Näytetään tekstit, joissa on tunniste nike. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste nike. Näytä kaikki tekstit

lauantai 18. marraskuuta 2017

*:・゚✧Nya saker✧・゚:*

Noniin, nyt alkaa reissupostaukset olemaan done and done. Ei äkkiseltään tullut nyt mitään kuvia tai juttuja mieleen, mitä enää haluaisin reissusta jakaa toistamatta itseäni. Palataan siis tähän perussettiin mitä ennen reissujakin laittelin, ja instakuvat alkavat taas blingiintymään! Asukuvailufiilis on ollut korkealla, mutta mies reissaa kokoajan jossain ja keli on ihan hirveä, joten asukuvat ovat saaneet jäädä. Eilen oli mahdollisuus ottaa kuvia, ja vetäisinkin jo nätit vaatteet päälle ja megakorkkarit jalkaan (autokyyti kaupungille ja takaisin tiedossa, jes!), kunnes hirvrä mahakipu ja migreeni iski. Siinäpä sitten saikin haukkoa henkeä pimeässä olkkarissa sohvalla peitonalla, ja kun olo helpottui sen verran että pääsi ylös, oli jo fiilisniin nuhjuinen, että mekko ja korkkarit vaihtuivat leggingseihin ja lenkkareihin.

Ennen reissulle lähtöä tein muutamia pikkuostoksia ja kuvailin ne, ja nyt ajattelin sitten esitellä niitä. Nyt on taas viimeaikoina tullut kauheasti kaikkea kivaa ja suloista myyntiin kaikkialle. Stockmannillakin oli vaikka ja kuinka paljon kaikkia kauniita paitoja ja mekkoja, joita olisin mielelläni omaankin vaatekaappiini hankkinut. Nyt tosin juhlavaatepuolikin alkaa olla siinä mallilla, että uutuuksia ei tarvitse ostaa. En malta odottaa, olemme menossa joulukuussa Wieniin Suomen itsenäisyyspäivänjuhliin. Kyseessä on siis ihan ns. "oikeat" pippalot, että luvan kanssa saa pukeutua juhlavasti ja näyttävästi. Mutta niistä sitten myöhemmin lisää, nyt ostoksiin!
Kaikissa muuttohässäköissä, hukkasin hyvät ja luotettavat mummon vanhat nokian kumpparit jonnekin. Niitä ei vaan enää ... ole? No joo, tämä vuosi on ollut vesisadetta täynnä, joten siistit ja kaupunkikelpoiset kumisaappaat oli vain pakko hankkia. Ja nämä jo-muodista menneet Hunterit lähti mukaan. On nämä vaan niin siistit ja mukavat jalassa. Toivon mukaan palvelevatkin sitten meikäläistä useampina märkinä syksyinä ja talvina. 
Kissa ei voinut ymmärtää koko vaatekuvaushässäkkää :D Olen kuvannut facekirppiksillekin tavaraa tässä parina päivänä, niin kissa kuhisee vaatteiden päällä ja tuijottaa syyllistävästi. 
Ihastuin tähän Niken crop-paitaan ihan todella paljon kun sen ensimmäistä kertaa bongasin Stadiumilla. Siellä paidalla oli kuitenkin hintaa ja ajattelin, että antaa olla, en kuole jos en sitä saa. Myöhemmin kuitenkin tämä collari käveli vastaan Stockmannilla, ja vieläpä aika muhkealla alennuksella. Pakko se sitten oli ostaa! Muutamia asukokonaisuuksia on jo suunnitteilla, miten tätä voisi käyttää. Tuo väri on niin herkku, tykkään tuollaisesta murretusta vaaleanpunaisesta. 
Viimeisenä sitten tämä jo useaan otteeseen täällä näkynyt Ted Bakerin paita. Tämä on vaan niin lemppari💗

Tässäpä nämä viimeaikojen hankinnat. Nyt on sitten bloggailuhommille taas ruhtinaalisesti aikaa; Meikällä on nyt koulu paketoitu. Kun tämä postaus on pihalla, alan varmaan väsäämään todistushakemuksia ja muita pakollisia hommia, että saisi paperin käteen joulukuussa. Aikamoista. Sain myös oman alan töitä tuossa viimeviikolla, että nyt on sitten sekin palanen kondiksessa. Ihan hyvältähän tämä nyt tuntuu, jokseenkin hassua ettei enää ole mitään deadlinejä kummittelemassa koulun suhteen eikä enää tarvitse koululla edes käydä luennoilla tai muutakaan. Ehkäpä teen niin, että kun todistushakemus on tehty, alan vaan pelaamaan Wii U:lla ja tuhoan levyllisen piparisuklaata ^_^

keskiviikko 1. marraskuuta 2017

*:・゚✧Ready for vacation-outfit✧・゚:*

Reissuunlähtö lähestyy, ja fiilikset ovat sen mukaiset. Ihanaa päästä lämpöön. Ja ihanaa, että minulla on LOMA ensimmäistä kertaa moneen moneen vuoteen. Uskomaton fiilis, kun ei ole mitään deadlinejä enää, kaikki tehtävät ja tentti palautettu, ja nyt vaan odotellaan. Ok, on minulla ja opparikaverillani vielä powerpoint-esitys tehtävänä julkaisemisseminaariin, mutta kaikki monen sivun raportit ja kirjoitelmat. Tietty olen alustavasti jo työnhakua aloitellut, mutta päätin suoda itselleni loppuvuoden rennompaa meininkiä, ja vasta alkuvuonna alkaa tykittämään niitä hakemuksia joka suuntaan. 


Nyt onkin sitten jännää, miten pääsen reissussa somea päivittelemään. Nettiä kun ei vaan ole. Ok, netin saisi ostaa, mutta sen toimiminen on aina kysymysmerkkiä ja hinta oli suolaiset 90 dollaria. 90 dollaria netistä joka tökkii ja pätkii ja ei lataa välttämättä kuviakaan, ei kuulosta houkuttelevalta tarjoukselta. Kyllä sitä varmaankin pärjää viikon ilman interwebs-yhteyttä. Ollaan siis menossa Bahamalle, ja kerroin siitä blogissa jo aika päiviä sitten. Olen kyllä tyytyväinen että olen saanut itseäni karaistua ja henkistä kasvua harjoitettua sen verran, että blogi palailee taas samaan malliin ja saan sitten matkakuvia teille esiteltyä. Toivottavasti niistä on iloa teillekin💗 Itse ainakin rakastan reissukuvia blogeissa, varsinkin kaikkiin lämpimiin paratiisikohteisiin matkustaneiden kuvat on ihanaa katseltavaa. Itse palelen täällä meidän keittiössä tälläkin hetkellä, vaikka on hupparia ja pitkähihaista päällä. Se parikymmentä astetta lämpöä ja hiekkaranta kuulostaa erinomaiselta. 

 T-shirt: Ted Baker, pants: Nike

Tämä päivä onkin siis mennyt rennoissa kotivaatteissa. Collegehousuja olen katsellut pitkään, kun edelliset oleskeluhousut olivat anoreksia-ajoilta, kokoa xxs, ja vaikka ne päälle menikin niin ne eivät oikein tällaista rentoa ja mukavaa pukeutumista edustaneet. Leggingsejäkään ei aina huvita pitää, joten collarit vaan hakuun. Täytyy sanoa että tosi huonosti kivoja collareita löytyi edes, ja vihdoin Stockmannilta sitten bongasin nämä, ja nämä olivat kyllä aika täydelliset. Ihanan pehmeät päällä ja kultaiset yksityiskohdat on parhautta.
Sitten tuo T-paita... Ihan heräteostos, mutta tuo teksti! Niin paras. Laitoinkin Sallille heti viestiä kun kyseisen paidan bongasin, ja Sallikin allekirjoitti sen, että tuo tosiaan on hankittava. Paita on ihana, juuri hyvän mallinen ja rento, mutta samalla tyylikäs. Tämä lähtee ehdottomasti Bahamalle mukaan.

Mitäs te tykkäätte tällaisista oleskeluasuista? Iskeekö paidan teksti? 

keskiviikko 19. lokakuuta 2016

*:・゚✧Like most trendy outfit ever✧・゚:*

Sporttivaatteet ovat nyt niin in, ja eikais sitä käy kiistäminen että minuunkin ne iskee ihan kunnolla. Olen sellainen henkinen läski, että mukavuus on vienyt vaatteissa voiton, ja siksi juoksutrikoot ovatkin jalassa suurimman osan ajasta. Tämä mukavuuden lisäksi myös siksi, että aika on niin kortilla, että lähden usein lenkille heti töistä päästyäni. Jos menisin vaihtamaan lenkkivaatteet päälle, luultavasti vain riisuisin työvaatteet päältäni ja toteaisin että ei pysty ja jäisin löllöilemään kotiin. Kätevintä heittää vaan käsilaukku sisälle ja hilpaista ulos! Mutta, minun silmääni kyllä viehättää sporttiset asukokonaisuudet ihan esteettisestikin. Lenkkareiden sijaan tykkään siitä, kun korkkarit ovat yhdistettynä siihen urheilullisempaan tai rennompaan asukokonaisuuteen. Tällä kertaa tähän asuun ei kyllä sisältynyt korkkareita, vaan ihan lenkkarit, sillä ostin Tallinnasta uudet kengät vanhojen lenkkareiden tilalle. Yksi kaunis työpäivä nimittäin totesin, että pikkuvarvas onkin lenkkareista jo ulkopuolella... :'D 

 Hoodie: New Look, t-shirt: Adidas, leggings and shoes: Nike

Tilasin parit uudet leggingsit ja kengät Nellystä viikko sitten, ja nämä ovat ne toiset leggingsit. Tykkään näistä ihan tosi kovasti, menee just tällaisista käyttöhousuista, eivätkä ole liian treenivaatteen näköiset (imo). Nuo lenkkaritkin valitsin sen mukaan, että niitä voi käyttää mahdollisimman monipuolisesti, ja nuo Niken lenkkarit ovat oikeastaan aika täydelliset. Olin vähän pettynyt Stadiumin ja Intersportin lenkkarivalikoimaan; Kauheasti kalliita ja rumia lenkkareita. Jos olisivat olleet edes rumia ja halpoja, olisin joihinkin voinut tyytyä, mutta kun niillä karseimmillakin ilmestyksillä oli hintaa sen 140€, ei oikein iskenyt. Ja varmasti olivat hyvin tekniset, mutta kun nyt lähinnä ulkonäköä katselin sen hinnan lisäksi, mikään huippu-urheilijahan minä en todellakaan ole. Hulluilla päivillä oli myös myynnissä tosi kivat Adidaksen lenkkarit, ja vielä tosi halpaan hintaan, mutta koot niistä olivat loppu, ja en siinä hirveässä ryysiksessä lähtenyt edes kyselemään pahemmin. 
Iskeekö teihin sporttiset asukokonaisuudet? Mitä tykkäätte tästä asusta?