Vähän vastapainoa edelliseen asukuvapostaukseen jossa niin kehuin kuinka tykkään käyttää värejä pukeutumisessani. Tykkään myös sillointällöin vetää neutraaliakin neutraalimmat vaatteet päälle, kuten nyt viime perjantainakin, kun treffasin Patrician kanssa asukuvien ja teen parissa.
Blouse: H&M (2ndhand), leggings: BikBok, bag: Louis Vuitton, necklace: Cubus, shoes: Michael Kors, foxtail: Glitter
Taisivat olla muuten elämäni pikaisimmat asukuvat, ja olen onnellinen että edes näin moni onnistui. Ulkona oli ihan törkeän kylmä ja juuri kun päästiin kehumasta kuinka ei edes tuule, alkoi kauhea puhuri. Tuo sifonkinen paita ei juurikaan lämmittänyt käsiä saatika koko yläkroppaa, ja sormet olivatkin ihan semisiniset kuvaussession jälkeen kummallakin. Siksi olikin paikallaan mennä teekupposelle.
Koska kumpikin meistä oli aikamoisessa syväjäässä, ei lähdetty keskustaan etsimään istuskelupaikkaa, vaan parkkeerasimme itsemme Cafe Engeliin joka oli aivan lähellä. Ei kyllä mennä toiste, sillä paikka oli todella kallis ja tee ei ollut kyllä mitenkään erityisen hyvääkään. Lisäksi paikassa oli todella kova meteli ja hankilökuntakin jotenkin tosi tylyä. Noh, saatiinpahan itsemme lämpimäksi ja vaihdettua kuulumisia ja bloggausvinkkejä. Pahoitteluni tästä että bloggaustahti on venähtänyt, olen ollut vain todella kiireinen viimeaikoina väsymyksen lisäksi. Koulujutut kasaantuu ja viimeisimmät onkin olleet vähän juostenkustuja palautuksia, joten pahoittelut opettajille siitä. Toivon vaan että tahti jotensakin helpottaisi, ja saataisiin muutto finaaliin. Toivottavasti piakkoin pääsen palaamaan samaan aktiiviseen tahtiin jota olen pyrkinyt ylläpitämään!
Vähän hyvin sopii sulle toi asu, noi housut varsinkin, ja korot, vau!
VastaaPoistaOo voi kiitos <3 Noi leggingsit on kyllä mun lempparit! :) <3
PoistaOi ihana asu taas kerran ♥ Tuuli on kyllä ärsyttävä kuvaushetkillä :/ Ja kuulostaa tosi mukavalle tuollainen asukuvailu ja teehetki ystävän kanssa :)
VastaaPoistaNo joo, tuuli on inhottavaa kun se laittaa hiukset ihan sekasin ja viima palelee :D Mutta kiitos paljon, kivaa et tykkäät asusta <3 Oli kyl kivaa käydä teellä ja juttelemassa pitkästä aikaa :)
PoistaOnpa ihana asu! Simppeli, mutta kuitenkin sopivasti yksityiskohtia!
VastaaPoistaVoi miten ihana juttu että ajattelet tollain :) Kivaa et yksityiskohtia löytyy sopivasti <3
PoistaKaunista! Sievä olet.
VastaaPoistaMeteli ja henkilökunnan käytös vaikuttaa kyllä paljon paikan valintaan.Ehkä siellä oli työntekijöillä niin kiire, etteivät sen takia jaksaneet kunnolla?
Mukavaa sunnuntaita!
Voi miten suloisesti sanottu, kiitos <3
PoistaNiin varmasti olikin, lounasaikaan kun paikalle satuttiin. Viimeksi kyl oli ihan ystävällinen porukka mutta se ei sitten kuitenkaan kalliita hintoja poistanut... Asiakaspalvelualalla itekin työskentelevänä yritän pitää edes hymyn naamalla vaikka olisi kuinka kiireistä!
Ja aivan ihanaa sunnuntaita sinullekin <3
Tää on tosi kiva asu:)!! Vitsi kun tuo laukkukin on kaunis, tekisi mieli ostaa jonain päivänä :)
VastaaPoistaHih ihana kuulla, kiitos <3 Toi laukku on supersöpö, haluisin saman myös ruskeana! :D SUosittelen kyl hankkimaan :)
Poistavautsi! Ihana asu! Vaikka olen tälläinen eräjorman ja j-muoti tyylin risteytys tuli tuostakin asusta jotenkin inspiroitunut olo. En tiedä millä tapaa tai miten tuli vain sellanen tuossa on sitä jotain. Olen niin rakastunut tuohon foxtailiin! Pakko sellainen itsellenikin kotiuttaa!
VastaaPoistaHarmi ettei paikan hinta-laatusuhde toiminut kunnolla.
ooooo aina sulta tulee näin ihania kommentteja, kiitoskiitoskiitos <3 ^_^ Näit sun kommentteja on niin kiva lukea :) Foxtailit on niin ihania ja kunnon nostalgisia :D Käy ihmeesk urkkimassa Glitteristä vieläkö löytyy, ja onneksi on sitten aina olemassa eBay! :)
PoistaIhana asu!
VastaaPoistaKiitän kiitän ^_^ <3
PoistaVitsit miten ihana asu ja mun mielestä on kyllä onnistuneet kuvat, vaikka te ne nopeasti nappasittekin :-)
VastaaPoistaTosi helpotus kuulla ettei kiire näy kuvista! Ei vaan tarjennut olla poseeraamassa tuossa pakkasessa ja tuulessa >-< Ja kiitos kiitos, kiva et asu on mielestäsi söpö <3
PoistaTosi kaunis asu! Ei kyllä kuvista huomaa, että on kiireellä otetut :)
VastaaPoistaVoi miten mahtava juttu ettei kiireessä räpsiminen erotu kuvista! Ja kiitos, ihana kuulla et asu miellytti <3
Poistaihania kuvia <3
VastaaPoistamutta woah, mikä "venähtänyt bloggaustahti"? itse taas aina ihmettelen, että miten ehditkään kirjottaa näin usein uusia postauksia :'D propsit siitä
Voi ihana, kiitos <3
PoistaHaha no joo, nyt ollut pari päivää hiljaista, kun yritän pitää tahtia yllä kerran päivässä, tai viitenä päivänä viikossa :D Voi kiitos ja kiva kuulla et postauksia tulee sopivassa tahdissa :) <3
Tosi kiva asu sulla!
VastaaPoistaVoiii kiitos <3 ^_^ <3
PoistaNättejä kuvia sinusta <3! Toi LV pikkulaukku on kyllä niin ihana! :)
VastaaPoistaVoi kiitos kaunis<3 Toi LVn laukku on täydellinen ja oli kyl hyvä ostos :))
PoistaIhanasti sopii noi koru ja paita yhteen! ♡ :)
VastaaPoista♡ Sini | myblog-bysini.blogspot.fi
Voi kiitos, tosi ihana kuulla et ne sopii :) <3
PoistaVoi jösses miten ihana ja söpö blogi sulla on! Ja sä olet niin nätti nainen! <3 Toi asu on tosi ihana, mä oon pitkään haaveillu tommosista housuista/leggareista mutten ole uskaltanut kokeilla :D ja tuo laukku on aivan ihana! Täällä Kajaanin leveysasteilla sataa vettä, nouh :( rupes tekemään hirveesti mieli teetä kun katselin teidän kahvilakuvia, pakko lähtee keittiön suuntaan keittämään kupponen :D
VastaaPoistahttp://bottleoflove.blogspot.fi/
No joo, täälläkin tulee nyt vettä ihan kiitettävästi :( Ei oo enää nättiä lumimaisemaa vaan loskaa, nyyh! Ja voi miten ihana kuulla et tykkäilet mun blogista, tuli nii hyvä mieli <3 Ja tee on parasta! <3 :)
PoistaAsu on muuten tosi mukavan klassinen mut pikkusen pistää silmään noi sun sukat :D. Ulkona on kyllä aika kylmä että voisi mennä nilkat paljaana, mutta arvelisin että kokomustat sukat näyttäisi paremmalta noiden matalien kenkien ja mustien housujen kanssa?
VastaaPoistaHaha varmasti on näin :D Juttu vaan on niin että mustat sukat on sellainen vaatekappale joka häviää aina samantien ekan käytön jälkeen (lue: Poikaystävä pöllii ne jonka jälkeen ne venyy käyttökelvottomiksi itsellä). On joo totta, mutta noi tummanharmaat oli paras vaihtoehto tähän hätään, ja nilkat paljaana en ois voinu kuvitellakaan olevani, sen verran kauhea oli viima :D
PoistaPesetkö ikinä tukkaasi....?
VastaaPoistaNo en tietenkään!:)
PoistaIhmisten hiuksissa on eroja. Se mikä saattaa sulla näyttää vähän pesemättömälle ei toisella ole niin. Paremmalta Sagan hiukset näyttää tässä kuin vähän aiemmin.
PoistaAno2: Äläpä muuta virka! Mun hiukset on kyllä pestyt, mutta ulkona oli niin tuulista että viima ehti puhaltaa mun hiukset ihan sekaisin. Eli onko hiukseni hurjan laitetun näköiset: Ei. Onko hiukseni likaiset: Ei.
PoistaKiva juttu että mun hiukset näyttää paremmalta kuin joskus aikaisemmin on näyttänyt :)
Ihana asu, pieni laukku kateus iski kun katseli muutamaa viimeistä postausta :D♥
VastaaPoistaHaha voi kiitos ja aww, ehkä sun pitää mennä laukkuostoksille ;) Ite on kyl liikaa tullu himoittua JA shopattua laukkuja viimeaikoina :D
PoistaWau mikä look ja upee nainen siellä!♡ Sulla on kyllä niin monipuolinen tyyli!☆
VastaaPoistaIiiik aivan ihanasti sanottu, voi että! :D Kiitos kovasti! :)
Poistaihania kuvia !! :) super kiva tuo laukku, oih!
VastaaPoistaVoiii kiitos, ihana kuulla et tykkäilet! Toi Eva clutch oli kyl rahanarvoinen ostos, ei oo kaduttanu hetkeäkään :)
PoistaIhana asu! :) Mustavalkoinen tyyli sopii sulle hyvin <3 :)
VastaaPoistaVoi kiitos, kiva kuulla et se sopii mulle hyvin :) Vois kyl alkaa kasaamaan enemmän myös tuollaista neutraalimman väristä vaatekaappia :)
PoistaKivoja kuvia
VastaaPoistaVoi kiitos <3
Poista