sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Tokyo: First days☆

Ostosten ja asukuvien välissä sitten ihan itse reissuakin. Tämäkin tulee sitten useammassa osassa, ettei syntyisi kamalia kuvaoksennuspostauksia. Pyrin etenemään kronologisessa järjestyksessä mutta minkäs tekee kun pää on pahvia, tätäkin tehdessä joutui kuvien kanssa säätämään kun iso osa kuvista unohtui, tai tuli väärään kohtaan. Yritän myös tehdä mahd. informatiivista tekstiä, koska moni siellä on osoittanut toiveensa päästä käymään joskus Japaniin. Jaankin siis käytännön vinkkejä, jotka omalla reissulla osoittautui käteviksi!
Hotellimme sijaitsi aika lähellä Akihabaraa, jossain bisneskaupunginosassa. En kyllä vieläkään muista tarkalleen kaupunginosaa, mutta Akihabaraan oli aivan kävelymatka, noin kilometri. Hotellimme nimi oli Horidome Villa, ja oltiinkin jännitetty että minkälainen luukku sieltä tulee, sillä tiedettiin ettei isosta mestasta ole kyse, ja "semi doube bed", varsinkin japanilaisten mittakaavalla, vähän pelotti kun sellainen kerrottiin huoneessa olevan. Ei tahdottu maksaa hotellihuoneesta hunajaa, ja uudenvuodenviikolla hotellien hinnat olivat tuhannen euron kieppeillä viikolta, ellei ylikin. Meidän huone kustansi 400€/viikko, joka tavallaan lisäsi myös sitä pelkoa siitä millainen koppi sieltä sitten tulee. Hinta-laatusuhde oli mahtava, sänkyyn mahtui mainiosti ja oma vessa/kylppärikin oli, sekä minijääkaappi että televisio. Henkilökunta oli todella sympaattista ja englanninkielitaitoista. Että jos tiemme vie Tokioon vielä toisenkin kerran (mitä toivon kovasti), niin majoitumme kyseiseen hotelliin jos vain tilanne sen sallii!
Lentommehan tuli yötä vasten Tokioon.Lähdimme Suomen aikaa viideltä iltapäivällä, ja napsahdimme Tokioon kello kahdeksan aamulla. Lennettiin menomatka bisnesluokassa, että olisimme saaneet nukuttua paremmin. No unet jäivät haaveeksi, sillä bisnesluokassakin oli perhe kahden sylivauvan kanssa, ja lapset päättivät sitten huutaa yhtä huutoa koko kymmenen tuntia (liioittelematta). Vähän pöhnäisenä sitä kuitenkin sitten lähdettiin, heitettiin laukut hotellille ja päätettiin tsekkailla lähialueet. Tokion päärautatieasema, joka osoittautui yllättävän pieneksi verrattuna Shinjukuun ja Shibuyaan, oli parin kilometrin päässä, ja kävimme katselemassa muutamia kauppoja siellä sekä syömässä ensimmäiset ateriamme Japanissa!

Lähdettiin seuraavana päivänä sitten pidemälle, eli Shibuyaan, jonne kaikista eniten halusinkin. Koska ollaan kumpikin pihejä ja uteliaita, päätettiin että kävellään Shibuyaan se 11 kilometriä, sen sijaan että maksaisimme Pasmot tai Suicat (paikalliset matkakortit) itsellemme. Kävelymatka oli todella mielenkiintoinen ja nähtiin paljon maisemia joita muuten ei olisi nähty, mutta seuraavana päivänä jalat tiesivät että jotain on tehty, sillä jomotti aika hurjasti (eihän minulla mitkään lenkkikengät tietenkään mukana olleet). Ja katsokaa nyt maisemia! Uudenvuodenaatto, ja vieläpä Tokiossa, eikä missään näy ketään. Ja näin autiota se olikin aina neljänteen päivään saakka, jolloin kadut täyttyivät meidän hotellillakin päin pukumiehistä ja -naisista.
Kun sitten vihdoin saavuimme Shibuyaan, suunnattiin syömään ennen shoppailua. 
Poikaystäväni oli tehnyt ravintoloiden suhteen enemmän taustatutkimusta kuin minä, ja hän oli kuullut Uobeista, sushiravintolasta joka on halpa ja erikoinen verrattuna Suomen ravintoloihin. Paikassa tilattiin haluamansa ruoat ja juomat näytöltä, ja kun evästeet ovat valmiina, sujahti ne "raiteita" pitkin nenäneteen. Lautanen napataan "aluksesta", ja painetaan nappia niin alus lähti takaisin keittiöön. Kätevää, ei tarvinnut sosialisoida kenenkään kanssa jos halusi ruokaa! Menut oli vielä onneksi myös englanniksi, ettei ihan kuvien ja minun kanjitaidottomuuteni varassa täytynyt mennä. Ruoka tosiaan oli herkullista, ja alle kympillä sai itsensä syötyä täyteen. Sushit maksoivat n. 108 jeniä (vajaa euro), vesi oli ilmaista ja muut juomat edukkaita. Suosittelen käymään, ravintolasta löytyy hyvin tietoa googlaamalla, sillä ulkomaalaisia siellä käy suhteellisen paljon, mutta turistisuudesta huolimatta myös paikalliset jonottivat Uobeihin ahkerasti, joka mielestäni kertoo paikan oikeasti olevan hyvä. Ravintola oli todella lähellä Shibuya109-kauppakeskusta! 
Sekä Segan pelihallia, jossa käytiin sitten ottamassa ekat purikurat, jotka ei nyt ihan niin mainiosti onnistuneet, kun ei osattu laitetta käyttää (en ole koskaan ottanut purikuraa, vaihtoreissullani siis kerran mutten tehnyt mitään kun isäntäperhe hoiti kaiken :'D). Ei katsottu kameraa ja poikaystäväni laite meikkasi kaksin verroin sievemmäksi kuin itseni. Hauskaa oli ja purikurat on parhaita mahdollisia muistoja mitä reissuilta voi saada. 
Shibuyasta otettiin suunta kohti hotellia, kun kello alkoi olemaan paljon sekä jalkoja väsytti. Oli tarkoitus myös ehtiä markettiin ennen sen kiinnimenoa, sillä uudenvuodenaattona myös Tokiossa liikkeitä meni kiinni aikaisemmin. 
Eikö olekin söpöjä tölkkejä!! *w* Ostettiin noista kolmea jälkimmäistä, joista tuo umeshu-skumppa ei iskenyt, sillä se maistui aivan joulutorttujen luumumarmeladilta (umeshu on japanilaista luumuviiniä), mutta sitten taas granaattiomenaskumppa oli aivan ihanaa! 
Koska ei viitsitty laskea sen varaan että ravintoloihin mahtuu, ostettiin omat snäkit hotellille. Juustoja ja hedelmiä ja kuohuviiniä.  Poikaystäväni nappasi myös salamipötköjä itselleen. Eli tällaisilla glamoureväillä sitä siirryttiin uuteenvuoteen! 
Mentiin sitten kuitenkin syömisen ja tissuttelun jälkeen Tokyo Towerille, missä interwebsin sekä hotellin henkilökunnan mukaan olisi pitänyt olla ilotulitus. Siellä sitten nökötettiin puoliltaöin muutaman tuhannen turistin, paikallisen ja satojen taksien keskellä, katsomassa kun tapahtui ei mitään. En sitten tiedä vieläkään mikä oli, oliko terroriuhka sulkenut pois ilotulitteet, oliko jotkut jutut hajonneet vai mikä oli tullut, mutta ilotulitteita ei kuulunut, mutta mainiosti se vuosi vaihtui ilman niitäkin; Pikkusiskoni laittoivat whatsapin kautta videota kotoa Vesannolta, kuinka vuodenvaihde siellä sitten seitsemän tunnin jälkeen sujui. Oli kyllä ihana ja ikimuistoinen uusivuosi!

P.s. Pahoitteluni siitä että kuvat ovat nyt vähän mitensattuu. Blogger nyt säätää jotain omiaan ja varmaan minäkin, mutta olen kiukkuun asti säädellyt rivivälejä ja fontteja ja tasannut tekstiä ja kuvia ja poistanut muotoilua ja lisännyt sen taas... Toivottavasti kuitenkin teksti on lukukelpoista, eikä eritasolla olevat kuvat hirmuisesti haittaa.

18 kommenttia:

  1. Tosi mielenkiintoinen postaus, odotan innolla seuraavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kuulla että postaukselle on odottajia! :) Seuraavan postauksen kuvia olen jo valkkailemassa ^_^

      Poista
  2. Voi että nuo pakkaukset ovat tuolla niin söpöjä verrattuna suomeen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No äläpä!! Aivan ihania ja kutsuu ostamaan itsnesä ;D

      Poista
  3. Mun mielestä postaus näytti ihan siistiltä ja kuvatkin olivat nätisti. Blogger kyllä välillä aiheuttaa harmaita hiuksia noiden asettelujen kanssa. En vielä monen vuoden jälkeenkään ole oppinut kaikkia jippoja.

    Mutta niin, mukava postaus. Tuli vain aivan kamala Japani-ikävä tätä lukiessa. Edellisestä reissusta on aivan liian pitkä aika. Haluaisin jo takaisin, mutta pitäisi varmaan ensin saada houkuteltua matkaseuraa jostain. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo blogger aiheuttaa päänvaivaa kyl >-> Kiva jos kuitenkin kuvat olivat selkeästi, ei tää postaus tabletin näytöltä itellä ainakaan näyttänyt niin pahalta kun sitten pöytäkoneen isolta näytöltä.

      Yksin matkaamisessa on puolensa, mut ymmärrän kyllä että matkaseuraa kaipaa. Siitä vaan kavereita/perhettä mukaan houkuttelemaan!! :)

      Poista
  4. Oon tässä nyt pari viikkoo ikävöinyt takaisin Japaniin ja voin sanoo ettei tää postaus helpottanut asiaa! XD Siitä huolimatta musta on aina niin kiva lukee näitä sun matkakertomuksia. Odotan jo innolla seuraavaa osaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mulleki iski jo nyt haikumieli kun tiiän etten tuu moooneen vuoteen taas päsäemään japaniin>_> kiva et tykkäät lukee näit, toivottavasti sunkin tie käy kohta kohti japania! :)

      Poista
  5. Varmasti oli upea reissu <3 Ihania kuvia!

    VastaaPoista
  6. Niin ihania kuvia! Noista välittyy oikein japanimainen tunnelma... mä niin haluan tuonne joku päivä ja mahdollisimman pian, kiitos :D Näin itse asiassa viime yönä unta että lähdin Kiinaan yksin ilman mitään suunnitelmia ja olin ihan paniikissa... toivottavasti ei käy noin oikeassa elämässä, hahah!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha no toivotaan joo ettei noin käy irl XD kauheaa! Kiina ois kyl kans cool kohde, mutta kulttuurierot kiinan ja japanin välillä nyt on aika suuret :/ hei ihana kuulla et tunnelma välittyy sinnekin <3

      Poista
  7. Hyvältä näytti ainakin kännykällä lukiessa! Reissu näytti mahtavalta. Ihania kuvia ja oikee selanen kesä/kevät äkkiä fiilis tuli. Seuraavaa osaa innolla odottaen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ihan keväistä siel oli, ei tosiaankaan tuntunut vuodenvaihteelta :D seuraavat osat onkin tulossa ihan asap! ^_^

      Poista
  8. Kiitos kun kirjoittelit tämän! :) Oli hurjan mielenkiintoista lueskella teidän reissusta ♥

    ♥ Sini | myblog-bysini.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! Ihana juttu, kivaa kuulla et tykkäsit! Mä yritän pitää nää postaukset mahd. informatiivisina! :)

      Poista
  9. Todella kiva postaus! :) Mielenkiintosta lukea teidän matkasta, matkapostaukset on mun lemppareita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkään lukea muilta matkapostquksia :) oon iloinen et tykkäät lukea meidän matkasta, ihana juttu että tosiaan tuleviakin postauksia tietää ihmisten lukevan :)

      Poista