tiistai 8. syyskuuta 2015

Epäeettinen minä?☆

Noniin, nyt taas saatte tällaista syvällistä settiä. Jostain syystä nuo ostospostaukset kirvoittivat monien anonyymien huulille sen, kuinka epäeettinen minä olen ja suosin lapsityövoimaa ja rahoitan eläinten kärsimystä. Koska rohkenen olla asiasta eri mieltä ja olen kyllästynyt syyllistämiseen, päätän avata asiaa ihan kokonaisen oman postauksen muodossa, sillä en ole varma onko kaikki nuo eläin- ja ihmisoikeusjutut tullut samalta vai eri henkilöltä. Askissa väsäsin jonkinlaisen vastauksen, mutta en saanut sanottua kaikkea haluamaani siinä, joten tämä on ihan hyvä vaihtoehto nyt tähän tilittämiseen.

Elikä siis. Ostin Victorias Secretin hujuveden, ostin YSLn huulipunan. Minä aloitan nyt tästä kosmetiikkapuolesta, sillä tästä olen enemmän leipääntynyt kuin vaateostosteni kritisoinnista. Nimittäin tässä kosmetiikkajutussa on minun mielestäni aivan turha tulla minulle kenenkään huutelemaan, linkkailemaan eläinkoekauhukuvia ja kertomaan kuinka syntinen olen kun olen rahoittanut pienten eläinten kärsimystä. Olen tietääkseeni maininnut aiemmissa kosmetiikkapostauksissani siitä, kuinka meikeistäni suurin osa on käytettynä ostettuja. Kyllä. Olen hankkinut meikkejäni käytettynä. Seuraavaksi varmaan anonyymit tulevat taivastelemaan siitä, kuinka epähygieeninen ällötys olen kun käytän second hand kosmetiikkaa.
Anyway, tosiaan olen hankkinut lähipiiristäni meikkituotteita käytettynä, sillä en itse a) halua maksaa meikeistä ja b)halua maksaa eläimillä testatuista meikeistä. Eläinkoevapaat meikit kuitenkin ovat harvinaisia ja erittäin kalliita. Katsokaapa vaikka animalian listaa eläinkokeettomista merkeistä. Rasvani ja shampoot jne ostan firmoista, jotka ovat eläinkoevapaita (hurraw, Lush, SebaMed, Faith in nature…) mutta eläinkokeettomat meikit ovat vain liian kalliita kukkarolleni, sekä omakohtaisen kokemukseni mukaan ne eivät ole niin hyviäkään. Siksi ostan käytettynä.
Tekeekö se minusta sitten kauhean epäeettisen ihmisen, kun kerran vuoteen ostan jonkun kosmetiikkatuotteen, joka nyt on eläimillä testattua? Hurjan väärinhän se on, vastustan kyllä eläinkokeita kosmetiikassa, sillä eläinparat joutuvat kärsimään aivan turhasta; Ihminen ei tarvitse meikkejä. Maksan kuitenkin tekoseni takaisin olemalla Animalian jäsen. Se myös, mikä minua alkoi kyrpimään tässä ehkä vähän liikaakin, oli se, että monihan meistä ostaa L’orealia ja Rimmeliä ja MaXfactoria, jotka ovat ihan yhtälailla eläimillä testattuja. Varmaan jokaisella meikkaavalla ihmisellä on näiden firmojen tuotteita ja eipäs kukaan heitä kritisoi. Jos ostan kalliin YSL:n huulipunan, ei sitä ole sen enempää eläimeen testattu kuin halpaa Wet’n’Wildin huulipunaakaan. Kulutan meikkejä todella, todella vähän verrattuna keskiverto suomalaiseen nuoreen naiseen, ja he harvoin saavat kuulla epäeettisyydestänsä kun ostavat uusia meikkituotteita kuukausittain.

Eläinten oikeudet ovat minulle tärkeä asia, ja eläinkokeet ja tehotuotannot ja kaikki ovat boikottilistoillani. Vähemmän minä eläinkoeteollisuutta olen tosiaan rahoittanut verrattuna moneen muuhun. En myöskään syö lihaa, jota moni muu harrastaa. En tuomitse lihansyöntiä, en koe että se on minun tehtäväni, mutta totta kai hyppään puolustuskannalle kun päätöksiäni kritisoidaan. Tässäkin asiassa kuitenkin ns. menetän rahaa eläinten oikeuksiin, kun syön ekologisesti ja eläinten oikeudet huomioon ottaen; jätän lihan pois ja suosin suomalaista.

Ja mitä sitten tähän vaatetuspuoleen tulee! Tämäkin on vähän hassua, että heti kun ostan jotain arvokasta, saan syyt niskoilleni lapsityövoiman käytöstä. Nyt minä haluaisin kuulla, että mikä länsimainen massavaateketju ei sorru lapsityövoimaan/orjatyövoimaan. Orjatyövoimalla tarkoitan aikuisia/nuoria, jotka tekevät epäinhimillistä työpäivää epäinhimillisillä palkoilla omankin maansa tulotasoon nähden. Myönnän noiden Vuittonien ostamisen olleen itsekästä; LVn epäeettisyys on ollut minulla tiedossa jo ennen veskan ja huivin ostamista, mutta tein sen silti, puhtaasti siltä pohjalta että halusin. Samainen Ask-anonyymi syyllisti myös Ted Bakerin ja Michael Korsin ostamisesta. Näistä toivoin jotain lähteitä, sillä itse en (myönnän etten kyllä jaksanut muutamaa googlausta enempää etsiäkään) löytänyt kuin jotain plagiointisyytteitä; Nämähän nyt eivät liity lapsityövoimaan millään tasolla. Ja sitten sellainen pieni huomio vaan; Toinen Teppo Leipojistani on kirpputoriostos joten…

Vedän nyt taas saman kortin esiin kuin meikkikeskustelussakin. Olen ostanut 98 % minun vaatekaappini sisällöstä käytettynä. Eettisistä ja rahallisista syistä. En ole rahoittanut lapsityövoimaa enkä tätä orjatyövoimaa mitenkään muuten kuin ostamalla nyt nuo Vuittonit tässä tämän kesän aikana. Minä en shoppaile viikottain normaaleissa vaatekaupoissa, en edes kuukausittain! En muista milloin viimeksi olisin marssinut hooämmään tai Ginaan ostamaan jotain vaatekappaleita. Ja mitäs niissä lapuissa lukeekaan; Made in Bangladesh tai Made in China. Jotkut jättävät MK:nsa kauppaan, mutta rahoittavat epäoikeudenmukaisuutta jollain toisella tapaa, kuten ostelemalla joka viikko H&M:n vaatteita.


Minä en nyt tällä tekstilläni halua tuomita ketään, mutta haluan vain herätellä ihmisiä ajattelemaan moniulotteisesti. En tykkää yhtään siitä, että asioita ajatellaan tasan yhdeltä kantilta, tyyliin ”Jaa, ostit eläinkokeilla testatun tuotteen -> et ole eettinen”, tai ”Siis kannatat metsästystä?? Mikä hurja eläinvihaaja oletkaan!!”. Eräs anonyymi kommentoikin blogiini fiksusti siitä, että lapsityövoimakin saattaa olla tavallaan hyvästä, ja olen itsekin miettinyt tätä joskus. Asioilla on monia puolia, joita kannattaa miettiä, kuului sitten mihin ajattelukuntaan tahansa. Minäkin olen välillä valinnoissani itsekäs, haluan tuoksua mansikoilta ja omistaa sievän LVn pikkulaukun, mutta samalla taas luovun lihasta ja shoppailukierroksista Kampissa. Jos ihan tälle linjalle lähdetään, voisin sanoa kaikista kasvissyöjistä, että mitäs syötte kananmunia ja käytätte maitoa, jos olisitte truu eläinystäviä olisitte vegaaneita. Joten pointtinani tässä kai oli se, että voi olla eettinen ihminen vaikka silloin tällöin lipsuukin periaatteistaan. 

8 kommenttia:

  1. Ihmiset tuntuu ajattelevan, että jos aiot olla hyvä, sinun täytyy olla täydellinen. Jos luovut jostain pahasta tai epäeettisestä, sinun tulee luopua kokonaan. Olet epäterveellinen läski jos jätät elämäntaparemontissa pois munkit, pitsat ja sipsit, mutta syöt jäätelöä perjantaisin. Eihän sellainen käy päinsä, kaikki tai ei mitään! Sen sijaan jos oikeasti jokainen ihminen omaksuisi edes yhden pienen hyvän tavan tai teon(oli se sitten kierrätys, tehotuotannon vastustaminen tai unicefille lahjoittaminen), miten paljon se kaikki saisikaan aikaan enemmän kuin sormella osoittelu! Kukaan ei ole täydellinen, kaikilla on paheensa ja sellainen on vain inhimillistä.

    On myös helppo syyllistää toisia kateuden ja katkeruuden pohjalta, minkä uskon tässäkin olevan osittain takana. Miksi tuolla on rahaa pistää satoja euroja laukkuun mutta mulla ei? Jos kaikki ei voi saada kaikkea, niin eihän sitten kenenkään pitäisi saada mitään kivaa, niin miettikääpä kuinka Afrikassa lapsillakin on nälkä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äläpä, olen niin samaa mieltä. Ihme tuomitsemisen tarve ihmisillä >: hankalaa se on alkaa elämään tiukan linjan mukaisesti, ja parhaani yritän >_<

      Poista
  2. Aina noita valittajia riittää.. Mullekkin tullaan aina valittamaan jos käyn vaikkapa kerran vuodessa jossain shoppailemassa vaikka muuten ostan lähes kaiken kirppareilta.. Hyvä postaus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos ^_^ Joo no niinhän se on, kun toiselle kumartaa toiselle pyllistää, ja koskaan ei ole kaikki hyvin kaikilla. Kivaa jos tää postaus miellytti <3

      Poista
  3. Tiedätkö esimerkiksi mitään uutista, missä kritisoitaisiin LV:n eettisyyttä? Itse olen kuullut vain huhu puheita niiden epäeettisyydestä, mutten koskaan oikeaa artikkelia. Lisäksi kaikki LV:n tuotteet valmistetaan Euroopassa, enkä usko esimerkiksi Italiassa todellakaan käytettävän mitään orja- tai lapsityövoimaa. Tosin voivathan materiaalit tulla jostain muualta.

    Kumminkin todella naurettavaa kritisoida toisen epäeettisistä ostoksista, sillä ei opiskelijalla ole yleensä varaa ostaa eettisesti valmistettuja tuotteita. Varsinkin kun haukutaan epäeettisesti ostaa hiukan kalliimpia merkkejä, vaikka kyllä varmasti se H&M:n laukku on epäeettisemmin valmistettu kuin vaikkapa Ted Bakerin. Ja kumminkin lapsityövoima on kehitysmaiden lapsille koulun jälkeen paras vaihtoehto, niin ikävää kuin se onkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus luin Voiman sivuilta jtn, ja olen jotein jenkkiartikkeleita lukenut. En nyt ulkoa muista, valitettavasti :o Voisin yrittää paremmalla ajalla etsiä ja linkittää.
      Nimenomaan, se normikaupan tuotos ei ole yhtään eettisempi kuin se merkkituote. Voisin jopa veikata, että Ted Baker on maksanut paremmat palkat lapsukaisille siitä laukun kasaanompelemisesta kuin Seppälä tai H&M. Mutta en nyt tiedä sitten onko tedbaker tai muut mainitut merkit edes lapsityövoimaa käyttänyt.

      Poista
  4. http://www.ostolakossa.com/2014/12/inside-industry-13-kosmetiikan.html

    http://www.ostolakossa.com/2015/09/inside-industry-35-ei-nyt-pahalla-mutta.html

    Jätän nämä pari tekstiä nyt vaan tähän sinulle luettavaksi, koska sisältävät minun mielestäni mielenkiintoista tietoa liittyen noihin eläinkokeisiin!

    Ja jos sinua kiinnostaa tietää enemmän vaatetusalan eettisyydestä, niin suosittelen lukemaan esim. Rinna Saramäen kirjoittaman kirjan nimeltä Hyvän mielen vaatekaappi. :) Todella selkeä ja mielenkiintoinen kirja.

    VastaaPoista
  5. aivan mahtavaa että menette naimisiin, toivon niin teille onnellista elämää yhdessä ja niin edelleen :) Enkä edes tunne sinua tai miestäsi, jostain vaan eksyin tänne aikanaan ja olen jäänyt sitten seuraamaan suloisia postauksiasi. Muistatte vaan että se on teidän päivä ja saatte viettää justiisa semmoset häät kun miltä itestä tuntuu hyvälle. Niin ja itse naimisiin menneenä haluan sen neuvoa ettei elämä siitä miksikään muutu, ei kannata apeutua sitten kun arki koittaa juhlien jälkeen, siitähän se yhteinentaival vasta alkaa :) mutta voimia ja kaikkea hyviä viboja sinne häiden suunnitteluihin ja opiskeluihin jne jne. Jatka mahtavaa blogiasi, sitä lukee mielellään. Ja ootte muuten sitten niin sulonen pari että voi ihanuus <3 rauhaa ja lämpöä syksyn pimeneviin iltoihin sinne!

    VastaaPoista