*:･✧Mitä kuuluu ja joulujuttuja✧･ﾟ:*

Hyvää joulua kaikille! Vaikka johan se joulu on mennytkin tässä. Me tultiin eilen illalla takaisin Helsinkiin Vesannolta jälkijoulunvietoista, itse jouluaatto oltiin täällä töitteni takia, ja illalla käytiin miehen sukulaisten luona. Niissä merkeissä meni joulu, ihan hauskaa kun oli erilaista aikaisempiin viettämiini jouluihin. Nyt sitten alkaakin siivoilu kotona, että saadaan joulun jälkeiset ryönät ja roskat pois silmistä, ja pakkailu Japania varten! Mehän lähdetään 31.12. kohti Tokiota, jossa sitten vietämme viikon. 

Kaiken tapahtuneen jälkeen reissufiilikset (saati sitten joulufiilikset, huh!) ovat vähän niin ja näin. Ihana päästä rakastamaani kaupunkiin kaiken ihanan ja söpön keskelle ja treenaamaan omaa japaninkielentaitoa ja syömään herkullista ruokaa. Samalla kuitenkin stressilevelit heittää katossa ja eniten pelkään ehkä aikaeroa; Olen kärsinyt unettomuudesta johon sain jo lääkityksenkin. Nyt on rytmi korjattu ja lääkitys jätetty pois, ja sillä pelottaakin hiukan, että alkaako sama unettomuuden kierre nyt uudestaan. Lääkkeitä en haluaisi aloittaa uudestaan, sillä ne paljon puhutut sivuvaikutukset eivät ole mitään urbaanilegendaa, ja en haluaisi muutenkin lyhyttä aikaa viettää ihan pöhnäisenä. 

Olen siis menossa varmaan parempaan suuntaan voinnin kanssa, enää en tarvitse lääkitystä ja asioita jaksaa jopa tehdä. Omassa tapauksessani tuo töissäkäynti oli tosi hyvä juttu! Työkaverit ovat ihan parhaita mahdollisia ja saipahan liikuntaa ja ajatuksia ainakin hetkeksi harhautettua. Sitten tämä jouluhässäkkä kaiken kukkuraksi on pitänyt niin kiireisenä ettei ole ehtinyt murehtimaan tämän maailman kurjuuksia. Tietty, olen sitten ollut ihan superväsynyt ja asioiden aikaansaaminen on ollut kortilla. Siksi blogikaan ei nyt muutamaan päivään ole päivittynyt. Nyt yritän saada itseäni niskasta kiinni, sillä kamera on pullollaan kuvia jotka haluan esitellä, sekä postausideoita on pää täynnä. Kun ne saisi vaan "paperille".

Mites teidän joulut meni? Saitteko ihania lahjoja ja tuliko syötyä hyvin? Minä sain lahjaksi nuo yllä näkyvät piirustustarvikkeet, pikkusiskoilta söpöjä koruja ja My Little Pony-juttuja, pikkuveljeltä saatiin puinen itsetehty kaappi, ja mies oli hankkinut ihanana minulle timanttisormuksen sekä vaaleanpunaisen pörröisen oloasun (ja kissasuklaata!). Eilen vielä päätettiin sitten joulunaika ostamalla tuollaista Suomessa valmistettua mustikkaskumppaa, joka oli ihan sairaan hyvää! Suosittelen maistamaan ehdottomasti. Nyt tänään sitten on lääkärikäyntiä ja blogihommia tiedossa, ja iltapäivällä alkaa Pasmojen ja jenejen etsiminen. Toivon todella että niitä ei ole tullut hukattua mihinkään muuton yhteydessä, sillä jos on niin tässähän ollaan pienessä liemessä😅

P.s. Hei ihanaa että laukkuarvontaan on jo osallistunut näin moni! Jos et ole vielä heittänyt nimeäsi listaan ja valkannut lempparilaukkuasi, käyhän tekemässä se nyt!

*:･ﾟ✧Blogikuulumisia ja asukuvauksia ✧･ﾟ:*

Ajattelin että olisi kivaa kirjoitella asukuvien väliin vähän kuulumisiakin, että saisi samaan postaukseen hitusen enemmän sisältöäkin. On ollut tosi kivaa saada postattua taas päivittäin jotain, kun siihen nämä iltavuorot ovat aivan mahtavia; Christian on aamupäivät töissä ja itse jumittelen kotona yksikseni. Aamut ovat itselläni jotenkin paljon aktiivisempia, kuin iltapäivät; Iltapäivisin vaan keskustellaan ja pähkäillään mitähän sitä söisi ja katsotaan telkkaria, tai sitten nähdään kavereita. Aamuisin minulla oikeastaan kaikki bloggailu tapahtuu, paitsi ne parit sekundasätöstykset, jotka sitten on ilta-aikaan kyhätty kasaan. 

Kun blogia ei ehtinyt kunnolla päivittelemään, tuntui jotenkin tyhjältä. Blogi ei ole minulle mikään prioriteetti elämässä, vaan todellakin laitan työni ja kouluni tämän harrastuksen etusijalle, ja siinähän se näkyy, että kun oli häitä järjestettävänä, koulua käytävänä sekä töitä, niin postaustahti jäi hitaammalle. Otin tuossa alkuvuodesta sen spurtin, että päätin tuottaa sisältöä tänne lähes päivittäin, ja se oli kivaa ja ongelmatontakin. Nytkin minulla olisi asuja ja ostoksia esiteltävänä, mielipidejuttuja joista haluaisin kirjoittaa sekä sitä kevyempää settiä, kuten tuo edellinen postaus. Oli muuten ihan hurjan ihanaa huomata että tykkäsitte siitä! Eli jatkossakin vastaavia haaste jne postauksia saatte täältä lukea. Ei kuitenkaan ihan viikoittain, sillä en halua blogini muistuttavan irc-gallerian päiväkirjaani :'D 

 Dress: Michael Kors, shoes and bag: MOHITO, accessories: Guess, earrings: Chanel

Postausideoita saa siis laittaa aina tulemaan, joka postauksen alle kun jotain juolahtaa mieleen! Etsy-kollaasipostausta on toivottu pariin otteeseen ja sitä ei ole unohdettu, en vain ole ehtinyt ja kerennyt paneutua etsyn sisältöön ihan täysillä. Edelliseen postaukseen tuli ihan huippuhauska toive siitä, millainen olisin jos olisinkin valinnut goottityylin. Lisäksi minun ja Christianin parisuhteesta on toivottu postausta samoin kuin merkkilaukuistani. Kaikki on ihania toiveita ja joka kerta kun jokin toivepyyntö tulee, tulee fiilis siitä että todellakin ihmiset haluaa lukea blogiani ja juttuni kiinnostavat. Se on se paras palkinto, sen sijaan että saisin tavaraa ja rahaa bloginpitämisestä. Iso kiitos siis teille siellä <3 

Eilen illalla treffasin superpikaisesti Patriciaa ja hänen poikaansa. Käytiin nappailemassa asukuvia, ja sen jälkeen pitikin jo lähteä jatkamaan kummankin omille teilleen. Laitoin jalkaani uudet MOHITOn korkkarit ja uuden laukun otin käyttöön, ja yhdistin ne tuohon Michael Korsin mekkoon. Tein aikamoisen mokan siinä, kun laitoin nuo kengät, sillä eipä ole niin isoja rakkoja koskaan ollut jaloissani, plus että pikkuvarpaani ovat ihan verillä. Kivaa nyt tästä parintunnin päästä luippia töihin, jossa saakin seistä ja juosta koko seuraavat yhdeksän tuntia. Kyllähän se mielessä kävi, että pitäisikö sitä mahdollisesti napata ballerinat varakengiksi mukaan, mutta päätin sitten että minimoin kannettavan roinan määrän ja yritän pärjätä nuo jalassa. Not nice, ja korkkareita en taida ihan hetikohta jalkaani laittaa uudestaan. Mitä te tykkäätte asusta, ja kiinnostaako tällainen kuulumisten vaihto asukuvapostausten välissä, vai haluatteko asukuvat ja kuulumiset erillään?

P.s. Jaloissani on mustelmia ei likaa :'D

If it isn't pink you don't need it☆

Olipas taas otsikko, mutta niin, minulla on taas niin vaaleanpunainen kausi menossa. Asiaa varmaan ryydittää se että ostin juuri paljon paljon gyaruvaatteita ystävältäni Sarilta, ja olen ihan intopiukeana siitä milloin pääsen käyttämään niitä kaikkia ihanuuksia. Se siis tosiaan on inspiroinut minua katselemaan paljon vaaleanpunaisia juttuja, asusteista vaatteisiin. Siitä siis sain idean tehdä taas kollaasipostauksen, mutta vaan vaaleanpunaisista jutuista. Blogini lukijakunta on jo sen verran laajentunut, että kaikki lukijat eivät innostu niinkään tilailemaan Japanista, merkeiltä kuten Liz Lisa ja MA*RS, joten päätin ottaa söpöjä vaaleanpunaisia asioita Romwelta, joka onkin useamman bloggaajan kautta varmaan kaikille tuttu ja turvallinen valinta tilata. Ainiin ja sitten, en saa rahaa linkkien klikkauksista, joten olkaa huoleti! :D

Pink brushes - Milk bag - Flower necklace

Aloitetaan näillä pikkujutuilla, vähän käänteisesti! Minulla ei oikein ole kunnollisia meikkisiveltimiä, ja niitä olenkin alkanut himoitsemaan. Ainoa meikkisivellinsetti jonka koskaan olen omistanut, oli halvimmista halvin minkä eBaystä (ylläripylläri) löysin. Ei ne mitään laadukkaita kyllä ollut ja tosi harvalla niistä mitään sai tehtyä. Ja hei, kukapa ei haluaisi vaaleanpunaisia siveltimiä? Tuon maitolaukun valkkasin tähän kollaasiin koska se oli niin söpö. Ei todellakaan istuisi omaan tyyliin eikä tuon mallinen laukku sopisi ollenkaan sille ryönämäärälle mitä minulla usein mukana on. Ernuajat on ja pysyy meikäläisessä ja kaikki tuollainen söpötys iskee ja kovaa. Vikaksi tähän satsiin laitoin pastellivärisen korun. Olen ihan heikkona kaikkiin massiivisiin, (ruusu)kultaisiin ja pastellisiin koruihin! Ginassahan oli tässä jokunen aika sitten myynnissä niitä superihania koruja, harmi kun niiden laatu on mitä on, joten en sitä pyydettyä 25 euroa viitsinyt niistä maksaa. Mutta ihailin sitten senkin edestä!

Lace dress-Bow dress-Pink party dress

Mekkoja! Lempparivaatekappaleeni kyllä on ehdottomasti mekot, niin kivaa kun ei tarvitse pähkäillä ylä- ja alaosaa erikseen vaan voi vetäistä yhden vaatekappaleen päälle ja that's it. Ihan vaaleanpunaisia mekkoja minulla ei taida normivaatekaapissani olla kuin yksi Nellystä tilaamani, mutta se oli niin läpinäkyvää matskua että käyttö on jäänyt aika vähälle. Lisää voisi kyllä ostaa, gyaruvaatekaapin puolellahan minulla on vaaleanpunaista jo jonkun verran. 

Cat shirt - Pink jacket - Frilly bow shirt

Paitojen käyttö on edellämainituista syistä aika vähäistä; Kun omistaa kilosti mekkoja ei niitä paitoja pahemmin tarvitse. Ja olen muutenkin paitojen suhteen todella ronkeli! Mallin täytyy olla just eikä melkein ja saan läskiahdistuksia nimenomaan paidoissa; En mekoissa enkä housuissa saatika hameissa, mutta paidat te senkin pirulaiset. Löysin Romwelta kuitenkin kahdet supersöpöt paidat, ja yhden takin. Vaaleanpunaisten ei-villakangastakkien löytäminen on aika haastavaa, oman takkinihan ostin Cubuksen lastenpuolelta, ja ei sekään nyt ihan vaaleanpunainen ole, vaan tuollainen harmahtava, mikälienee. 

Hei ja laitetaan tähän loppuun kuulumisia! On se hassua miten bloggaaminen menee minulla niin aalloissa; Välillä sitä miettii että mitähän sitä blogiinsa keksisi seuraavaksi, aiheita ei löydy ja syvällistä tekstiäkään ei synny. Sitten on taas kausia kuten nyt, että postauksia on jonoksi asti ja saa miettiä että minkähän näistä julkaisisi. Jonossa on asukuvia, meikkireviewejä, yhteistyöjuttuja, syvällistä ja rentoa tekstiä. Lisäksi olen pohtinut muutamia ihan uusia juttuja täällä minun blogissani. Eli kyllä nyt riittää ja voin luvata että postauksia tulee tasaiseen tahtiin nyt ainakin viikon ajan, toivottavasti enemmänkin. Koulussakin on alkamassa rennompi viikko nyt, pääsen keskittymään bloginpitoon, töihin, ystäviin ja rästitehtävien tekoon. Ja pitäisipä ne hääkutsutkin laittaa jo tulille, eihän niihin pahuksen juhliin ole edes kauaa, kuinka salakavalasti nekin pirskeet lähestyvät. Ja minulla ei ole edes häästressiä vielä. 

Kuulumisia keskiviikko-aamuun☆

Ajattelin kirjoitella kuulumisia ylös, sillä niitä en ole päässyt juurikaan viimeaikoina selostamaan. Nyt on taas jos jonkinlaista tapahtunut viimeviikkojen aikana, ja nyt iskee se perinteinen pessimistin pelko, että asiat ovat menneet vähän liiankin hyvin tässä. Noh, mitä tämä iänikuinen flunssa-kurkkukipu-yskä – kierre vaivaa. Oletteko te sairastaneet myös toista kuukautta yhteen putkeen? Lekurissa on käyty mutta mitään virallista vikaa eivät löytäneen, perusteluna tälle sairastelulle oli vain se, että olen saanut flunssan, ja kun vastustuskyky on ollut heikko niin kaikki muutkin taudit pääsee iskemään. Itsehän en siis ole saikulla ollut juurikaan, läheskään niin paljon kuin varmaan olisi pitänyt. Tässä on vaan ollut niin paljon menemisiä, ja saan huonon omantunnon jo yhden, kahden päivänkin sairaslomasta. Koulusta nyt uskaltaisinkin olla poissa tarpeen vaatiessa, mutta tähän työharjoitteluun tahdon tosiaankin panostaa; Nämähän ne suurimman osan opinnoistani muodostavat. Nyt on olo jo hitusen parempi, mutta kurkkuun koskee aivan mielettömästi. Onneksi tänään on rauhallinen päivä täällä, että ei juurikaan tarvitse riehua.
 

Sitten minun sairastelusta aivan muihin aiheisiin, nimittäin niihin kivoihin juttuihin. Sain eilen toisenkin työpaikan itselleni! Aivan mahtavaa, sillä olen niin nyppiintynyt tähän rahatilanteeseen, ja olenkin useampaan otteeseen uhkaillut poikaystävääni sillä että jätän amkin kesken että pääsisin töihin ja tienaamaan kuten normaalit ihmiset. No ei, en ole sitä tekemässä koska olen jo saavuttanut sen että tulin valituksi ja koulu on hurahtanut niin hyvällä mallilla käyntiin. Eihän tässä ole enää kuin vain kaksi vuotta jäljellä, huoh. Muttamutta, siirryn siis tekemään koulun ohella duunia myös toisessakin paikassa, joten vapaa-aika tulee todellakin jäämään vähälle. Bloggaaminen ei vähene, sille revin aikaa vaikka väkisin. Toinen työni tuleekin olemaan tietokoneella tehtävää duunia asiakaspalvelun lisäksi, ja saan tehdä sellaisia asioita josta tykkään!

Eilen sain uuden työsopimuksen lisäksi kuulla vielä toisetkin iloiset uutiset. Ne avaan vähän paremmin teille, mutta torstai-iltana pääsen osallistumaan aivan extramahtavaan tilaisuuteen, joka tuli minulle aivan puskista; En olisi osannut odottaakaan mitään sellaista. Hihi, bloggaan aiheesta varmasti teille heti, kun vaan tilaisuudesta pois pääsen. Jännityksellä odottelen jo huomista.

Kiireviikko jatkuu aivan loppuun saakka, sillä perjantaina lähdetään juhlistamaan meidän vuosipäivää Lontooseen. Ulkomaanmatkat ovat rentouttavuutensa kannalta +/-0, sillä itse ainakin aloitan sen stressaamisen ja pakkotehdäsitäjatätäjatuota-vaiheen, vaikka pointti olisikin vain nimenomaan olla. Siihen pyritään tälläkin reissulla, että rentoudutaan vain ja mitään sen kummempaa ei Lontoossakaan tehdä. Maataan vaikka hotellihuoneessa koko aika ja lipitetään ilmaista skumppaa, mutta stressiä ei oteta (Tai minun kohdallani väännetään ne stressit minimiin).

Aikamoista haipakkaa tämä oleminen on ollut, toivun vieläkin viimeviikonlopusta, joka oli aivan sanoinkuvaamattoman huippu. Sain tähän bloggaamiseen niin paljon virtaa ja energiaa, jo entiseen lisättynä. Toivottavasti teilläkin on pimentyneistä illoista huolimatta energiaa ja jaksamista! Tehkää kuten minä ja pitäkää katse joulukuussa, sieltä se joululoma tulee!

P.s. Joo-o. Taidan olla tosiaan loman tarpeessa. Julkaisin tekstin aluksi otsikolla maanantaiaamun kuulumiset. Juurikin näin.

Kuulumispostaus vol.?☆

Kuulumispostausta on jo muutamaan kertaan toivottu ja totesin että nyt olisi oikein hyvä väli kirjoitella mitä minulle kuuluu! Nyt tosiaan on itsenäisyyspäivä ja hyvät itsenäisyyspäivät vaan kaikille! Itse istun at the moment kotona, oli pitkästä aikaa päivä jolloin minulla ei ollut yhtään mitään pakollista. Tarkoitus oli nähdä serkkua ja poikaystävää mutta molemmille tuli muuta menoa joten tässä sitä ollaan. Koska kuulumispostausta toivoessanne tuskin halusitte kuulla randomia liibalaabaa päivistäni, kuinka menen kouluun ja tulen koulusta ja sitten istun tietokoneella loppupäivän, kerronkin nyt sekalaisten kuvien saattelemana vähän syvällisempää settiä tilanteestani.

Sain lahjaksi torstaina ruusukimpun, mutta se ehti nuhjuuntua varsin nopeasti... Sainkin sitten kuningasidean ripotella terälehtiä TV-tasolle koristeeksi mutta... Siinäkös ne vasta ruskistui ja alkoikin nuhjuuntumaan siistin kuivumisen sijaan D: Noh, antaa niiden olla tuossa nyt jonkun aikaa ennenkuin lakaisen ne roskikseen. Huomasin myös näistä kuvista että tsiisös pitääpä pyyhkiä  telkkarin näyttö.

Se mikä teitä varmaan siellä eniten kiinnostaa on terveydentilani ja mikä on suhteeni anoreksiaan tällä hetkellä. Onnekseni voin todeta että toistaiseksi se on nyt historiaa! Olen ihan elämäni kunnossa, syöminen sujuu ja ainoa mikä ruuassa vituttaa on se että se maksaa. Myönnän, että ahdistun vieläkin jos omasta mielestäni olen syönyt liikaa ja jos joskus aamupala jää välistä iloitsen siitä salaa hiukan, mutta jos ystäväni pyytää minua kakkubuffettiin syömään ei se minulle aiheuta suuria tunnontuskia. Paistan kananmunani öljyssä ja syön vaikkei kukaan vahtisikaan. Voin siis hyvin, ja onnekseni painoni ei ole lähtenyt räjähdysmäiseen nousuunkaan (meinaan tällä siis sitä etten mennyt ääripäästä toiseen). En tiedä miten pian mielikin tervehtyy täysin tällaisesta näin rankasta sairaudesta, toivon että pian. Pääasiaksi koen kuitenkin sen että pystyn elämään itseni kanssa ja olen saanut itsetuntoani hiukan kohotettua. En koe itseäni niin vastenmieliseksi läskiksi kuin vaikkapa puoli vuotta sitten, tai varsinkin vuosi sitten. En nyt kuitenkaan pidä itseäni minään kauniinakaan saati hoikkana ja vaatteiden valinnan kanssa tulee vieläkin säännöllisesti ongelmia että missä näytän edes semihoikalta. Harmittaa kun moni aivan ihana vaate on kaapissa käyttämättömänä koska nään itseni niissä niin isona... Kuitenkin, en enää voi itseäni anorektikoksi kutsua ja olen täysin hoidon ulkopuolella (joka sekin hiukan ihmetyttää koska KYSsistä laitettiin lähete tänne ja mitään ei ole kuulunut vieläkään, vaikka sieltä minulle pitikin soittaa jo syyskuussa. Oh well aivan sama). Voin paremmin nyt kuin moneen vuoteen!

Koulu vie valehtelematta aikaani ehdottomasti eniten. En muista olenko täällä blogini puolella jo mesonnut sitä että se on täyttä paskapuhetta että lukio muka olisi vaikein koulu. Ei ole, lukiossa pystyi sluibaamaan sieltä mistä aita on matalin, ammattikorkeassa ei. Eihän se olekaan tarkoitus että korkeakouluissa pääsisikään luistelemaan helpolla, mutta pakko sanoa että täällä DIAKissä ei meille liikaa vapaa-aikaa anneta, ja olemme tehneet jo viisi kirjallista tehtävää ja kolme seminaariesitystä (neljäs menossa) tämän puolen vuoden aikana. Hyvin on tahdista huolimatta selvitty, ja seminaariesitysten teko on ollut myös oikein mukavaakin. Porukka on mahtava ja todella erilaisista ihmisistä koostuva. Suurin murheeni on ollut kyllä kirjallisten tehtävien sijaan tentit! Tenttikirjat tuntuvat olevan ihan kiven alla ja saa oikeasti käydä taistoa että kirjat saa. Olen jäänyt joka tenttiin yhtä lukuun ottamatta kirjatta, niin myös nytkin. Onneksi sain sentään viikonloppulainaan tämän keveän teoksen, joka pitäisi huomenna lukaista, jotta saan palautettua sen maanantaina aamulla.

Taiteellisia kukkakuvia. Yhyy ulos saisi sataa jo lunta, mutta jos säätiedotuksiin on uskominen lumesta saa vaan haaveilla...

Mites sitten kaupunkilaistuminen on sujunut? Olen sopeutunut tänne täydellisesti! On oikeasti ihan unelmien täyttymys saada asua keskellä tätä kaikkea, ystävät lähellä. Koulun jälkeen olen melkein joka päivä sosialisoinut ainakin jonkun ihmisen kanssa. Viikonloput ovat olleet aina täynnä ja oikeastaan tuntuukin hiukan hassulta ja oudolta että nyt olen vain koko päivän saanut nauttia omasta seurastani. Rahaa palaa, se nyt on karu fakta. Kuitenkin asuminen näin keskeisellä paikalla helpottaa liikkumiskustannuksissa kun ei täydy välttämättä matkakorttia hankkia. Tosin sen verran olen täällä kermaperseytynyt että aina minulla melkeinpä tuota arvoa kortilla on, että säästän energiaa metrossa istumalla kävelyn sijaan. Pitää nyt vain pitää huoli, ettei pääse kaupunkilaistumaan liikaa!

Sain nyt tänään suuren taiteellisen pistoksen ja aloin pitkästä aikaa piirtämään. Ei siitä mikään suuri taideteos tullut mutta yritys hyvä kymmenen kai... :D

Näin loppuun vielä pikaisesti kevyempiä kuulumisia. Olen tosiaan ollut aika kiireinen että millekään kummemmille harrastuksille ole jäänyt aikaa. Sen huomaa harventuneessa bloggaustahdissakin. Nyt tänään sain tosiaan piirrettyä. MLP-asiat ovat vieneet sydämeni taas, olen kuunnellut paljon MLP-musiikkia ja haaveillut omasta kokoelmasta. Tässä rahatilanteessa se tosin jää unelmaksi ja ei minulla täällä olisi edes tilaakaan. Kotoa varmaan otan omat Monster High-nukkeni tänne koristeeksi. Haaveilin jo että voisin jossain vaiheessa cosplayata vaikka Rainbow Dashia, mutta tiedän ettei omat hermoni kestä sellaista projektia, plus en edes conita enää nykyään. Gyaru on vakiintunut tyylikseni, että aina jos laittaudun vedän gyarumeikit loppuun asti. Monena päivänä kuitenkin olen hiihdellyt tässä vielä omemmassa spurgu-lookissani. 

Nyt jouluksi olenkin taas vesantoutumassa. Sitä en tiedä kuinka kauan maaseudulla viihdyn, omistan vain yhdensuuntaisen junalipun tällä hetkellä. On se ihan mukavaa käydä pikkusiskoja moikkaamassa ja kissaa silittämässä, mutta kuten jo mainittua olen kotiutunut tänne niin hyvin ettei mielellään täältä kaupungista pitkäksi aikaa poistuisi. 

Ja vielä sitten, olen ajatellut että voisin taas yrittää alkaa pitämään enemmän lifestyle-tyylistä blogia. Juteltiin aiheesta Sofian kanssa yksi päivä hänen kyläillessään, kuinka pelkät muotiblogit enää harvemmin ihmisiä jaksaa kiinnostaa. Itselläni kuitenkin on niin tylsä elämä, etten nyt ole ihan satavarma jaksaako ihmisiä juuri kiinnostaa se kuinka menen kouluun ja tulen koulusta ja loppuilta menee juuri paskaa netistä penkoen tai simssiä pelaten. Aion kuitenkin skarpata ihan jo itsenikin takia, että jotain kehittävää tulisi tehtyä. Siksi jaksankin olla itsestäni hiukan ylpeä että tänään sain jopa piirrettyä. Onhan sekin parempi kuin koko päivä facebookissa istuen.

Kehonkoostumusmittauksen karu totuus☆

Rohkaistuin vihdoin ja viimein, ja kävin eilen tekemässä kehonkoostumusmittauksen, jota olen pähkäillyt ja suunnitellut viimeiset puoli vuotta. Nyt kun painoa on kerrytettävä (taino, ei se enää niin akuuttia ole, sillä olen saanut syötyä itseni ihan ihmisen kokoiseksi) ja harrastan suht paljon liikuntaa, alkoi ihan tosissaan kiinnostamaan mihin ja miten painoa on tullut. En halua saada kilojani läskinä, ja muutenkin oman kropan tila kaiken rääkin jälkeen onkin ihan viisasta selvittää. Googletettiin sitten Katjan kanssa missä saisi halvalla ja helposti suoritettua mittauksen, ja pikaisella puhelulla sain varattua ajan jo seuraavaan aamupäivään. Jos joku ei tiedä, mikä kehonkoostumusmittaus on, niin tiivistettynä: Siinä mitataan mistä sinun painosi koostuu, rasvaprosentit ja lihasmassat ja jotain muutakin suuntaa-antavaa. Mitään lukuja en aio antaa tänne, ihan vain oman itseni suojelemiseksi ja siksi, että kenenkään ei myöskään tarvitsisi ahdistua minun tuloksistani. Näin on siis parempi, tarkkoja lukuja ei tiedossa mutta kerron teille miltä tulokset näytti ja kuulosti!

Mittaus sujui nopeammin kuin luulin ja oikeastaan koko prosessi kävi yhdessä hujauksessa. Eipä mittauksen tehnyt jäbäkään turhia rupattelemaan jäänyt. Painoa en yhä aio kertoa, enkä BMItä, mutta ne nyt ei suurin pointti tässä hommassa ollutkaan. Lisäksi niitä ei edes saanut kauhean tarkkana, sillä mittaus (jonka yhteydessä punnituskin siis totta kai oli) suoritettiin ihan täysissä pukeissa. Ainoa, mikä otettiin pois oli kengät (ja sukat jos ne olisivat jalassa olleet). Tuloksien näkeminen oli yllättävää! Olin ehkä hiukan pettynyt, olin jotenkin kuvitellut itseni paljon paremmassa habassa olevaksi kuin mitä nyt sitten todellisuudessa olenkaan. Lihasmassaa minulla on liian vähän samoin kuin rasvaa. Rasvaprosentista nyt tietty olen huojentunut, ettei se ole ihan pilvissä, vaan alle jäi sekin. Lihasmassan vähyys kuitenkin hiukan harmitti. Lihasta minulla kuitenkin on rasvaan verrattuna paljon, paljon enemmän, ei sillä, mutta keskivertoa vähemmän ikäisiini naisiin verrattuna. Oikeastaan ainoa luku jonka tähän voin antaa on luuni. Minulle on aina sanottu että "Sä oot iso ehkä siks ku sulla on niin isot luut!" No joo, meikän luut painavat 2,35 kiloa :D Helpotus oli myös se, ettei viskeraalirasva-arvo ollut korkea, vaan juuri hyvä. Olenkin pelännyt, että kaikki märsyämäni mättösafka on kertynyt verisuoniini sun muualle.

Sain samalla myös ravitsemustila-arvion. Saan proteiinia ja rasvoja liian vähän ruokavaliostani, mutta mineraaleja sun muita sopivasti. Rasvakammoisena rasvojen vähäinen saanti ei yllätä, mutta olen omasta mielestäni pitänyt proteiininsaannistani hyvää huolta. Vaikken lihaa syökään, menee maitotuotteita päivittäin. Toinen mikä minua ihmetytti oli kroppani ideaalipainon ja -koostumuksen arviointi. Kone laski unelmapainokseni 57,5 kiloa. Määrä kuulostaa tosi hurjalta. Tuon painon saamiseksi olisi minun saatava hiukan enemmän kiloja rasvaa kuin lihasta, joka myös ihmetytti. Aloin kuitenkin miettimään, että ennen sairastumistani painoin 58 kiloa. Ja olin aktiiviliikkuja, vaikken salitreeniä silloin harrastanutkaan. Ehkä silloin tosiaan olin ihan sellaisessa jamassa mihin luonto minut tarkoitti.

Palaute jonka tutkimuksen tekijältä sain oli aika positiivista. En siis kertonut mitään syömishäiriötaustastani sun muusta, koska koin ettei se ole olennaista. Olin kuulemma positiivinen yllätys siihen nähden, että monilla pienikokoisilla tytöillä, joiden painoindeksi on normaalin alarajoilla, on paino lähes kokonaan rasvaa ja lihaksesta ei tietoakaan. Minulla kuitenkin lihaksen määrä oli suurempi. Treenaamisesta varoiteltiin, että pitää pitää ruokailuista huolta: Jos nyt kitistän ruokavaliotani, lähtee paino lihaksista ja rasva jää tilalle. Sain samaan syssyyn kaloriarvion, kuinka paljon minun tulisi syödä, ja 1800 kaloria käsky kävi. Treenipäivinä hiukan enemmän. Otinkin käyttööni nyt Lifesum-applikaation, että saan seurattua ravinnonsaantiani. Sovellus on kokeilussa, sillä en tosiaankaan halua taas lipsahtaa sille anorektiselle ruuantarkkailusektorille. Olen laittanut sovellukseen sen 1800 kcal/pvä, ja seurailen vähän mistä kalorini saan. Yritän kovasti selättää rasvapelon, ja pidän nyt huolta siitä että saan niitä tarpeeksi. Öljyt ja voit sun muut pelottaa, joten äitini suosituksesta alan nyt ensin kuluttamaan pähkinävoita, sekä ostan paljon kalaa ja rasvallisia maitotuotteita (Nytkin tänäiltana safkana lohta ja raejuustoa!). Niitä ei ajattele rasvana, toisin kuin jos lorautat öljyä salaattiin tai paistat perunat voissa.

Olenkin tuskaillut, miksen minä näytä treenatulta? Käyn salilla lähes päivittäin ja lenkkeilen joka päivä, ja lisäksi työ jota teen on osittain fyysistä. Miksei mitään näy? Syynä saattaa hyvinkin olla liian vähäinen energiansaanti ja ne rasvat. Syömiseni ovat menneet vähän retuperälle, viikolla kitistellään ja viikonloppuna mässätään. Ja ne viikonlopun syömingit kun eivät ole sitä terveellistä ravitsevaa kotiruokaa nähnytkään. Pientä ruokaremonttia tarvitsisi siis molempiin suuntiin. En halua menettää kovalla työllä ansaittua kroppaa anoreksialle, että minusta tulisi "laihaläski". En nyt kuitenkaan halua myöskään vetää mitään proteiiniyolobulkkiakaan, että ulkomuotoni alkaisi muistuttamaan kuulantyöntäjää. En myöskään tahdo alkaa varsin vahtimaan mitä suuhuni pistän: Jos mieli tekee suklaata niin otan sitä. Sokerit eivät ole kiellettyjen listalla, mutta pitää opetella käyttämään sitäkin oikein. Näin offtopicina muuten, oli hauskaa huomata ettei sairaus ollut vienyt minulta ihan kaikkea, vaan kymmenen vuoden juoksulenkkeilyn tulokset sentään näkyvät: Jalka- ja perslihakseni olivat oikein mainiossa kunnossa! Jaloissani ei juurikaan ollut rasvaa vaan ehtaa lihasta, joten nyt se fakta että tight gappini kuroutuu umpeen ei tunnukaan niin karulta. Nyt vaan tosin pitää alkaa kehittämään yläkroppaa joka oli heikommalla, eli puntin nostoon siis tänä iltana!

Toivottavasti ei nyt ollut sairaan tylsä postaus, kun ei ole kuviakaan. Oli mielenkiintoista tietää mistä on koostunut, ja ajattelin muutaman kuukauden päästä käydä testaamassa uudestaan. Josko se rasvaprosentti ja lihasmassa olisivat siihen mennessä nousseet hyvässä suhteessa normaaliin. Siitä saattaisi saada hyvinkin puhtia treenaamiseen ja arkeen. Nyt saleilukin ja lenkkeily ovat jääneet vähän pikaisiksi hutaisuiksi pitkien työpäivien takia. Onneksi minullakin kuitenkin on muutamia vapaapäiviä jolloin ehdin toteuttaa itseäni muutenkin kuin simssin parissa. Palaillaan taas pian, harmittaa kun bloggailu on jäänyt vähän sivuummalle nyt, ehkä syksyllä kun elämä rauhoittuu, on aikaa keskittyä taas kuvaamiseen ja kirjoittamiseen.

#healthyfood: Nectarine pie☆

Muistatteko kun esittelin teille terveellisen marjapiirakan reseptin? Tein sijoituksen muutama päivä sitten ja ostin itselleni säkillisen psyllium-kuitua, ja paloin halusta kokeilla psylliumia piirakkaan. Tein pieniä muutoksia edelliseen reseptiin, mutta se ei nyt hirveästi maullisesti eikä ulkonäöllisestikään muuttanut lopputulosta.

Kyseessä on siis terveellinen ja proteiinipitoinen nektariinipiirakka! Tiedän kyllä että ei siitä mikään esteettisyyden multihuipentuma tullut, aika latuska, mutta hyvältä se maistui! En yhtään tiedä miten psylliumia tulisi käyttää, tiedän vain että runsaan nesteen kera. Kuitenkin terveyskaupassa kehuttiin sen korvaavan kuivahiivan, ja koska taikinaan tuli sekä psylliumia että leivinjauhetta, oletin taikinan kohoavan uunissa. Sitä se ei sitten tehnyt. Luulenpa, että taikinan olisi pitänyt antaa kohota, sen sijaan että lapoin sen heti sekoittamisen jälkeen pellille, nektariinit päälle ja uuniin.

 Pidemmittä puheitta, tässä teille reseptiä!

3 dl kaurahiutaleita

2½ rkl psylliumkuitua 

1 rkl raejuustoa

2 kypsää banaania

1 dl vettä

kanelia

kardemummaa

1 tl leivinjauhetta

ripaus suolaa

2 kananmunaa

nektariineja (tai mitä ikinä haluatkaan laittaa piirakan päälle!)

Muussaa ensin raejuusto, ja sitten banaanit mössöksi. Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää vesi ja kananmunat, lopuksi raejuusto-banaaniseos. Levitä uunipellille ja asettele nektariinit piirakan päälle. Paista uunin keskitasossa 175C noin 30 minuuttia.

Itse suosittelen laittamaan pohjaan jotain makeutusta. Itselläni ei ole mitään stevioita tai muita, ja koko piirakka lähti uuniin ihan kokeilupohjalta. Seuraavan kerran kun kyseistä herkkua teen, nakkaan sekaan tosiaankin jotain makeutusta, esimerkiksi hunajaa, tai sitten vingutan visaa ja nappaan kaupasta steviapurkin mukaan. Tämä piirakka on todella helppo tehdä, ja varsinkin kun taikinaan tulee psylliumia, on se todella kuitupitoistakin! Minulla tosiaankaan ei ole psylliumista saati muista terveysaineksista juurikaan kokemusta, että jos teillä on jotain nerokkaita reseptejä johon kyseistä jauhoa voi soveltaa, kertokaa ihmeessä!

Sitten minulla olisi vielä ilmoitusluontoista asiaa! Kaikki kävi tosi äkkiä. Olen valitellutkin blogini puolella kuinka jäin työttömäksi ja koulupaikan saantikin stressaa. Pari päivää sitten opo soitti minulle, ja kysyi olenko tietoinen ammattikoulupaikoista. Vastasin että en ollut ja sain sitten kuulla että minut on valittu Stadin Ammattiopistoon opiskelemaan matkailualaa lukiopohjaisena! Olin kokonaan unohtanutkin hakeneeni kyseiseen puljuun, sillä en saanut sieltä mitään pääsykoekutsuja tms, ja ajattelin etten ole vain päässyt sinne. Hyväksymiskirjekin tupsahti postiluukusta pari päivää sitten. Yllätykset ja onnenpotkut eivät loppuneet siihen, vaan meni muutama tunti ja minulle soitettiin, että olen saanut työpaikan Helsingistä, eräästä erikoisliikkeestä! Olin aivan ymmälläni, ja paikka olikin aika pikaisen varoitusajan: Työni alkavat ensi viikolla. Se taas tarkoittaa sitä, että helsinkiläistyn 26.6., eli syntymäpäivänäni. Vähän ikävää sinäällään että synttärini menee junassa istuen, mutta toisaalta, sitten olen virallisesti helsinkiläinen ja pääsen toteuttamaan unelmaani. Olo on mahtava, vaikka valehtelisin jos väittäisin, ettei minua muka stressaisi, jännittäisi ja jopa ahdistaisi hiukan. Uskon kuitenkin että kaikki järjestyy, sillä työ on ihan unelmaduuni, hyvä ystäväni suostui majoittamaan minut siksi aikaa kunnes oma kämppäni vapautuu ja nyt tosiaan on koulupaikkakin takataskussa. Ainoa jännitettävä asia on enää vain ammattikorkeakoulutulokset, jotka julkistetaan vasta viikon päästä.

Busy busy busy☆

Kiire on nyt virallisesti ohi. Olen palannut nyt kotiin pääsykoeviikoltani, ja sen kunniaksi aion nyt tielle vain lörpötellä viimepäivien kuulumisia ja tapahtumia sekalaisten kuvien kera. Tässä postauksessa ei ole mitään pointtia, kuhan vain tosiaan tyhjennän pääni lähes kaikkia ajatuksia myöten. Kuvat ovat myös sekalaisessa järjestyksessä, ne eivät välttämättä edes liity mihinkään mutta tahdon jakaa ne kanssanne. Aloitetaan sitten!

 Kuvaa ennen ylioppilasjuhlia, kun imuroin talon läpikotaisin. Sängyn alta saattaa löytyä yllätyksiä...

Palauduin nyt tosiaan pieneltä "loma"reissultani. Lähdin kohti Helsingin sykettä keskiviikkoiltana, ja lauantai aamuna osoitteeksi vaihtui Tampere. Helsinkiin menin Metropolian pääsykokeisiin, ja Tampereelle päätin poiketa moikkaamaan kummitätiäni perheineen. En ole kunnolla ehtinyt heidän luonansa käymään oikein koskaan, koska kuten olen sanonut, junalla matkustaminen on niin kallista, ettei moniin reissuihin ole varaa. Ja yleensä heilun Helsingissä jos Savon ulkopuolelle eksyn. Nyt sitten päätin, että samoilla junalipun hinnoilla voisi poiketa muutaman päivän retkelle vaihteeksi Treelle, tarkemmin sanottuna Lempäälään (Mutta Tampereen puolella oikeastaan tuli pyörittyä joka päivä). Koska asiat on kuitenkin kiva kertoa kronologisessa järjestyksessä, aloitan Stadin "osiosta".

Asu- ja naamakuvaa sairaalakäynnistä. I miss my pink hair ; A ;

Olin valmistautunut pääsykokeisiin kunnolla! Luin kokeisiin hullunkiilto silmissä ja tein ennakkotehtävän tunteella ja jännitin hirmuisesti. Tiesin (ja tiedän) ettei Metropoliaan pääsy ekalla yrittämällä ole kauhean realistista. Tämän vuoden tilastot olivat 600 ensisijaista hakijaa, 290 pääsykokeeseen kutsuttua ja 40 aloituspaikkaa. Olen joo ihan tyytyväinen jo siihen että koekutsu saapui, mutta totta kai tahdon päästä sisään. Noh, heräsin aikaisin aamulla, olin valmistautunut illalla hyvin: Kamppeet pakattuna, reittioppaasta oikeat bussit katsottuna (serkku neuvoi myös) ja eväät päivää varten valmiina. Koe alkoi klo 8, hyppäsin bussiin 7:30. Ja koska minä olen minä ja elämäni ei koskaan voi olla liian helppoa, totesin Kaisaniemessä lähteneeni bussiin väärältä puolelta tietä. Nyt kaikki kaupunkilaiset saa siellä naureskella, mutta tulen paikkakunnalta jossa paikallisliikenteestä ei ole kuultukaan ja ainoa bussi on koulukyyti joka kulkee ja se on silloin aivan sama miltä puolelta tietä lähdet. Siinä sitten seisoin Kaisaniemessä, klo 7:45, hyperventiloin, tärisen ja en edes saa itkettyä. Soitan fiksuna kotiin porukoilleni, että nyt paskoin kaiken, ja vanhempani sitten tietysti käskivät tilata taksin. Siinä sitten paniikissa soittamaan taksia, joka onneksi tuli paikalle ihan minuutissa. Pääsin sitten juuri ja juuri ajoissa koululle (Taksikuski naureskelikin että sullehan jää tässä neljä minuuttia luppoaikaa) ja kokeeseen. Kyllä ärsyttää, jos ja kun saan kuulla kesäkuun lopussa etten päässyt kouluun, maksoi nimittäin tämä koe minulle likemmäs 150€...

Asukuvaa Helsingistä! Serkun ja Suskin kanssa syömään menossa!

Kokeessa nyt ei ollut maailman rennoin fiilis, paniikki oli vieläkin päällä ja paineet kasvoivat kun näki, kuinka moni oli osallistumassa kokeeseen. Jotenkin silloin iski vasten kasvoja se fakta, että tässä huoneessa on nyt ainakin 150 muutakin ihmistä, jotka haluavat tämän koulupaikan yhtä kovaa kuin minä. Tein kuitenkin parhaani, ja haastattelukin sujui mielestäni hyvin. Olisi ihan huippua päästä nyt opiskelemaan, ne tytöt joiden kanssa juttelin ennen haastattelua olivat aivan mahtavia ihmisiä, tulisin kyllä viihtymään heidän seurassaan. Nyt vain odotellaan, en yhtään osaa arvioida millaiset mahdollisuudet meikäläisellä kyseiseen kouluun on päästä. Sen näkee, päätin olla stressaamatta, se ei edistä ainakaan asiaa. 

Serkku, meikä ja Suski <3

Kokeen jälkeen minulla olikin päivä vapaana, koska serkkuni lähti töihin iltavuoroon, suuntasin minä erään ystäväni luokse päiväksi. Oli ihana nähdä häntä pitkästä aikaa ja jutella niitä näitä, voi miten rakastankaan ystäviäni! Hänen luotaan sitten menin setäni asunnolle heitä moikkaamaan, ja totta kai hoitokissuani silittelemään. Tykkään kyllä matkustaa julkisilla, niin kauan kun vaan osaan hypätä oikeaan laitokseen. Tuli harrastettua aikamoista maisemamatkailua, kun ystäväni ja setäni eivät aivan metron ja junaradan läheisyydessä asustele. Illaksi meillä serkun ja hänen kavereidensa kanssa oli ohjelmaa, menimme nimittäin Stand uppia kuuntelemaan ja katsomaan. Oli ihan hauskaa, en ole koskaan aiemmin standup-keikoilla ollut, saati sitten baarissakaan kovin usein. Olen vaan vähän tylsää yöseuraa, sillä väsähdän nopeasti ja olen jo puolenyön aikaan lähdössä kotiin...

Kävimme Silvopleessä syömässä iiihanaa kasvisruokaa! Rakastuin!

Tampereellakin oli mukavaa! Kiersin ystäväni kanssa kirppareita, kävimme ikkunaostostelemassa, söimme jäätelöä ja reissun ehdoton kohokohta oli, että kävimme Särkänniemessä! Oli ihan huippua päästää se sisäinen lapsi taas itsestään esille. Maanantai oli muutenkin hyvä päivä huvipuistoilulle, sillä sää oli mitä mainioin ja ihmisiä ei ollut paljon liikkeellä. Kyllähän kyseisen mestan hintataso kauhistutti, sillä viimeksi kun olen Särkänniemessä käynyt, ranneke "täysimittaiselle" oli 27€, ja nyt hinta oli kymmenellä eurolla kivunnut ylöspäin (Ja siihen vielä lisättynä kymmenen euron parkkimaksu... Lompakko kiitti). 

Voi sanoa että muutamaa väsymyskohtausta ja pääsykoeaamun sählinkiä lukuun ottamatta oli aivan mahtavat fiilikset! Tiedätte varmaan, juuri sellainen "olen elossa"-tunne. En stressannut tulevaa, en stressannut syömistä... Oli ihanaa oikeasti vain nauttia olemisestaan. Tosiaankin, söin todella hyvin välittämättä kaloreista, varsinkin kun kävimme kasvisravintola Silvopleessä, olin taivaassa! Jos rahaa olisi ollut enemmän (ja vatsassa annoksen jälkeen tilaa... :'D) olisin tutustunut heidän jälkiruokiinsakin, mutta ensi kerralla sitten! Otin nyt tämän anoreksian suhteen itseäni niskasta taas vaihteeksi kiinni. Päätin, että ennen kuin muutan pois kotoa, painoindeksi saa luvan olla sen 18 tai enemmän. Olen jo nyt myöhässä tuosta tavoitteesta, sillä minun piti olla normaalipainoinen toukokuun alkuun mennessä. Vaa'alla tosin en nyt ole käynyt pariin viikkoon, ja nyt on sellainen olo etten haluakaan. Ahdistaahan se tajuta että kyllä tässä on lihottu, ja siksi en tahdo lisätä ahdistusta näkemällä mustaa valkoisella. Helpompi antaa vain asian olla ja keskittyä kaikkeen muuhun, kuten vaikka tällä hetkellä kotona olevaan remonttiin, maalaamiseen, musiikkiin, Täydellisiin naisiin, lenkkeilyyn ja jääkaapissa iltapäiväteehetkeä odottavaan juustokakkuun. Elämä kun vaan on niin paljon muutakin kuin paino ja vyötärönympärys.

Olen myös ahkeraan suunnitellut ensi lukuvuotta ja syksyä. Olen jo ehtinyt pyörittää monenlaisia ideoita, joista kyllä suurin osa on torppautunut, syynä raha. Kaikista parastahan se totta kai olisi, jos pääsisin kouluun nyt ensi yrittämällä. Olen siis hakenut Metropoliaan, DIAKkiin, Laureaan ja JAMKkiin, ja nyt sitten jännitetään tosiaan tuloksia. Tiedän sen että meikä ei ole hakenut niihin maailman helpoimmiten päästäviin kouluihin, ja suoraan sanottuna niihin en halunnut hakeakaan. Olen täysin varautunut siihen faktaan, etten pääse mihinkään vielä tänävuonna, mutta pettymyshän se silti on, jos ja kun näkee että oma nimi puuttuu listoilta. Siksi olenkin aktiivisesti pyörittänyt erilaisia vaihtoehtoja välivuodelle. Varmaa on se, että Helsinkiin muutan. Olen miettinyt avointa yliopistoa, Helsinki Desing Schoolia sun muita, jotka ovat kaatuneet sitten opiskelun kalleuteen, ja itse olen kauhean lainakammoinen ihminen. En tahdo edes opintolainaa alkaa nostamaan, ellei ole viimeinen pakko. Olin jo lähdössä myös Au pairiksi, mutta tällä mielenterveydellä se ei ollut ideoista parhain. Näillä näkymin realistisin suunnitelma on se, että suunnistan kuukaudeksi reppureissaamaan Thaimaaseen, ja syyskuuksi muutan Helsinkiin ja aloitan vapaaehtoistyön, jollei ihan virallista työpaikkaa vapaudu.

Särkänniemen akvaariossa~

Sellaistapa tässä pinnalla. Olen ollut taas ihme inspiraation vallassa, ja visioinut kaikkea mitä voisin maalata ja/tai piirtää. Ostoslistalla onkin lisää maaleja ja paremmat puuvärit ja lisää lyijykyniä. Toivottavasti teidän kesät ovat alkaneet hyvin! Yritän taas pian palailla tähän perinteiseen bloggaamisen tahtiin, kun nyt ensiksi hiukan toivun tästä reissusta. 

Some news and some summer☆

Kesä on nyt kai sitten ihan virallisesti alkanut! Olen paistunut viimeiset pari päivää, en ole ollenkaan kuuman kelin ihminen. Japanissa olostakin tuskaa teki kuumuus, ja minulle riittää oikeasti se vajaa 20C, silloin tarkenee olla kesävaatteissa mutta jaksaa käydä lenkillä ja heilua pihalla. Nyt, kun ulkona on 30 astetta hellettä, tekee mieli vain lojua sisällä ja, vaihteeksi, pelata simssiä ja katsoa Täykkäreitä. 

Otin kauniista säästä kuitenkin kaiken ilon irti ja otin kameran kauniiseen käteen ja aloin kuvailemaan. Kuten sanoin tuossa pari postausta sitten että en tosiaankaan enää sano mitään ääneen täällä, ensin haukuin fitnessblogit ja sitten sanoin etten puhu täällä anoreksiastani ja olenpa tainnut valittaa tekotaiteellisista maisemakuvista, ja tässäpä niitä nyt tulee! Oli minulla tarkoitus laittaa meikkikuviakin tältä päivältä, mutta jäipäs meikkaamiset välistä, kiitos allergian joka turvotti koko pääni. Näytin aamulla pahimman luokan bulimikolta, joten totesin että tilannetta ei meikillä pelasteta, ja lisäksi ei olisi edes ollut järkevääkään läästiä kemikaaleja naamaan kun muutenkin kasvot olivat herkillä.

Mutta jälleen kerran, itse asiaan! Olen nimittäin nyt ihan virallisesti ylioppilas! Sain, kuten moni muukin, tulokset tietoon perjantaina kello kymmenen. Olin kyllä tyytyväinen arvosanoihini jotka nyt sitten napsahti, lopullinen lista on siis

Äidinkieli E

Uskonto M

Maantieto M

Englanti C

Ruotsi B

Sanottakoon että englantiin ja ruotsiin olin hienoisen pettynyt, sillä kumpaakin kieltä periaatteessa osaa, englantia varsin hyvinkin (Ja anonyymien on turha nyt tulla näpisemään että öhö öhö ei siltä näytä blogis englanninnoksia lukiessa), mutta kaikenmaailman pikkuvirheet ja sanajärjestysasiat sitten aiheuttavat minulla ongelmia. Pääasia että kunnialla on kaikki selvitty ja äidinkieleen olen varsinkin tyytyväinen! Parin pisteen päähän laudaturista jäätiin, mutta ehkä minä osaan elää ilman älliä.

Jännityksen aika ei ole kuitenkaan ohi, enkä pääse rentoutumaan ja heittämään aivoja virallisesti narikkaan, sillä nyt odotan ensi viikkoa ja pääsykoetuloksia. Kova meno on myös kotona päällä, sillä nyt järjestellään ylioppilasjuhliani, ja olenkin viettänyt viikonloput keksejä leipoen. Saa muuten tulla kahvittelemaan 31.5. klo kahden jälkeen, jos kaneliässät ja kasvisvoileipäkakut maistuvat ;)

Eipä minulla tällä kertaa ole juurikaan muuta asiaa. Halusin tulla teillekin nyt hehkuttamaan, että olen yhden etapin edes elämässäni nyt saavuttanut, ja saan lakin päähäni. Se, onko sillä nyt oikeasti mitään merkitystä onkin jo aivan oma juttunsa sinällään, mutta tässä elämäntilanteessa, mikä itselläni on menossa, pidän tätä aikamoisena suorituksena. Nyt kun vielä saisin suoritettua itseni johonkin kouluun, niin hyppisin riemusta ja suutelisin maata. Eipä kuitenkaan auta muu kuin yrittää malttaa ja odotella tuohon ensi viikkoon.

Pakko vielä jakaa teille tänne, mikä asia on äitini sielunelämää kalvanut viimeviikon torstaista saakka. Hänelle on hyvin tärkeää että juhlissa kaikki on ihan viimeisen päälle, joten tuulen mukanaan tuoma harsonriekale pihavaahterassa ei ole antanut hänelle mielenrauhaa. Jos joku muuten keksii keinon millä tuon saa alas, saa tulla kertomaan. Nyt yritän keksiä keinon millä saan tämän allergisen nuhan häviämään, kuinka pääsen eroon naamaturvotuksesta ja miten saan huoneeni viilennettyä yötä vasten. Nauttikaahan helteistä, ja giveaway on yhä käynnissä! <3

Mitä minulle kuuluu?☆

Sorry, this time only in Finnish.

Lupailinkin teille postausta siitä, mitä minulle nykyään kuuluu ja miten minulla menee. Tarkoitus tehdä tämä postaus on ollut jo piiiitkään, olen tehnyt jo pari videota ja muutaman luonnoksen, mutta poistin ne kaikki. Ne olivat jo vanhentuneita ja jotenkin (varsinkin videot!) tökeröitä. Kaikenlaista on kerennyt sattumaan, niin hyvässä kuin pahassakin, ja en tiedä mistä tässä nyt aloittaisin. 

Aloitetaan nyt sitten sillä minkä oletan ihmisiä eniten kiinnostavan, eli miten minä pärjään anoreksian kanssa. Ja hyvin minulla menee. Ylämäkeä ja alamäkeä on menty, mutta en ole onneksi sortunut laihduttamaan. Ajatukset ovat myrkkyä yhä, ja vihaan kroppaani. En ole oppinut selättämään ajatuksia siitä, että en liho vaikka herkuttelisin, en liho jos syön normaalia ruokaa. Syömään olen oppinut ja herkuttelen vähän liikaakin ehkä. Paino kuitenkin on pitkään jumittanut paikoillaan, ja vielä pitäisi saada kiloja lisää että olisin normaalipainon alarajalla. Se hiukan hirvittääkin, kun tuntuu että näytän jo nyt niin isolta, ja silti pitäisi saada niinkin monta kiloa tulemaan takaisin...

Treenaaminen on auttanut paranemisprosessissa huimasti! Minulla se ei ole mennyt liiallisuuksiin ja en ole siirtynyt syömishäiriöstä toiseen. Kun käyn salilla, tiedän liikkuneeni, ja tiedän tarvitsevani kaloreita että kunto pysyisi hyvänä ja saisin tuloksia. Salilla käynti on antanut minulle "luvan syödä", ja pystyn samalla ottamaan menetettyä lihasmassaa takaisin. Tosiaan en ole mitään ortoreksiaa kehittämässä, sillä en aio hankkiakaan mitään proteiinilisiä tai vahtia syömisiäni. Yritän nyt vain rakentaa normaalin, terveen suhteen ruokaan, syömiseen ja liikuntaan. Lisäksi salilla käynti ja lenkkeily on muutenkin minulle hyvästä, sillä nyt on ollut niin paljon kaikkea stressinpoikasta muidenkin kuin syömisten suhteen. Avohoidolla jatkan selviytyimistäni tästä taistelusta, jokseenkin minun osaltani toivon tämän olevan jo voiton puolella. Nyt yritän saada itseni tuntemaan minäni hyväksi ja että voisin elää itseni kanssa sovussa. Ei enää nälkiinnyttämistä ja typerää vehtaamista. Siihen ei ole paluuta. Huomaan kyllä vieläkin tosiaan, että jos olen päivän syömättä, tanssin voitontanssia ja tuuletan "saavutuksestani", ja vaihtoehtoisesti jos olen herkutellut niin ahdistun ja syyllistän itseäni. Pelottaa vaan kovasti, kauanko vielä tätä kestää ja opinko mahdollisesti tästä koskaan pois?

Muutakin stressiä siis on elämässäni ollut. Mainittakoot niistä YO-kokeet ja koulun loppu. Olen ollut luku"lomalla" tässä vajaa pari kuukautta, ja lukemista tosiaan on sisältynyt tähän jaksoon aika roimasti. Olen myös saanut helpoittavan tiedon, nimittäin saan lakin keväällä! Viisi ainetta kirjoitin kokonaisuudessaan: Uskonto, maantieto, äidinkieli, englanti ja ruotsi. Alustavat tulokset ovat M, M, M, C ja C. Uskonnon ja maantiedon ämmät ovat jo ihan varmaa tietoa, mutta kolme jälkimmäistä vasta alustavia arvioita. Enkkuun olen hiukan pettynyt, sillä osaan englantia, mutta kuten blogiani enkuksi lukevat tietävät, että pikkuvirheitä tulee ja nehän sitten pisteitä laskee... Noh, olen kuitenkin ihan tyytyväinen jos M:n paperit minulle sitten napsahtaa. Yo- juhlatkin ovat sitten tosiaan tiedossa viimeinen päivä toukokuuta, ja juhlamekko on aiheuttanut minulle päänvaivaa. Tykkään shoppailla ja tykkään mekoista, mutta juhlamekot eivät ollenkaan ole minun juttu ja jotenkin motivaatio shoppailuun on ollut nolla (!!!). Käänsin yksi yö koko Zalandon ylösalaisin ja yritin etsiä jotain nättiä mekkoa mutta ei niin ei. Kaikki olivat joko tylsiä, tai jos jokin nätti mekko löytyi niin hintaa olikin sitten 600€. Haluan mekon jota voi käyttää muulloinkin. Noh, etsintä jatkuu! Löysin upean mekon Jesus Diamantelta, mutten uskalla alkaa tilailemaan nyt ulkomailta, koska olen lopen kyllästynyt tullailuun ja postikulujen arvuutteluun. 

Kokeisiin liittyen, kävin nyt tässäkuussa kaksissa pääsykokeissa, ja toivon mukaan kesäkuussa olisi tiedossa lisääkin. Nyt voin varmaankin jo paljastaa, että kävin DIAKin ja Metropolian pääsykokeissa, "Degree programme in Social services". Suomeksi sanottuna sosionomin koulutukseen pyrin. Metropolian kokeesta jäi vähän huono maku suuhun, sillä ryhmätehtävässä samaan ryhmään kanssani tuli tyttö, joka ei kyllä suunvuoroa paljon suosinut antamaan muille. Anna siinä nyt sitten itsestäsi hyvä kuva kun yksi suu vaahdossa huutaa asiaansa ja muut eivät saa sanottua väliin yhtikäs mitään... Eikä voi oikein siihen kirjalliseen kokeeseenkaan nojautua, sillä kaikesta lukemisesta ja valmistautumisesta huolimatta se ei kovin loistokkaasti mennyt. DIAKkiin elättelen toivoa, sillä heidän kokeeseensa osasin vastatakin ja yksilöhaastattelu on mielestäni ryhmätehtävää parempi juuri tuollaisten tilanteiden välttämiseksi. Tosin ymmärrän, että yksilöhaastattelut ovat työläämpiä järjestää, varsinkin kun Metropoliakin on niin iso yksikkö. Sain kutsun myös Laureaan, mutten sinnä pääse matkustamaan ; _ ;

Kuten voitte arvatakin, on minulla siis edessä muutto! Ja tosiaan, olen niin onnellinen, sain kämpän Helsingistä! Olen aina sanonut, että ihan unelmaa olisi saada asunto Vallilasta tai Sörnäisistä, mutta hintojen takia olen kuitenkin ajatellut ettei se tule toteutumaan. Nyt kuitenkin serkkuni ystävän kautta sain itselleni järjestettyä kämpän unelma-alueeltani! Vaikkei koulupaikasta ole varmuutta, otan asunnon silti vastaan. Mitä minä opiskelemattomana Vesannollakaan tekisin? En mitään. Tuntuu tosi hyvältä ajatella että pääsen täältä sivistyksen pariin niin pian, ja että tosiaankin unelmat alkavat käydä toteen. Kuvassa ylhäällä näkyykin kuvaa kämppäni kattoterassilta. Olen oikeasti kerrankin aika onnekas. Nyt vain pelottaa kun olen niin avoimesti asiaa hehkuttanut että jotain takapakkia tulee tämänkin asian suhteen...

Nyt sitten on vielä jäljellä hiukan päälle kuukausi tällaista "epämääräistä" aikaa. Se menee työhakemuksia täytellessä ja kokeisiin lukiessa. Ja tietysti lenkkeillessä ja treenatessa. Minulla on paha tapa (välillä se tietysti on ihan hyväkin, myönnettäköön) että innostun kauhean nopeasti kaikesta ja rupean toteuttamaan hyviä suunnitelmiani, ja sitten tulee jokin este ettei suuri suunnitelma pääsekään toteutumaan. Vähän samalla tavalla kävi nyt, kun järjestin itselleni työpaikan Italiasta! Se oli jo kaikin puolin vain lähtöä vaille valmis. Sitten kuitenkin aloin miettimään: Mielenterveyteni ei ole niin vakaalla pohjalla, että voisin lähteä vuodeksi pois Suomesta, kaikkien läheisten ja tärkeiden ihmisten luota. Japaninmatka kummitteli mielessäni vieläkin, että jos anoreksiani räjähtääkin käsiin taas, jos olenkin aivan yksin koko vuoden ja jos ihmiset olisivatkin minulle ilkeitä. Rakastan matkailua ja haluan lähteä reppureissaamaan tai vaihto-oppilaaksi tai työharjoitteluun ulkomaille, mutta ehkä nyt on parasta, että rauhassa tasaan oloni, ja lähden vasta sitten. Toivon mukaan tässä ollaan hengissä vielä parin vuoden päästäkin.

Huhhuh kun taas tuntuu siltä että unohdin n. puolet kaikista niistä asioista joista minun piti teille kirjoittaa. Ehkä otan joitain asioita yksittäiseen käsittelyyn erikseen. Olen muutenkin tässä taas miettinyt ihan blogini suuntaa, ja alan pitämään sellaista ns. yleismaallista blogia, että kirjoittelen ja postailen tänne vähän "mistä sattuu". Suunnittelin nimittäin että olisin perustanut sivublogin, jonne kirjoittelisin mielipidepostauksia ja ituhippeilyasiaa, mutta omat hermot eivät riittäisi kahden blogin ylläpitämiseen. Haluan panostaa blogiin ja siksi päätin nyt yhdistää nämä kaikki minulle tärkeät asiat samaan paikkaan. Tulevaisuudessa luultavasti kirjoittelenkin tänne asu- ja ostospostauksien lisäksi myös mielipiteitäni enemmän, ja jotein syvällisempiäkin postauksia. Haluan blogini olevan minun näköiseni, mutta haluan myös että lukijakunta pysyisi tyytyväisenä, ja että kykenisin tarjoamaan mielekästä luettavaa. Siksi, jälleen kerran, muistutan että palautetta saa aina antaa, ja postausideoita milloin tahansa! Nyt olen taas aktivoitunut tämän bloggailun suhteen, kuten varmasti olette huomanneet. Nautin blogaamisesta ja on mukavaa, kun on paljon aiheita ja asiaa!

Pitääkin nyt muuten kiittää teitä, on ollut tarkoitus sanoa tämä jo pidempään, mutta iso, iso kiitos teille siitä, että olen saanut yli 150 lukijaa täyteen! Se on ollut minulla sellaisena tiettynä rajapyykkinä. Vanhassa blogissani oli enimmillään vain 150 lukijaa, ja nytkun sen olen saanut tässä uudessakin täyteen, olo on mahtava! Kiitoksia teille kaikille siitä, seuraava etappi on luonnollisesti se 200 lukijaa, jonka kunniaksi totta kai järjestän jotain spessumpaa ;)

Nyt siirryn keittiöön! Pääsiäisen kunniaksi kestitsemme parit perhetuttavat, joten lähden avustamaan. Hyvää pääsiäsenaikaa teille kaikille!