Ostin Budapestin lentokentältä vihdoin YSLn Touche eclatin, kun siitä olin kuullut paljon hyvää ja itse olen kirottu omistamaan tummat silmänaluset, jotka ovat vielä kuopallaan. Väsynyt lookki on siis taattu aina, sillä silmänaluset kulkee mukana ihan 24/7, oli meikkiä tai ei. Paitsi ei enää, sillä tätä valokynää ei ole ihan turhaan kehuttu. Ajattelinkin tehdä teille tällaisen reviewin, vieläpä kuvien kera siitä, kuinka tehokkaasta kapineesta on kyse. Varoituksen sanaa, sillä alla tulee kuvia minusta ilman meikin meikkiä, ja photoshoppikaan ei ole kuvissa pahemmin laulanut. Vaikken olekaan ihan sinut meikittömän lärvini kera, ei tämä arvostelu olisi toiminut ilman paljasta naamaa vs meikattua naamaa.
Tässäpä minä, ilman meikin häivääkään. Silmänaluseni ovat siis tummanvioletit hyvinä päivinä, ja ihan oikeasti sairaan näköiset silloin jos en ole nukkunut/olen kipeänä. Kaikkia konsteja on kokeiltu concealer paletista aina ihan perus valokyniin asti, mutta apua ei ole löytynyt. Estee lauderin valokynä oli ihan jees apu, mutta sekin jätti kyllä kuopat näkyviin ja tuntui että varsinkin päivän mittaan se "kului" naamalta pois ja paljasti silmänaluset jälleen. Huulten rajaukseen se oli kyllä oivallinen, sekä pikku fibojen peittoon.
Mitään tutoriaalia tämän laittoon ei tarvita. Eli sivelet vain tököttiä silmien alle, ja levität tasaiseksi sormilla/siveltimellä/millä ikinä tykkäätkään. Itse tykkään levittää peitevoiteet ja valokynät sormin, ja meikkivoiteen sitten sienellä. En siihen sivellintouhuun ole oikein oppinut :D
Väliaikatulos! Eli tässä meikitön naama, mutta Touche eclat naamassa. Peittää jo todella hyvin silmänaluset, ja se heijastava vaikutus, josta Stocmannin myyjä niin kovin positiiviseen sävyyn puhui, ei ole kusetusta. Ihan oikeasti jopa se, että silmänaluseni ovat kuopallaan, hävisi! Tosin kuvissa sen huomaa, varsinkin kun valo tuli niin voimakkaasti yhdestä suunnasta. Mutta eikös olekin tulos jo huomattava?
Kokonaan valmis meikki tässä! Tummat silmänaluset hävitetty niin hyvin kuin vain tästä naamasta voi hävittää. Ihan oikeasti YSLn touche eclat on kuin oikean elämän photoshop mitä näihin silmiin tulee. Useissa valokynissä joita olen kokeillut, on sitten ajanmittaan silmien alle ilmestyneet keltaiset/punertavat läntit, mutta tässä sitä efektiä ei tapahtunut. Concealer paletit ovat taas aiheuttaneet itselläni sen hirveän pakkelitunnun, ja se on myös näkynyt että silmien alla on laastia kahden sentin verran. Minulla on touche eclatista käytössä sävy numero 1, ja sävyjä on yhteensä neljä. Suosittelen kyllä tilaamaan netistä/ostamaan laivalta/ulkomailta, sillä hinta on aika suolainen Stockmannilla ja Sokoksilla. Tarkkaa hintaa en kyllä enää muista, mutta jotain päälle 30€ maksoin tästä Budapestissä. Mutta todellakin oli rahanarvoinen sijoitus enkä kadu, varmasti tulen ostamaan tätä vielä jatkossa. Toivottavasti tämä on riittoisaa, sillä tätä kyllä meikällä kuluu!
Oi onpa ihana lopputulos! Ei ihme et näitä myydäään muistaakseni tyyliin yksi minuutissa :D
VastaaPoistaNo joo mä tykkäsin kans :D Ai niinkö on? :D No joo huhhuh tosiaan on hyvä tuote sitten! Kyl mä oon varma et tuun ostamaan uudestaan tätä samaa kun tää jossain vaiheessa lopahtaa.
Poistasilmäpussit on sun pienin huolenaihe usko pois :D suosittelen plastiikkakirurgiaa.
VastaaPoistaSuosittelen sulle samaa :) Sellaista operaatiota jossa leikataan sormet irti :)
PoistaAnonyymi2: Haha :D <3 <3
PoistaYkkösnyymi tarvitseekin itse vähän isomman operaation, nimittäin sydämensiirron. You cold hearted bitch 凸( ⚈౪⚈)凸
PoistaSalli eikäää oot ihan paras :D Repesin ehkä hiukan :D
PoistaOhoh! Todellakin näkee tuloksia :) Pitäisi varmaan kokeilla joku kerta! Tällä hetkellä mulla on käytössä Nyxin HD concealer ja se on aivan unelma<3 Ei tosin silmäpussien peittoon, vaan muiden virheiden. Se levittyy niin silkkisesti ja pigmenttiä riittää! Ainiin ja hinta on joku seittämän euroo! Suosittelen, jos joskus haluut kokeilla uutta peitevoidetta:)
VastaaPoistaWau hei kiitos tästä vinkistä! Mullei mitään tollaista peitevoidetta olekaan, pitää pistää harkintaan. Noi nyxin jutut on kans vissii kuuleman mukaan hintalaatusuhteeltaan aika täydellisiä :) Ja suosittelen käymään koklaamassa tätä ainakin testeristä! Ite tykkään kyl <3
PoistaNo vau! ☆ Joutunee lisäämään tuon kosmetiikkaostoslistalle! :D Tosi hyödyllinen oli tää postaus!
VastaaPoistaIhana kuulla et oli hyödyllinen!! :) Sitä toivoinkin että ihmiset sais tästä vähän puhtia ostopäätöksiinsä, onhan tää silleesti arvokas tuote että ei uskalla ostaa jos ei ole tehosta ihan varma :)
PoistaVau, ihan uskomattoman tehokas! :)
VastaaPoistaTää on kyl tosi hyvä, tykkään! :) Toivottavasti täst oli sulle apua <3 :)
PoistaTämä taitaa olla meikäläisen ostos (ja voisi mieskin lainata, kun valittelee tummia silmänalusia... ei tuu onnistuu, koska tämä on meikkiä XD ). Pitää käydä vaikka Sokoksessa testailee noita sävyjä. Olla pahis ja ostaa halvemmalla jostain -_-'
VastaaPoistaMutta olet tosi kaunis meikittäkin, niin söpö muoto sinun kasvoissa : ) Ja olen aikaisemminkin huomannut, että sulla on kadehdittavan muotoiset silmät, jota gyaru meikki vaan korostaa.
Uu nyt vaan ittelles ja miehelle kans omat :D Kannattaa kurkkia nettimarkkinoilta että löytyykö edukkaampaa, mä en niistä tiedä mutta laival ja lentokentil irtoaa halvemmalla :)
PoistaJa eikä ihana kommentti, kiitos :) <3 Olipa nätisti sanottu :)
Musta tuntuu että tosi harva ihminen tykkää itse omasta au naturel -nassustaan, mutta mun aivan pakko todeta nyt tähän, että voi miten söpö sä ootkaan myös ilman meikkiä <3 :) Ja toi tuote on kyllä tosi lupaavan oloinen, täytyy ehdottomasti laittaa se mieleen, jos jossain tulis edullisesti vastaan. On sillä aika paljon hintaa, mut ehkä se ois rahojen arvoinen... kestotummat silmänaluset kulkee mukana täälläkin 24/7.
VastaaPoistaIih voi kiitos <3 <3 Ihanasti sanottu, oon otettu ^_^
PoistaJa kuten Sante Ranallekin kirjoittelin, niin kannattaa tutkailla netistä! Mä en yhtään tiedä mihin hintaan ja mistä tätä netistä löytäis, mutta voi olla että lähtee Sokosta ja Stocmannia halvemmalla. Laivalta ja lentokentiltä saa edullisesti :) Tai siis tuotteen lähtöhinta huomioon ottaen edullisesti :D Silmänaluset on kyl kurja juttu kun niiden peittämisestä on tehty niin pirun vaikeaa! :(
Pitääpä lisätä ostoslistalle, josko joskus olisi varaa sijoittaa tällaseen :)
VastaaPoistaKiva et toi vaikutti sun mielestä ostamisen arvoiselta!! :)
PoistaEt tosiaan ole paha ilman meikkiä! Toki meikki tuo enemmän tyyliäsi esille. Todella hyvä peittävyys vaikka näistä meikki asioista mitään en ymmärrä :,D
VastaaPoistaVoi kiitos kiitos <3 Hei, en mäkää tosiaan mikää meikkiasiantuntija ole, en ymmärrä kosmetiikan päälle just mitään :D
PoistaMullakin oli toi joskus mutta en siitä sen kummemmin hurmioitunut :-) Ehkä kun ei ole mulla esim. just tummia silmänalusia mitä tarvis peittää... valopuuteriin olen kyllä ihan koukussa :-D
VastaaPoistaAh no oot onnekas kun sul ei oo! :D Se on jo iso murheenkryyni pois kun ei tartte stressaantua silmänalusista. Toi on mulla ainakin silmänalusten peittoon aivan mahtava, muuhun käyttöön en kyl tiä :)
PoistaValopuuteri kuulostaa aika kokeilemisen arvoiselta!
Näytät niin hyvältä sekä ilman meikkiä että meikattuna! :3 Mun tarttee kans kokeilla jotain tosi tehokasta valokynää, jotta saisin omat silmänaluset siistiksi. Silmälasit jättää kanssa kivoja varjoja. <3
VastaaPoistaEn tiedä mitä tää bloggeri sekoili mun kommentin kanssa, kun se jätti yli puolet pois. O_O Anyways, oot ihana ja paras! :D
PoistaVoi eii miten kaunis/kauniit kommentit! Oon niin otettu *_* <3 Ja joo blogger harrastaa tätä ominpäintoimintaa kyl vähän liiakskin >_< Mut pointti välittyi tänne asti, kiitos kiitos <3 <3 Suosittelen tosiaa kokeilemaan tota! :)
PoistaHei apua mulla on ihan sama ongelma noiden silmänalusten kanssa, tiiän tunteen! Jos toi todella toimii noin hyvin niin täytyy itekki ostaa!!
VastaaPoistaHei ostai hmees! Japanis noi on kyl hitusen halvempia ku suomessa et kannattaa nappailla sielt jos et oo laivalle menossa tai muualle ulkomaille :)
PoistaTämä tulis kyllä tarpeeseen kärsiny lapsesta saakka tummista silmänalusista eikä eroon pääse
VastaaPoistaOoot mun sielunsisko! Mulla on kans tummat silmänaluset iha pikkusesta asti ollut ja ei ne täs vuosien varrella mihkään oo häipynyt :( Näiden kans oli elettävä tähän pisteeseen saakka et tän sain hankittua <3
PoistaMie tarviin tuon valokynän!! Pakko! Oikea löytö kyllä
VastaaPoistaHei huippua jos tästä postauksesta oli apua!! Tää valokynä on kyllä mahtava, ei harmita yhtään se raha minkä siihen laitoin, sillä mun mielestä toi tulos on erittäin hyvä! :)
PoistaSanoin "HOLY SHIT" ääneen just äsken koska, ei hemmetti, toi tekee kyllä tehtävänsä hyvin!!
VastaaPoistaKiitos oikein paljon tästä arvostelusta. ('u')
No mullaki loksahti suu auki kun testasin ekaa kertaa sillä hemmetti vieköön sehän toimi :D Kivaa et sulle oli tästä hyötyä <3
PoistaSait mutkin vakuutettua, että toi pitää hankkia! Mulla on kans ihan törkeen tummat silmänaluset luonnostaan. Tällä hetkellä paras ratkaisu on oriflamen peitevoidepaletti + lorealin true match concealer, mutta niillä tulee just aika tuju pakkelikerros :D
VastaaPoistaIte käytin paljon kans concealerii ja peitepuikkoo mut siit tuli kauhee tököttikerros ja se meni pahan näköseks päivän mittaan. Toi on ihanan kevyt, suosittelen <3 :) kiva et tästä oli hyötyä!
PoistaSiis mä niin tykkään tälläsistä postauksissa, jossa bloggaajaa selvästi näyttää muutoksen niinku sä juuri teit :) Ennen ja jälkeen kuvat oikeesti näyttää ja kertoo sen tuloksen. Vaikuttaa kyllä hyvältä tuotteelta, joka oikeesti toimii! :)
VastaaPoistaIhana kuulla! Musta kans nää on tällaset parempia kuin pelkät ylistyspostaukset, kun nykyisessä kaupallistuneessa blogimaailmassa ei tiedä mikä on pelkkää tyhjää kehua ja mikä totta :) Voisin tehdä kyl jatkossakin tällaisia, jos vaan saa jaksamista :'DD
PoistaOot supersöpö ilman meikkiäkin! Lopputulos on kyllä myös kaunis, piti ihan katsoa pari kertaa sun kuvaa, ripset <3
VastaaPoistaIih eikä, voi miten kaunis kommentti, kiitos <3 *_* <3
PoistaOon kuullut paljon hyvää tästä valokynästä ja nyt viimeistään on pakko tälläinen laittaa hankintaan! :)
VastaaPoistaKannattaa ehdottomasti :) Et tuu pettymään (Y) <3
PoistaMiullakin on tämä sama, ostin viime toukokuussa Lappeenrannasta kun ei sitä kotikaupungista saa ja netistä ei uskaltanut tilata. Kovassa käytössä on ollut, tosin nyt kun olen vielä kalpeampi kuin aiemmin (jos se vaan on mahdollista), sävy 1 on itselle vähän liian punertava eikä se häivyty ihan niin nätisti kuin aiemmin. Samasta silmänalusongelmasta kärsin, että on supertummat silmänaluset ja tämä kyllä auttaa niihin, mutta ei ehkä enää ihan niin hyvin kuin miltä tuntui aluksi. Valon heijastavuudesta on vaikea sanoa itse, mutta loistotuote silti. Ehkä olisin tarvinnut vain kellertävämmän sävyn neutraloimaan violetteja sävyjä silmien alla, mutta siihen minulla on erikseen peitevoide.
VastaaPoistaKivaa kuulla että jollakulla muullakin on tää kovassa käytössä! Voi että, ikävä juttu ettei se sävy sovikaan enää niin hyvin kuin aiemmin :( Mullakin toi oli aika punakkaa aluks ja mietin että onkohan se nyt sitten mistään kotoisin, mut kyl toimi! Voi olla että jossain ois kyl mullekin vielä jotain entistä ytympääkin tavaraa millä sais silmänaluset paremmin järjestykseen. :) Kiva kuitenkin et oot tykännyt vaikka teho ei ookaan niin mahtava kuin se joskus oli :(
Poista