Se on nyt ohi! Paperit kourassa ja koulu takana. Valmistuin! En vielä ihan ole päässyt sisäistämään sitä, että nyt todellakin on koulu käyty ja ammatti taskussa ja kohta alkaa iki-ihana työnhaku ja opintolainan takaisinmaksu :D No ei vaines, siis olen ihan innoissani että pääsen (toivottavasti) pian työelämään ja kun pääsee töistä kotiin on _kotona_, vapaa tekemään asioita ilman että deadlinet jyskyttää takaraivossa.
Olen myös jotenkin superylpeä meidän opinnäytetyöstä. Toteutimme ihanan Ninan kanssa opinnäytetyön Setalle, "Saanko olla minä?". Tutkimme kirkon nuorisotyössä mukana olevien/olleiden seksuaali- ja/tai sukupuolivähemmistöihin kuuluvien nuorten kokemuksia kirkon nuorisotyöstä ja siitä, saavatko he olla avoimesti omia itsejään. Koko tutkimus on luettavissa täältä. Tiivistettynä nuorten fiilikset kirkon nuorisotyöstä olivat vaihtelevia; Osa haastateltavista koki että kirkon toiminnassa on mukavaa olla, ja vain muutama pässinpää pilaa koko kirkon maineen. Osa taas kertoi jättäytyneensä pois toiminnasta ahdistavan ilmapiirin vuoksi. Toivottavasti meidän opinnäytetyö pääsee vaikuttamaan, ja saadaan kirkon ja seurakunnan toiminnat pikkuhiljaa yhä avoimimmiksi meille kaikille sukupuolesta ja seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta.
Minulla kävi kuitenkin niin, että tänään oli edessä toimenpide liittyen sairauteeni. Mitään megabailuja ei sitten tullut pidettyä eilen ihan vaan oman jaksamisen ja hyvinvoinnin kannalta. Mutta itseasiassa ihan hyvä niin, vaikka vähän ehkä harmitti vielä eilen, että muut lähtee juhlimaan ja me vaan suunnataan kotiin katsomaan telkkua. Noh, kyllä me käytiin sitten kävelemässä keskustassa ja tsekattiin Tuomaan markkinat jotka olivat kyllä tosi monipuoliset ja mukavat. Ihana kun tällaisia jaksetaan järjestää! Sen jälkeen kierreltiin ihan muuten vaan keskustaa ja nautittiin kauniista maisemista ja jouluvaloista (Sen hetkisen ennen kuin alkoi tuulemaan vaakatasossa...).
Oli rakkaalla miehelläni minulle kuitenkin ihan superylläri! Hän oli varannut minulta salaa meille illallisen Farangiin! Farang on kyllä ehdottomasti lemppariravintolani, ja olihan se hienoa päästä illallistamaan näinkin hienosti ja ruoka oli jälleen erinomaista. Söimme alkupaloiksi simpukoita ja johonkin lehteen käärittyä lohta (Kuvan toiset alkupalat on väärät, saatiin ensin jonkun toisen ruoka ja ehdittiin napata siitä kuvatkin, kun unohdettiin jo itsekin mitä oltiin tilattu :D ). Pääruuaksi tiikerirapuja supertulisessa basilikakastikkeessa ja currylohta, ja se lohi oli e-rin-omaista! Toimenpiteen tiimoilta alkoholi oli ihan no-no, ja sekin Farangissa on mahtavaa että heidän herkulliset drinkkinsä saa holittomina. Ja ne vieläpä maistuvat ihan alkoholillisilta (haha, vähän hassusti ilmaistu ehkä), eli ei miltään limsalle vaan sellaiselle sivistyneesti nautittavalle. Omassani oli muistaakseeni anansta, greippiä ja litsiä. Suosittelen yhä edelleen Farangia lämmöllä kaikille.
Nyt makoilen kotosalla toipumassa, ja iltapäivästä pitäisi uskaltautua työhaastatteluun! Wish me luck😊
Onnittelut valmistumisen johdosta! Toivottavasti pystyt rentoutumaan ja parantumaan Joulun aikana! Oot ainakin päässyt ihmistenilmoille nauttimaan sitä aitoa fiilistä ja vähän edes juhlimaan valmistumista :)
VastaaPoistaFinnlandsnorsk
Voi kiitos <3 Kyl sitä onneks pystyi ottaa pienen irtioton ja kieltämättä ihan levännyt fiilis :)
PoistaOnnittelut ja tsemppiä!
VastaaPoistaKiitos ja kiitos <3
PoistaPaljon onnea valmistumisen johdosta! <3
VastaaPoistaKiitos tuhannesti <3
PoistaVoi tuomaan markkinat näyttää niin kauniille, tuollainen kaunis hämyinen helsinki <3
VastaaPoistaOnnea vielä valmistumisesta :-*
Joo, tosi tunnelmallista siel kyl oli *_* <3 Ja kiitoksia kiitoksia <3
PoistaPaljon onnea ja paranemisia ♥
VastaaPoistaKiitos ihanuus <3
PoistaOnnea valmistumisesta! Ja voi vitsi Farang on kyllä niin hyvä, tuli ihan nälkä :'D
VastaaPoistaKiitos <3
PoistaFarang on oikeesti ehkä paras ravintola ikinä! Oijoi tosiaan, pääsispä pian sinne uudestaan syömään XD
Paljon onnea! <3
VastaaPoistaKiitos <3
PoistaOnnea valmistumisesta! ^^
VastaaPoistaKiitos paljon ^_^
PoistaIhanaa Saga, onnittelut! :) tsemppiä haastatteluun!
VastaaPoistaKiitos hurjasti <3 :*
PoistaOnnea vielä kerran! <3 Voit olla ylpeä itsestäsi :) Ja tuo teidän opinnäytetyö oli kyllä tosi mielenkiintoinen ja tärkeästä aiheesta.
VastaaPoistaKiitos kiitos <3 Ihana kuulla tosiaan et toi opparin aihe kiinnostaa <3
PoistaPaljon onnea valmistumisesta!! :)
VastaaPoistaKiitoksia <3
PoistaPAljon onnea valmistumisesta ja tsemppiä työnhakuun! :)
VastaaPoistaKiitos <3 Tsemppejä tohon urakkaan tarvitaankin :D
PoistaCongrats! :)
VastaaPoistaThanks <3
PoistaOnnea valmistumisen johdosta :) Itsellä nyt 4 kuukausi työnhakua menossa kesätöiden jälkeen... Alkaa pitkästyttämään :D
VastaaPoistaKiitos <3
PoistaBlääääh no joo mä ymmärrän et alkaa pikkuhiljaa maistua puulta D: Työnhaku on muutenkin niin... epäkiitollista hommaa. Kun kaikista paikoista ei saa ees vastauksia ja niin edelleen. Kunpa meillä molemmilla ois pian unelmaduunit *_*
Onnea valmistumisesta! Tutustun varmasti teidän oppariin, näin teologin näkökulmasta :D
VastaaPoistaKiitos <3 Ja oi mahtavaa ois kiva kuulla mikä sun näkökulma on aiheeseen!
PoistaOikein paljon onnea valmistumisen johdosta! ♥ Tsemppiä myös työhaastatteluun :>
VastaaPoistaKiitoksia paljon <3
Poistapaljon onnea valmistumisen johdosta <3!
VastaaPoistaKiitos kiitos <3
PoistaPaljon onnea valmistumisesta! :)<3
VastaaPoistaKiitoksia paljon ^_^
Poista