sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Huge gyaru haul!☆

Kävin pitkästä aikaa kyläilemässä ihanan Sarin luona Jyväskylässä. Siitä on jo hurjan kauan kun ollaan viimeksi nähty edes vilaukselta! Käynti jäi harmillisen lyhyeksi, sillä matkaa Helsinkiin oli jonkun verran jäljellä, ja pääsimme lähtemään Vesannoltakin vasta kolmen jälkeen. Nooo kuten otsikko antaa olettaa, tuli matkalla tehtyä vähän ostoksia. Sari on siirtynyt himegyarusta ja agejosta enemmän rauhalliseen onee-gyaruun, joten pääsinkin tutkimaan vaatekaapin löytöjä, ja ostin ison kasan gyaruvaatteita! Ja koska gyarupainotteisia juttuja on kovasti toivottu niin esittelenkin jokaisen vaatekappaleen erikseen.
Tämä ihana toppi vilahtikin jo freddypostauksessani, mutta pääsee esittelyyn uudestaan. Tämä on niin malliesimerkki siitä MA*RSista jota rakastan! Aivan ihana printti ja tässä sitä mustapinkkiä on kerrakseen! Olin tosiaan hiukan pettynyt, että MA*RS oli luopunut tästä tyylistään, ja heilläkin vaatteet menneet sellaiseen offisu reidi ja oneegyarun suuntaan (eli siis suomeksi sanottuna muuttuneet normaalimpaan suuntaan). 
MA*RSilta sitten ostin myös tämän semicasualin mekon, jota voi hyvin käyttää ihan normaalissa vaatetuksessakin, ei tarvitse välttämättä vetää överihimeä. Tuo seeprakuosi on ihan hauska, eipä ole tässä printissä olevia vaatteita minulla ollenkaan. 
Ihan perusneuleita tarvitsee aina, ja tämän pitkän neuleen ostin myös matkaan, koska mätsää 98% vaatekaappini sisällöstä kanssa. Merkki on tälläkin MA*RS!
Tätä oli kyllä hankala kuvata! Mekko on siis Delyle Noirin tämänvuoden fukubukurosta, ja se on pinkki vaikka kuvat näyttäävätkin hyvin vahvasti punaisilta. En malta odottaa että tämä pääsee käyttöön! Olen itsekin innostunut oneegyarusta, sillä niitä vaatteita on todella helppo käyttää ei-gyarussa, kun haluaa vaan näyttää tyylikkäältä. Pitää yrittää kasata vaatekaappia ahkerasti, harmi kun sytyin tästä ajatuksesta juuri Tokionmatkan jälkeen. 
Ruusukuosi lempparikuosi. Tässä MA*RSin mekossa sitä onkin. Vähän erikoisempi mekko kyseessä kun harvemmin mustavalkoisesta yhdistelmästä tykkään niin päin että valkoista on enemmän kuin mustaa, mutta tässä mekossa tosiaankin se näyttää hyvältä! 
Ja MA*RSia jälleen! Tämä mekko menee niin oneesta, vaikka onkin MA*RSilta. Aivan ihana!! Tämä on näin ennakkoon yksi lemppareistani mitä ostin Sarilta. Ruusuprinttikin on vähän erilainen verrattuna muihin olemassaoleviin ruusukuvioihin. 
Tämä oli hauska! Sain Sarilta sitten kaupantekijäisiksi tämän La Pafaitin haalarin! Tämä on niin ihana ja olenkin käyttänyt tätä jo koulussa muutamaan kertaan. Tosin huomaa japanilaiset mittasuhteet; Tämä on muutes aika lyhyt! Ja meikälläkään kun ei pituttaa ole kuin vain 163cm, joten olen vain hiukan keskivertojapanilaista pidempi. 
Sitten vielä loppuun vähän Delyle Noiria. Tämä mekko minulla vilahtikin viimepostauksessa päällä. Tämä on niin ihana! Väri on aika erikoinen vaatekaappiini, mutta tykkään kovasti, suunnittelin jo niin kuinka tämä täytyy ottaa Havaijille mukaan. 
Tässä näitä viimeaikojen gyatuostoksia. Ostin myös Lolita ja Gyaru kirppikseltä facebookissa MA*RSin kynähameen, mutta koska meiltä puuttuu hamehenkari, en saanut sitä nyt kuvattua ja myönnettäköön että laiskuus puhui pääni sisällä niin paljon, että en jaksanut alkaa järjestelemään kuvauspistettä muualle kämppään sitä varten :'D Etteköhän pääse näkemään hametta sitten asukuvissa piakkoin. Mikä oli teidän lemppari ostoksista? 

31 kommenttia:

  1. Pinkkimekko vei mun sydämen, aivan ihana! Kukkaprintit puhuttelee mua harvoin, mutta näissä mekoissa näytti niin kivalle ja varsinkin ensimmäisessä topissa (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, ihana et tykkäät! Toi pinkki mekko on kyl aika dreamdress :) Ja toi eka toppi on huikee! Kiva et tykkäät näistä vaikkei ruusuprintti olekaan ihan se the thing sulle :)

      Poista
  2. Tosi söpöjä ja ihania vaatteita ♥ Itse tykästyin tuohon pinkkiin mekkoon sekä tuohon vikaan persikkaiseen kukkamekkoon :) Ootankin, että tulee blogiin asukuvia näistä kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3 ^_^ Tuo pinkki mekko on kyl aivan unelma, siitä pian asukuvaa kyl :) Ja toi persikan värinen on kyl kans tosi kiva, mukavaa vaihtelua mun värimaailmaan :)

      Poista
  3. Ihania vaatteita! Tuo toppi on hirmu ihana ja tuo haalari. Hime on jotain mihin itsekkin tahtoisin joskus pukeutua mutta ei sopivia vaatteita ja meikata en osaa ,:D Tyydyn siis ihailemaan sinun kuviasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ^_^ Joo himegyaru vaatii vähän harjoittelua meikkiin ,mutta kyllä sen oppii, siitä vaan kokeilemaan ;) Mut voi kiitos kiitos jos mun kuvien katselu toimii sijaistoimintana :D

      Poista
  4. Tosi ihania kaikki! :)<3 Omia lemppareita, ensimmäinen ja neljäs punainen mekko! :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuinka ihana kuulla! :) Toi ensimmäinen on oikeesti niin upee, sitä tullaan mun päällä kyllä näkemään! :)

      Poista
  5. Minä kyllä innostun tuosta sun tyylistä aina joka kerta enemmän, kun käyn täällä sun blogissa!☆☆ Vaikken noista japanilaisista tyylisuuntauksista tiedä juurikaan, nuo vaatteet sykähdyttää meikäläistä todella!:) En malta oottaa sun asukuvia!♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten ihana juttu kuulla!! Sulle kyl varmaan sopis aika täydellisesti just joku gyaru, voisin kuvitella :) Kivaa et oottelet asukuvia, niit on kyllä tulossa ^_^

      Poista
  6. nättejä vaatteita. noita ruusumekkoja voisin ehk iteki käyttää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuinka kiva että tykkäät <3 Ruusuprintti on niin ihana, tosi kiva et säkin voisit käyttää :) Siitä vaan gyarukirppistä selaamaan ;)

      Poista
  7. Oii kivoja juttuja oot ostellut! :) Etenki noi ruusukuvioiset vaatteet on mun mieleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa et joku muukin tykkää ruusukuviosta!! :) Ihana et tykkäät <3 <3 Lämmittää mieltä kun joku muukin tykkää samoista jutuista kuin itse <3

      Poista
  8. Kauniita vaatteita! Mun lemppari taitaa olla tuo haalari! Näyttää niin ihanalta. :D
    Asukuvia odotellessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuinka ihana kuulla et tykkäät näistä <3 Toi haalari on hurjan hauska :) Asukuvia tulossa <3

      Poista
  9. Toi vika mekko!!♥ Oivoi miten ihana, innolla oottelen jo asukuvia sen kanssa :)
    http://anskisss.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuinka ihana kuulla et tykkäät siitä kovasti <3 :) Asukuvia tulee varmasti! ^_^

      Poista
  10. Kuolaan kyllä tota Delyle Noirin pinkkiä mekkoa noilla timangeilla. Aivan ihana malli ja tosi simppeli, joten käy vähän hillitympäänkin tyyliin. Ton voisin hyvin pukea esim. kesähäihin päälle vieraana tai sit johonkin muihin kesäisiin juhliin. :)

    Teehän pian taas päivitystä häistä, jos on jotain uutta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuinka kiva kuulla :) Toi Delylen mekko on aika unelma, se vilahtaakin seuraavassa postauksessa ;) Se on niin kätsyn mallinen, että se sopiikin varmasti useammalle vartalotyypille ja tyylille, ja tuon voi laittaa niin juhliin kuin ihan kaupungillekin.

      Ja totta kai! Tässä kutsujen lähettelyä, ja ekat hääkiukutkin jo on saatu! :D Voisi tehdä sellaisen ihan tilannepäivityksen kyllä häistä ihan piakkoin : )

      Poista
  11. Ehdottomasti tuo viimeinen hempeän rinen mekko! Sopii varmasti hyvin sinulle!

    VastaaPoista
  12. Kaikki vaatteet on ihania, mutta tuo ensimmäinen toppi ja pinkki mekko ovat suosikkejani. Tuota pinkkiä voisin käyttää itsekin tyyliin viihteellä. Töihin ehkä liian lyhyt, mutta jos olisi pitempi, niin mikä ettei sopisi töihinkin jonkin bleiserin kanssa :)

    Ja en muuten tiedä mitä tarkoittaa gyaru, mutta luulen saaneeni vähän haisua sen verran kun olen blogiasi lukenut lyhyen aikaa. Taidan googlata loput, mutta pakko sanoa, että japanilaiset on kyllä huomattavasti tyylikkäämpiä kuin länsimaalaiset. Tai ylipäänsä aasialaiset. Harmi vaan, ettei ne vaatteet sovi pitkille ihmisille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi pinkki mekko oikeestaan on kyl pitkähkö, ei pylly vilku kyl vahingossakaan :) Ihana kuulla et tykkäät noist vaatteista, mä oon ainakin nyt ihan onnessani <33

      Ja ikävä ettei länkkäreiden päällä näytä niin hyvältä kuin japanilaisten. Sehän se on että vaatteet on aika pientä mittakaavaa, mutta kyllä musta niitä pystyy ihan hyvin pidemmätkin ihmiset pitämään tyylikkäästi! :) Makuasia tietty!

      Poista
  13. Tosi söpöjä vaatteita oot hankkinut :) Varsinkin toi pinkkimekko ja vaalea kukkamekko iskee mun silmään ♥

    VastaaPoista