torstai 21. tammikuuta 2016

Tallink Silja bloggers day☆

Vähän erilaisempaa yhteistyöpostausta tiedossa, mutta voin kyllä sanoa että oli todella hauska päivä! Sain siis kutsun sähköpostiini, haluaisinko tulla mukaan Tallink Siljan bloggaaja- ja vloggaajapäivään. Ahkerina risteilyiden kuluttajina totta kai haluttiin, mentiin tsekkaamaan mitä oli tiedossa. Kutsu jätti päivän ohjelman aika avoimeksi, ainoa mitä tiedettiin oli se että laiva oli Silja Serenade.  Jännitti siis hiukan mitä on luvassa! 


Ovilla saatiin sitten "suunnistuskortit" sekä vip-lippu. Laiva siis seisoi satamassa koko tapahtuman ajan, ja meillä oli tarkoituksena käydä tsekkaamassa kartalle merkityt pisteet, missä esiteltiin laivan uutuuksia. 

Koska tie sydämeen käy vatsan kautta, mentiinkin siis ihan heti ensimmäisenä kurkkimaan syömingit. Tarjolla oli Fast Lane-ravintolassa hampurilaisia ja hodareita, ynnä muuta pikaruokaa jota he tarjoavat. Miinusta siitä että vegeruokia ei ollut mitään muuta kuin falafelit. Kaipa he olisivat tehneet jos olisi pyytänyt, mutten kehdannut alkaa ilmaisesta kitisemään ja olin ilman. Kuvassa siis poikaystäväni annos. Täytyy sanoa että varsinkin hampparit näyttivät megaherkullisilta! Kun ruokalistaa poistuessa vilkaisin, niin kasvishamppareita, falafeleja ja kalavaihtoehtojakin löytyy, mutta harmikseni niitä ei maistiaisiin päätynyt kuin vain falafelit. 
Toisena kohteena kartalla oli Desigualin myymälä. Laivan Desigualin liikkeessä oli alet käynnissä, mutta koska itse merkki ei oikein ole minunnäköiseni, saatika kenenkään tuttavanikaan, keskityin tuotteiden kuvaamisen sijaan ottamaan teinipeilejä. Koska duh, omakuva paraskuva. 

Kolmas kohde suunnistuksessa oli kahvila Coffee & Co. En olekaan ikinä käynyt laivalla kahvilla, ja voi että kaikki ne herkut näyttivät niin suussasulavilta! Huomatkaa myös alarivi, johon oli laitettu vegaanista raakaruokaa! Iso plussa siitä, vaikka pikaruokalan kasvisvaihtoehdot maistiaispöydässä olivatkin vähäiset. Saatiin pienen esittelyn lisäksi jälkkäri, nimittäin suklaakonvehteja. Lempparini oli tuo punainen, jossa maistui marjat ja suklaa!



Ruokalinjalta on hyvä siirtyä juominkeihin. Mentiin ylhäällä sijaitsevaan New York Club and Lounge- baariin. Saatiin drinkit sekä esittelyä tulevista risteilyistä. Voi että, me varasimme ennen Japaninmatkaamme liput Robin-risteilylle, mutta sössittiin sitten niinkin että varattiin matka väärälle laivalle. Nyt näyttää siltä että Robsukka jää näkemättä, ja kuunnellessani esittelyä Robinin laivakeikasta alkoi taas harmittamaan. No, varailenpas tässä lippuja ihan mantereella järkättäviin keikkoihin. Kannattaa perehtyä artistiristeilyihin, Robin nähdään laivalla 6.6.!


Sitten olikin hyttiosion vuoro! Käytiin tutustumassa Deluxe-luokan hyttiin sekä muumiteemaiseen perhehyttiin! Deluxe-hytissä ollaankin oltu, perhehyttiä ei olla sentäs tarvittu vielä :D Muumiteemainen hytti oli kyllä hurjan söpö, ja hytissä olikin tarjolla odottamassa Muumi-skumppaa (sitä lastenversiota, alkoholitonta siis). Kuviä tästä hytistä olinkin nähnyt, mutta näin ekaa kertaa ihan livenä tuli kurkattua miltä huoneet näyttävät.

Kävimme myös Silja Landissa, mutta kuvasaldoa ei omaan blogiini sieltä tule, poikaystäväni kirjoittelee laivasta kattavammin ja kuvien kera. En kuitenkaan ole perhebloggaaja ja luulen että lukijakuntanikaan ei välttämättä esittelyä leikkipaikasta kaipaa :) Oli kyllä hieno, ja jos luvan saisin niin viihtyisin siellä varmasti yksinkin ja ihan tämän ikäisenä, koska pallomeri ftw!

Lopuksi suunnistuskierros päättyi laivan uudistettuihin kokoustiloihin ja lasilliseen kuohuvaa, tietysti. Kokoustilat näyttivät todella tilavilta ja viihtyisiltä, ja kyllä kelpaisi pitää palaveria siellä. Kokonaisuudessaan koko laivakierros oli, kuten alussa mainittua, hauska ja mielenkiintoinen, vaikka risteilyinto onkin ihan poikaystävältäni perittyä ja laivat itsessään ei kiinnostusta herätä. Plussaa myös siitä että jokainen bloggaaja sai liikkua omaan tahtiinsa, vaikka esimerkiksi Fast Lanella olikin hiukan ruuhkaa kun kaikki bloggaajat halusivat ottaa ne kuuluisat ruokakuvat. Sen jälkeen porukka hajaantuikin aika hyvin. Nyt kaikki vaan varaamaan risteilyä, mekin tehtiin se jo, taas, haha! Toivottavasti teistäkin on yhtä hauskaa lukea näitä erilaisempia yhteistyöpostauksia kuin minusta on näitä toteuttaa. Mukavaa vaihteluakin postausten aiheisiin! Toivottavasti vastaavanlaisia bloggaajatapahtuma-mahdollisuuksia aukeaa jatkossakin.  

20 kommenttia:

  1. Asiallinen ja hyvä postaus sekä kaunis bloggari!:)

    VastaaPoista
  2. Mie en oo koskaan käyny siljan laivoilla =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etkö? Kannattaa nyt lähteä ehdottomasti kokeilemaan, jos vain mahdollisuus aukenee! :)

      Poista
    2. Ei oon aina ollu muulla laivalla ja täytyy kattoa ei varmaan lähiaikana kun mulla tuo vauva niin pieni vielä

      Poista
    3. Niin pienen vauvan kaa reissaaminen on vähän :( Mut oli tuolla sitten jo vähän isommille lapsosille (ihan jo parivuotiaille) tekemistä! :)

      Poista
  3. Oi nyt houkuttais kyllä päästä laivalle! Niin kivoja kuvia, joista tulee muistoja omilta reissuilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo suosittelen kyl lähteen jos vaan mahis on siihen! Mä tykkään kun laivalla saa vaan rentoutua ja olla <3

      Poista
  4. Oon kolme kertaa käynyt risteilyllä, mun mielestä ne on niin tylsiä :D Olihan se buffetti ihan kiva mutta en kyllä menis uudelleen. Mut kiva jos tykkäätte, onhan se aika rentouttavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha no riippuu mitä tekee, ei siel laivalla tyylii Hki-Tallinna ole juurikaa kummempaa tekemistä, mut sitten avataan skumppapullo (Y) Ruotsinlaivoilla on kivaa kun voi vaan maata hytissä, seki riittää jo mulle :)

      Poista
  5. Kivoja kuvia, toi sun mekko on kyllä ihana! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kaunis <3 <3 Toi mekko on kyl rakkautta <3

      Poista
  6. Voi että miten kiva juttu!♥ Kivoja kuvia :)

    VastaaPoista
  7. Toi neule on vaan niin ihana *.* ja nyt alko jänskättää tuleva risteily.. Yikes.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suotta jänskätät, siit tulee kivaa <3 Aivan varmasti ^_^ Ja toi neuleki on kyl tosi kätevä, käy moneen eri asuun :)

      Poista
  8. Voi vitsit ois kyllä ollu mahtavaa itekkin päästä tuonne! :) Kivoja kuvia <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyl suosittelen jokabloggaajalle, oli tosi kiva kokemus! Ja voi kiitos <3

      Poista
  9. Lisäsin tuon vaihtoehdon mieheni mahdolliseen synttäriyllätykseen kun kävin tämän postauksen jälkeen katsomassa lisää kuvia. Varmasti tulee toteutumaan jos saan töitä kevään aikana. Mieheni on aina vihjaillut minulle Tukholmasta ja itseäkin poltellut siitä asti kun käytiin vanhempieni kanssa vikingin laivalla pyörähtävän satamassa mut ei koskaan noustu maihin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei wau, ihana kuulla että tää postaus inspiroi!! Toivottavasti lahjaristeily tukholmaan onnistuu ja kumpikin nautitte reissusta! Tukholmassa on kyl paljon kaikkea kivaa, että suosittelen kyllä! :) <3

      Poista