Täällä bloggauksen pariin asukuvin palaa väsynyt bloggaaja. Vointi on ollut heikohkoa, ja palasimme juuri Wienistä, taino tarkemmin sanottuna Budapestistä, mutta olimme viikonlopun Wienissä. Paljon on kerrottavaa ja kirjoitettavaa, voi kuinka hassulta se tuntuukaan kun olen ollut poissa blogimaailmasta vain kolme päivää ja nyt jo kirjoitettavaa on enemmän kuin tarpeeksi. Aloitetaan kuitenkin asukuvilla, sillä ne ovat kuitenkin tämän blogin alkuperäinen pointti. Otettiin perjantaina ennen lentokenttäjunaan hyppäämistä asukuvia, sillä otin käyttööni ihka ensimmäistä kertaa Delyle Noirin mekon, jonka ostin Tokiosta vuodenvaihteessa.
Dress: Delyle Noir, bag: Michael Kors, shoes: can't remember, necklace: H&M
Selfienkin ehdin peräti nappaamaan vieläpä perinteisesti kännykällä. Kaipaan kyllä niin kovasti taas ripsipidennyksiä, ne olivat niin helpot ja vaivattomat ja kaikkea. Päätinkin tässä, että omiin häihini en kyllä todellakaan ala taiteilemaan mitään tekoripsiä, jotka lähtevät irtoamaan viimeistään parintunnin päästä, vaan otan ripsipidennykseni takaisin. Minkäs sille tekee kun on jo tottunut liian hyvään... No ei, kyllä se vaan nopeuttaa laittautumisprosessia niin huomattavasti! Tämä selfie on myös todisteena siitä että kyllä, suoristin hiukseni. Suorat hiukset eivät kyllä sitten kestäneetkään bussimatkaakaan kun muuttuivat ihan laittamattoman näköisiksi >_<
Huomasin vasta tänään kun aloin selailemaan Japanista ostamaani uusinta Agehaa, että "Daisuki burando no HIT"- artikkelissa (=Rakastetuimmat brändihitit) oli tuo sama mekko Delyle Noirilta minkä ostin! Olen kyllä niin tyytyväinen mekkoon, vaikkakin se pussittaa hassusti ja saa lievän vauvamaha-efektin aikaiseksi. Toisaalta, kyllä noilla malleillakin mekko hiukan näyttää tekevän samaa, joten no worries sen suhteen! Pitää kyllä vielä koota jokin näyttävämpi ja enemmän gyaru asukokonaisuus tuon mekon ympärille!
Lähdettiin tosiaan iltapäivällä kohti Wieniä sukuloimaan poikaystäväni tuttavien luokse. Ei oltu kuin vain viikonloppu, tultiin Budapestin kautta takaisin. Käytiin ostamassa sieltä halpa matkalaukku minulle (tottakai pinkki sellainen!), sekä lentokentältä etsimässä minulle paria juttua, joista postaan myöhemmin. Vaikka matkustaminen onkin todella kivaa, on se myös väsyttävää! Nyt onkin hyvä vaan keskittyä hoitamaan muuttoa ja töitä ja blogia ja koulujuttuja, ja uskokaa vaan kuinka paljon energiaa nuo kaikki vievätkään. Täytyy vaan alkaa organisoimaan ajankäyttöä paremmin ja mennä ajoissa nukkumaan, niin ehkä tämä kaikki tästä järjestyy!
Ootpas ollut sievänä liikenteessä!
VastaaPoistaps kiva nähdä tuo kaulakoru käytössä :D
Kiitos <3
PoistaKaulakoru on mahtava, ja niin on muuten nää kynsilakatkin! Kiitos <3
Oi tuo mekko on niin ihana ♥ Ja mä en ainakaan huomaa sen pussittavan yhtään huonosti vaan menee tosi kauniisti :)
VastaaPoistaVoi että, kiitos paljon! Ihanaa ja helpottavaa kuulla ettei mekko näytä pahalta! :) <3
PoistaIhana asu <3 ja tuo laukku on niin ihanan värinen. :)
VastaaPoistaVoiiii kiitos <3 :) Ja kiitos, toi laukku on tosi ihanan värinen :)
PoistaOnpa tyylikäs asu! Tosi mielenkiintoinen ja inspiroiva blogi sulla! :) Sait musta uuden lukijan!☆
VastaaPoistaAaa hei apua voi kiitos <3 Uudet lukijat lämmittää aina sydäntä <3 Kivaa et mun blogi inspiroi, voi että ^_^<3 <3
PoistaWow miten ihana asukokonaisuus!♥
VastaaPoistaAwws kiitos kiitos ^_^ Ihana et tykkäät <3
PoistaTuo mekko on kuin tehty sinulle, todella kaunis ja edustava!
VastaaPoistaVoi kiitos <3 Ihana kuulla et tykkäät <3
Poistaihana mekko <3 käyttepä te usein matkoilla, kelpaisi kyllä! :D
VastaaPoistaVoi, tosi kivaa kuulla et tykkäsit <3 Ja joo, mut aika aikansa kutakin, kyl tää meidän reissaaminen rauhottuu tästä :)
Poistahienoa et sä olet päässyt vihdoin syömishäiriöstä eroon ja kerännyt pyöreyttä :3 ajattelitko kirjottaa jossain vaiheessa postuksen paranemisesta? ymmärrän jos et sitä tee ^^ jatka samaan malliin!
VastaaPoistaAi siitä mielikuvitusanorkesiasta? :D Älä naurata
PoistaAno 2 oot aivan stnan hirveä ihminen. :( toivottavasti saat jonkun syövän ja kuolet tuskaisesti, niin lakkaat kommentoimasta tommosia juttuja että vakava sairaus on muka mielikuvituksen tuotetta!
PoistaMinustakin on ilkeää alkaa kommentoida toisen sairautta, varsinkin kun minusta tässä blogissa (toisin kun useissa muissa) ei olla haettu huomiota sairaudella.. Anonyymi 20.06 varmaan tarkoitti, että kun sagan anoreksia oli niin lyhyt ja parani nopeasti, ettei sitä olisi anoreksiaksi voitu sanoa. Tämä näkökanta on useilla, mutta eikös se ole vain hyvä ettei hengenvaarallisia kuukausia ollut esim vuosia eikä saga näin ollen aiheuttanut enempää vahinkoa itselleen ja läheisilleen? Terv ex-anorektikko.
PoistaKaksi vikaa anoa: <3 <3
PoistaKirjoittaisit edes omalla nimimerkilläsi ano 20.06, puskista huutelu aiheuttaa vain myötähäpeää.
PoistaSatu, oot ihana <3
PoistaIIiihana asu ja mekko!♥ Toivottavasti oli kiva (mini)reissu :-)
VastaaPoistaVoi että, kaunis kiitos <3 Oli kyl ihan hauska retki! :)
PoistaOii kaunis asu! <3 Ja sinä :)
VastaaPoistaIih itse olet nättimys <3 Mutta kiitos! :)
PoistaNyt olit kyl nii kauniina!
VastaaPoistaVoi kiitu paljon <3 ; w ;
PoistaIhanan raikas asukokonaisuus! Ja kiva blogi :) liityin lukijaksi.
VastaaPoistaOiii kiitos <3 uudet lukijat lämmittää aina mieltä ^_^
PoistaIhana mekko! Reissussa on aina mukavaa, mutta kotiin on kiva palata
VastaaPoistaVoi kiitos <3 mekko oli kyl nappiostos, kiva että säkin tykkäät! Ja älä muuta sano, kotonakin on kyllä kivaa <3
PoistaVoisitko kirjoittaa postauksen sun ja kihlattusi rahankäytöstä, en nyt tarkoita tietenkään mitään yksityiskohtaisia selityksiä mut oon vaan kiinnostunut miten itsellä olisi varaa tuollaiseen elämäntyyliin matkustelunsa kun opiskelijana täytyy itse tyyliin laskea onko varaa juustoon :D En toki käy vakituisissa töissä opintojen ohella vaan hetken sijaisuuksista saan parisataa kuussa. Tällä rahoituksella pystyn elämään normielämää (en polta, käyn kaljalla ehkä kerran kuussa ja leffassa/syömässä halvasti kerran parissa) mut silti ei oo varaa kun pariin halpaan ulkomaanreissuun vuodessa.. Haluisin matkustella enemmän, oisko sulla jotain vinkkejä rahankäyttöön? Ja miten te ootte saanu asunnon ostettua? Ite asun vuokralla niinkuin kaikki ystävänikin, eikä asuntolainasta voi haaveillakaan ennen valmistumista. Ai niin ja muistaakseni sulla ei ole opintolainaakaan, miten ihmeessä oikeen elät?
VastaaPoistaLisäys..
PoistaAihe olisi myös siks mielenkiintoinen, että bloggarit ei ikinä kerro raha-asioistaan mitään, vaan tyyliin suuttuu vaikka asiallisesti kysyy. Jostain syystä raha on usealle kauhea tabu. Siksi lisäisin etten kysy raha-asioista yhtään ilkeällä asenteella, kiinnostaisi vaan miten itse voisin myös pyrkiä tuohon vaikken merkkitavarasta olekaan kiinnostunut :) En ymmärrä, miksei rahasta voisi keskustella, kun se on kuitenkin kaikille päivittäinen asia. Pyytäisin siis, että jos et halua tehdä postausta, ainakin perustelisit hyvin, mikset :)
En mä ota rahakysymyksiä mitenkään pahalla, koska to be honest minäkin olen aina nokka pitkällä ihmettelemässä jos jollakulla on mahis kaikkeen kivaan vaikka ulkoisesti ajatellen ei pitäisi olla :D Mustakin raha-asiat on tavallaan tehty liian tabuksi, mutta mä kyllä ymmärrän ettei niistä haluta puhuakaan, koska helposti aina kysymyksiin tulee todella negatiivinen sävy joka vie itseltäni ainakin halut vastata kysymyksiin ("Maksaako sun miehes sulle kaiken??" "Huoraatko vai mistä sulle tota rahaa tulee?"). Mutta itse kysymykseesi; Voin tehdä, ja esimerkiksi matkustelua kohden ajattelinkin tehdä oman postauksensa! :) Ymmärrät kyllä varmaan että mitään tiliotteita en ala laittelemaan ja sitä et varmaan halunnutkaan! Mutta avaan kyllä mielelläni asioita jos haluat ja asia kiinnostaa. Tosin varsinkin nyt haluan minimalisoida turhan paskanjauhannan blogini kommenttiosiossa, joten en tiedä triggeröisikö postaus liikaa ihmisiä.
PoistaJa alussa mulla ei ollut opintolainaa, mutta olen nyt muutaman erän nostanut kyllä :)
Ihana asu, tosi pirteä tuo pinkki kanssa! Ja sulle sopii etuhiukset loistavasti. Ite oon miettiny jos hankkiutuis eroon omasta etutukasta vaihtelun vuoksi :D
VastaaPoistaJa sun helmikaulakoru näyttää jotenkin kauhean tutulta, itselläni on samannäköinen, ja se solmitaan sellaisen puolnäkyvän oranssin nauhan kanssa kiinni, joka ei tietenkään nyt näy missään sun kuvissa :D mutta mietin onkohan samanlainen..
Voi kiitos kiitos! Mulla on sen mallinen pää että oikeastaan ilman otsista ei tästä elämästä edes selvittäisi :D
PoistaToi kaulakoru on H&Mltä, sain sen ystävältäni joululahjaksi. :) Se on alennuksesta hankittu että en sitten tiedä kuinka kauan se siellä kaupassa on hyllyllä ollut, voi hyvinkin olla mahdollista että meillä on samanlaiset :) Tuossa on takana tuollainen nauhakiinnitys!
Onpas kiva asu:) Musta on ihana nähdä, että mennään omia polkuja välittämättä muista!
VastaaPoistaVoi kiitu <3 ja ihana et arvostat sellasta, sama täällä. :)
PoistaIhuna asu taas sulla :> Eikä toi mekko kyllä ainakaan kuvissa pussita imo yhtään!
VastaaPoistaVoj kiitos kiitos <3 No tosi hyvä kuulla ettei se näytä säkiltä (Y) :))
PoistaToi mekko sopii sulle super hyvin ja on ihan super nätti! ♥ Mun mielestä se itseasiassa näyttää paremmalta sun päällä kuin noiden mallien. Mahtoi muuten tulla kylmä noita asukuvia ottaessa!
VastaaPoistaVoi kiitos kiitos <3 ^_^ No joo, vähän oli viileää, heti kun kuvat oli otettu niin takki päälle ja sisälle! :D
Poistaei jumalauta joo, todellakin toi mekko sopii sulle niin täydellisesti. o- o tää on taas näitä tällaisia et jos näkisin ton mekon vaa hengaamas jossain henkarissa nii varmaan aattelisin että voi helvetti ei ei eihän toi näyttäs mitenkään kenenkään päällä hyvältä (mainoskuvien photaroituja japseja ei lasketa). ja sit sä ootkin noin awwwsome.<3
VastaaPoistaKiitos kiitos kauniista sanoista ihana <3 *_*
Poista