tiistai 9. helmikuuta 2016

Most wanted in February☆

Sain suuren inspiraation toteuttaa tällaisen most wanted-postauksen Emmavilhelmiinan blogista. Pointtina on siis että esittelen teille juttuja, joita tällä hetkellä haluaisin hankkia. Voisin yrittää tehdä tästä oman postaussarjansa, jotta voisi nähdä muuttuuko mieliteot kuukausien varrella (tai vaikka joka toinenkin kuukausi), ja mikä on pinnalla juuri tällä hetkellä. Onhan näitä postauksia ollut blogissa jos toisessakin ja jokaisessa vähän omalla nimelläänkin. Aloitetaan siis! 
Louis Vuittonin neverfull koossa MM on nyt ostoslistalla. Väritoiveina nuo yllänäkyvät, niiden nimiä en muista kun en nyt Vuittoniin ihan niin kovasti ole paneutunut. Vaalealla laukulla olisi enemmän käyttöä meikäläisen vaatekaapissa, mutta tuo tummanruskea on jotenkin niin ylevän näköinen (tosin geneerisempikin). Tuo vaalea neverfull tulee kyllä aivan varmasti meikän laukkuhyllylle, ennemmin tai myöhemmin.
Ja Vuitton-linjalla jatketaan. Nämä lähinnä ovat toiveajattelua, sillä yksi tyyris pikkulaukku riittää meikäläiselle. Facebook-kirppareita selatessa nämä kaksi ihanuutta, Eva ja Favorite, ovat pyörineet esillä jo muutamaan otteeseen ja on niin kovasti tehnyt mieli laittaa viestiä perään! Kuitenkin ensisijaisesti hankittavana on isompi laukku, koska pikkulaukkujen käyttö on huomattavasti vähäisempää. 
Sitten kosmetiikkapuolelle ja sitä edustaa nyt Michael Kors. Siis tämä on varmaan turhin asia ikinä, mutta myös niin ihana! Nimittäin Stockmannilla pyöriessäni törmäsin Michael Korsin bodysprayhin, jolla saat ihanan kimalteen ihollesi. Siis oikeasti, kimaltava iho! Sain joskus yläasteella ystävältäni lahjaksi käsirasvaa jossa oli kimalletta seassa, ja minä tyhmäpää heitin sen silloin roskiin (joo olin true friend, terveisin Saga 13-wee) koska minusta se oli niin noloa. Mutta nyt tekisin mitä vaan jos saisin kimaltavaa käsirasvaa, tai edes bodyspraytä. Olisi niin cool makoilla esim. Havaijilla rannalla bikineissä kroppa blingblingaten! :'D
Huulimeikkejä olen alkanut hamstraamaan tavallista ahkerammin, ja samaisella Stockmannilla pyöriessä missä tuon bodysprayn bongasin, huomasin MKn huulimeikkejäkin. En ole kuullut kokemuksia onko MKn kosmetiikka mistään kotoisin, muutakuin ihan pari on sanonut ettei ne ole rahanarvoisia, vaan samaa kastia Chanelin meikkien kanssa. Elikä siis merkki maksaa mutta laatu kusee. Mutta puskaradion ollessa kyseessä, haluaisin itse testata ensin onko meikit tosiaan huonoja, vai ihan laatutavaraa. Maybe someday!
Vaatepuolelta olen innostunut kovasti oneegyarusta sekä hillitymmästä agejosta. Siksi jos olette myymässä Delyle Noiria, DaTuRaa tai MA*RSia niin saa ottaa yhteyttä! Se kyllä hiukan kaihertaa, että viime Japaninreissulla shoppailut jäivät niukoiksi, ja nyt sitten olen kolunnut interwebsiä ylösalaisin että löytäisin mieleisiä vaatteita. 
MA*RSilla varsinkin on ollut todella suloisia ja omaa silmää kovasti miellyttäviä vaatteita, jokseenkin nyt tarjonta on viimeaikoina ollut aika kuivaa. Siksi pitääkin todella koluta nettiä läpi jos haluaa löytää jotain helmiä. Peplumtopit muutenkin ovat nyt ihan must minulla, ensiviikolla teen pienen shoppailukierroksen ja lähden metsästämään mustia ja pitsisiä peplumtoppeja! 

Mitäs tykkäsitte postauksesta? Olisiko kivaa jos toteuttaisin näitä joka kuukausi tai joka toinen kuukausi (En kyllä usko että mielitekoni kuukausittain vaihtelisi, mutta jos joka toinen kuukausi sitten)? Ja sitten saa toki tulla kertomaan, jos on kokemuksia Michael Korsin meikeistä, onko ne ihan turhaa rahanhukkaa vai saako rahoilleen vastinetta. Voi että, olisi niin paljon inspiraatiota shoppailla juuri nyt, pääsisinpä takaisin Japaniin! 

43 kommenttia:

  1. Etkö sillon viimeksi jossain vuittonpostauksessa sanonut että se pikkulaukku jää viimeiseksi ostokseksi? Aika tuuliviirimäisesti muuttuu mieli vaikka kokemuksetkin oli kaiketi huonot? Ihmettelen myös miten sulla on opiskelijana varaa tuollaiseen lystiin. Elän opintotuella ja osa-aikaisen myyjän palkalla eikä käteen jää paljon mitään :/ Olisi kiva kuulla edes jotain osviittaa siitä miten tienaat ja mistä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tip number 1: käy töissä Tip number 2: säästä
      Ei mullakaan sitä rahaa mistään taikoudu. Meinasin kirjoittaa taas postauksen rahasta mutta tää negatiivisuutta huokuva kommentti nyt sai mut toteamaan että jos kirjoitan sen niin kauheaa kitinäähän siitä vaan syntyy joten, ei rahapostausta. Ja voinhan mä haaveilla aina vaikka kattohuoneistosta Kampissa ja Teslasta ja siihen päälle vielä omasta huviveneesä. Se ei tarkoita että mä olisin niitä hankkimassa.

      Ja ei oo kauhean tuuliviirimäistä IMHO jos puolessavuodessa mieli muuttuu. Palvelu oli Helsingissä kämäistä mutta kuka sanoo että ostaisin noita Espalta? Voin mennä aina Ruotsin tai Saksan puolelle. Tai ostaa vaikka käytettynä.

      Poista
    2. Ei kenelläkään opiskelijalla/osa-aikatyöntekijällä olekaan varaa, tässä ei ole kyse siitä. Saga ei taida itse maksaa mitään vuokraa tai muuta elämistään tai matkojaan. Mies maksaa kaiken ja kaikki mitä Saga saa jää hänelle itselleen. Yksinkertaista. Tottakai sillon on rahaa kun on rikas mies :D

      Poista
    3. No voi kamalaa. Minun töistäni ja tuistani ei jää varaa mihinkään -> ei jää kellään muullakaan. Valoja päälle, mä käyn kaksissa töissä ja oon säästäny koko pienen ikäni. Mä maksan asumisesta ja autosta ihan ilman loisimistakin.

      Poista
    4. Ei kaikkien tarvitse olla rikkaita tai suurituloisia että on varaa asioihin - kun säästää joissain asioissa niin säästyneen rahan voi käyttää johonkin sellaiseen mikä itselle on tärkeää. Monet ihmiset eivät näytä ymmärtävän sitä, että voi ostaa vaikka sen halvemman tonnikalapurkin salaattia varten eikä vaan ota randomisti jotain kalliimpaa hyllystä. Ja muutenkin katsoa monissa asioissa mihin rahaa käyttää, että ihan on omasta itsestään kiinni miten asiat priorisoi.

      Poista
    5. Tämä kommentti x1000000! Totally agreed (Y)

      Poista
    6. Joo kyllä :::D se että ottaa 20 senttiä halvemman tonnikalapurkin on ratkaisu kaikkien köyhien opiskelijoiden rahaongelmiin!!!!!11 En tajua ketä yrität kusettaa että pystyt muka ostamaan asunnon ja kaikkea pelkästään opiskelijana ja osa-aikatyöläisenä ja säästämällä. Kukaan ei usko sua. Nyt päätit vielä saada tekosyyn yhdestä anokommentista siihen ettei sun tarviis tehdä rahapostausta :::D mikset vaan voi myöntää että se on rikas mies

      Poista
    7. Ja miks sulla on joku pakkomielle mun rahoihin? Laitanko tiliotteesta kuvan sulle? Mun miehenkään rahat tai rahankäyttökohteet ei kuulu sulle, jos noin nyppii oma rahattomuus ni mene Monacoon ja etsi itsellesi puoliso sieltä. Mä pystyn maksamaan omat juttuni ja en siipeile. Mut en mä ala sitä tässä sulle vakuuttelemaan jos et usko niin et usko.

      Ja joo, miks sitä enää tekisin? Siksi että saisit tulla siihenkin alle huutamaan että olen vain mieheni siivellä elävä lunttu?

      Poista
    8. Taitaa visat ja vipit olla kaiken takana, tai sit se miesparan lompakko :D Tuskin kellään on varaa matkustella koko ajan, ostaa merkkilaukkuja ja krääsää koko ajan, ostaa asunto ja maksaa vielä häätkin. Ei se tee rahapostausta vinkumisen takia vaan sen takia ettei yks mene nyt ykkösen kanssa yhteen :D

      Poista
    9. Joo no sovitaan sitten niin :)

      Poista
    10. Ei kukaan oo sanonut että siivellä eläminen on pahasta vai onko? Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa, näinhän se on. Uskon että säästät ja käyt töissä mutta en usko että maksat elämisestä.

      Poista
    11. Ei se oo uskonasia, vaan fakta että maksan. Mut mä ainakin jätän tän keskustelun nyt, voitte jatkaa toki pohtimista tässä! Ei tää keskustelu ainakaan mielestäni etene ja jos haluat tarkenpaa infoa ni facebookista mut saat kiinni, ja miehenikin jos lisätietoja haluat kysyä :)

      Poista
    12. Faktat voi todistaa muttet sitä tee, syystä tai toisesta, joten kannattaa varautua siihen että ihmiset tulee jatkamaan tätä nalkutusta :)

      Poista
    13. Miks ihmeessä joku todistelis joillekin typerille anonyymeille, että mistä saa rahansa? Kateellisuus paistaa noista kommenteista niin pahasti läpi.. Ketä oikeesti edes kiinnostaa, mihin joku käyttää rahat tai mistä ne saa? Tai jos kiinnostaa, kuka tulee kommentteihin siitä tappelemaan?
      Säästämisellä pääsee oikeesti tosi pitkälle, kun ostaa melkein kaiken tarjouksesta ja vertailee kauppojen hintoja. Lisäksi jos ei juo ja polta, säästää ihan älyttömästi rahaa. Varmaa sillä rahamäärällä, mitä TYÖTTÖMÄT nuoret käyttää viinaan ja tupakkaan kuukaudessa, pääsee jo halpamatkalle.

      Poista
    14. Puhelin, kamera, kenkiä, laukkuja, vaatteita, ulkomaanmatkoja, häät, asunto. Kaiken tämän selität säästämisellä _opiskelijana_? Työssäkäyvältä voi jäädä tollasia summia käteen, opiskelijalta ei :D Tuskin joka päivä käy töissä eikä tolla kulutustahdilla jää ainakaan säästöön vaan ne säästöt hupenee hetkessä :D

      Poista
    15. No tämäpä juuri! Kun pelkkä matematiikkakin sen sanoo että ei käy yks yhteen. Voin laskee yks yhteen: Ilmeisesti tukia tulee, joten osa-aikatöiden palkka ei voi olla enempää kuin se rajattu määrä mitä tuen ohella saa tienata. Tästä kun käydään vähentämään Helsingin kalliit vuokrat + matkat useasti vuodessa + shoppailut ja merkkituotteet + häät + että säästöön jää jotain = ????? Tämä on se mahdoton yhtälö johon moni haluaa kuulla vastauksen. Matematiikkaa on myös se, että vasta tämän miehen elämääntulon jälkeen tämä elämäntyyli alkoi.

      Poista
    16. En kyllä tajua, miten voi jonkun bloggaajan tulot ja menot kutitella jonkun persettä näin paljon. :D Ite oon tyytyväinen siitä, että blogin sisältö pysyy mielenkiintoisena häineen matkoineen kaikkineen! Pidä pää pystyssä Saga äläkä välitä näistä kateellisista joilla ei selkeesti oo omaa elämää, kun kerta sun rahallista tilannetta pitää näin paljoa tutkailla!

      Poista
    17. Vika ano: No älä muuta virka. Oikeasti pistää miettimään miten kurjaa on elämä jos pitää aika käyttää tappelemiseen blogikommenteissa, siitä että kuka maksaa ja mitä. Tää on meidän talous ja me päätetään täällä mitä kumpainenkin maksaa. Ihme vänkäämistä. Mut hei aivan ihana kuulla et mun blogi on mielenkiintosita luettavaa ^_^ Kiitos <3 <3

      Anonyymi 14:36: Äläpä... Mä mietin ihan samaa että miten voin todistella ja miksi edes pitäisi. Mä tiedän että maksan asioita ja mun poikaystävä tietää kans, ja se oikeastaan riittääkin. Jos joillakuilla on sitruunaviipale poikittain sisuksissa niin se ei kyllä ole minun ongelmani :) Ja nimenomaan, kiinnostaa saa vaikka ja mikä mutta jos siitä alkaa tappelemaan ja ilkeilemään niin huhhuh!

      Poista
    18. Kateelliset anonyymit huutelee. Opetelkaa säästämään :D

      Minä tein kahta työtä (varasto) opintojen ohessa jotta pääsin rälläämään japaniin. Mitä nyt vähän myös opintolainaa kehtasi nostaa huvitteluun 😉 (Enkä kadu).

      Tällä hetkellä kirjoitan uudesta-seelannista. SÄÄSTÄMÄLLÄ ja tekemällä työtä pääsee kyllä minne haluaa. Opinnot loppui mulla viime joulukuussa. 100% läsnäolopakko koulussa joten en edes lintsannut jotta pääsee töihin.

      Vähän sekavasti tuli ilmaistua mutta pointti on että opiskelijoillakin voi olla rahaa ilman vanhempien tukea. Olisin minäkin voinut ostaa vuittoneita mutta en ole merkki-ihminen :D

      Yritä Saga olla välittämättä vaikka kitinää on välillä vaikeeta kuunnella. Minua ei henkilökohtaisesti yhtään kiinnosta kuinka saat rahasi, blogiasi on silti kiva lukea. Nuo asusi on niiin söpöjä.

      Hyvää kevän odotusta ja häähumua!

      Poista
    19. Solringen: Ihana kun joku tulee komppaamaan sanomisiani! Mä en sanonutkaan täs että nyt sitä rahaa tulis säästettyä isoja summia, mutta kyllä nytkin säästöön jää jonkun verran. Silloin kun vielä kotona asui niin tuli säästettyä 99% rahoista joita sai. Nimenomaan myös opiskelijalla voi sitä rahaa olla, mutta se ei aina sitten ole herkkua se kouluun-töihin-kouluun-töihin -elämä.

      Ja kiitos, yritetään ; _ ; Menetin vaan taas hetkeksi uskoni ihmisiin kun tuota ämpytystä tuossa lueskelin. Ihana että fiksuja kommentoijia on kuitenkin enemmän :)

      Ihanaa kevättä sulle sinne Uuteen Seelantiin ja kiitos kiitos <3

      Poista
  2. Kiva postaus, lisää näitä. :) Ois kyllä ihana ihan mikä vaan noista laukuista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, ihana kuulla et tykkäät <3 Noi kaikki laukut on ihan megasöpöjä, oispa pohjaton tili niin menisin empimättä ostamaan ne kaikki! :D Ja tosiaankin tätä postaussarjaa tulossa lisää <3 ^_^

      Poista
  3. Harmi kun sun haavelaukut on just niin geneerisiä. Kaikilla bloggaajilla on noi samat. Henkilökohtaisesti tykkään enemmän sun kunnon ylisöpöistä guyary (kirjotinko oikein...?) laukuista. :) Oon niin värien ja killuttimien perään ja musta on kiva korostaa omaa tyyliään vähän ernummilla laukuilla, vaikkei ne mitään huippumerkkiä olekaan.
    Noissa laukuissa en ymmärrä myöskään niiden käytännöllisyyttä, kun merkkilaukuissa ei ole koskaan taskuja. :(

    Noi vaatteet on ihania! Pakko ehkä etsiä jostain isoa ruusuprinttiä.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, ikävä ettet tykänny niistä :( Joo no se on totta et aika geneeriset noi onkin, oonkin vakuutellu poikaystävälle et siks mun täytyy tollanen saada kun kaikilla muillakin on :'D Mun MKn laukuissa ainakin on taskuja tosi kätevästi, ja tossa on tuo pikkupussukka mukana jonne voi laittaa pienet tärkeät jutut (TUossa Neverfullissa siis). Nuo pikkulaukut joo on ihan taskuttomat mutta eipä niissä kai tarttekaan taskuja olla :)

      Ihana et tykkäät noista vaatteista. Mä ainakin tykkään kovasti ja lisää gyarujuttuja (melkein oli oikein kirjoitettu ^_^) oon ostamassa! Ruusuprintti on parasta! Harmi kun se on vissiin vähän out of fashion gyarumaailmassa :(

      Poista
    2. kun kaikilla muillakin on :D selvä :D

      Poista
    3. Mitä vikaa on haluta joku asia, koska kaikilla muillakin on se? Eikö se vain kerro tuotteen laadusta ja hienoudesta, jos moni muukin haluaa saman asian?

      Poista
    4. Ano2: Niinpä :) Ja musta mielitekoja saa olla, oli ne järkeviä tahi ei :)

      Poista
  4. Oi mä tykkäsin tästä postauksesta <3 Oon itekin himotellu vähän tota neverfullia, mutta kun sillä on hintaa enemmän kun mä saan kuukaudessa palkkaa ni himotteluks taitaa jäädäki :'D Tällanen postaus vaikka joka toinen kk ois tosi kiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiiii ihanaa et tää postaussarja saa tuulta alleen! Joka toinen kk vois olla hyvä, sillä ei mulla fiilis ihan kuukausittain vaihdu :D Ja joo en mäkää tie raaskiiko nyt tonnia työntää johonkin laukkuun, ihan periaate itsessään puistattaa hiukan :D Onneksi siit saa aika hyvin omansa sit takaisin kuitenkin jos alkaa kaduttaa. Voi olla et ostan jotain muuta sit :)

      Poista
  5. Joo täntyyppisiä postauksia lisää ♥ Ja kaikki nämä oli tosi kivoja juttuja, toivottavasti jossain vaiheessa edes muutama sun kätösiin eksyy :) Mä myönnän, etten oikeastaan yhtään tiedä näistä gyaru-jutuista, mutta nuot vaatteet kaikki on tosi ihania, että pystyisin ihan omaankin asustukseen sellaisia ajattelemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uu hei ihana et tykkäät! Mä niin tuun tekee tälle postaukselle jatkoa! :) Gyaru on joo aika tuntematon juttu Suomessa, koko euroopassakin nykyään mikä on vähän harmi kyl, skenet on aika kuolleet :( Ihana et tykkäät noista vaatteista kuitenki! ^_^ Ne on aika monikäyttöisiä kyllä :)

      Poista
  6. Kiva postaus oli! Lisää tälläsiä! Toteutit tämän hyvin ja tätä oli mukava lukea. Haaveilu on aina hyvästä ja myös mukavaa! Parasta on tietysti saada toteuttaa haaveitaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihana kuulla <3 näitä todellakin tulossa lisää kun kerta näistä tykätään <3 ja sanos muuta, se tunne kun saa ostaa pitkään ostoslistalla olleen tuotteen! :)

      Poista
  7. oii ihania noi vaatteet~
    mutta mitä ihmettä jotkut anot taas? siun raha-asiat kuuluu vain ja ainoastaa siulle ja siä itse päätät niistä :o kateelliseten huutelua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aww voi kiitos <3 No joo sitä tässä itte taas ihmettelen et jo on meiningit taas :I

      Poista
  8. OFFTOPIC/
    Mulle on ihan sama mistä saat rahasi tai mihin käytät ne. Konkreettisimillaankin se koskettaa mua vain ja ainoastaan tän blogin muodossa (eli saan lukea näitä päivityksiä jee!) Eli kukaan ei menetä mitään vaan kaikki saa, win-win tilanne. Tosi tyhmää ruveta kateeliseksi, ollaan kaikki vaan ilosia kanssasiskojemme puolesta ja vaikka hankitaan itellemme rikkaat miehet tai sitten JOPA ite ansioidutaan, jotta voidaan matkustaa ja ostella laukkuja jne. Kumpikin on mielestäni täysin fine. OFFTOPIC/

    Postaukseen liittyen, musta on hauska miten yhdistelet geneeristä "pissis"-tyyliä japanilaiseen katumuotiin. Ei varmaan kovin helpolla tule kaupungilla samanlaista asua vastaan:) Vaikka itse en Louis Vuittoneista perusta, en sitten ollenkaan, niin jotenkin kummasti ne silti sopii tyyliisi. Michael Kors bodyspray näyttää ihanalta ;_;<3 tulee mieleen vähän yks lorealin shampoo, joka on pinkki ja kimaltelee. En voi käyttää enää muita shampoita:p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan ihanaa et aattelet noin! Mustakin on aina mukavaa kun joku bloggaaja esittelee ostoksiansa jne, ei se tosiaankaan oo multa pois jos jollakulla on varaa käydä hienosti syömässä päivittäin jne. Saanpahan itse fiilistellä mukana :) Ja niin totta: Jos noin paljon toisen omaisuus nyppii niin asiallehan voi tehdä sitten itse jotakin.

      Haha hauska kuulla :D En mä halua "geneeristyä" täysin, varsinkin gyaru nyt on jo niin iso osa mun elämää. Toi bodyspray on kyl aivan ihana, voisipa kaikki blingata! Oho täytyypä ettiä toi shampoo käsiin, jos sitä vaan vielä on saatavilla! :o Kuulostaa aikas täydelliseltä!

      Poista
  9. Jatka Saga blogiasi samaan malliin kuin ennenkin, älä anna näiden kateellisten huutelijoiden vaikuttaa mihinkään. Blogiasi on kiva lukea.
    Pakko näille anoille sanoa että ensinnäkin A) Monikaan pankki ei takaa opiskelijoille asuntolainaa, mikä tarkoittaa että tuskin Saga onkaan esimerkiksi muuttamassa omistusasuntoon ainakaan lainan avulla, mutta se ei tarkoita etteikö säästöjä tähänkin lystiin voisi olla. B) Mitä sitten? Ketä kiinnostaa kenenkään tulot? Monella pariskunnalla on yhteinen elämä ja yhteistä taloutta. Jokainen tekee miten parhaaksi näkee. C) Hankkikaa elämä. Sagalla sellainen on. Kertoo jotain ihmisestä jos menee toisen raha asioista utelemaan.. D) Jotkut säästää jo aika paljon siinä ettei joka perjantai istu nakit silmillä lähibaarissa. Meitä katsos on erilaisia.
    Paljastettakoon että olen Sagan serkku ja aika läheinen ihminen hänen kanssaan. Siksi nyt tämän kommentin julkaisen, kun ärsyttää suunnattomasti jos joku kuvittelee Sagan olevan joku itsekäs mies maksaa kaiken -siipeilijä, koska näin ei todellakaan ole! Argh! Olen puhunut. :D

    VastaaPoista
  10. Aivan pakko kommentoida luettuani yllä olevat kommentit. Minä elän vain ja ainoastaan tuilla kiitos niin henkisen kuin fyysisen sairastamisen, mutta silti pystyn säästämään ja näin ollen myös ostamaan itselleni joka kuukausi jotain kivaa ja mieltä piristävää. Loppupeleissä kun ostaa kaiken alennuksesta tai halvimmasta mahdollisesta paikasta, niin kyllä siinä säästää pidempääkin pidemmän pennin ! En ymmärrä miksi tästäkin nyt vedetään valtaisan kokoinen ananas perseeseen ja väitetään vastaan niin paljon kuin vain jaksaa. Huoh, kaikkea sitä lukeekin ! Tällaisia asioita ei tarvitse todistella yhtään kellekään, täytyy todella olla jollain tapaa vajaa ja idiootti, että tällaista negatiivista paskaa jaksaa kirjoitella.

    VastaaPoista
  11. .. Taisi olla ensimmäinen kommenttini koskaan, jonka sinulle kirjoitin. No, olipahan aiheesta ! On ihanaa että kun pystyy säästämään johonkin itselle tärkeeän ♥ Oli se sitten kauneusleikkaus ja Vuittonin laukku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, ikävää et joudut sairastelun takii elää vaan tuilla, tosi kurjaa, ymmärrän ja tiedän ettei se oo niin herkkua :( Mutta ihana juttu kuitenkin, että pystyt säästämään ja tekemään jotain kivaa muutakin kuin vain maksamaan ruokaa ja vuokraa. Se kyllä pitää mielen virkeänä :) Ja joo tosiaan tota raivoamista ihmettelen itsekin, kun tää oli TOIVEostospostaus, ei "ostan nämä ensiviikolla"-postaus :D Ja jollain tavalla täytyy voida huonosti jos täytyy purkaa kiukkua tällä tavalla blogiin kommentoimalla.

      ja ihan tosi asiaa oli koko kommentti, kiitos <3 :) Ihanaa on saada jotain haluamaansa tosiaan, oli se sitten mitä tahansa!! :)

      Poista
  12. En ruotisi kenenkään rahankäyttöä, en vain ymmärrä miksi asiaa jauhetaa, Saga kuitenkin olet useammin kuin useat asiasta puhunut... Itse ajattelen että avoimuus on avain, mutta totta kai raha-asiat ovat vähän niin kuin se oma yksityisalue, joka ei kuulu blogiin. Vaikkakin tätäkin mielestäni ajatellaan hieman liian mustavalkosiesti; totta kai rajaus tulee tehdä, mitä blogiinsa laittaa, mutta toivottavasti ymmärtää myös sen, ettei ihan oikeasti kaikilla ole mahdollisuuksia kaikkeen sekä myös se että kun avaat elämääsi tarpeeksi pitkälle ihmisiä ei kiinnosta enää mistä ostat vaan miten. Kaikilla ei todellakaan ole ollut mahdollisuuksia työskennellä nuoresta asti, syitä on oikeasti monia, eivätkä ihmiset ole yksinkertaisesti vain laiskoja tai typeriä etteivät vain säästä. Mutta edelleen, on väärin, että sitä asiaa pitää kärttää sinulta, ylipäätään keneltäkään.

    VastaaPoista