perjantai 15. tammikuuta 2016

Talviasukuvaus vaatii soveltamista☆

Oli kyllä säätöä saada kunnollisia asukuvia aikaiseksi. Tapasin sunnuntaina Myrreä, ja sovittiin että nyt sitten laittaudutaan piiitkästä aikaa, viimenäkemisestä on jo likemmäs kaksi kuukautta. Pääsinkin sitten testaamaan uusia hiuslisäkkeitäni, sekä ostoksiani Japanista. Mutta niin, Myrre tuli meille kolmelta, alkoi jo hämrtää ja ulkona tuli lunta vaakatasossa. Ulkokuvaus siis poissuljettu vaihtoehto, ja eipä suoraan sanottuna kiinnostanut lähteä ryntäämään johonkin kauppakeskukseen tms, jossa valaistuksesta pidetään huolta. Joten, arvon lukijat, saatte nauttia asunnostani nyt sitten toisesta kuvakulmasta, ja asukuvista, joiden tausta ei todellakaan ole huippubloggaajaluokkaa ja valaistuksesta, joka on keltaistakin keltaisempi! 
Dress: Jesus Diamante, catears: Ruby Rose, necklace: La Pafait, shoes: Datura


En kyllä tiedä missä materialismipöllyssä olin kun noita kenkiä sovitin, sillä silloin ne olivat aivan täydelliset jalassa. No niin oli vasemman jalan kenkä nytkin, mutta oikean jalan kenkä tuntui kireältä leveyssuunnassa. Oikean jalankin kenkä olisi ollut täydellinen jos pikkuvarpaan olisi leikannut pois... Onko kokemusta kenkien suurentamisesta? Olen lukenut kaikkia vesipussi sisään ja pakkaseen- tarinoita, mutta näitä kenkiä en useastakaan syystä uskalla riskillä lähteä. Voi olla että kenkä muotoutuu jalkaani sopivaksi ajan ja käytön kanssa, sillä itse kengän koossa pituussuunnassa ei ole valittamista, ja vasemman jalan kenkä on kuin luotu minulle. 
Joimme perinteisesti teetä, ja Myrre oli tuonut jotain pientä syömistäkin. Oli oikeasti ihanaa kun sai kiireettömästi vaan istua ja jutella kuulumisia, vaihdettiin joululahjat ja luettiin Agehoita, sekä siitä kuinka Suomen gyaruskeneä pitäisi saada taas aktiivisemmaksi. Kuvassa näkyvä läpyrä on Swimmerin fukubukurosta saatu coaster, mutta en sitten uskaltanut laittaa sitä teepannun alle, koska materiaali on tuollaista pehmeää muovia. Muutenkin aika hassu tuo coaster, sillä se on pehmeä ja sen sisällä on nestettä jossa nuo tähdet ja kimalteet liikkuvat; Se on niin kiikkerä etten varsinkaan minä tällaisena säätäjänä uskalla laittaa lasiani sen päälle. Ja kuumuudenkesto on kysymysmerkki. Noh, olipahan pöytäkoristeena sitten. 

12 kommenttia:

  1. Oi, mikä mekko! Sopii sulle tosi hyvin! ♥

    Ja toi asukuvien ottaminen on kyllä joka talvi niin tuskaista puuhaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos!! Toi mekko on kyl ihana <3 ja joo, varsinki ku meil on toi muutto/remppa käynnissä huhhuh! :'D

      Poista
  2. Nuo kengät on ihan uskomattoman upeat!<3 Tässä asukokonaisuudessa ne tosin näyttävät vähän irrallisilta, kun muu asu on niin pastellisävyinen. Vai vääristävätkö värit taas? Olisivatkohan ne ostamasi vaalenpunaiset korkkarit sopineet asuun sittenkin paremmin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vääristää vähän, kun ton mekon ruusut on ihan pinkit, ni ajattelin että niihin mätsäten saisin uudet kengät käyttöön :) mut joo, ehkä ne vpunaset ois passannu paremmin :) kiitos kaunis <3 mäkin tykkään noista kengistä kovasti, siks halusinkin ne johonki asuun! ^_^

      Poista
  3. Ihanannäköinen teehetki ja niin söpö asu! ♥
    Kenkäasiaan: mulle tuli ensimmäisenä mieleen, että ois jalka turvonnut sovittaessa, mutta jos se onkin nyt liian pieni se kenkä niin ei sulla nyt sitten ole jalka turvonnut? :D Mä sanoisin, että jos ei liikaa ahdista niin yrittäisi varmaa saada kengän muotoutumaan omaan jalkaani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo no samaa itekin aattelin, mut kaupas kengät olivat täydelliset ja nyt kun oon käyttäny niin aina toisessa jalassa sama ongelma >_< pitää vaan yrittää kuluttamalla venyttää sopivalsi!

      Voi kiitos kauniista kommentista <3

      Poista
  4. Ihana ja suloinen asu! Upeat kengät! Toivottavasti muotoutuvat sopiviksi, niitä pitää vain ahkerasti käyttää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo täytyy yrittää käyttää sen verran altiivisesti että muotoutuu jalkaan! :) kiitos kaunis!! <3

      Poista
  5. Ihana asu! Etenkin nuo kengät <3 Ihanat! Teen juomien hyvässä seurassa on parhautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo todellakin, äläs muuta sano :) ja voi että, kiitos kiitos kaunis <3 kengät on rakkautta ^_^

      Poista
  6. Wow! You both look so gorgeous! I love it when my twin does Hime, such a beautiful style. And that tea set looks so cute! x

    VastaaPoista