Uudenvuodenpäivän ohjelma oli meillä vähän auki. Tarkoitus oli lähteä Purolandiin, mutta suunnitelmat kusi, kuten ne nyt yleensä tekeekin meillä :D No ei vais, ei se haitannut oikeastaan yhtään että Puroland jäi välistä. Seikkailtiin sitten senkin edestä. Ei oikein oltu päästy perille, miten liikkeet ovat auki uudenvuodenaluspäivät, ja onko niitä fukubukuroita jaossa ensimmäinen, toinen vai kolmaspäivä ja missä päin Tokiota. Onneksi fukubukurot eivät olleet minulle kuitenkaan mikään elämän ja kuoleman kysymys, vaan ensimmäinen päivä oli tarkoituskin sitten ottaa rennosti, ympäriinsä kuljaillen.
Ensimmäinen, ainoa ja viimeinen asukuva matkalta. Oikeasti, ulkona oli lämmin ja neuleella pärjäsi mainiosti! Lisäksi tiedossa oli taas kävelyä, sillä mentiin aluksi kurkistamaan olisiko Shibuyassa mitään. No ei ollut, joten siitä suunta oli kohti Shinjukua, jossa kävimme myös katsomassa mikä on meininki ja onko mitkään paikat auki. Haluttiin ihan oikeasti säästää, ja käveltiin Shibuyasta Shinjukuunkin, nähtiin taas maisemoisia ja matkahan ei sinällään ollut edes pitkä, muutamia kilometrejä.
Eipä siellä Shinjukussakaan hirveämmin ollut mitkään mestat avoinna. Sanrion liike sekä sadanjeninkauppoja, perus peliluolia unohtamatta. Kierrettiin aika monta kertaa hoodsit ympäri, kun yritettiin löytää MA*RSin liike, ja netti ei toiminut kännyköissä ja googla maps oli totta kai antanut väärän osoitteen (ja ei ollut muuten eka kerta koko reissulla, kuljettiin viisi kilometriä suuntaansa kun etsittiin Milky Way- kahvilaa, kun google maps neuvoi meidät jonnekin ihan arseeseen, lähiöalueelle. Todellisuudessa olimme kävelleet sen ohi useampan otteeseen ihan aseman lähellä Ikebukurossa).
Valkoista pepsiä! Sadanjenin kaupasta tätä hirvitystä oli pakko ostaa, ihan vain siksi että se näytti niin härskiltä. Maku oli ihan kuin joululimsassa, ja sitähän se varmaan oli olevinaankin. Täytin itseni siis hyvin kemikaaleilla tälle tulevalle vuodelle kun join tuon litkun :'D Mutta kaikkeahan täytyy kokeilla, eikös se niin mennyt?
MA*RSin liike, joka löytyi piiitkän etsinnän tuloksena, oli kuin olikin kiinni. Näin olin uumoillut mutta elättelin toivoa loppuun asti. Ainakin sitten tiedettiin missä kyseinen liike sijaitsee, kun seuraavana päivänä sinne menimme.
Otettiin sitten suunta kohti syöminkejä ja pelaamisia. Ensin tosiaan kävimme pelihallissa, jossa törmäsin tähän erittäin tärkeällä pehmokrääsällä täytettyyn ufo catcheriin. Olisin halunnut tun vaaleanpunaisen pikkuhamsterin tuossa nurkalla, mutta rip 600 jeniä ja mitään en voittanut.
Maistettiin nyt sitten takoyakia, ja oli hyvää!! Viimereissulta varmaan eniten jäi kaihertamaan takoyakin maistamattomuus, ja se tuli nyt korjattua. Suosittelen kaikille ja harmittelen tässä kun itsellä ei takoyakipannua ole. Takoyaki on siis mustekalapallero, joissa on sipulia ja sovelluksesta riippuen muutakin härpäkerrä seassa.
Nyt täytyy myöntää että tässä välissä iskee blackout mitä sitä tuli tehtyä. Me suunnattiin junaan kohti Purolandia, mutta etsiessämme tätä Keio-lineä ja oikeaa pysäkkiä, tajusimme ettemme ehdi paikanpäälle ennen kuin koko mesta menee kiinni. No eikun seuraavalta pysäkiltä vaan takaisin junaan ja saimmepahan nauttia (kärsiä) kolmen euron pyörähdyksestä. Sitä en nyt ihan oikeasti muista mentiinkö vain hotellille jumittamaan vai kävimmekö jossain, sillä seuraavat kuvat ovat illalta, kun menimmekin (taas) syömään.
Ilmeeni on tässä luokkaa I have time of my life :D
No ei oli minulla hauskaa! Kourassani siis kolmen euron viskikola, ja odoteltiin meidän mega-annoksia, jotka tilattiin halvan hinnan tähden! Kyllä sitä ähkyssä lähdettiinkin takaisin hotellia kohti.
Kuvaa annoksesta! Vältin todella hyvin koko matkan ajan lihansyönnin. Olin asennoitunut siten, että saatan joutua lihan kanssa tekemisiin, sillä en jaksa ja kehtaa alkaa vääntämään että olen kasvissyöjä, kun kuitenkin kielimuuri on olemassa, vaikka puhua osaankin jonkun verran. Tämä oli nimittäin ainoa kerta kun lihaa söin, ja lihan määrä oli niin naurettavan pieni ettei sitä ehkä karma laske miksikään. Noissa dumblingseissa oli jauhelihaa ihan hitusen sisällä, vaikka annos olikin "ebi-chili" (=chilikatkarapu). Kalaa ja mereneläviä sekä riistaa minä syön muutenkin, tehotuotettu liha on se no no minulla. As I said tähän ei kuoltu ja annos oli supermaukas! Ja halpa, koko komeus maksoi yhdeksisen euroa. Lisäksi pointsit japanilaiselle jonotuskulttuurille, mikä suomalaisista ravintoloista puuttuu. Raflojen edessä oli tuolijonot, joihin istuttiin ja kun pöytä vapautui päästiin järjestyksessä sisään. Täällä jos ravintola on täynnä niin sitten se on, kärkkyminen olisi jotenkin kiusallista ja harvoissa paikoissa on edes tilaa ja mahdollisuutta jonottelulle.
Sellainen oli ensimmäinen päivä vuodesta 2016! Herättikö postaus tuntemuksia, kysymyksia? Mielelläni neuvon parhaani mukaan, jos on jotain kysyttävää Tokiosta tai matkustelusta ylipäätänsä!
Miksi tagasit instakuvaasi #canadagoose kun takkisi ei merkiltä edes ole? Toisekseen, miksi idolisoit firmaa joka nylkee untuvan ja turkin eläviltä eläimiltä? Olisi kiva jos vastaisit näihin kysymyksiin rehellisesti, en halua haastaa riitaa, toivottavasti et sinäkään. Ihmettelen vain kaksinaismoralismiasi ja sitä kuvaa jonka tuot itsestäsi esille hyväntekijänä, eläinten puolestapuhujana ja vegaanina, vaikka aika moni tekemäsi asia on ristiriitaa puheiden ja tekojen välillä. Olet aikaisemmin jättänyt vastaamatta muihin samantyylisiin kommentteihin(olen eri ano), mutta haluan vielä painottaa että en halua haastaa riitaa.
VastaaPoistaKoska takki on sitä tyyliä mitä ne on. En minä mitään idealisoi, jos pidtän yhden pikku häshtägin :'D ja miks mun pitäisi vastata selkeisiin riidanhaastokommentteihin, kun niistä ei ikinä mitään tule. Jos kommentti on luokkaa "oot kaksinaamainen tosi nolo naurettava käytä vaan Victorias Secrettiä toivottavasti sut otetaan joskus koe-eläimeksi et oo eettinen haista paska", niin mit ä siihen enää sanomaan. Ja mä olen yhä väsynyt siihen että olen kaksinaismoralistinen. En mä enää mitenkään mainosta olevani supereettinen, mulle riittää että tiedän olevani eettinen enemmän kuin keskivertoihminen. En edes väitä olevani mikään yleinen hyväntekijä. Painotat ettet halua haastaa riitaa mutta lievästi negatiivinen sävy tässä kommentissa. Et itsekään vastaisi kommentteihin joissa sua syyllistetään. Lisäksi sanon vielä sen että en viitsi vastata kommentteihin jotka tiedän että ovat vain provoamista varten.
Poista*olen väsynyt siihen että mulle jankataan että olen muka kaksinaismoralistinen
PoistaEi tää kännykällä pitkien viestien kirjoittaminen oo mun juttu
Saga ei ole koskaan väittänyt olevansa vegaani.
PoistaAno2: No niinpä! Olen sanonut että vegaaniksi vois ryhtyä, mutta ole VEGETARISTI, ja nyt voi sitten taas kiihkoilijat hyppiä seinille sillä vastustan tehotuotantoa, syön kyllä kalaa ja riistaa. Eli joo en varmaan saa "mainostaa" itseäni nyt enää kasvissyöjänäkään.
PoistaOlen nyt koneella kännykän sijaan niin pitempi vastaaminen sujuu.
"Ihmettelen vain kaksinaismoralismiasi ja sitä kuvaa jonka tuot itsestäsi esille hyväntekijänä, eläinten puolestapuhujana ja vegaanina, vaikka aika moni tekemäsi asia on ristiriitaa puheiden ja tekojen välillä." Mua kiinnostaisi tietää missä kohtaa mä tuon itseäni niin kovin esille juuri vegaanina, yleisenä hyväntekijänä jne jne. Aihe nousee esille vain, kun kommenttiboksissa joku alkaa ranttaamaan siitä että mitenkä meidän olkkarissa taustalla näkyvä pölyhuiska on tehty samalla tehtaalla missä turkiksia väännetään. Mä yhä koen olevani eettinen ihminen, mä olen joskus ollut vielä enemmän mutta yhä edelleen mulla on omat linjaukseni; Esim. tehotuotetun lihan syönti tuntuu väärältä, piste. Mitä eläinkokeisiin tulee, vältän niitä. Anonyymit unohtaa kokonaan sen, että mitä rasvoihin, shampooseen, saippuoihin, tiskiaineeseen yms tulee, ne on täysin eläinkokeetonta. Voin ottaa kuvaa jos haluatte. Sitten se helvetti repeää siitä että ostan Victorias Secretin tuoksuja sekä YSLn huulipunaa. Lisäksi mua huvittaa että anonyymejä tuntuu kiinnostavan vaan silloin kun ostan jotain tyyristä. Se että shoppasin japanissa varmasti vielä epäeettisempiä asioita kuin yksikään Michael Korsin laukku, ei kiinnostanut ketään. _KETÄÄN_. Eli ihan oikeasti, nyppiikö teitä se että en ole hamppuvaatteisiin sonnustautunut hippi joka käy suihkussakin kerran vuoteen koska vettä on säästettävä, vai se etä ostelen sillointällöin asioita jotka maksaa? Ja juuri mitä ano2 sanoi, tuskin mitkään animalian jäsenet siellä minua edes kritisoi, kun sanasto ei ole hallussa.
Something else?
kiva postaus ja oot tosi nätti noissa kuvissa ♥! Ja nam mitä ruokia :33
VastaaPoistaVoi että, kiitos ^_^ <3 Vähän se laittautuminen sitten kuitenkin jäi.. :D Joo kuule, ihan ruoan takiakin kannattaa ottaa suunta kohti Japania! :D
PoistaTää oli kiva postaus, ootan innolla et koska itekki pääsis japanissa käymään. :3 osaatko muuten lukee tota japsisykerö (xD) kirjotusta? :D Ite en ymmärrä siitä ainakaan vielä mitään.. :D
VastaaPoistaHaha, joo osaan lukea, kanjit (ne monimutkaisemmat) on vähän tuntemattomia, mutta hiraganat ja katakanat sujuu (tavukirjoitus). Hiraganat ja katakanat on tosi helppo opetella, kannattaa perehtyä, niin sitten saakin jo todella paljon selvää japaninkielestä :)
PoistaJa suosittelen just Tokiota ehdottomasti, käymisen arvoinen paikka kenelle tahansa! :)
Nii muistelinki et noille monimutkasille oli joku nimi :'D Katakanaa oon ihan vähä opetellu ja nyt tosiaan lähen opiskeleen hiraganaa ja katakanaa ensviikolla, jännittää vaa et meneeköhän alussa sekasin noiden kanssa ku yrittää opiskella yhtäaikaa molempia. :D
PoistaEn mä mennyt ainakaan! Hei tsemppiä opiskeluihin! Multa voi aina kysyä apua jos siltä tuntuu :) Tosiaan katakanat ja hiraganat oppii helposti, katakanat tosin vaipuu aika nopeesti unholaan kun niitä ei niin paljoa nää :'D Kanjit on luku erikseen, ne tuottaa vaikeuksia mulle ainakin!
PoistaNäistä sun japanipostauksista on tullut itsellekkin hinku joskus päästä sinne! :) Mulla on aina ollut sellainen pieni ajatus päässä kiertää monet maat, mutta Japanin olen jättänyt aika sinne listan häntäpäille monien muiden Aasian 'teollisten' kaupunkien/maiden kanssa... Mulla opinnoissa on ollut tiettyjä kursseja liittyen aasialaisten ostotottumuksiin ja tuotantoon, joka tähän mielikuvaan on vaikuttanut. Kiitos siis, että näillä postauksillasi muutat ainakin tämän tytön päätä ♥
VastaaPoistaJa pitkän viestin päätteeksi vielä; tosi ihanan kuuloinen uusivuosi teillä ♥ Ja niin kaunis asu sulla! :)
Hii ihanaa että oon tartuttanu vähän tätä matkakuumetta! :) Ehdottomasti kannattaa mennä, itse menin ihan materiankiilto silmissä sinne, mutta opin nyt että tekemistä riittää ihan shoppailun ulkopuolellakin (vaikka sitäkin kannattaa siellä harrastaa koska valikoimat on niin uniikkeja <3 ). Onhan se aika epäekologista meininkiä siellä :/ Syitä miksen ikinä japanissa asua haluaisi.
PoistaJa voi että, kiitos kiitos <3 ^_^
Tartutit japaninmatkakuumeen kyllä minuunkin! :D Ihania kuvia!
VastaaPoistaAww voi kiitos! :D Haha teen finnairille hyvät tienestit kun kaikki haluaa lähtee nyt Japaniin. Kannattaa ehdottomasti, on varmasti ikimuistoinen kokemus <3
PoistaNiin herkullisen näköisiä ruokia kyllä... ja supersöpöjä noi lelut :-) Tuli nyt kyllä nälkä ihan :-D
VastaaPoistaHaha no eikö, eikö japsiruoka ookki houkuttavaa? :DD Mä ainakin oon ihan heikkona, ois ihanaa jos pystyis valmistamaan noita herkkuja kotonakin :)
PoistaToi on kiinalaista toi alempi....
PoistaNo duh tiedetään? :DDD Takoyaki on ihan täysin japanilaista kylläkin.
PoistaNo ei kyllä tullut noista sun aiemmista kommenteista tai postauksesta ilmi :'D taidat nyt vaan yrittää paikata
PoistaKuinka niin? :D Se et kuvas on takoyakia ja ebifuraita ja alla yksi kinkkiruoka, niin sä tulet tänne taivastelemaan mun tyhmyyttä ja WHAT THE HELL vaikka luulisinkin japanilaiseksi ruoaksi niin ota se hiekka pois ja keksi parempaa tekemistä kuin päteminen. Minua ei oikeastaan edes kiinnosta.
Poistano nyt meni tunteisiin :D laita se sensuuri päälle jos pää ei kestä. ihan hirveetä katottavaa toi sun vastailu
Poistaminkälaista vastausta sit odotat? Onneks sun viestit on niin henkevää luettavaa :)
PoistaSusta kyllä paistaa lapsellisuus läpi, toivottavasti lukijatkin huomaavat sen. Jos ahteria ei nuolla niin et edes yritä vastata kohteliaasti. Surullista :/
PoistaKivan näköstä Tokiossa! :) Ihana toi sun asu <3
VastaaPoistaVoi kiitos <3 tokios oli kyl parasta!!
PoistaReissu kuulosti mahtavalta!
VastaaPoistaIhana tuo tapa että järjestyksessä mennään pöytiin. Nuo kourakoneet on mulle pakkomielle. Aina jos sellaisen näkee on pakko kokeilla.
Kourakoneet oli hauskoja! Vaikka kauan saikin yrittää että mitään sai :'D
PoistaAlkoi tekemään mieli takoyakia nam :'D Ja hyvännäköistä myös toi kiinalainen ruoka.
VastaaPoistaTakoyaki oli herkkua <3 kyl toi kiinalainen safka oli tosi maistuvaa!!
PoistaKiva listaus, tulee ihan oma reissu mieleen, ainakin pikkasen!
VastaaPoistaOijoi hei ihana kuulla et tykkäsit ^_^
Poista