Tracon X on nyt takanapäin. Tätä conia oli odotettu kuin kuuta nousevaa, ja oikeasti, siitä on jo useampi vuosi kun olen itseni mihinkään coniin työntänyt. Jotenkin kun ei ole enää loleillut, on siitä suurimmasta scenestä tipahtanut pois. Gyarussa kun yhtä vahvaa conikulttuuria ei ole. Lähdettiin lauantai-iltana ajelehtimaan junalla kohti Tamperetta. Meillä ei ollut lauantaille ranneketta, mutta iltabileisiin oli Yohiota kuuntelemaan. Käytiin tsekkaamassa iltabileet, ja ne olivat paljon menevämmät kuin oletin. Koska olen aamurytminen ihminen, lähdettiin kuitenkin jo kymmenen maissa nukkustelemaan, että jaksoi laittautua aamulla.
Dress, bag: Jesus Diamante, choker: made by Terhi, accessories: La Pafait, knit: 2nd hand, shoes: from Germany
Aamulla oli todella ihana usva ulkona, kuvista tuli hyviä ja ei näitä tarvinnut muokata ollenkaan! Säästyipähän vaivalta. Laitoin päälleni siis uuden Jesus Diamanten mekon, ja kasasin asukokonaisuuden sen ympärille. Olin itse tyytyväinen asuun, mutta meikää ei vaan korkokenkien päälle ole luotu, sillä iltapäivällä jalkoja poltteli jo ihan olan takaa. Traconissa oli hurjan hauskaa, tuli nähtyä kavereita vaikka muutamat heistä harmiksi jäivätkin bongaamatta. Upeita asuja sai katsella, ja kävimme tsekkaamassa myös cosplaykilpailun. Muuten me vaan kiertelimme myyntipöytiä ja ihastelimme ihmisiä. Coneissa jotenkin on vaan niin iso yhteisöllisyyden tunnelma. Hauskaa nähdä muuten niin harmaassa suomalaisessa katukuvassa tuhansittain cosplayaajia ja muita jernuja.
Ostostelut jäivät aika laihoiksi, edellisessä postauksessa on syy miksi. Minun oli pakko kuitenkin napata taidekujalta joltain pöydältä (jonka nimeä en vaan muista) kaksi tällaista ylisöpöä avaimenperää, koska olivat vielä niin halvatkin. Nämä ajattelin laittaa pikkusiskoilleni "tuliaisiksi" tästä conista. Harmittaa kyllä, kun sisarukset asuvat siellä kaukana maalla. Tiedän että he olisivat suurina poni-, 5 nights at Freddy's- ja Minecraft-faneina viihtyneet tapahtumassa enemmän kuin hyvin!
Ooooh, toi mekko sopii sulle ihan superhyvin! Tosi kaunis asu muutenkin :3
VastaaPoistaVoi kaunis kiitos ^_^Toi mekko on aikamoinen prinsessaunelma!
PoistaRAKAS U WERE USING IT??!!! Mä luulin että vippasit sen menee ;_; Leivon sulle pannukakkuu nyt. Mutta back to business, tää asu oli tosi ihana ;_; Niin söpö ja niin täynnä kaikkee ;_; e4hkä mun lemppariasu sulta nyt tähän asti. ♥
VastaaPoistaNo en tietenkää! Sehä sopii himeen ihan täydellisesti! Ja kiitos kaunis ^w^ <3
Poistatähän asti ehkä paras himagal asu sulta. Ja kuvatkin on tosi onninstuneet. ��
VastaaPoistaAww ihana kuulla <3 Kiitos :) Ja joo kuvat on KERRANKIN ihan jees :D
Poista