Berliinistä on nyt palattu, ja pääsen taas aktiivibloggaamisen pariin. On se hassua, että vuosi sitten se pari kertaa kuukaudessa postauksen vääntäminen tuntui hyvältä tahdilta, nyt taas jo viikonloppu ilman blogia tuntuu ikävältä. Tahtiin on tosiaan palattu, ja nyt vietänkin viikonloput kotosalla sitten. Pitkästä aikaa pääsen julkaisemaan asukuvia! Kauhea silmätulehdus/flunssakierre on ehkä helpottamassa, toivonmukaan. Kuitenkin uhmasin luontoa ja ajattelin laittautua perjantaina, jolloin lähdimme reissuun. Terhi tuli minun seurakseni aamulla, joten hän napsaisi sitten asukuvia uuden takin sekä kenkien kanssa. Enpä olekaan ulkovaateasukuvia tainnut ikinä nettiin laittaa!
Ensialkuun tietty meikkikuvaa. Oikeasti, en muista milloin viimeksi olen meikannut. Varmaankin sitä ripsariarvostelupostausta varten. Ei ole tosiaan ilo ja riemu olla kipeänä vähän väliä. Nyt ajattelinkin vetäistä sitten perinteisen pakkelimäärän naamaan kun kerta meikkaamaan ruvettiinki. Nämä kuvat toimivat myös detailikuvina, käyttöön pääsi Littlethingsiltä saadut suloiset koirakorvakorutkin. Olen niin kovin tykästynyt niihin *_* Mutta sitten niihin itse asukuviin.
Ulkoilutukseen pääsivätkin ensimmäisen kerran uusi takkini, sekä Spartoolta saadut Moony Moodin talvisaappaat. Tämännäköisenä sitten hiipparoinkin Berliinissä koko viikonlopun. Tuo takki osoittautui mainioksi valinnaksi, sillä eteläisemmästä sijainnista huolimatta, ei Berliinissä loppujen lopuksi ollut juurikaan lämpimämpää kuin täällä. Tuosta takista minulla olikin asiaa, nimittäin se oli vasta löytö! Takki tarttui matkaan Oulusta, kun kävin ostamassa häämekkoa itselleni. Kiersimme kirpputoreja, ja siellä roikkui tämä Seppälän upeus, juuri minun koossani, vain 5€! Enhän minä voi jättää pastellinvaaleanpunaista suloista trenssitakkia kirpparille lojumaan, varsinkin kun hinta ei päätä puistata. Takki ei kyllä ihan talvikeleille passaa, mitään vuoria tai lämmikettä sieltä ei löydy sisäpuolelta. Kuitenkin sen verran väljä se on, että hupparin heittämällä alle pahimmalta kylmyydeltä välttyy.
Takki: Seppälä, hame: NewYorker, saappaat: Moony Mood, laukku: Jesus Diamante, huivi: Louis Vuitton, hiusruusut: H&M, korvakorut: Littlethings
Ulkona ei kyllä kauhean kauan tarjennut keikistellä, vaan suosiolla näpsittiin vain muutama kuva ja sitten äkkiä sisälle teenjuontiin ja Hulluilta päiviltä ostetun munkin syöntiin (Meidän Hullujen päivien ostostelut jäivät tosiaan niihin munkkeihin. Jotenkin koko touhu on minun mielestäni niin naurettavaa. Mutta munkki on hyvää ja siitä ei pääse yli eikä ympäri). Terhi onneksi oli niin hyvä ottamaan kuvia, että ne muutamat kuvat jota otettiin olivat kaikki onnistuneita. Näin vähän offtopicina, minulla on kauhea hiuskriisi meneillään. En tykkää omista hiuksistani yhtään, ja haluaisin ne ihan uuteen kuosiin. Pinkit hiukset himottaisi taas, muttei se urakka mikä niihin täytyy laittaa, rahasta puhumattakaan. Pikkuhiljaa edessä on taas hiustenvärjyy, mutta sen lisäksi olisi mukava saada vähän vaihtelua malliinkin. Pitää yrittää saada kampaamoaika varattua tässä pikkuhiljaa.
Hei toi takki sopii sulle tosi hyvin! Onneksi ostit sen, nyt ollaan takkisamikset. Näytitpäs taas muutenkin niin hyvältä ja noi saappaat on tosi tyylikkäät!
VastaaPoistaJoooooo mä niin mietin että voitais takkitwinnata! Twinning ftw! Kiitos kaunis kehuista ; _ ; <3
PoistaJos voit värjätä kotona/kaverin avustuksella niin pinkki tukka on helppo ja halpakin ylläpitää! Vielä halvempaa olisi varmasti vaaleanpunaisempi tukka. Peset hiukset hellästi ja laitat aina hoitoaine + pinkki sekoituksen muutamaksi minuutiksi päähän.
VastaaPoistaHalusin kertoa jos et ole tietoinen tälläisestä värin ylläpitämisestä. :) Siinäkin säästää jos ostaa värit ebaysta.
Joo voin totta kai värjätä kotona :) Ja joo kiitos vinkistä! Ebaystä en oo uskaltanu ostaa hiusvärejä ja oikein meikkejäkään kun olen vähän arka siitä mitä ne sisällään oikeasti sitten pitävät :o Mä oon pinkit hiusvärit ostanu aina Cybershopaista, ja se pieni purnukka taitaa kustantaa sen 8€ (?). Pitäs joo perehtyy mitä ebayllä on tarjottavanaan, jos saisin vaikka samaa merkkiä sieltä halvemmalla kuin mitä tuol Chybershopissa on :) Kiitos tästä neuvosta!!
PoistaEipä mitään, ihana kuulla <3
VastaaPoista