nyt on sitten sekin palanen kondiksessa. Ihan hyvältähän tämä nyt tuntuu, jokseenkin hassua ettei enää ole mitään deadlinejä kummittelemassa koulun suhteen eikä enää tarvitse koululla edes käydä luennoilla tai muutakaan. Ehkäpä teen niin, että kun todistushakemus on tehty, alan vaan pelaamaan Wii U:lla ja tuhoan levyllisen piparisuklaata ^_^

keskiviikko 1. marraskuuta 2017

*:・゚✧Ready for vacation-outfit✧・゚:*

Reissuunlähtö lähestyy, ja fiilikset ovat sen mukaiset. Ihanaa päästä lämpöön. Ja ihanaa, että minulla on LOMA ensimmäistä kertaa moneen moneen vuoteen. Uskomaton fiilis, kun ei ole mitään deadlinejä enää, kaikki tehtävät ja tentti palautettu, ja nyt vaan odotellaan. Ok, on minulla ja opparikaverillani vielä powerpoint-esitys tehtävänä julkaisemisseminaariin, mutta kaikki monen sivun raportit ja kirjoitelmat. Tietty olen alustavasti jo työnhakua aloitellut, mutta päätin suoda itselleni loppuvuoden rennompaa meininkiä, ja vasta alkuvuonna alkaa tykittämään niitä hakemuksia joka suuntaan. 


Nyt onkin sitten jännää, miten pääsen reissussa somea päivittelemään. Nettiä kun ei vaan ole. Ok, netin saisi ostaa, mutta sen toimiminen on aina kysymysmerkkiä ja hinta oli suolaiset 90 dollaria. 90 dollaria netistä joka tökkii ja pätkii ja ei lataa välttämättä kuviakaan, ei kuulosta houkuttelevalta tarjoukselta. Kyllä sitä varmaankin pärjää viikon ilman interwebs-yhteyttä. Ollaan siis menossa Bahamalle, ja kerroin siitä blogissa jo aika päiviä sitten. Olen kyllä tyytyväinen että olen saanut itseäni karaistua ja henkistä kasvua harjoitettua sen verran, että blogi palailee taas samaan malliin ja saan sitten matkakuvia teille esiteltyä. Toivottavasti niistä on iloa teillekin💗 Itse ainakin rakastan reissukuvia blogeissa, varsinkin kaikkiin lämpimiin paratiisikohteisiin matkustaneiden kuvat on ihanaa katseltavaa. Itse palelen täällä meidän keittiössä tälläkin hetkellä, vaikka on hupparia ja pitkähihaista päällä. Se parikymmentä astetta lämpöä ja hiekkaranta kuulostaa erinomaiselta. 

 T-shirt: Ted Baker, pants: Nike

Tämä päivä onkin siis mennyt rennoissa kotivaatteissa. Collegehousuja olen katsellut pitkään, kun edelliset oleskeluhousut olivat anoreksia-ajoilta, kokoa xxs, ja vaikka ne päälle menikin niin ne eivät oikein tällaista rentoa ja mukavaa pukeutumista edustaneet. Leggingsejäkään ei aina huvita pitää, joten collarit vaan hakuun. Täytyy sanoa että tosi huonosti kivoja collareita löytyi edes, ja vihdoin Stockmannilta sitten bongasin nämä, ja nämä olivat kyllä aika täydelliset. Ihanan pehmeät päällä ja kultaiset yksityiskohdat on parhautta.
Sitten tuo T-paita... Ihan heräteostos, mutta tuo teksti! Niin paras. Laitoinkin Sallille heti viestiä kun kyseisen paidan bongasin, ja Sallikin allekirjoitti sen, että tuo tosiaan on hankittava. Paita on ihana, juuri hyvän mallinen ja rento, mutta samalla tyylikäs. Tämä lähtee ehdottomasti Bahamalle mukaan.

Mitäs te tykkäätte tällaisista oleskeluasuista? Iskeekö paidan teksti? 

maanantai 12. lokakuuta 2015

My bag collection☆

Olen tässä viimekuukausina alkanut hurahtaa laukkushoppailuun. Tai en shoppailuun varsinaisesti, kun juurikaan uusia yksilöitä ei ole kaappiini löytänyt tietään, vaan lähinnä olen alkanut kiinnittää huomiota siihen millaisia laukkuja käytän missäkin asukokonaisuudessa. Jotkut myös taivastelivat kuinka MK-Vuitton-massateini minusta on näin wanhalla iällä tulossa, ja aion nyt kumota nämä väitteet! Michael Korsin laukkua himostaessa, tässä on minun tämänhetkinen veskakokoelmani!
Ensimmäisenä esiteltäväksi pääsee blogissakin useaan otteeseen vieraillut Jesus Diamanten käsilaukku. Valehtelematta voisin todeta tämän olevan minun lempparini kaikista, vaikkei se ihan jokaiseen asukokonaisuuteen sovikaan. Onhan tämä JDn laukku nähnyt myös vähän elämää, muttei se haittaa. Pieniä nuhruja ei kukaan erota, ja minun politiikkani laukkujen suhteen, myös tuon Vuittonin, on se että käyttöönhän ne on tehtykin. Anyways, rakastan tätä laukkua ja siinä on kaikkea mitä rakastan; Pastellia, ruusuja, rusetti, pitsiä ja kultaa. Mistä muusta voikaan tyttö unelmoida?
Uutuus laukkuhyllylläni on tämä My Melody-laukku jonka sain Myrreltä tuliaisiksi Japanista jokunen aika sitten. Tämä on ihan superkätevä ja täydellisen kokoinen! Ei liian iso, että puolet omaisuudesta hukkuisi sinne, mutta tarpeeksi suuri että kamerat ja kännykät ja lompakot mahtuvat sinne hyvin. My Melody on kyllä niin mun lempparihahmo, olenkin jo kovasti suunnitellut että Japaninmatkallamme menisimme Purolandiin... Aika näyttää, mutta tämä laukku on ihana!
Jo varmaan kaikille lukijoilleni tutuksi tullut Louis Vuittonin pikkulaukku. Otin kuvan ilman olkahihnaa, ihan vaan kuvauksellisista syistä, mutta käytän olkahihnaa aina kun laukkuakin. Olen hehkuttanut tätä pussukkaa jo niin paljon, että jätän kuvauksen tämän osalta vain tähän. Ihana ja niin tyylikäs laukku, tykkään.
MA*RSin vaaleanpunainen käsilaukku. Tähänkin kuuluu olkahihna, mutta se on jotenkin todella epämääräisen mittainen, etten viihdy yhtään sen kanssa. Muuten tämä laukku on tosi ihana ja pastelli, ja tämä taas käy yllättävän hyvin yllättävän monen asun kanssa. Olen käyttänyt tätä tosi casuaalienkin asukokonaisuuksien kanssa. Ehdotonta plussaa tässä on tilavuus. Laukkuun mahtuu vaikka ja mitä! 
Minun luottolaukku since 2010! Ihana vaaleanpunainen peruskäsilaukku, jonka sain ilmaiseksi Ilonalta silloisissa vaatteidenvaihtobileissä! Nyt täytyy kyllä myöntää että olen sortunut suureen blogihuijaukseen, ja käänsin laukun kauniimman puolen teille näkyviin kuvaan. Laukussa on jos jonkinlaista naarmua ja nuhrua, ja toisella puolella on aika ikävän näköinen liimaläntti, joka on Ateneumin tarrasta peräisin. No, laukku on palvellut minua mainiosti ja tulee palvelemaan vielä useita vuosia. Tästä en luovu vaikka mikä olisi. 
Pikkulaukkuja lisää. Tämän suloisen kissalaukun sain poikaystävältäni lahjaksi Kreikasta, Olympoksen kylästä. Voi että minulla oli vaikeuksia valita niistä useista kissannaamoista minkä haluan, ja samaistuin sitten tähän yksilöön. Sen ilme oli jotenkin vaan niin minua, kinostus kohdillaan :D Laukku on tosi pieni ja vähän heppoista matskua, mutta lenkille lähtiessä kun päällä ei ollut kunnollista takkia, sai avaimet ja kännykän tänne hyvin. Nyt tosin kelit ovat jo sitä luokkaa ettei takitta ulos lähdetä, huhhuh!
Ted Bakerin suloinen pikkulaukku! Tämä on varmaan kuluneen vuoden paras ostos, se oli todella löytö ja tämä on niin paras laukku ikinä. Ruusukultaa ja täydellistä pastellivaaleanpunaista. Käyttöä on rajoittanut vain sen pieni koko, tänne kun ei saa ahdettua koko omaisuuttaan varsinkin ulkomaanmatkoilla jolloin sitä roinaa pitää saada käsilaukkuun ängettyä. Haaveissa on vielä astetta isompi käsilaukku Teppo Leipojalta. 
Lopuksi vielä Myrreltä myöskin saatu käsilaukku, vähän stereotyyppisen japanilaisen koulusalkun tyylinen käsilaukku. tämä on myös ollut kovassa käytössä, tässäkin tuo olkahihna on juuri sopiva ja tämä käy myös arkisempiinkin asukokonaisuuksiin. Alunperin tämä laukku onkai eBaystä hankittu.
Tällaisia laukkuja meikältä löytyy. Sitten kaappi on tietysti täynnä jos jonkinlaista totabagia ja kangaskassia, yleisimmin minut voi bongata hiihtämässä rähjäisenä töihin/töistä kotiin Talentian ilmaiskassi olalla roikkuen :D Tässä kuitenkin ne laukkuhyllyni valioyksilöt esiteltynä. Mikä näistä oli sinun suosikkisi? Millainen laukku sinulla toimii vakkarina?

torstai 23. heinäkuuta 2015

Bag love: New Ted Baker☆

Kävinpä tuossa yksi iltapäivä töiden jälkeen poikaystäväni kanssa kiertelemässä kauppoja, en enää muista miksi mutta ajauduttiin Maranelloon Kluuvissa ihmettelemään asioita. Liikkeessä olikin alennusmyynnit ja tuli sitten kuikittua tavaroita tarkemmin. Suunnistin heti lempimerkkini pöydälle, ja huomasin että Ted Bakerilla oli myös huimia alennuksia. 
 Poikaystäväni läsnäollessa totesin vain että onpas söpöä mutta "Enmää nyt mitään kyllä tarttee". Täysi valhe ja todellakin tarvitsin! Palasin seuraavana päivänä ja noudin pöydästä asusteen, jota olen ihastellut ihan oikeasti pitkään. Hinta kuitenkin on ollut sellainen etten ole sitä halunnut siitä maksaa, mutta nyt kun prosentteja hinnasta oli karsiutunut mukavasti pääsin kotiuttamaan tämän kaunokaisen:
Ted Bakerin ihana pikkulaukku! Yritin googlailla minkä malliston pussukasta on kyse, mutten löytänyt. Ja arvatkaapa vaan kuka on sellainen läskiperse ettei juuri nyt jaksa nousta lämpimältä datistustuolilta ja kävellä toiseen huoneeseen penkomaan laatikostoa ja etsimään laukkua jossa roikkuu vielä tägi ja tarkistamaan nimeä. Oikein, minä. Kuitenkin, tämä laukku on ollut wishlistilläni jonkun aikaa ja voi sitä iloa ja riemua kun tämä oikeasti löytyi suhteellisen halvalla ja pääsin sen kotiuttamaan. Odotan innolla lauantaita kun lähdetään käymään Lahdessa, ja sunnuntaina onkin tiedossa eräät juhlat, joista kerron lisää sitten jossain vaiheessa teille ;)
Ted Bakerin asusteet ja vaatteet tuntuvat herättävän mielipiteitä, ainakin työpaikallani kun tyttöporukan kanssa keskusteltiin niin näin kävi ilmi. Teppoleipojaa joko rakastaa tai inhoaa.
Mitäs te tykkäätte TBn tuotteista? 

tiistai 28. huhtikuuta 2015

Shopping post again☆

Ostoksia on taas kertynyt matkan varrelta, ja päätin laittaa ne kaikki samaan postaukseen. En tiedä, onko tällaiset ostospostaukset enää nykyään kuinka in, mutta koska tykkään lukea muiden bloggaajien shopping haul-postauksia, aion laittaa itsekin hyvän kiertämään. Tosiaan, ostokset on hankittu ympäri maailmaa ja eri paikoista, ja rekvisiittana toimii IKEAn kukka ja Sallin tuoma tuliaispullo. Aloittakaamme!

Ensimmäisenä esiteltäväksi pääsee ehdottomasti suurin löytö, nimittäin Ted Bakerin tablettilaukku. En ollut uskoa silmiäni, kun kiersimme Metkan kirpputoria Sallin kanssa muutama viikko sitten. Yhdellä pöydällä oli tolkuttomasti kaikkea ihanaa, ja yksi niistä oli tämä uskomattoman sievä Ted Bakerin laukku. Pakkohan se oli mukaan ottaa kun tämmöisen löydön kerran tekee.
Ja sittenhän siinä kävikin niin että koska omistin nyt tablettilaukun, niin tabletti vain uupui. Ostinkin siis Gigantin tarjouksesta itselleni iPad minin. Tabletti on ollut ostoslistallani jo pitkään koulujuttujen takia, ja nyt kun tuo ihanuus kirpparilta löytyi, oli se viimeinen niitti itse iPadin hankkimiseen. Moni tenttikirjoistamme on verkkomateriaalina, ja olen uskomattoman laiska hankkimaan kirjoja kirjastosta, totesin että tabletti on hyvin varteenotettava vaihtoehto. Sitä on helpompi kantaa mukana kuin vaikkapa painavaa ja akkuvikaista läppäriä. Plus että nyt on luennoillekin tekemistä, kun voin pelata Sanajahtia aamusta iltaan.
Lisää elektroniikkaa! Minulla on ollut Wii jo jonkun aikaa, mutta siihen on ollut vain yksi kapula. Verkkokaupassa oli myynnissä halvalla näitä Mario-ohjaimia, ja poikaystäväni hankkikin sitten minulle Princess Peach-ohjaimen. Tätä katu-uskottavampaa ohjainta ei voi olla! Hankimme samalla myös Mario Kart-pelin, jota onkin aktiivisesti tullut pelattua. Varmaankin hankin vielä kaksi muuta kapulaa, niin voi pitää kavereiden kanssa aitoja joukkogamestusiltoja.
Sitten kenkiä! Ostin nämä Berliinistä jostain pikkukaupasta. Vaaleanpunaiset korkokengät ovat olleet ostoslistalla myös jonkun aikaa, ja minulla olikin ostoskori Yumetenbosta ja täytettynä. Kuitenkin tietynlainen piheys iski, ja totesin etteivät korkeat postarit ja tullausmaksut kiinnosta, ja kengät jäivät Japaniin. Oli aika yllätys, että nämä kävelivät vastaan Berliinissä, ja hintakaan ei ollut paha, vain 12€. 
Ja lisää kenkiä! Nämä kaunokaiset löytyivät myös yhdestä pikkukaupasta, ja näilläkään hinta ei ollut päätähuimaava; 9 euroa. Jouduin toteamaan jo ennen saksanmatkaa, ettei minulla yksinkertaisesti ole siistejä kävelykenkiä. Minulla on joko sieviä kenkiä joilla ei todellakaan kävellä pitkiä matkoja, talvikenkiä jotka olisivat olleet liian kuumat/kastuneet pilalle tai sitten rumat lenkkarit joilla on hyvä kävellä mutta ne olisivat pilanneet asun kuin asun. Nämä kengät ovat hyvät sitten kun kävelyä on tulossa paljon mutta pitäisi näyttää myös fiksulta.
Ei voi muistaa, että mainitsinko loppusyksystä minun ja Sofian visiittiä Tom of Finland näyttelyyn. Anyways, olen suuri Tom of Finland "fani" ja eräässä homokaupassa tällainen oli ja myöskin halpaan hintaan (Berliinistä siis tämäkin). Nyt sitten on mieskauneutta parinsadan sivun verran kirjahyllyä komistamassa.
Sitten näin loppuun vielä pikkuostokset Saksasta. Olin ihan hurmaantunut halpoihin hintoihin, ja samasta kaupasta mistä tennarit lähtivät mukaan, lähti messiin nuo suloiset kissasukat. Peruskaupasta (Rossmannilta, mikähän kyseinen liike sitten viralliselta nimeltään on) ostin aurinkopuuterin ja luomivärejä. Aurinkopuuteri toimii, mutta nuo luomivärit ovat todella kehnoja. Pigmenttiä on vähän ja väriä tosiaan saa hangata naamaan jos edes häivähdyksen siitä haluaa saada. Milloinkohan opin ettei nuo ihan halpis halpismeikit ole hyviä. Saman jouduin toteamaan sadan jenin kaupan meikkien kanssa sekä vuosi sitten Bremenistä euronkaupasta ostamani huulipunan kanssa.
Teekauppoja ei juurikaan löytynyt, mutta juuri kun shoppailukierroksemme oli loppumassa löytyi eräs teepuoti postin yhteydestä. Sieltä matkaan lähti 50 grammaa ananas-mansikkateetä. Kaupan myyjä oli aivan ihana, hän antoi meille hiukan alennustakin! ^_^
Hei, millainen olisi se ulkomaanmatka jolta ei herkkuja tarttuisi matkaan? Olen suuri suklaan ystävä, ja epäisänmaallinen siinä mielessä että Milkan suklaa on suurinta hyväkettä mitä minulle voi antaa. Koska se oli törkeän halpaa, tuli sitä hankittua. Vaa'alle en ole edes uskaltautunut, sillä muutama levy taisi tulla tuhottua siinä itse reissunkin aikana...

Näin loppuun pakko kysäistä, että mitä te tykkäätte ostospostauksista? Onko ne kivaa luettavaa vai ärsyttävää materialla leveilyä? Itse tosiaan tykkään lukea shoppailupostauksia, olenhan tunnetusti materialisti. Jos olette juuri julkaisseet itse ostospostausta, niin heittäkäähän linkkiä tuohon alas! ^_^