*:･ﾟ✧Bikinifitnessiä ja vegaaniutta✧･ﾟ:*

Pakko ikuistaa blogiinkin kuvat, kun pitkästä aikaa hankin kukkia meille kotiin. Hullaannuin ihan ja otin saman tien kaksi kimppua, nyt kun kerran niitä rehuja kotiin raahaa niin raahataan kunnolla. Käyn ostamassa kukat siitä pienestä kukkakaupasta keskustan Stockmannin yhteydessä. Luovutin markettikukkien suhteen, kun ne lässähti ihan joka kerta saman päivän sisällä. Vaikka Prismassakin on tosi kauniita päivän kimppuja vain neljällä eurolla, on se turhauttavaa niitä ostella kun niistä on iloa sen automatkan verran kun tulee kotiin, ja samantien kun ne iskee maljakkoon onkin komeimmat ruusut jo nuupahtaneet. 

Mutta ettei pelkäksi kukkien esittelyksi menisi, ajattelin että voisin kirjoitella tänne viimepäivien fiiliksiä. Tuntuu siltä että tässä eletään jonkinlaista murroksen aikaa, kun opinnot ovat oikeasti jo ihan loppuvaiheessa ja koulun tiimoilta meininki rauhoittuu, ja kohta itsekin siirryn työelämään täysipäiväisesti. Muuttaahan se paljon; Ei enää extempore-ulkomaanmatkoja (eikä niitä suunniteltujakaan niin paljon kun lomaa ei vaan oteta) ja minäkin alan saamaan säännöllisiä tuloja ja mikä parasta; Ehkä jopa ihan omaa aikaakin!

Kun viimevuoden lopussa elämä heitti kertaheitolla kaiken sekaisin, niin puhuin blogissani että ehkä tänä vuonna asiat kääntyy paremmin päin. Toistaiseksi ainakaan ei ole mitään muutosta tilanteeseen tullut. Ehkä ainoa edistysaskel tässä on nyt se, että tilanteen kanssa on kai jossain määrin oppinut elämään. Hankin ensimmäiset tarot- korttini tuossa jokunen aika sitten, ja korttien mukaan ensi keväänä vasta tulee muutos, ja tällä hetkellä minun tulisi keskittyä omaan  henkiseen hyvinvointiin ja itseni kehittämiseen. 

Kaikki elämän vastoinkäymiset kehittää. Näin haluan uskoa. Kun katsoo kaikkia menneitä asioita pienen välimatkan päästä, voi todeta että niillä kaikilla oli tarkoitus. Viimeisin työsuhteeni päättyi aika dramaattisiin tunnelmiin, sillä lähdin pois töistä kauhean työpaikkakiusaamisen takia, joka kohdistui minuun ja erääseen toiseen työntekijään. Meno oli aivan järkyttävää ja ahdistaa vielä ajatellakin sitä menoa, että aamu kolmelta raahautui töihin jossa vanhemmat työntekijät saivat huutaa ja nöyryyttää. Eikä kukaan tehnyt mitään kiusaamiselle huomautuksista huolimatta. Tuntui, että taas oli itsetunto rusennettu ja olinkin pitkään siinä mielentilassa, ettei minusta ole vain mihinkään. Nyt jälkikäteen ajateltuna, vaikka kokemus olikin traumaattinen, oli asioiden mentävä näin. Jos tuota kiusaamista ei olisi ollut, olisin jäänyt siihen työpaikkaan, ja luultavasti valmistumiseni olisi myöhästynyt. En olisi millään siihen työ- ja stressimäärään pystynyt selviytymään viimeisimmistä kursseista sekä opinnäytetyöstäni. Eli kaikella kai on tarkoitus, vaikkei sitä siinä hetkellä ymmärräkään. En vieläkään voi ymmärtää, miksi meitä kohtasi niin kamala epäonni moneen kertaan viimevuonna. 

Jos kukaan ei teille ole tarot-kortteja lukenut aikaisemmin, niin kokeilkaa ihmeessä. En itse usko mihinkään astral-tv:n selvännäkijöihin tai korttitulkitsijoihin, mutta tavallaan uskon että tarot-korteista voi saada apua ja neuvoja elämän kysymyksiin. Mitään suoranaisia ennustuskorttejahan ne eivät ole, mutta itse käytän niitä tavallaan... Oman itseni tutkiskeluun. Kun elämässä on niitä suuria kysymyksiä joihin ei kukaan osaa vastata, voi kysyä korteilta. Eihän siinä mitään häviä; Joko ennustukset toteutuvat tai sitten ei. Tähän mennessä kyllä kaikki ennustukset ovat menneet nappiin 😚Jos teitä kiinnostaa, niin itseltäni löytyy Kissatarotit. Niitä löytyy muunmuassa Adlibriksestä tälläkin hetkellä.

Nyt sitten tuo henkinen kasvu ja hyvinvointi ja viimevuoden tapahtumat vähän niinkuin kietoutuvat yhteen. Muutamat tapahtumat vaikuttivat suoraan ihan fyysiseen terveyteen, ja vihdoin, pitkän pitkän odottamisen jälkeen sain pääsyn hoidon pariin. Olo on helpottunut ja samalla kuitenkin ahdistunut; Vihdoin saa omaan vointiin apua, mutta kuinka pitkä sairaala-tutkimusrumba tästä kaikesta alkaakaan. Olo kun on muutenkin tosi väsynyt ja rasittunut, ja nyt huomaakin kotona ollessaan, kuinka kaikki stressi ehkä alkaa purkautumaan siten, että olo on ehkä jopa vähän masentunut.

Olenkin taas tässä pohtinut vegaaniksi ryhtymistä ja vegaaniuden syviä olemuksia. Kasvissyöjä kun on koko ajan ollut, ei tavallaan olisi mahdoton hyppäys siirtyä vegaaniksi. Vegaanius kun voi olla aika yllättävänkin ratkaiseva tekijä fyysisen hyvinvoinnin kannalta; Varsinkin tulehdustiloihin vegaaniruokavalio saattaa auttaa. Olenkin monesti miettinyt, miten paljon parempi fiilis itsellä olisi jos jättäisi maitotuotteetkin kokonaan pois (Ja alkoholin... krhm...). En oikeastaan edes tiedä, mikä itseäni vegaaniruokavalioon täysin siirtymisessä hidastaa. Sen vaikeus ehkä? Kun tosiaan viimeiset puolitoistavuotta on ollut sellaista ihme vänkäämistä kaiken kanssa, tuntuu, ettei haluaisi vängätä syömisenkin kanssa. Tykkään juustoista ja tykkään kun on synkkää ja pimeää, niin iskeälämpimän kaakaon päälle kermavaahtoa. Tykkään maitosuklaasta. Vegaanina pitäisi sitten jättää kaikki edellämainitut. Tai ei pitäisi, sillä ehdottomuus ei ole ikinä hyvästä, mutta jos tahtoo saada kropan voimaan hyvin, olisi ainakin aluksi pidättäydyttävä aika tarkasti ruokavaliossa. Myös syömishäiriötausta vähän pelottaa; Mitäs jos ravintosisältöjen kyttääminen karkaa käsistä, ja ollaankin taas liemessä?

Toinen juttu hyvinvointiin liittyen oli, että alkaisin taas käymään salilla. Ja treenaamaan ihan oikeasti. Oli tavallaan silmiä avaava juttu tuossa pari kuukautta sitten, kun lähdin pitkästä aikaa pururadalle juoksemaan: Ja en jaksanut juosta kuin ihan pienen pienen pätkän. Ennen vetäisin pururadan ihan tuosta noin vaan juosten, ja nyt iski rintakipu ennen sataa metriä. Se sai taas skarppaamaan tuon yleiskunnon kanssa, ja nyt kun se on taas kohdallaan, aloin miettimään, pystyisikö sitä viemään vähän eteenpäin. Aloin ihan oikeasti miettimään jo bikini-fitnessiäkin :D Koska miksipä ei. Elämä on liian lyhyt jossittelemiseen, ja olen sellainen päämäärä-ihminen. Jos tähtäimessä on jotain, on sen saavuttaminen helpompaa, kuin vain se , että kävisin salilla. Nooh tämä palaa taas edellisen kappaleen viimeiseen lauseeseen: Kun on anoreksia taustalla, onko järkevää alkaa laskemaan kaloreita ja paastoamaan ja rehkimään salilla. Eikä vielä tuokaan mietelause, vaan ihan käytännön asiat tuli vastaan. Ensinnäkin kun lähdin hakemaan salikorttia, en saanut sitä kummastakaan paikasta (Toisessa paikassa murahdettiin vaan tiskiltä että "Mitä asiaa", ja toisessa oli kaksi kertaa peräkkäin asiakaspalvelu kiinni. Eli joo ei sitten), ja sitten sainkin jo töitä ja totesin, että hetkeksi on hyvä vaan rauhottua ja keskittyä yhteen asiaan kerrallaan.

Enkä tiedä olenko nyt mikään bikini-fitness-kasvo. Vaikka saisinkin itseni treenattua. Ei se ehkä kuitenkaan ole sitä omaa juttua, ja terveyden reistatessa ei ääritreeni ole missään nimessä hyvä asia. Palataan asiaan parin vuoden kuluttua, ja katsoo tilannetta sitten. Nyt jätän treenit ihan kotitasolle ja toivon että vesisateet ovat vähäisiä, että pääsisi sinne pururadalle juoksemaan. 

Sellaisia tuntemuksia täällä tänään. Onko teillä siellä miten turhautumisia omaan elämään? Tuntuu jotenkin... päämäärättömältä tämä oleminen juuri tällä hetkellä :'D Ehkä kuuluu tähän valmistumisprosessiin. Yritän myös kehittää itseäni siinä täälläkin kerrotussa "mullekaikkihetinyt"-asenteesta. Jos en pääse aloittamaan saliharrastusta nyt, voin kehittää itseäni pikku hiljaa että parin vuoden päästä pystyn aloittamaan treenaamisen. Vaikka meidän koti ei olekaan suoraan sisustuslehdestä, voin pikkuhiljaa tehdä tänne muutoksia, jotka ohjaa siihen unelmien kotiin. Ja näin edelleen.

Näitä kukkiakin olen ollut jo pari kuukautta ostamassa. Ja nyt sitten ne sain ja kylläpä oikeasti joku näinkin "pieni" asia voi piristää ja paljon! Olin kyllä vähän järkyttynyt siitä, miten kalliita kukat ovat. Nämä olivat ihan edullisia, valkoinen kimppu 12€ ja punainen 13€, mutta sellaiset tosi kauniit ja instagramuskottavat ruusut maksoivat 7€ kappale! Ja kyllähän niitä vähintään kymmenen olisi oltava jos sellaisen kauniin, muhkean kimpun olisi halunnut. Tietty ruusuissa on se hyvä puoli, että ne saa aina kuivatettua jolloin ne säilyy ilahduttamassa pidempään. Ehkä sitten valmistujaislahjaksi itse-itselleni ostan sellaisia, haha! 

*:･ﾟ✧Salaiset solat ja ruma suomalainen nainen✧･ﾟ:*

Jopas nyt sukupuoliroolit kukoistaa mediassa. Ensin kokkikohu, ja nyt Pirkko Arstila jakoi suuria viisauksia. Jos siis olet missannut: Pirkko Arstila kirjoitti kolumnissaan ET-lehdessä, kuinka kaupan kassajonossa oli ollut nuori nainen treenitrikoissa ja löysässä T-paidassa. Arstila kuvailee naista "Tytön ruumiinrakenne oli suomalais-ugrilainen eli lyhyet jalat, pullea takamus, runsas povi – muutaman vuoden kuluttua luvassa olisi paino-ongelmia. Hiukset pitkät ja latvoista hapsuuntuneet. Silmät kuin mascarakraatterit.

Katselin tyttöä ihmetellen, miksi nuori nainen elämänsä heilimöinti-iässä haluaa pukeutua noin rumasti. Kuin julistaisi koko maailmalle, että en välitä – ottakaa tai jättäkää."

Koko kolumni oli puhdasta bullshittiä. Mutta samalla taas raotti ovet sille, mikä täällä tosiaan on ongelma. Nuoret naiset ovat jotain vapaata riistaa, jota saa arvostella. Minkälainen kolumni on yhden yksittäisen ihmisen julma arvosteleminen? Kolumnissaan Arstila jatkaa, kuinka haluaisi kutsua naisen muuntumisleikkiin, jossa laittaa naisen päälle "vihjailevat kellohelmat", koska se iskee miehiinkin paremmin ja saa naisen näyttämään laihemmalta kuin mitä koskaan tulee olemaankaan. 

Tekstissä Arstila kuvailee naisen käyttäneen niin tiukkoja housuja, että jokainen kumpare ja salaiset solat paljastuivat. Ei hän eläessään ole nähnyt mitään niin hirvittävää. Koko kolumnin pointtina hänen jälkiselittelyjensä mukaan oli vain arvostella yleisesti, kuinka suomalaiset pukeutuvat niin rumasti ja ovat tyylitajuttomia. 

Minä kyllä pukeudun ihan miten lystään. Totta kai meillä on tilanteita, missä on pukukoodi jota on noudatettava. En minä töihin lähde minimekossa tai lähi-Lidliin hakemaan kissanhiekkaa meikattuna ja korkkareissa. Ei ole muiden ihmisten huomiotta jättämistä, jos olen ihan rähjäisenä aamulla lenkillä, vaikka jokunen koiranulkoiluttaja vastaan saattaakin tulla. Ja sitten se, että tyylinsä kullakin. 

Minäkin olen varmaan hyvin suomalais-ugrilaiset piirteet omaava: Lyhyet jalat ja pitkä selkä, selluliittia perseessä ja kropan muoto aika pötkylä. Tuota runsasta povea en omista, ikävä kyllä, mutta varmaan minuunkin massaa iän myötä tulee helposti. Silti pukeudun leggareihin tai kotelomekkoihin jos mieli tekee. Minusta tuollaiset kolumnit ovat ihan hirveää settiä, juuri kun yritetään saada nimenomaan nuorille naisille bodypositivyä jakeluun. Kuinka jokainen on hyvä sellaisena kuin on ja kuinka tärkeintä on että viihtyy. Sitten tuntemattomat vanhat naiset kyyläävät kassajonossa arvostelemassa salaisia solia ja kirjoittelee niistä kolumneja. 

Tietyllä tapaa hyvin huvittavaakin, että Arstilaa on tuntemattoman naisen peppu kiinnostanut niin paljon, että siitä ihan lehtijuttu piti kirjoittaa. Kyllä minäkin katson ihmisiä kaupungilla. Joskus mielessä kyllä käy, että huhhuh kun tuokin on tuon näköisenä liikenteessä, mutta hyvin harvoin. Ja ne kerrat kun jotain tuollaista mietin niin alkaa melkeinpä heti hävettämään. Ihan kuin se minun sielunelämääni ravistaisi, jos joku haluaa olla sen näköisenä kuin on. Niin kauan kun ei alasti olla ja omalle naamalle tulla hetkuttelemaan niin jokainen kulkekoon niinkuin hyvältä tuntuu. 

Tuon julman ulkonäön arvostelun ja sheimauksen mukana toinen pahasti korvaan särähtävä asia oli tuo miesten miellyttäminen. Totta kai haluan olla oman mieheni silmissä viehättävä, ja välillä joo muidenkin. Mutta en minä omaa elämääni ja tyyliäni perusta sen ympärille, että saisin ulkopuolelta mahdollisimman paljon hyväksyntää. Lähtökohtaisesti kenenkään ei pitäisi pukeutua muiden takia. Kuten jo alussa mainitsin, siistille pukeutumiselle on aikansa ja paikkansa. Töissä ollaan työvaatteissa ja linnanjuhlissa iltapuvussa, se on sitä muiden ihmisten kunnioittamista. Jos haluaa lähteä ilman rintsikoita treenitrikoot päällä kaupungille, se on oma valinta ja muiden tulee sitä kunnioittaa siten, ettei jauha paskaa missään kolumneissa. 

Kolmas asia, joka nousi vasta jälkihässäköinnissä, on tuo suomalaisten (naisten) pukeutumisen arvostelu. Iät ajat on monista paikoista saanut lukea siitä, kuinka suomalaiset (naiset) nyt vaan pukeutuvat niin törkeän huonosti kun vertaa pariisilaisiin tai moskovan elegantteihin leideihin. Maailmalla matkustaneena: Samanlaisia talliaisia sitä on muuallakin. Menkää seisomaan Espalle, kyllä siellä korot napsuu ja on viimeisen päälle laitettua väkeä. Totta kai jossain Pariisissakin ytimessä on laitettua väkeä. Minä en allekirjoita suomalaisten huonoa pukeutumista, nään kaupungilla itse paljon tyylikkäitä ihmisiä, joiden tyyleistä inspiroidun. Eikai sinne lähikauppaan tosiaan tarvitsekaan laittautua? Ja sitten vastapainoksi voin sanoa, että ei juuri muuallakaan maailmassa olla sen fiinimpiä: Malagassa tallusti paikalliset niissä samoissa leggingseissä ja topeissa ilman meikkiä, Tokiossa ja Osakassa perus t-paita ja farkut yhdistelmässä mentiin, ja nyt Miamissa oli paljon samaa t-paita ja shortsit yhdistelmää. Onko se sitten jotenkin hirveän eriä, mitä täällä?

Saihan Arstila tästä kohusta nyt kivasti ruutuaikaa ja ET-lehti klikkejä. Se kai tässä oli tarkoituskin. Mietin itsekin kirjoittaakko aiheesta ollenkaan, vai antaisiko vain olla. Mutta oli pakko. Iltasanomissa kommentit olivat ihan hirveää luettavaa, kun miesoletetut riehuivat kommenttilaatikon täydeltä, kuinka "feministit taas pahoittamassa mieltään" ja arvostelemassa nuoria naisia. Eihän se ole tasa-arvoa nähnytkään, jos miehet rivissä haukkuu ja alistaa naisia. Huvittaa tämä Suomessa vallalla oleva islamofobia, kun samaan aikaan tuntuu siltä, että ihan supisuomalaiset miehetkin haluaisivat iskeä burqat kaikkien naisten päälle, kun treenirtikoot ärsyttää, liika meikki ärsyttää, isot tissit ärsyttää, pienet tissit ärsyttää, lökäpöksyt ärsyttää ja liian fiini pukeutuminen ärsyttää. Oman blogini lukijakuntaan ei hurjasti miehiä kuulu, mutta olisi mukava tietää, mistä tuollainen hullu naisten pukeutumisen sättiminen kumpuaa. En minäkään kaupungilla kierrä ärsyyntymässä miesten pukeutumisesta, ja tule huutamaan internettiin ylilaudalle kuinka taas oli niin suttuisen näköistä jätkää liikenteessä, että pitää mennä rajan toiselle puolelle hakemaan komea ja tyylitajullinen yksilö.

Olisi ihana, jos vanhemmat naiset tsemppaisivat nuorempia ja kannustaisivat. Sen sijaan, että meillä on vanhat versus nuoret naiset -asema. Se on todella surullista. Vanhoilla/ikäänyvillä/vanhemmilla naisilla on tässä yhteiskunnassa tosi huono asema, ja haluankin seistä heidän tukenaan. Mutta samaan aikaan suomeksi sanottuna vituttaa se, että itsekin olen ehdottomasti eniten kuraa ja julmaa kommenttia saanut olemisestani ja ulkonäöstäni vanhemmilta naisilta. Miksi? 

ET-lehden reaktio tähän kohuun oli naurettava. Ensin puolustellaan Arstilaa, koska jokaisella on sananvapaus. Hetken kuluttua kolumni kuitenkin poistetaan ja siitä pieni hetki, niin tulee anteeksipyyntöä ja tuomitaan kolumni täysin. Selkärangattomuus on käsin kosketeltavissa.

Millaisia fiiliksiä teille kolumnista tuli? Jos ette kolumnia ehtineet lukemaan, niin herättääkö tämä teksti mitään ajatuksia? Olkaahan kuulkaa kaikki juuri sellaisia kuin olette💋

*:･ﾟ✧Uskaltaako merkkiliikkeisiin mennä?✧･ﾟ:*

Hellurei! Täällä ollaan palailtu Berliinistä ja nyt istuksitaan sämpylä sylissä väsyneenä kotisohvalla. Takaisin reissusta tultiin jo perjantaina, mutta jäin suoraan iltavuoroon töihin ja nyt olen tehnyt pitkää päivää aikaisilla aamuilla, joten ei ole hurjasti ollut aivotoimintaa ja jaksamista availla bloggeria. Minulla on taas hurjasti kertynyt kuvamatskua reissulta, ja asiaakin on jonkun verran, mutta koska kuvien muokkaamisessa menee hetki ja se vaatii jonkinlaista valppaampaa vireystilaa, tulin jakamaan teille muutamat kuvat reissun yhdestä kohokohdasta, ja sen inspaamana ajattelin kirjoittaa teille sellaisesta asiasta kuin merkkiliikkeissä vierailu. Kyseinen asia kiinnosti itseäni ihan hurjasti, ennen kuin ekoja kertoja vierailin merkkiliikkeissä. Uskaltaako Louis Vuittonille mennä vain katselemaan? Täytyykö Chanelille meikata? Voiko vierailla Dolce & Gabbanalla, jos ei tiedä laukkujen mallin nimiä? (Btw, antakaa armoa. Aamu kuuden herätys, lento, helle ja koko päivä kävelyä-lookki on varmasti itse kullakin meillä vähän räjähtänyt)

Ensinnäkin lähtökohtaisesti minusta on tosi kurjaa, että tällaista asiaa edes joutuu miettimään. Olet maksava asiakas (tai ainakin erittäin kiinnostunut tulemaan maksavaksi asiakkaaksi), jos menet liikeeseen ja sinulla on edes jokin ajatus siitä mitä haluat ostaa. Toisekseen, kyseessä on kauppa, josta menet ostamaan tuotteen x. Tavallaan on hassua että kyseistä toimitusta pitää sikäli erikseen suunnitella (tietty säästäminen/budjetointi sekä liikkeeseen meno siltä osin, että Suomessa meillä ei läheskään kaikkia merkkiliikkeitä ole on eri juttu). Jos luksusliikkeiden pointti on se, että sitä roinaa halutaan myydä vain "oikeasti rikkaille", on se ulkonäön kyttääminen ihan pönttö juttu, sillä naamasta ja meikin määrästä ei varallisuutta näe. Itse olen saanut meikittömänä ja normivaatteissa sekä ihan superia palvelua että todella ikävää. Toisaalta, olen myös meikattuna saanut sekä superia että hurjan kurjaa asiakaspalvelua. Mitä olen todennut tässä ajan saatossa, että eipä se palvelun laatu liity mitenkään siihen millainen sinä ihmisenä olet, vaan siihen, kuka siellä sattuu sinua palvelemaan.
Helsingissä liikkeistä tutuin varmaan kaikille on Louis Vuitton. Siellä useat kerrat käyneenä voin todeta fiilisten olevan aika... ristiriitaiset. Luikkarin tuotteet ovat hyvälaatuisia ja symppiksiä, tykkään niistä hurjasti kun ne ovat niin klassikoita. Liikkeessä asiointi on kivaa kun onhan siinä se oma tunnelmansa kantaa se pieni oranssi pussukka kaupungilta kotiin ja päästä hypistelemään uutta söpösti pakattua ostosta. Ekan kerran liikkeessä käydessäni kokemus oli lattea. Myyjä oli tyly, tuote heitettiin tiskille, käskettiin maksamaan ja tavara pakattiin nenän edessä ja lykättiin kouraan ja edes kiitosta ei sanottu. Ajattelin sen johtuvan siitä, että olin ensimmäistä kertaa tekemässä ostosta, ja siten en mitenkään "nimekäs" tai muuten palaava asiakas, että palvlua minun tuskin olisi kannattanutkaan odottaa. Kuitenkin vastaavaa meininkiä on ollut yhä uudelleen ja uudelleen, joukossa tietysti myös aivan ihania myyjiä. Muuten olisin tietenkin äänestänyt jaloillani. Viimeinen pisara kuitenkin minulle oli tuo Tahitienne -laukun osto, joka oli myös sellainen semi epämääräinen kokemus. Heti kun mallisto julkaistiin, kävin Helsingin liikkeessä kysymässä, voisivatko he myydä minulle speedyn tai neverfullin tuossa kuosissa. Vastaus oli ei voi ja siitä ei sitten keskusteltu. Kuukauden kuluttua kävin kysymässä, saisiko tuota printtiä tilattua liikkeeseen mitenkään. Ei kuulemma yhä edelleenkään ollut mahdollista. Kesällä sitten kävin vielä yhden kerran kokeilemassa onneani, ja kas kummaa, kuulemma Tahitienne oli koko kesän ollut tilattavissa, ja nyt oli vain viimeisiä kappaleita jäljellä. Eikä siinä mitään, sain kuin sainkin omani, mutta vähän töhö fiilis jäi siitä, etten ollut ilmeisesti tarpeeksi "hyvä" asiakas siihen, että kyseistä printtiä olisin saanut. Kuvastoa en edelleenkään LVltä saa, vaikka olen sitä pyytänyt. Siihenkään en tarpeeksi laadukas asiakas ole, saati siihen että ikinä mitään tarjottaisiin vaikka kuinka rahaa työntäisi puljuun. Tein kuitenkin palautteen saamastani huonosta ja saamastani erinomaisesta asiakaspalvelusta, ja Louis Vuittonilta soitettiin ja pahoiteltiin ja nyt ollaan sitten lähtöviivalla ja olen avoimin mielin taas. Jos kuitenkin sama meno jatkuu, siirryn sitten 2ndhandin pariin.
Mitä olen sitten seurannut keskusteluja facessa yleisesti siitä, kun ihmiset kertovat huonoja kokemuksiaan merkkiliikkeistä, olen aika pöyristynyt niistä vastauksista. "Olitko pukeutunut tarpeeksi näyttävästi? Ei missään Prisman vaatteissa nyt voikaan noihin liikkeisiin mennä", "Jos olet ujo ja arka niin kyllä sen myyjäkin aistii ja totta kai se näkyy palvelussakin", "Ettet vaan itse olisi ollut hankala asiakas". Asiakaspalvelutyötä aina tehneenä: Vaikka kuinka asiakas ärsyttää, ei voi mieltä osoittaa. Jos asiakas on arka ja ujo, niin mikä oikeutus se on vittuilulle ja liikkeestä pois hiillostamiselle. Jos asiakkaalla on ne "Prisman vaatteet", niin so what hän haluaa ostaa asusteen joka tuo luksusta siihen markettiasukokonaisuuteen, joten myy se ja tee hänelle ostokokemus, jonka hän haluaa mahd. pian uusia. 

Lol, ovimies katsoo että mitä ihmettä nyt oikein tapahtuu :D

Kuitenkin myös erinomaista palvelua on tullut, ja minun on pakko ylistää Chanelin liikettä Berliinissä! Menkää ihmeessä jos olette kiinnostuneita. sillä siellä on ihan erinomaista palvelua aina. Jopa silloin, kun kävimme ensimmäisen kerran vain katselemassa tuotteita, ja jopa sanoimme että nyt ei mitään osteta, saisiko nähdä laukkuja. Ja me saimme, vaikka siinä työtä myyjälle riittikin, kun joutui takahuoneesta hakemaan pussitettuja ja pakattuja laukkuja. Silti saimme hymyilyä ja katsella rauhassa. Toisella kertaa ostinkin kengät ja korviksrt, tällä kertaa mukaan tarttuikin vähän enemmän juttuja ja saimme yhä ihan mahtavaa palvelua kera shampanjan ja kaupantekijäisten. Nyt minulla on sitten oma myyjäni, jona puoleen käännyn aina kun Chanelilta jotain tarvitsen (paino sanalla tarvitsen). Chanel on ollut aina todella heposti lähestyttävä liike, joka puolella maailmaa on vaan voinut mennä katselemaan, koskaan ei ole tullut sellasta oloa että katseekka olisi hiillostettu pois. 

Hermesillä olen muutamaan otteeseen käynyt, palvelu ollut Saksan liikkeissä vähän nihkeää. Osittain siksi että olen katsellut pikkujuttuja, ja osittain varmaan siksi etten ole ollut mallistojen nimistä ihan perillä aina. YSL on myös tosi matalan kynnyksen paikka mennä, ja tykkään Saint Laurentin liikkeissä siitä että tuotteita on (hintoineen) esillä paljon. Osa tietty vitriineissä, mutta paljon on kenkiä ja laukkuja ihan oman käden ulottuvilla, ja Saksassa sekä Hong Kongissa ei ole ollut niitä ahdistavia ovimiehiäkään. MiuMiu on myös mukava liike vierailla, suosittelen! Japanissa rakastuin MiuMiun liikkeisiin, sillä ne olivat aina niin vaaleanpunaisia ja täynnä bling blingiä! Kannattaa siis vierailla ihan jo vaan esteettisen kokemuksen vuoksi. 

Louis Vuitton on tosi maakohtainen, siinä missä Suomessa liikkeisiin meno voi olla aika kuumottavaa ja ikävän monella on huonoja kokemuksia, muualla päin maailmaa on LVn liikkeet paljon avoimempia. Palvelun tasosta en sitten tiedä, kun mitään en ole ulkomailta tainnut koskaan ostaa. Suomessakin siis palvelua on myös saanut ja ihania myyjiä ja ostokokemuksiakin on! Ikävästi vaan se menee niin, että ne huonot jää helpommin mieleen.

Itse olen nyt sillä astenteella aina liikenteessä, että olen asiakas, joka haluaa tuotteen x, ja jos minuun suhtaudutaan nuivasti ja selkeästi pidetään alempiarvoisena kuin jotakuta muuta, sitten voi antaa olla. Jos sama toistuu, palautetta. Jos palaute menee kuuroille korville, sitten saa olla. Ei voi olettaa, että vain joku tietty eliittiryhmä ansaitsisi hyvää palvelua. Itse koen, että nimenomaan he, jotka pystyvät tekemään sen yhden luxostoksen ikinä, olisivat ansainneet sen että koko ostokokemuksesta olisi jäänyt hyvä muisto. Jos tarkoituskin on olla vittumainen, niin sittenhän tuotteen voi ihan rehellisesti ostaa käytettynä netistä edullisemmin. Kuitenkin ei tarvitse pelätä huonoa palvelua. Suurin osa kuitenkin on ihan ystävällisiä, ja ei kannata pelkojen tai ennakko-oletujsten pilata oman unelmien laukun tai unelmien kenkien ostoa. Myöskään mitään erityislaittautumista ei tarita.

Onko teillä erityisen hyvä tai erityisen huonoja kokemuksia kaupoista ja asiakaspalvelusta? 

*:･ﾟ✧Paha epäeettinen ihminen✧･ﾟ:*

Ajattelin tuossa Victoria's Secret -postauksessa jättää kokonaan kommentoimatta tuohon eläinkokeettomuus-kommentointiin, sillä kuten nyt loppujen viimeksi vastasinkin, niin kyseistä settiä on tullut jo joka ikiseen postaukseen, missä esittelen Victoria's Secretiä, YSL:ää tms meikkejä, jotka tulevat suurilta epäeettisiltä firmoilta. Kuitenkin, jälleen sen miljoonannen kerran, palataan tähän ikivanhaan eläinkoe asiaan. Olen kyllä feministi, yhteiskunnallisesti valveutunut, kasvissyöjä menossa kokoajan vegaanimpaan ja ympäristöaktiivi. Minä kyllä tiedän mitä siellä lihateollisuuden takana pyörii, olen tietoinen teurastuksesta prosessina samoin kuin eläinten tuotannosta. Olen tietoinen myös siitä miten isot monikansalliset yritykset polkee ihmisoikeuksia, eläin- ja ympäristöoikeuksia vielä enemmän. Olen tietoinen hyvin monesta maailman vääryydestä, ja pyrin omalla toiminnallani minimoimaan kaikkea pahaa, mitä maailmassa tapahtuu. Ihmisten tasa-arvo on kaikista eniten sydämelläni ja sen puolesta toimin aktiivisimmin. Sitten tulee ympäristö ja eläimet. 

Nyt sitten käsi pystyyn kaikilla anonyymeillä (ja nimimerkillisillä) siellä, kuka ei tee mitään epäeettistä ja käyttää vaan sellaisia tuotteita joiden taustat tietää. Tavallaan minua turhauttaa kirjoittaa tätä tekstiä, kun tiedän että ne pahimmat päänrääpijät häviää kuin pieru Saharaan kun kirjoitan asiatekstiä ja annan vastausta kysymykseen, ja sitten taas seuraavaan postaukseen jossa vilahtaa YSLin huulikiilto voidaan tulla sormella osoittamaan minun pahuuttani. 

Teillä suurimmalla osalla varmaan siellä on iPhoneja, iPodeja tai muita Applen tuotteita. Apple on yksi pahimmista ihmisoikeusrikkojafirmoista. Työntekijöille lupaillaan parempia työolosuhteita ja yrityskuvaa kiillotetaan, samalla kun Kiinasta etsitään kokoajan vain halvempaa ja halvempaa työvoimaa. Minun käytettyjen ja useita vuosia vanhojen Chaneleiden ostoa arvostellaan, samalla kun itse marssitaan siihen lapsityövoiman mekkaan H&M:lle. Koska onhan se nyt aika paskaa ostaa se laukku tonnilla, joka kiertää jälkeeni vielä useilla sukupolvilla, sen sijaan että ostetaan se orjatyövoimalla kasaan nikkaroitu yhdeksän euron rätti (Kärjistettynä). 

Tupakoitsijoita löytyy, tupakka se vasta onkin karsea bisnes. Siinä kärsii sademetsät ja ihmiset, ja Marlboro käärii seteleitä samaan aikaan kun yhä nuoremmat sairastuu keuhkosyöpään. Te tupakoitsijat pidätte tätä erittäin epäeettistä ja ekologista ja sairasta bisnestä pystyssä. Siinä ei paljon veganismi auta. Sama jos käyttää Starbucksia, McDonaldsia tai KFCtä, ostaa kotiin Coca Colaa tai Sodastreamin, tukee silloin aivan hirvittäviä ihmisoikeusrikkomuksia. 

Ja minulla ei ole mitään oikeutta syyllistää teitä. Enkä haluakaan koska se ei ole minun tehtäväni. Ei ole teidän tehtävä syyttää minua minun Victoria's Secretin ostoksista. Ihmisiä voi valistaa ja tietoa voi jakaa. Minulle voi sanoa, että kai tiesit että YSL testaa tuotteensa vielä eläimillä. Olen tietoinen siitä joo. Mutta samaan aikaan kun kirjoitatte sitä haukkumaviestiä minulle kirkkain silmin siitä iPhonesta, niin shame on you, ette ole yhtään sen parempia ihmisiä kuin minäkään. Minusta on pääasia, että edes yrittää ja tekee niitä pieniä tekoja. En minä blogiini raportoi kaikkea mitä minä täällä teen maailman parantamiseksi, koska teitä tuskin kiinnostaa jokainen reissu jonka olen auton/bussin/junan sijaan heittänyt kävellen, jokainen vegaanituote jota käytän ja jokainen kotimainen pienyrittäjän palvelu joka me ollaan meille hankittu. Besservissereitä kiinnostaa vain se yksi asia, johon voi tarttua. 

Ja muistutan jälleen, että minusta on ihanaa jos siellä moni rupeaa vegaaniksi, ympäristöaktivistiksi tai maailmanparantajaksi. Vegaaniutta ei kaada se juustokakun pala jonka joskus syö. Olet tehnyt jo ison asian siinä, että pääsääntöisesti suosit kasviperäistä. Et ole paska luonnonsuojelija jos lennät ulkomaille lomalle, jos muuten otat huomioon ympäristöasiat. Ja et ole eläinvihaaja, jos kaiken eläinkokeettoman kosmetiikan keskelle ilmestyy muutama Victoria's Secretin hajuvesi.

*:･ﾟ✧Huora✧･ﾟ:*

Ihan tähän postauksen alkuun voisi tehdä pienen mietteen siitä, kuka periaatteessa saa edes käyttää kyseistä sanaa. Minusta tämä on aika yksinkertaista: Jos olet seksiä myyvä (nais)henkilö, saat vapaasti käyttää sanaa. Jos et, et käytä. Simppeliä, eikö? Mutta siitä huolimatta, varmasti jokainen teistäkin blogini lukijoista, jos olette naispuolisia, olette jossain vaiheessa elämäänne saaneet kuulla tämä sanan osoitettuna juuri teille. Ja siksipä nyt kirjoitankin tämän postauksen, koska itse olen niiin fed up tämän kanssa.

Oma henkilökohtainen historiani kyseisen sanan parissa on pitkä. Huorittelu alkoi jo ala-asteella (!!!), koska haluttiin vaan haukkua jollain. Yläasteella meininki jatkui, koska pukeuduin lolitaan. Totta kai erilaisesti pukeutuvat ärsyttää, triggeröi ja suututtaa. Siispä saa heitä kiusata, ja mikäpäs sen nokkelampi haukkumanimitys olisikaan kuin huora. Aikuisiällä olen ollut asiakaspalvelutehtävissä, ja asiakaspalvelussa välillä joutuu ikäviin tilanteisiin, joista tietyntyyppisten asiakkaiden on helppo päästä pois kohdistamalla kyseinen nimitys sinuun. Kirjoitinkin pitkän rantin facebookkiin ja blogiinikin siitä, kun ihan vähän aikaa sitten kun kuljin kaupungilla Resexxyn lyhyessä mekossa, sain kuulla huorittelua niin mies- kuin naispuolisiltakin ihmisiltä kaupungilla. Suomessa 2017. Ja netissä se on helpointa ikinä, kun joku tyyppi vaan ärsyttää, jollakulla menee hyvin, joku on kaunis, joku on ruma, joku on menestynyt tai sitten ei-menestynyt, huoria kaikki yhtälailla. 

Tavallaan pitää muistaa ajatella, että huorittelu on ihan sitä samaa kastia kuin homottelukin. Jos joku heittää kyseisen kortin pöytään, tiedät jo olevasi voittaja. Perusminäni antaa olla, en jaksa alkaa pelaamaan pulujen kanssa shakkia, vaan annan olle, mutta feministiminäni vaatii asiaan puuttumista. Homottelun ongelmallisuuteen on onneksi jo tajuttu puuttua, ja kyseistä toimintaa harrastaa lähinnä vain jonnet ja elämämkoululaiset. Huorittelu ikävä kyllä koetaan yhä edelleen oivana keinona häväistä ja halventaa nainen, ja sitä ei pidetä ollenkaan niin ikävänä ja montaa osapuolta loukkaavana heittona. 

Kuten jo alussa sanoin, huoraa sanana periaatteessa saa käyttää vain he, jotka myyvät seksiä. Tämä on fine ja tämä voi olla voimaannuttavakin termi heille. Vähän sama kuin tummaihoiset saavat kyllä käyttää n-sanaa itsestään jos haluavat, mutta me valkoiset emme. Tai transsukupuoliset t-sanaa, me cissukupuoliset emme. Koska emme vaan voi. Ja valkoinen cissukupuolinen heteromies ei _todellakaan_ voi huoritella. Ikinä. 

Ehkä kaikista parasta, mihin myöskin valitettavan moni nainen on saanut törmätä, on vonkaaminen ja sen seurauksena huorittelu. Jos nainen on seksuaalisesti aktiivinen, on hän ihan instant huora. Jos taas nainen ei ole aktiivinen ja kieltäytyy kaikenmaailman kik-messengerhäröilyistä, on hän silloin pihtarihuora. 

Mitä nyt somen kautta olen seurannut joitain tyyppejä, jotka tykkäävät laittaa nettiin paljasta pintaa, olen aika järkyttynyt siitä setistä mikä tulee heille. Ihmiset, niin miehet kuin naisetkin, haluavat katsella alastonkuvia, haluavat löytää sitä matskua mikä koneella katsotaan yleensä incognito-tilassa. Ja tuntuu siltä, että joillekin miehille tulee yllätyksenä, että jonkunhan sitä pokea on tehtävä. Ja ne ovat ihan oikeita, eläviä ihmisiä. Toiset haluavat ostaa seksipalveluita, ja yllätys, sielläkin on taustalla ihan ihkaeläviä ja tuntevia ihmisiä. Ja sitten voi luoja kun joku niitä palveluita tarjoaa, lähtee miehet, jotka oletettavasti ovat niitä suurempia kuluttajia tälle tietylle materiaalille ja palveluille, rynnäköllä haukkumaan ja huorittelemaan näitä naisia. Jotka nyt sitten tarjoavat tissikuvia snapchatissa tai laittelevat privana videomatskua. Sitten löytyy myös oma ryhmänsä näistä teini-ikäisistä tytöistä, jotka kokevat myös oikeudekseen käydä huorittelemassa, mutta tässä ehkä taustalla on joku muu agenda kuin miesoletetuilta osapuolilta. 

Henkilökohtaisesti minua naispuolisista on kyseisellä sanalla haukkunut vain ja ainoastaan teinitytöt. Tähän syyksi veikkaan vaan jonkun esittämisen tarpeen tai ihan puhtaasti kateuden/huonon itsetunnon paikkaamisen. Somessa kun instakuvia olen seuraillut, ja niihin tulleita kommentteja, vaikkaan että puhtaasti se että jollakulla on fiilis postata puolialastomia kuvia itsestään nettiin, saa ne joilla ei ole siihen halua varpailleen, ja sitten käydään tykittämässä inhottavaa settiä. (NOTE: En sano että alastonkuvat yms olisivat mikään hyvän itsetunnon tae tai tila, johon meidän kaikkien tulisi pyrkiä. On omakin itsetunto tosi jees mutta en silti pistäisi mitään härskiä itsestäni nettiin, koska en halua. Ne jotka haluaa saavat sitä harrastaa vapaasti ja ilman halveksuntaani. ) Miesten puolelta tulevaa haukkumista ja syyttämistä en vaan voi käsittää. Samat tyypit jotka iskee todella ala-arvoista, rumaa ja ilkeää tekstiä kuviin instagramissa, ovat toisessa kanavassa sitten taas vinkumassa privakuvia ja videoita. Logiikka? Yhteenvetona siis: Lyhyt hame, paljastava kaula-aukko, viisaus, tyhmyys, seksuaalinen aktiivisuus tai epäaktiivisuus, isot tissit, varakkuus, kauneus tai rumuus ei tee kenestäkään huoraa. Vain palvelun myyminen ja silloinkin vain asianomainen saa kutsua itseään tällä termillä halutessaan. Ja toinen pointti tässä tekstissä on se, että keksikää nyt hemmetti vieköön jotain parempia haukkumasanoja. 

Tällaista vähän syvällisempää aihetta tällä kertaa. Fakta on se että olen vain niin kyllästynyt tähän naisten mollaamiseen ja halveeraamiseen, mitä yhä edelleen on. En jaksaisi jotenkin ajatella, että vielä tähän maailmanaikaan joudutaan vielä kuuntelemaan tällaista. Ja just se, että oli ne vaatteet päällä tai ei, niin aina sitä samaa settiä saa kuunnella. Kommentoikaahan te alas millaisia kokemuksia teillä on asiasta, ja miten tämä teksti iski. Oletteko samaa mieltä vai eriä? 

*:･ﾟ✧Ikäviä yhteistöitä ja ihania kenkiä✧･ﾟ:*

Kun sain nämä ihanat kengät käsiini, oli minun ihan pakko tehdä teille näistä postaus, vaikka ensin vannoinkin etten todellakaan näitä blogissani mainostaisi. Kahdestakin syystä, joista varsinkin ensimmäisestä saatte nyt pidemmän kaavan mukaan kuulla. Se vähäpätöisempi syy on se, että toisesta kengästä puuttui nilkkaremmistä hakanen, jolla se laitetaan kiinni. Isompi syy on yhteistyötahon epämääräinen ja röyhkeäkin käytös. Kengät ovat kuitenkin kauniit ja sievät ja hyvät jalassa, joten ne tulevat todellakin käyttöön ja näkyville asukuvissa. 

Yhteistyötahojen epäreiluudesta on onneksi nyt useampikin bloggaaja kirjoittanut rehellisesti. Kaikki yhteistyötahot eivät ole kivoja ja olo on välillä kusetettu. Itsekin ajattelin vielä pitkään, että olen niin aloitteleva bloggaaja, että mitä enempi yhteistöitä, sitä ammattimaiseksi muutun. Ehkä saan sitä arvostusta kun olen todistettavasti kelvannut mahdollisimman monelle firmalle. Nykyisin en tee oikeastaan enää yhteistöitä, koska en suostu esittelemään blogissani paskaa, tai en suostu tekemään sitä työmäärää mitä kunnon postaukset vaativat jonkun 10 dollarin edestä. Ja kollaasipostauksia en tee väkipakolla, koska ne ovat tylsiä ja monesti vaikuttavat vain rahankerjuulta linkkiklikkien kautta. Noh, ei siitä sen enempää. Tein yhteistyötä Zafulin kanssa jo aikaisemminkin, viimevuoden puolella. Sain heiltä paketin, jossa vaatteet ja kengät olivat ihan ok. Kävimme keskustelua tulliasioista, sillä sain valita vaatteita 50 dollarin edestä. Tyyppi, jonka kanssa sähköposteja vaihtelimme, sanoi, että maksavat verot puolestani. Niinhän siinä kävi, että paketti jumiutui tulliin. Suomen tullin kanssa kädenvääntö nyt on ihan perseestä, en muista mikä ongelma tässä taas oli, muistan vain ne puhelut, joissa sain kuunnella tullivirkailijan vittuilua ihan urakalla (Siis ihan oikeasti. Tässä viimeisen vuoden sisään olen eri lafkoissa saanut ihmetellä, että miksi valtion/kaupungin työntekijöiden täytyy olla mahdollisimman törkeitä. Ei ole tullimiehillä/-naisilla helppoa ja kivaa joo, mutta se ei ole minun ja blogiyhteistöitteni syy). Anyways, sain vihdoin pakettini, ja laitoin kuvaa kuitista Zafulille. Enkä ikinä koskaan saanut enää mitään vastausta sähköposteihini. Jätin tuotteet esittelemättä blogissani.

Sitten meni muutama kuukausi, ja sain eri henkilöltä sähköpostia. Zaful haluaisi tehdä kanssani yhteistyötä! Kirjoitin uudelle tyypille mitä viimeksi kävi, ja sain pahoittelut, sekä mahdollisuuden valita 20 dollarilla jotain mainostettavaa tuotetta blogiini. Zaful on kalliimpi Sheinside, kahdellakybällä ei juuri mitään järkevää, kivaa ja tarpeellista saanut. Mainitsin, että en tee puoli-ilmaisia yhteistöitä, ja sain ruhtinaallisen korotuksen sinne neljäänkymmeneen dollariin, johon sitten suostuin. Olin katsellut näitä kenkiä jo aikaisemminkin heidän sivuillaan, ja nyt sain tilattua sitten nämä. 

Kenkiä ei kuitenkaan ruvennut kuulumaan, mutta sain silti joka toinen päivä viestiä, että joko on paketti haettu ja missä postaus viipyy. Seurantakoodi näytti että paketti on joo lähetetty, mutta Maleasian tulli oli viimeinen joka mitään kuittausta oli laittanut. Kuukausia meni, ja lopulta sain aika ilkeääkin viestiä heiltä siitä, että olen huijannut heitä. Mitä minä muka olisin voinut huijata, kun paketti ei koskaan ollut saapunutkaan Suomeen? Jätin vastaamatta viesteihin ja päätin, etten enää ikinä koskaan suostu heidän kanssaan yhteistyöhön, enkä enää yhtään linkkiä jaa heidän sivuilleen. Tavarat ovat ylihinnoiteltuja ja voin teille rakkaat lukijat sanoa, että halvemmalla saatte samat jutut eBaystä, ja monet ovat feikkejä/feikihköjä, että aidot saatte sitten sijoittamalla. 

Nyt sitten tuossa viimeviikon lopulla sain kirjeen, että paketti on postissa, ja noudin nämä kengät. Jotka ovat ihanat. Sitä ei käy kiistäminen. Koko on ihan täydellinen, nämä tuntuu jaloissa hyvältä, että näiden kanssa kyllä voi kävellä todellakin sen koko päivän kaupungilla. Värikin on tosi kätevä, harmaa-musta. Tosiaan yksi hakanen puuttui, että joku vippaskonsti tuohon on keksittävä että kengän saa pistettyä kiinni, tai sitten vaan vietävä suutarille ja he fiksaa siihen jotain. Eli siis, kengät ovat kauniit ja olin tosi iloinen ja yllättynyt kun sain ne, mutta yhteistyö itsessään oli kuiva ja kämäinen. Jotenkin ylipäätään itselle on tullut yhteistöistä vähän hassu olo, sellainen, etten tiedä uskotteko te jos mainostan jotain tuotetta jonka itse olen ilmaiseksi saanut tai rahaa vasten mainostan. Minulla ainakin on tullut todella korkea rima siihen, minkä yhteistyömainoksen koen toimivaksi ja houkuttelevaksi, ja mikä taas ei aiheuta kuin boikottia tietyissä tuotteissa. Lisäksi ärsyttää, kun olen saanut viimeaikoine sähköposteja, joissa pyydetään mainostamaan firmaa x, kollaasipostauksella, ja  saan siitä palkaksi 10 dollaria, joka ei verojen jälkeen ole oikein mitään. Tai että "Mainosta asiaa y, niin osallistut arvontaan jossa VOIT voittaa 20€ lahjakortin". Ei minusta kovinkaan imartelevaa. Muttamutta vielä kuitenkin: kengät ovat täydelliset!

Onko teillä ollut kokemuksia huonoista yhteistöistä? Entä mitä pidätte näistä uusista kengistä, jotka sen melkein puolivuotta seilasivat ympäri maailmaa?

*:･ﾟ✧Läskivihaa✧･ﾟ:*

Käytiin asukuvailemassa yksi ilta keskustassa ennen syömään menoa, ja oli taas niin törkeän huonot asukuvailufiilikset, ja mieli oli maassa ja muutenkin ärsytti. Sitten katsoin kuvia koneelta ja ajattelin että ei taivas, näytänpä lihavalta. En voi julkaista näitä kun tuon hameen kanssa näytän tosi läskiltä ja kohta varmaan joku kysyy mukahauskasti että jokos on pullat uunissa vai miksi vyötärölle on tullut leveyttä. Unohtamatta näitä hauskoja "Kiva kun oot saanut painoa lisää"-kommentteja. En varmana julkaise näitä kuvia ja mökötän koko illan kun meni laittautuminen ihan hukkaan.

Sitten menin interwebsiin ja aloin selaamaan keskusteluja erinäisiltä keskustelupalstoilta ja facebookryhmistä. Kuinka taivasteltiin sitä ettei bloggaajalle x sovi tietyt vaatteet koska ne saa näyttämään leveältä ja muutenkin naisten tekstejä siitä kuinka näytetään niin läskeiltä jne jne. 

Mikä siinä lihavuudessa/leveydessä/isokokoisuudessa nyt on niin pahaa? Aloitan nyt siitä, että päätin julkaista nämä asukuvat, koska tykkäsin itse asusta. Tuo paita on jäänyt ihan liian vähälle huomiolle ja jotta asusta ei liian juhlava tullut, laitoin tuon mustan hameen kaveriksi. Mustan hameen vyötärökaitale on aika paksu ja ilman alushametta helma lörähtää suoraan alaspäin, sekä offshoulders-malli korostaa varmaan leveitä hartijoitani, en ole mikään sirorakenteinen luustoltani. Silti, tykkäsin asusta, vaikkei se ehkä juuri omia muotoja imartele ihan sataprosenttisesti. Tiedän myös sen, että vaatteiden alla olen ihan samankokoinen kuin vaikka olisin iskenyt sen ihoa myötäileväisimmän makkarakuorivaatteen. En muutu ylipainoiseksi vaikka tosiaan pistäisin hyvinkin leventävät vaatteet päälleni. 

Top: MA*RS, skirt: Vero Moda, bag: Louis Vuitton, shoes: Mohito, pompom: Balmuir

Omaa epävarmuuttani enemmän minua kuitenkin alkoi ärsyttää se "läskiviha", joka paistaa läpi kommentista jos toisestakin. Ihan oikeasti, surullista että fatshamingia näkee niin laajalti ja monessa paikkaa. Me normaalipainoiset ja hoikat naiset läskittelemme itseämme sekä jopa muita, niin miltä ylipainoisista se tuntuu. Törmätä jatkuvasti joka puolilla somea sekä muuta maailmaa kuinka leveältä näyttäminen = hirveää, jatkuvia raskaussivalluksia ynnä muuta. Nyt sitten vielä tuli se uusi Lumikki-leffakin jossa trailerin viesti ainakin oli se että lihava on yhtä kuin ruma, kun Lumikki olikin kerryttänyt kiloja hitusen lisää, muuttui hän vastenmieliseksi ja ei-viehättäväksi. Tein ainakin itselleni lupauksen, etten määi omaa isoa kokoani enää ollenkaan, ja toivon ettei kukaan teistä lukijoistakaan siellä kritisoi itseään eikä muitakaan painosta. Jos joku näyttää leveältä tai on sitä, haittaakos tuo? Minua on ärsyttänyt aina ne iänikuiset "How to get bikini body: Put bikini on your body"-sarjakuvat ja muut bodypositive- julkaisut, mutta nyt taas silmäni aukenivat ja niitä todellakin jaellaan somessa vuodesta toiseen koska se on asia joka pitää muistuttaa meille (varsinkin naisille) yhä uudelleen ja uudelleen.  

*:･ﾟ✧Toiset ovat vaan tasa-arvoisempia kuin toiset✧･ﾟ:*

Tässäpä aihe josta olen mielinyt kirjoitella jo pidempään. Olen facebookissa muutamissa feministiryhmissä, joissa käydään paljon keskustelua tasa-arvosta. Koski se sitten sukupuolten välisiä kuiluja, etnisten ryhmien, uskontojen tai seksuaalisten suuntautumisten välisiä eriarvoisuuksia, aiheesta voi käydä keskustelua siellä. On todella antoisaa päästä juttelemaan ns. kaltaistensa kanssa syvällisiä, saaden itsekin myös laajennettua näkökulmaa tiettyihin asioihin. Onhan noissakin ryhmissä meininki välillä vähän vähemmän rentoa ja ihmiset purkavat tuntojaan vähän turhan aggressiivisesti välillä, mutta pääsääntöisesti keskustelu on ollut todella antoisaa. 

Mikä sitten antoi ponnahduslaudan tälle aiheelle, oli keskustelu gender reveal partyistä, joita lähinnä Jenkeissä harrastetaan. Ne jotka eivät tiedä, kyseessä siis on syntymättömän vauvan sukupuolen paljastaminen isojen pirskeiden muodossa. Kommenteissa kritisoitiin aika vahvasti USAssa asuvia, kommentit oli luokkaa että "Tyhmät jenkit eipä niiltä muutakaan vois odottaa". 

Tämä on aika erikoista kommentointia ryhmässä, jossa kuitenkin ollaan rasismia ja syrjintää vastaan. Vastaavaa käytöstä huomaa paljon muuallakin. Esimerkiksi meidän koulussamme, jossa ilmapiiri on aina ah niin suvaitsevainen (toim. huom. vihaan sanaa suvaitsevainen, ei ole tasa-arvoa että valkoisena heteronaisena minä suvaitsen jonkun toisen.), sorrutaan tähän samaan. Puolella sanalla ei saa yleistää mitään islamiin tai Afrikkaan/Lähi-Itään liittyvää, mutta Japanin kulttuurin ja japanilaisten dissaaminen on ihan ok. "No japanilaiset nyt on ihme pervoja" and so on. Jos Japanista tulee todella härskiä ja jopa sairasta pornografista materiaalia, tarkoittaako se, että jokainen miljoonista japanilaisista olisi seksuaalisesti kieroutunut? Jos Somaliassa tyttöjen sukuelinten silpominen on enemmän sääntö kuin poikkeus, ei saa sanoa kansaa brutaaliksi, koska se on rasismia. En nää logiikkaa tässä. 

Venäläiset, suomenruotsalaiset ja saamelaiset ovat suhteellisen vapaata riistaa. "Ryssin nyt tän koko homman", on aika perus toteamus, ja unohdetaan, että sanassa "ryssiä" on hyvinkin rasistinen tausta. Itse kukin heittelee yleistyksiä venäläisistä hyvin paljon, ja slaavikyykkyvitsit ja meemit ovat ihan normaalia settiä, josta harva pahoittaa mieltään. Svenska talande bättre folket on ihan normiheitto, ja rantahurrit ajelee vaan uusilla veneillä ihmettelemässä Westendissä rahvaan elämää. Ruotsinkielisille saa valittaa isoon ääneen siitä kultalusikasta persiissä ja valittaa kuinka verorahoista maksetaan ruotsinkieliset katukyltit ja pakkoruotsi. Saamelaiset taas tunnetusti ovat viinaan meneviä poroihinsekaantujia. Sehän on vaan hauskaa!

Sitten voidaan ottaa rinnalle vaikkapa tummaihoiset ja muslimit. Jos samanlaisia yleistyksiä aletaan nakkelemaan heistä, kuinka äkkiä nousisi meteli. Voin käyttää blogissani tuota ryssiä-sanaa todennäköisesti aika rauhassa, mutta jos yllättäen käyttäisinkin vastaavasti n-sanaa, olisi aika pian kommenttiboksissa huomautuksia kielenkäytöstä. Vinosilmistä saa puhua kun viitataan aasialaisiin, mutta jos puhutaan rättipäistä viitaten muslimeihin, se ei _todellakaan_ ole ok. Kiinan kielestä saa vääntää vitsiä ja irvistellä, mutta jos vastaava tehdään arabiankielestä se on mautonta. 

Moni saattaa perustella asiaa etuoikeutuksilla. Jenkki, japanilainen, venäläinen ja suomenruotsalainen ovat etuoikeutetussa asemassa verrattuna esimerkiksi somaleihin. Itse en kyllä tykkää tästä etuoikeutus-ajattelusta, sillä se, että onko henkilö valkoinen varakas hetero, vai tummaihoinen muslimi kehitysmaasta, ei pitäisi olla mikään syy sortamiseen. Tottahan se on, että luultavimmin tummaihoinen kehitysmaan muslimi on kokenut enemmän pahaa ja huonoa kohtelua kuin se suomenruotsalainen westendistä, jolloin on ihan totta että hänen oikeuksiaan pitäisi enemmän tukea ja kannattaa. Kuitenkin, se ei oikeuta sen toisen osapuolen mollaamista. En itse hyväksy sitä, että etuoikeutetulla asemalla perustellaan sitä, että voidaan loukata omaa kulttuuritaustaa. Suomenruotsalaisen, saamelaisen, venäläisen, jenkin, somalin ja afgaanin tulisi kaikkien olla ylpeitä omasta taustastaan, sillä kulttuurien kirjo on rikkaus. Ei syy yleistämiselle ja sorrolle ja loukkaamiselle. Tulisi myös muistaa, että esimerkiksi Venäjä ja USA on aika laaja käsite, ja molempiin maihin mahtuu todella huono-osaisia ihmisiä. Maan hallinto/johto ei edusta läheskään koko kansan mielipidettä, ja korruptio, uhkailu ja aivopesu voivat olla vahvempina kuin äkkiä osaisi ajatellakaan. 

En sano että olisin mikään pyhimys, ja kyllä sitä itseltäkin välillä lipsahtaa yleistyksiä kansakuntaa jos toistakin kohtaan. Varmasti meillä kaikilla. Se vaan kieltämättä on jäänyt häiritsemään, että minulle voidaan mesota japanilaisten sairaudesta, kulttuurista ja ulkonäöstä pitämällä sitä ihan ok:na kritisointina. Samaa kun ei sallita monen muun vähemmistön kohdalla tehtäväksi. Kaiken varuiksi vielä tiivistän, että en ole sanomassa että rasseilkaa rauhassa tummaihoisille ja älää aasialaisille, vaan että kannattaa muistaa se, että tasa-arvo koskee ihan meitä kaikkia tärkeitä ihmisyksilöitä tällä planeetalla 💕

*:･ﾟ✧Kuinka tehdä täydellinen somekanava✧･ﾟ:*

Muutamissakin blogeissa on näkynyt kirjoituksia siitä, kuinka saada silmää miellyttävä instagram, tuhansia kiinnostava snapchat, klikkejä keräävä youtubekanava ja täydellisen esteettisen harmonisen koukuttava blogi. Aktiivisena somen kuluttajana minäkin nyt sitten päätin tehdä samanlaisen postauksen. Tässä vinkkejä siis siihen, miten saat somekanavastasi ihmisiä kiinnostavan ja seuraajia ilmestyykin kuin tyhjästä! Ok, vain yksi vinkki, mutta se riittää. 

Nimittäin vinkkini on se että mitä väliä mistään ohjeista, pidä sellaista somekanavaa kuin haluat! Minua oikeastaan vähän jopa korpeaa sellaiset postaukset, joissa jaellaan sääntöjä siihen miten pitää olla samansävyiset kuvat instagramissa ja aihe ei saa vaihdella blogipostauksissa liikaa ja jos ei ole vähintään tv-kuvauksiin tarkoitettua videokameraa niin et voi aloittaa vloggaamista. Mitä ihmettä, minun suurin mokani ikinä on varmaan ollut juuri se, kun noudatti liikaa kaikkia ohjeita. Minun blogihan oli karseinta koskaan tuossa jokunen aika sitten, kun halusin tehdä tr00 ammattiblogin, johon minulla oikeastaan ei ollut mielenkiintoa, ei ollut aikaa ja loppujen lopuksi ei edes huvitusta. Mietin että voinko minä nyt julkaista tällaisia My Little Pony-juttuja kun se karkottaa lukijoita, kuka nyt jonkun bronyn blogia haluaisi lukea. Koko elämä meni niin siihen, että piti kiillottaa siitä 24/7 somekelpoista. Fakta kuitenkin on se että oma elämäni on niin tavallista ja tylsää, josta spesiaalia muiden silmissä tekee varmaan vaan matkailu. Muuten minä ja aviomieheni käymme ihan tavallisen tylsästi töissä, minä suoritan opintoja loppuun, työpäivän jälkeen käydään lenkillä ja Prismassa ja katsotaan Simpsoneita tai vaihtoehtoisesti pelataan WiiU:lla. On aika väsyttävää ja rasittavaa kiillottaa tällaisesta mitään luxelämää, jolla saada ihmiset sokaistua ja seuraamaan koska WAU. Ei sitä jaksa. 

Ensimmäinen askelhan tähän oli se, kun kirjoittelinkin tuossa joskus kuinka blogimaailma on niin tekopyhää ja vastaavaa. Lopetin paineiden ottamisen asukokonaisuuksista, vaikka sitä ennen ja sen jälkeenkin on jonkin verran ollut määkmistä siitä, että olisi pitänyt laittaa hiukset paremmin ja olisi pitänyt laittaa ne ja nuo kengät ja pulskakin olet että laihduttaisit ensin. Voi kuulostaa karulta, mutta se avainsana on se, että minä lakkasin välittämästä. Ja sillä olen päässyt pitkälle. En enää välitä, mitä muut minun blogistani tai instastani ajattelee. Nämä kaksi ovat oikeastaan ne kanavat joita eniten käytän ja päivittelen. Juttelin Sarin kanssa siellä nähdessämme, että instatilinkin tulee olla juuri sellainen kuin itse haluaa. Minulle instagram ei koskaan ole ollutkaan mikään menestymisen väline, toisin kuin ehkä blogi. Jaan instaan kivoja kuvia sitä varten että kaverini, joita blogimaailma ei kiinnosta, voi seurata minun tekemisiäni. En käytä instakuviin juurikaan aikaa, muutakuin sen miljoonan häshtägin laittamiseen, jonka tiedän myös ärsyttävän joitakuita. Mutta so what? Jos haluan laittaa #finnishgirl #instamood, niin sitten laitan. 

Somesta on tullut kuin ulkonäkö. Ulkopuolelta voidaan alkaa sanelemaan millainen juuri sinun tulisi olla. Onhan se fakta, että tietynnäköiset blogit ja sometilit houkuttelee seuraajia ja klikkejä. Jos blogiinsa ei halua panostaa, ei sitä tietenkään voi olettaa että suuret massat vyöryisivät seuraajiksi. Kuitenkin jos blogi on itselleen vain ajanviete, ei voi yksittäinen lukija jossain ajatella, että bloggaajan tulisi sijoittaa aikaa ja rahaa blogiinsa vain siksi, että jollakulla muulla olisi sen kanssa hyvä. Itselleni blogi on välimaastosta, sillä tämä on minun numero 1 harrastus, ja harrastukseeni haluan panostaa. Olen ostanut kamerat ja obiskat ja photoshopit, mutta en halua alkaa maksamaan instaseuraajista, en halua maksaa blogini ulkoasusta, en halua maksaa markkinoinnista. Ja sen lisäksi en halua ottaa mitään stressiä siitä, kiinnostaako postaukseni 10 vai 10 000 ihmistä. Totta kai se tuntuu tosi hyvältä, kun nään jonkun postauksen saaneen (kivoja) kommentteja monia kymmeniä, mutta se, että postaukseni saa kolme kommenttia ei tunnu mitenkään pahaltakaan. Sama pätee instagramiin, että ne muutamat postaukset joissa on ihan superisti tykkäyksiä saa hymyn huulille, mutta jos postaus ei kiinnosta kuin paria kaveriani niin sekin on ok. 

Varmaan tässä postauksessa oli monelle itsestäänselvyyksiä ja sen seitsemänsataa muuta bloggaajaa ovat kirjoittaneet tästä samasta asiasta. Välillä vaan on ihan hyvä muistuttaa, ettei kenenkään tarvitse muuttaa itseään tai sometiliään jotakuta muuta varten. Sillä voin luvata, että kitisijöille ei mikään kelpaa 😂No ei, siis että pointti on se, että pääasia että sinulla itselläsi on hyvä olla sen materiaalin kanssa, mitä tuotat sosiaaliseen mediaan. 

#Puhu rahasta

Tämä haaste sattui tosi sopivaan aikaan, sillä useammassakin blogissa on nyt viimeaikoina ollut raha-aiheisia postauksia. Kun minua pyydettiin tähän haasteeseen mukaan, niin totta kai lähdin, sillä tämä kampanja käsittelee hyvin ajankohtaista sekä tärkeää asiaa. #puhurahasta kampanjan tarkoituksena on poistaa raha-asioiden ympärillä olevaa stigmaa, ja kannustaa nuoria ja nuoria aikuisia puhumaan rahasta. 

Minä olen aina ollut avoin bloggaaja, ja olenkin omiakin raha-asioita avannut täällä julkisesti aikaisemminkin. Se, että kannustetaan puhumaan rahasta ei tarkoita sitä, että pitäisi avata koko kansalle omat kuukausitulot tai jaella screenshotteja pankkisivuilta. Rahasta voi puhua avoimesti myös ilman yksityiskohtiin menemistä. Rahasta puhumisesta tulee helposti ensimmäisenä mieleen leuhkiminen: Pröystäillään omaisuudella, vertaillaan kellä on isoin palkka jne.

Rahavaikeuksissa oleviin ihmisiin suhtaudutaan yhä todella tylysti. Ymmärrystä harvemmin riittää ihmisille, joilla on taloudellisia hankaluuksia. Rahaa lahjoitetaan mieluusti sairaille, turvapaikanhakijoille, kodittomille koirille, mutta kun rahaa kerättäisiin taloudellisessa ahdingossa oleville, sulkeutuu rahahanat; Itsehän he ovat rahansa kössineet. 

Näissäkin tilanteissa, ymmärrystä riittää silloin tällöin. Esimerkiksi suurperhe rahavaikeuksissa saa paljon helpommin apua, kuin vaikkapa opiskelija tai työtön. Isossa perheessä on isoja menoja, mutta mihin muka yksi yksinäinen ihminen saa rahansa hupellettua? Shoppailua liikaa? Kaljanjuontia? Pikavippejä? Summa summarum omaa syytä kuitenkin, eikä ole meidän tehtävä auttaa! Juuri tämä asenne saa monet rahavaikeuksissa olevat nuoret ja aikuiset hiljenemään, eikä apua uskalleta hakea. Syyllistäminen on niitä asioita, joita en oikeastaan koskaan ole tajunnut. En missään kontekstissa. Rahaongelmia kun voi tulla itse kullekin. Kukapa tietää milloin ne yt-neuvottelut kohtaavat hyväpalkkaistakin ihmistä? Sairaus voi yllättää kenet tahansa, jolloin yllätyskustannuksia saattaa iskeä niskaan. Joskus saattaa ihan vaan budjetoida väärin, jolloin onkin liemessä. Syyllistys ei jeesaa, avoin ilmapiiri sen sijaan auttaa.

Tässä työhakemuksia täytellessäni, olen todennut että tämä nykypäivän tilanne on ihan superkurja! Töitä ei löydy tekevällekään, kaikki perusjututkin maksaa ja tähän lisättynä vielä henkinen pahoinvointi, joka Suomessa vallitsee, ei yhtälö ole kauhean hyvä. Jokaisen meidän tulisi muistaa, että ongelmiemme taustalla on yleensä joku syy. Ei alkoholisti ole alkoholisoitunut huvikseen, eikä velkaantunut ole ottanut velkaa ihan läpällä. Postaukseni pointti ei ole se, että nyt vaan kaikki lahjoittamaan rahaa avosylin jokapaikkaan, vaan nimenomaan se, että raha olisi puheenaihe muiden joukossa. Että se syyttävä sormi laskettaisiin jos joku avautuu rahaongelmistaan.

Kannustan teidät kaikki osallistumaan #puhurahasta -kampanjaan! Lisää tietoa kamppiksesta voi lukea täältä. Jokainen voi jakaa somessa kuvia, tekstejä ja videoita omasta rahankäytöstään, kannustaen siten avoimuuden ilmapiiriä. 

*:･ﾟ✧Mitä tehdä seksuaalista väkivaltaa/häirintää kohdatessa✧･ﾟ:*

Eli siis tiivistettynä, jouduin tosi ikäviin tilanteisiin edellistä asukokonaisuutta kuvatessani Helsingin keskustassa. Olen jo rauhoittunut, joten en viitsi alkaa enää yksityiskohtaisesti käymään läpi päässäni suht traumatisoivaa keissiä, mutta pääpiirteittäin kohtasin huorittelua, haukkumista, koskettelua ja nöyryyttämistä. Laitoin tästä omalle facebook-seinälleni sekä erääseen feministiryhmään, missä kerroin kokemastani ja pyysin vinkkejä toimia. Sillä ihan lukkoonhan sitä menee noissa tilanteissa. Usein naisia neuvotaan huutamaan, tekemään seksuaalisesta häirinnästä tekijälle nolo tilanne. No tämä neuvo nyt on aika paskaa, sillä a) omissakin tapauksissa häirintä tapahtui keskustassa, jossa ihmisiä oli aivan tilanteen vieressä näkemässä ja jopa katsomassa ja naureskelemassa mitä tapahtuu, sekä b) kuinka moni nainen yksin ollessaan uskaltaa alkaa huutamaan tosipaikan tullen kaikelta säikähdykseltä ja paniikilta? Sitähän minäkin.

Siis vaikka on tosi epäreilua leimata kokonaista kansaa yhtään miksikään, niin suomalaiset ovat kyllä tosi juntteja siinä, mitä väkivalta- ja häirintätilanteissa tulisi tehdä. Omassakin keississä ensin porukka vaan naureskelee, tosi hauskaahan se on kun naista kiusataan ja nöyryytetään. Mitäs lortto laittoi korkkarit ja lyhyen hameen. Toisessa tilanteessa kun minuun käytiin käsiksi, alkaa ihmiset vain katsomaan että jaahas, mitäs tämä on. Kukaan tekemättä mitään. Millaisen viestin se antaa tekijälle sekä uhrille? Että seksuaalinen häirintä/väkivalta on hauskaa ja hassua, uhrin tunteilla ei ole mitään väliä sillä hänhän se horo on ollut joka on vähissä/näyttävissä vaatteissa lähtenyt ulos. Ja ei luoja kun ei se edes niitä vähiä vaatteita tarvitse, mitäs ovat naiset ylipäätänsä poistuneet kotoa ja altistaneet itsensä näinollen häirinnälle alttiiksi.

Minä olen tosiaan itse aika tönkkö näissä tilanteissa. Eipä ole tässä mittakaavassa ollutkaan ennen tämmöistä. Ok, on asemalla ollessani minua läimäisty takapuolelle, ja perään huudeltu, huorittelu on ihan tuttua... Muttä tuo toissapäiväinen vaan oli jo ihan omissa sfääreissään. Nämä neuvot ja vinkit ovat siis koottuja kaikilta ihanilta ihmisiltä, jotka otti minuun yhteyttä tapauksen tiimoilta.

1. Tämä on lähinnä muistutus: Uhriksi joutuminen ei ole IKINÄ sinun syysi. Tätä itsellenikin jouduin toitottamaan muutamaan kertaan. Se, että laittaa lyhyen hameen, se että käyttää korkokenkiä tai se että jättää rintaliivit kotiin EI ole mikään syy huuteluun, haukkumiseen, nöyryyttämiseen tai raiskaamiseen. Ei ikinä eikä missään olosuhteissa. 

2. Vartiointifirmojen numeroita ylös. Tämä oli hyvä neuvo ja itsekin toteutin tämän. Tämä toimii lähinnä jos asut kaupungissa. Juna-asemien, metrojen jne vartijoiden numerot löytyvät paikanpäältä/netistä, ja niitä kannattaa tallentaa puhelimeen, ja häirintätilanteen sattuessa soittaa vartijat paikalle!

3. Poliisin soittaminen ei ole liioittelua. Itse mietin tätä kun minuun käytiin käsiksi, että tulisiko soittaa poliisit, mutten sitten kehdannut häiritä pikkuasioilla. Vaikka kyseessä olisi "vain" perseelle läpsäisy ei ole se pikkujuttu. Omaa yksityisyyttäsi on loukattu, ja se on väärin. On laitonta häiritä seksuaalisesti, oli se sitten miten "pikkujuttu" tahansa. 

4. Rauhallisuus kannattaa kuitenkin. Itse ainakin olen kuin en edes huomaisi, jos joku huutelee törkeyksiä. Harvoin huutelijat jaksavat jatkaa jos ei reagoi. Tietty tämäkin saattaa vaan yllyttää joitakuita, mutta ennemmin kuin osoittaa suuttumusta, on reagoimattomuus yleensä tehokkaampaa. Myös rauhallinen puhe saattaa toimia, näin neuvottiin. Kysymällä tiukasti, että miksi koet oikeudeksesi lyödä minua takapuolelle, voi olla aika tehokas. Tietenkään ei kannata ja saakaan jäädä rauhallisesti odottamaan mitä tuleman pitää, jos tilanne on todella inhottava. Ei myöskään ole väärin jos ei vaan pysty olemaan noteeraamatta, vaan alkaa esimerkiksi itkeä. Tunteet eivät ole väärin.

5. Kuvaa tekijä. Julkisilla paikoilla ollessa, saa tekijästä ottaa kuvan. Se ei ole laitonta. 

Rikosilmoituksen tekeminen on myös tärkää, mutta tässä on se inhottava puoli, että siten tekijät saavat osoitteen ja nimen selville. Ilmeisesti, mitä selvittelin, rikosilmoitusta ei edes tällaisissa tilanteissa pysty tekemään siten, ettei tekijä saisi omia tietojasi. Tämä on minusta aika merkittävä tekijä siinä, että moni jättää ilmoituksen tekemättä. Mutta eihän nämä kusipäät muuten tietenkään opi jos tilanteiden annetaan vain tapahtua! Helsingissä varsinkin on valvontakameroita vähän joka puolella, jos tekijää et itse ehtinyt tallentaa kännykkääsi. Ilmoitusta tehdessä valvontakameroiden tallenteista voidaan hyvällä tuurilla saada tekijä(t) selville. 

En voi kuin toistaa, että on ihan super vastenmielistä, että naiset joutuvat miettimään vielä tänäkin päivänä, mitä sitä päällensä uskaltaa ulos laittaa. Ok, joutuu miehetkin, mutta ei läheskään samalla tavalla. Toivon, että jokainen siellä ruudun toisella puolella saa kulkea omana itsenään ja täysin turvallisesti!💕

*:･ﾟ✧Pakoon kaikkea✧･ﾟ:*

Kuulkaapas ystäväiseni siellä ruutujen toisella puolella. Ajattelin ensin että en kerro tästä mitään, en puhua pukahdakaan kellekään ulkopuoliselle mitään. Noo sittenhän menin heti kertomaan parille kaverille, ja sen jälkeen vähän useammalle kaverille ja lopputulema on se että mitäs sitä salailemaan. En ole kauhean hyvä pitämään asioita itselläni, tekisi mieli höpöttää kaikki aina kaikille. Siis, tässä ollut kaikenlaista, ja tietäjät tietääkin että firmassa jossa olin töissä oli isot yt-neuvottelut, ja minä sekä kaikki kollegani saatiin potkut kun ammattinimikkeemme lopetettiin. Eipä siinä, en minä olisi ikuisuuksia töissä kyseisessä paikassa ollutkaan, vaikka se kivaa olikin. Rahatilanteen kannalta asia oli vähän kurja, mutta oppari vie aikaa muutenkin ihan hullunlailla, että työtuntejakaan ei olisi kauheasti kertynyt. Ja elämä hymyilee kuitenkin varovaisesti takaisin, kaiken tämän jälkeenkin, sillä sain sijaisuuden oman alan töistä heinäkuusta alkaen. Jotain hyvää siis tässä kaikessa. 

Koska näillä näkymin olen työttömänä kesäkuun, oli hyvä todeta miehen kanssa että nyt repäistään. Lähdetään pois. Vaihdetaan maisemaa. Ja sitten me se tehtiin ja päätettiin; Ollaan kesäkuu poissa Suomesta. 

Oikeastaan ainoa mahdollisuus tällaiselle pakomatkalle oli nyt. Loppusyksy olisi ollut toinen mahdollisuus, muttei sekään olisi ollut ihan sataprosenttisen varmaa, sillä tosiaan ensisijaisesti toivoisin saavani vakituisen työn heti valmistuttuani. Mainitsinkin aikaisemmin jo, ettei sitä enää niin vaan omaa lomaa otellakaan töistä, joten nyt piti sitten tarttua tilaisuuteen. Mitäs minä Suomessa tekisin kun töitä ei ole? Työttömyys ahdistaisi enemmän jos vain möllöttelisin kotona, selaisin tietokonetta ja kävisin lenkillä. Miehelläni taas on paljon pitämättömiä lomapäiviä, joten hänellekin pitkä poissaolo kotimaasta passaa. Ehkä hiukan pelottaa, tulee ikävä kaikkia ihania ihmisiä joita ei sitten nää, elleivät he tule käymään Japanissa. Jep, sinnehän me lähdetään. On aika ihana kuinka on Japani on saanut sulatettua Christianinkin sydämen ihan kunnolla. Lennetään Nagoyaan, Nagoyasta käydään Osakassa/Kiotossa ja sieltä sitten Tokioon. Mietinnässä on vielä otetaanko Japan rail pass, ja käydäänkö pyörähtämässä Okinawalla. Kuitenkin kesäkuussa Okinawa voi olla ihan hitsin kuuma paikka. Kesäkuu on myös vähän hazardimpi aika olla Japanissa, ihan vain koska sadekausi. Kuitenkin tämä oli meidän tilaisuus päästä nauttimaan kunnolla nousevan auringon maasta. Ottaa ilo irti siitä, mikä uutenavuotena vähän jäi. 

Vuokrattiin asunto, ja otetaan nettiyhteys käyttöön kummallekin meistä. Autoa mietittiin, mutta todettiin sen olevan vain yksi iso murheenkryyni, kuitenkin japanissa on vääränpuoleinen liikenne meihin verrattuna, sekä parkkipaikkoja niukasti ja ruuhkat ovat todellakin ruuhkia. Liikkuminen julkisilla on kuitenkin niin kätevää ja halpaa ja helppoa. 

Blogiani en hylkää, ihan hauskaa kokeilla olla "Tokiolainen bloggaaja" hetken aikaa. 💕

*:･ﾟ✧Laukkuvihaa ja rakkautta✧･ﾟ:*

Vähän erikoisempaa syvällistä aihetta tähän väliin. Nimittäin näistä laukuista, jotka paljon puhuttavat ihmisiä. Enkä puhu nyt vain itsestäni tietenkään, vaan laajemmalla skaalalla. Olen tässä bloggaajauran aikana saanut huomata, että yksi isoimmista triggereistä blogien lukijakunnalle on merkkilaukut. Niin naurettavalta kuin se kuulostaakin, ja mitä se minun mielestäni onkin. Koko laukku-uskonto on aika erikoinen ilmiö, ja siksi koenkin että sitä pitää avata, kun itse olen tavallaan osallisena tässä. 

Olen monesti sanonut, etten vielä pari vuotta sitten tykännyt merkkilaukuista yhtään. Ne olivat rumia, tyhmä sijoitus ja sillä rahalla saa vaikka ja mitä muuta kivaa. Kuitenkin, sen sijaan että minulla olisi kusi noussut päähän siitä, että yllättäen on paljon rahaa käytössä, oliko porukka miettinyt sitä että minun tyylini muuttui kuitenkin aika huomattavasti tässä Helsinkiin muuton aikana? On se totta, että elintaso parani kun muutin yhteen nykyisen aviomieheni kanssa (sitä ennen asuin yksin, oli kallis vuokra, kustansin itse kaikki syömiset, hygieniatuotteet, liikkumiset... ) ja sain töitä koulun ohelle. En ala tässä raha-asioita avaamaan enempää, sillä kuten matkapostauksessakin sanoin, en jaksa sitä pulujen kanssa shakinpeluuta tästä asiasta, kun porukka ei ole tyytyväinen _ikinä_. Nykyisinkään en tykkää läheskään kaikista merkkijutuista, enkä osta laukkuja koskaan siksi, kun "ne nyt vaan on merkkiä". Nykyisistä trendaavista veskoista, esimerkiksi Louis Vuittonin keepall ja se pikkureppu ovat ihan täysin turhia ja rumia laukkuja, sekä se Guccin laukku joka on myös useammallakin bloggaajalla näkynyt, on kamala. En ostaisi niitä siksi koska ne on arvokkaita ja ne on merkkiä. Tykkään siroista ja kauniista ja eleganteista laukuista, jotka ovat myös käytännöllisiä. On Chanelillakin sellaisia tekeleitä joita nyt en vaan ostaisi, vaikka puoli-ilmaiseksi saisin.

Koen itse niin, että jokainen työntäköön massinsa minne työntää. Eipä kenenkään jatkuvaa ulkona syömistä, henkilöautolla liikkumista tai luomuruokaostoksia kritisoida. Kallista lystiähän sekin on pidemmän päälle. Minua ei myöskään kiinnosta se, onko bloggaaja x saanut pohjattoman näköisen omaisuutensa ostaa laukkuja työstä, perinnöstä, mieheltä, poikaystävältä, salarakkaalta, seksin myymisellä tai vaikka lainalla. Minulta tämä ei ole pois. Siinä vaiheessa jos bloggaaja x varastaa minun luottokortin ja lähtee sillä Espalle ostoksille, siinä vaiheessa laukkujen määrä vasta alkaa minua kaihertamaan. Muutoin, en vaan käsitä sitä kuohuntaa mitä ihan joka ikinen useamman lukijan blogin pitäjä saa ostoksistaan, ja ne ostokset ovat nimenomaan laukkuja. Jos shoppaa Iittalan astioita tai Vepsäläisen huonekaluja, tämä harvemmin ketään järisyttää. En tiedä johtuuko se siitä, että ihmisillä ei ole tietoa siitä mitä uusi Mersu maksaa tai mitä Iittalan koko kylän kattava astiasto kustantaa, jolloin siitä ei voida alkaa meuhkaamaan, siinä missä Chanelin hinta tiedetään: SE ON KALLIS!

Sama itselläni on näiden laukkujen suhteen, niin kuin matkojenkin; Jos marssisin liikkeeseen ostamaan uutena kaikki laukut jota minulla on, olisi minulla niitä ehkä... yksi? Korkeintaan kaksi. Chaneleita ei yhtään. Ihan jo siksi että useampi tuhat yhteen laukkuun olisi aika suolainen sijoitus, ja sitä en raaskisi tehdä vaikka rahaa olisikin. Jos joku niin tekee niin so what. Tavallaan yritän ymmärtää kateutta, sillä itselläkin on niitä kateudenpistoja aina silloin tällöin. Erona on se että  harvemmin kateuteni kohdistuu mihinkään maalliseen ja rahalla saatavaan. Rahan eteen voi tehdä duunia ja muuttaa asiaa siten (joo, ennenkuin kukaan tulee sanomaan, niin tiedän että on pitkäaikaistyöttömiä, tiedän itse ettei töitä saa helposti todellakaan ja osa on joutunut jäämään eläkkeelle tai pitkälle sairauslomalle erinäisten ongelmien vuoksi. Joten lähinnä viittaan jo tällä hetkellä työelämässä oleviin ihmisiin). Ja faktahan se on, että joku on tässä maailmassa aina kauniimpi, rikkaampi, viisaampi, omistaa isomman talon, kauniimman vaimon/komeamman miehen, paremman koulutuksen... Jos kaikelle alkaisi kateutumaan niin elämä olisi ihan superkurjaa. Itse tykkään seurata instagramissa kunnon rikkaiden ihmisten elämää. Se on ihan viihdyttävää ja antaa tilaa haaveilla. Minusta tuollaiset asiat pitäisi vaan kääntää voimaannuttaviksi tekijöiksi, ei kuluttaviksi.

Another side, en minäkään ymmärrä sitä laukut-on-uskonto -meininkiä, mikä monella myös tuntuu olevan. Sitä ihme elitismiä mikä syntyy siitä, että sattuu olemaan rahaa ostella kalliita laukkuja. Varallisuus ja joku laukkujen määrä, ei tee kenestäkään parempaa kuin toisesta. Minä en ole sen parempi ihminen nyt kuin kolme vuotta sitten, ainakaan laukkujen takia. Varmaan olen henkisesti kasvanut ja älykkyysosamäärä toivonmukaan noussut edes hiukan, mutta as I said ei laukkujen ansioista ainakaan. Joissain ryhmissä on niin selkeästi havaittavissa sitä, että mitä enemmän on rahaa työntää merkkivaatteisiin/tuotteisiin, sitä mahtavampi olet ihmisenä. Kuitenkaan varakkuutta ei aina nää päällepäin, ja kaikki rikkaat ihmiset eivät ostele merkkilaukkuja. Voi varakkaankin ihmisen intressit olla jossain aivan muualla. Merkkilaukut eivät myöskään tee ihmisestä automaattisesti rikasta, kun voi ne rahat olla tullut pitkällisestä säästämisestäkin. Sama juttu näihin liittyen kuin tuohon matkailuun, että kyllä minua korpeaa jonkun verran jos joku töräyttää että miten sulla oli taas varaa ostaa tommonen? Mä en kyl ikinä laittas laukkuun noin paljon rahaa. No ok, ei tarvitsekaan. Minä en laittaisi niin paljon rahaa baareissa notkumiseen ja autolla ympäri kyliä ajamiseen. Mutta minä en siitä paljon ulkona viihtyvälle mene päätäni aukomaan. 

Toivottavasti tajusitte pointin mitä ajan takaa! Minusta on tyhmää että muutamia Suomen suosituimpia bloggaajia arvostellaan heidän laukkukokoelmistaan. Ei siinä ole mitään väärää, ja en vaan ymmärrä miksi niin monen mieli pahoittuu niinkin vähäpätöisestä asiasta kuin joku laukku?