tiistai 29. syyskuuta 2015

My cup of tea☆

Sivulauseen sivulauseissa on käynyt ilmi useinkin, että tykkään teestä. Kun kelaa postauksia taaksepäin, olen tehnyt hiukan vastaavanlaisen teeaiheisen postauksen. Kuitenkin siitä on jo aikaa ja varastot ovat ehtineet uusiutua kymmeneen kertaan. Ajattelin esitellä teille nyt viimeisimmät suosikkiteeni, jos tekin saisitte suurta teeinspiraatiota näihin kylmeneviin syyspäiviin. Ajatella, kohta onkin jo syyskuukin ohi. Istun nyt tässä viimeisiä rauhallisia minuutteja, kirjoitan tätä ja juon kirsikkateetä. Life is good! (Paitsi silmätulehdus. En kestä, en käsitä, kauanko tälläisenkin taudin täytyy kestää! Antibioottikuuria vedelty mutta mitään ei tapahdu ; _ ; )
Mustaa teetä minulla ei juurikaan kulu, en tiedä miksi, kun kuitenkin tykkään sen mausta. Ehkä siinäkin piheys astuu kuvioihin; Vihreästä teestä saa useita haudutuskertoja, kun taas mustasta vain yhden. Yleensä kyllä käytän mustaakin teetä niin monta kertaa kunnes se on enää vain veden näköistä, ja makuista. Tämä musta tee on kuitenkin yksi suosikkejani; The Ouncen Kolme veneessä-tee. Kolme veneessä-teessä on mustan teen lisäksi musta- ja punaherukkaa, mangoa, kaunokkia sekä vadelmaa. Ihanan makeaa ja käy melkein jälkiruoasta. 
Kauneuden kuningatar on toinen kestosuosikki The Ouncesta. Tämä on nyt taas  sitten vihreää teetä, niinkuin kaikki loput tässä postauksessa. On se hassua, että koko valtaisasta teekokoelmastani vain yksi on mustaa. Noh, tässä Kauneuden kuningattaressa toistuu oikeastaan melkein sama kaava kuin edellämainitussa Kolme veneessä-teessä. Mansikkaa, mangoa, appelsiinia, punaherukkaa ja multivitamiinia. Teelaatuina toimivat sencha ja oolong. 
Aarresaari-tee on minulle aika uusi tuttavuus, löysin sen vasta joskus loppukeväästä, kun rakastuin kookoksen makuun sekä tuoksuun. Marssin The Ounceen, ja kysyin löytyisikö heiltä jotain vihreää teetä, jossa olisi kookosta. Minulle suositeltiin Aarresaarta, jolle makua antamassa ovat kookoshiutaleet, ruiskukka sekä ruusun terälehdet. Tuoksu oli ihanan kookoksinen, ja sitähän minulle lähti. Aarresaari on vakiinnuttanut asemansa ainakin minun teekaapissani jo pysyvästi. Mites, iskeekö kookos teihin?
Tässä viimeisessä The Ouncen teessä on vähän hassumman kuuloinen makuyhdistelmä, josta useampi voisi todeta että ei kiitos. Niin minäkin ajattelin, kunnes muutin Katjan luokse kesällä, ja hän keitti tätä teetä. Rakastuin heti, ja tämäkin on aivan supermakeaa. Maku tosin on hyvin pehmeä, että liian kuumalla vedellä ja pitkällä haudutusajalla tämän saa todella helposti pilattua. Teen nimi on Verraton Soursap, ja maun siihen antaa porkkana, kehäkukka, ruiskukka ja soursap öljy. Teelehdet ovat pitkiä, ja teelaatuina Verrattomassa Soursapissa ovat vihreä sencha ja männynneula. 
The Ouncen lisäksi vakkariteekauppanani toimii Théhuone. Siellä on myös todella herkullisia teevaihtoehtoja, ja lista vaihtoehdoista on pitkä. Viimekäynnillä testasin kahta itselleni uutta sorttia, ja ensimmäisenä esittelyyn pääsee Sweet strawberry. Nimensä mukaan tässä teessä on mansikkaa, ja sen kyllä haistaa! Tuoksu on todella voimakas ja makea, ja niin on makukin. Tykkään kovasti.
 Toinen uusi tuttavuus Théhuoneesta oli tämä shampanjatee. Kuvaus teestä vaikutti semi samanlaiselta kuin se Tukholmasta ostamani tee, mutta maku oli aivan erilainen. Hyvin jännittävä, sillä tämä tee ihan oikeasti maistuu shampanjalta! Mansikan maku ei tässä kovinkaan vahvasti tule esiin ja tämä tee ei ole makea, toisin kuin Ruotsinversionsa.
Se mikä teeshoppailussa on myös mahtavaa, on teepurkit! Edellä esitellyt teet ovat säilötty erilaisiin purkkeihin. Ensimmäinen on jokin perintöpurkki vanhempieni luota, ja pienet hopeakantiset ovat ihan made by Ikea. Olen myös säilönyt isommat teesatsit vanhoihin punajuuri/hillopurkkeihin, joihin tosiaan mahtuu isommat määrät teetä. Ostin kuitenkin Hakaniemen kauppahallista suloisia kissarasioita, joissa olen myös pitänyt teetä. At the moment ne kuitenkin ovat tyhjillään, ja hitusen ihmettelenkin miksen ole säilönyt näihin nyt teetä, vaan työnsin ne noihin ikean lasipurkkeihin... No aina ei voi olla omasta järjenjuoksustansa perillä.

14 kommenttia:

  1. Onpa ihania purnukoita ja teetä! Haluaisin oppia juomaan teetä, mutta en vain maista teelaaduissa mitään eroja tai makuja, vaikka juonkin sen ilman makeutusta ja maitoa sellaisenaan. Mistäkähän tämä johtuu, kun en sokeriakaan kauheasti syö tai tupakoi, mikä heikentäisi makuaistia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm sepä ikävää ettet huomaa :( Ja tosi hassua! Juotko kaupan pussiteetä vai irtoteetä? Kun pussiteestä minäkään en huomaa mitään eroja, ainoa poikkeus pussiteessä on ne muumi-teet, joissa on neljää eri makua. Irtoteessä kyllä pitäisi olla erilaiset maut :o Sinun täytyy mennä testaamaan eri teemakuja teehuoneisiin, niin kyllä sitä silloin makuerot huomaa :) Toisissa on vahvemmat erot ja toisissa pienemmät, mutta vihreissä ja mustissa maustetuissa ne kyllä huomaa. Ja kaikki eivät vain tykkää, mutta yleensä kun testailee sinnikäästi eri sortteja niin omakin löytyy :) Minäkään en vielä muutama vuosi sitten sietänyt teetä, mutta kun vain pakotti itsensä kokeilemaan, niin teeholistihan se minustakin kuoriutui :D

      Poista
  2. Tuota Aarresaarta on pakko päästä vähintään maistamaan, kookos kuuluu nimittäin omiin lempparimakuihini. Ihana kun esittelit näitä, tuli hirvee innostus mennä shoppailemaan teetä. ;u;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teeshoppailu on parasta shoppailua! Kannattaa ihmeessä käydä ostamassa omaksi, tai jos ei ole satavarma tykkääkö niin Unssiin vaan istumaan ja maistelemaan :) Kookos on muodostunut täällä munkin lempparimauksi ;w; <3

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Eikös? ^_^ Mä olen kanssa ihan rakastunut niihin!

      Poista
  4. Mmm..tee on hyvää!! ^_^
    Ihana teepostaus! Kauneuden kuningatar on kans yks mun lemppareita ;)

    Aivan ihania nuo peltirasiat! Haluuun! *____*
    Mulla on toi vihreäreunuksinen kisurasia, mut haluun noi muutki. Oliks kalliita?

    ~ Frillycakes ~

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauneuden kuningatar on just sellanen hyvä kestosuosikki joka sopii aina ja kaikkiin tilanteisiin! Mulla oli nyt pieni tauko sen juonnissa, mutta päätin nyt vakiinnuttaa sen kans :D

      Ja ei ollut kalliita, siis suhteessa siihen paljonko ne yleensä maksaa. Taisin jonkun nelisen euroa (3,80?) maksaa per kipale :)

      Poista
  5. Täällä myös yksi teehullu! Etelän reissuilla hamstraan aina Ouncesta läjän teetä :D tuo kolme veneessä kuulostaa tosi hyvältä, pitää kyllä maistaa!

    Oletko maistanut musta-vihreitä teitä? Ne on myös hyviä, suosittelen kokeilemaan sellaista kuin metsämansikkajää, todella hyvää! Ps. Mulla on samanlainen teekuppi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolme veneessä ON hyvä!Toinen suosikki mustista teistä on Pekingin ooppera. Siihen olen kans kovasti mieltynyt. Ihanan pehmeä maku ja tuoksu <3

      Ja olen! Joku ihme fitness-tee minulla joskus The Ouncesta oli, kun sitä myytiin tarjouksessa -30%. Pitäisi testata tuota sinun suosittelemaa kanssa, kun se fitnesstee ei oikein meikään iskenyt. Aina pitää vähän laajentaa :)

      Ja onko? ^_^ Noi mukit on niin söpöt! Haluaisin vaan lisää :'D

      Poista
  6. Vastaukset
    1. I love tea too! I must buy new tea everytime when i go shopping *_*

      Poista