Yhteistyö söpön Kilala-kaupan kanssa jatkuu!
Sain heiltä jälleen kerran kaikkea
huippusöpöä, jotka ehdottomasti vaativat päästä esitellyiksi. Kilalalle aukesi
uusi nettikauppa, jonka kunniaksi tämä postaus on tehty. Tuotteet, jotka tässä
esittelen, löytyvät myös heidän uutuudenkiiltävästä verkkokaupastansa!
Pidemmittä puheitta, let’s start!
Tässä yhteiskuva tuotteista! Postauksen
toteuttamista varten ajattelin ihan erilaista konseptia, mutta kun tuntui että
koskaan ei ollut aikaa. Kuitenkin, värimaailma oli just niin minua, että tätä tuote-esittelyä
kuvasi mielellään! Näytille rekvisiitaksi pääsi myös minun Japanista saamani
Hello Kitty-pörröboxi, joka on ehkä ihanin sisustuselementti ikinä. (Ja jota on ekstravaikea yrittää pitää pölyttömänä)
Ensimmäinen ihanuus on My Melody-huppari!
Olen suuri My Melody-fani! Mymelö on niin stereotypinen himegyarumaskotti kuin
vain olla ja voi, mutta suloinenhan se on. Ehkä Mymelön viehätys perustuu juuri
siihen, että Hello Kitty alkaa olla jo hitusen kulutettu hahmo. My Melody ei
vielä ole tehnyt suurta vyöryä länsimaalaisille markkinoille.
Huppari on ihanan tuntuinen ja helppo
käyttää; Minulla se on ajanut enjaksa
laittautua mutta fiksulta on näytettävä-asiaa, ja se on tullut laitettua
muutaman kerran kaupungille lähtiessä päälle, ja olipa tuo Traconissakin
lauantai-iltana päällä. Haluatko hankkia itsellesi suloisen pupuhupparin? Täältä se onnistuu!
Toinen lahja jonka sain, oli
Rilakkuma-penaali! Kuin tilauksesta, sillä minulla ei ole ollut uutta penaalia
sitten yläasteen. Yläaste-lukioajan sitkuttelin menemään vanhalla
Pucca-penaalillani, joka todellakin on parhaat päivänsä nähnyt varmaan jo
silloin kahdeksasluokan jälkeen. Penaalissa on kaksi osiota ja se on hurjan
tilava, siellä kyllä kantaa useammatkin kynät ja terottimet. Mutta se mikä
meille esteetikoille on kätevyyttäkin tärkeämpää; Huomaatteko miten söpö tämä
on! Kissoja! Ja nalleja! Aivan ihana printti kultaisine yksityiskohtineen!
Aivan tismalleen samanlaista penaalia ei enää nettikaupassa ole tarjolla, mutta
Kilalan liikkeestä voi löytyä vielä. Jos kuitenkin rakastuit printtiin niin
kuin minä, käy kurkistamassa pienempi penaali täältä.
Sain myös kätevän Kilalan kangaskassin,
joka on juuri sellainen kuin kangaskassin kuuluu ollakin! Voi että minulla
menee tiettyjen totebagien kanssa hermo, kun kahvat ovat liian lyhyet, ettei
niitä voi olalle heittää. Vain tämä ja Talentian-kaupantekijäiskassi ovat
tarpeeksi hyviä, että ovat läpäisseet testin. Kassi on vielä vaaleanpunainen ja
sinne mahtuu hyvin juurikin esimerkiksi kauppaostokset.
Jos kiinnostuit, mitä kaikkea muuta söpöä
Kilalalta löytyykään, klikkaa itsesi heidän uudistuneeseen nettikauppaan!
Söpöjä juttuja oot saanut
VastaaPoistaNoi oli kyl ihan hurjan ihania ^_^
PoistaAaaah ♡ Tahtoo oman hupparin!
VastaaPoistaToi huppari oli kyl <3 :) Tosi mukava käyttääkin!
PoistaOh my gosh so many cute items! I love the hoodie <3
VastaaPoistaAww thank you! I love the hoodie too! <3
PoistaOu mai gaad! Rakastuin niin tohon rilakkuma penaaliin!! Haluan! *Q*
VastaaPoistaToi penaali on ihan ylisöpö!! *_* Rakastan tota printtiä ja unohtu tekstissä mainita et siin on glitteriäkin ^_^<3
Poista