sunnuntai 1. lokakuuta 2017

*:・゚✧Päivälinssien hyödyistä✧・゚:*

Sivuutinkin aikaisemmassa (tai jossain aikaisemmissa postauksissa) postauksessa sitä, kuinka en enää käytä vuosicirclejä. Pitkään en itseasiassa piilareita edes käyttänyt, kun koin nekin hiukan epähygienisinä sekä silmää rasittavina. Ja ehkä vähän pelottavinakin. Muistan kun yhteen aikaan gyarupiireissä puhuttiin neovaskularisaatiosta, hapen puutteesta joka tulee silmään liiallisesta (vuosi)piilareiden käytöstä. Kauhukuvia silmään hajonneista piilareista sekä halvoista kiinacircleistä jotka ovat vaurioittaneet silmää. Harvinaisia juttuja kaikki, ja tuo neovaskularisaatiokin tulee vaan jos ihan aikuisten oikeasti käyttää linssejä joka päivä tyyliin sen seitsemän tuntia tai enemmän. Hyvä se on tiedostaa nämä kaikki riskit, ja koska näkö on meillä tämä yksi ja ainoa, ei sitä kannata ihan huvikseen lähteä tuhoamaan. 
Vuosilinssit ovat edulliset ja helpot laittaa silmään. Linssien lisäksi pitää tietty hankkia puhdistusaine joka menee vanhaksi kolmessa kuukaudessa. Vuosilinssit tuntuivat kuitenkin todella raskailta. Silmät kuivuivat ja väsyivät ihan todella helposti niiden kanssa, varsinkin kun niihin yleensä yhdisti massiiviset tekoripset. Kaikki silmätipat eivät käy piilolinssien kanssa yhdessä käytettäväksi, suurin osa apteekissa myytävistä silmätipoista on piilareita ohentavia, jolloin on riski että linssi hajoaa silmään. Vuosilinssit tulee myös joka käytön jälkeen pestä oikeasti hyvin ja pitää huoli, että säilytyspurkki pysyy tiiviisti kiinni.
Japanissa myydään tosi monessa kosmetiikkakaupassa päivälinssejä. Hintaa viiden parin seteillä on noin 1900-2500 jeniä (16-23€) riippuen kuinka fancyjä linssejä haluaa. Piilareiden osto Japanissa on tosiaan pieni show sinällään, kun pitää allekirjoittaa vastuunvapautuslomake, joka kylläkin on englanniksi käänneettynä edes alkeellisesti lähes joka paikassa. Ja jos ei ole, on kaavake suht helppo täyttää : Nimi, osoite (Suomessa), piilarimerkki, silmäklinikka jolla käyt (ei kai kovin moni meistä säännöllisesti silmiänsä missään käy tarkistuttamassa, ite heitin ihan lähiterveysaseman nimen siihen, ei he sitä lähde tarkistamaan :D ). 
Päivälinssit ovat hankalampia laittaa silmiin. Ne ovat vuosilinssejä ohuempia, jonka takia ne liimautuvat sormeen kiinni ja ovat varsinaisia lörstyjä. Kuitenkin silmissä linssit ovat paaljon mukavampia. Vuosilinssien kanssa n 5 tuntia oli ehdoton maksimi. Sitten alkoi päänsärky. Päivälinssien kanssa kestää vaikka 7, 8 tuntia ilman silmiin koskemista ja päänsärkyä. Tietysti silmät näidenkin kanssa tulee sitä kuivuuden tunnetta silmiin, mutta huomattavasti hitaammin.
Miinusta päivälinsseissä on niiden saatavuus. Suomesta ei mistään liikkeestä saa käsittääkseni päivälinssejä (ei ainakaan edukkaaseen hintaan), ja piilolinssiverkkokaupoista ei ainakaan ole saanut. Jos siis ei ole asiaa Japaniin, on näiden hankkiminen vähän kinkkisempää. 

6 kommenttia:

  1. En ole koskaan kokeillut piilareita kosmeettisista syistä. Kaverit pn käyttänyt välillä värilinssejä koska heillä on muutenkin ollut rillit tai piilarit vahvuuksilla. Toivottavasti joskus uskallan kokeilla, pelottaa että menisi poskeen tai jtn :S

    https://finnlandsnorsk.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis tooooosi harvinaistahan se on, että joku ylipäätään pieleen menisi :) Kyl yleensä ihan turvallista on noita käyttää. Pitää vaan olla tarkka mistä tilailee. Haastavaa se alkuun saattaa olla kun yrittää linssejä laittaa, mut kyl senkin oppii <3

      Poista
  2. Mä käytän kuukausipiilareita noin viitenä päivänä viikossa, siis ihan niitä jotka korjaavat näköä :D Haluaisin kyllä kovasti kokeilla värillisiäkin, mutta ne taitaa maksaa vahvuuksilla aika paljon :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi ei kyl oo ainakaa yhtään kalliimmat Japanista ostettuna, oli vahvuuksilla tahi ei :) Sama hinta kaikille linsseille :) Suomen valikoimista en tosiaan tiedä :o

      Poista
  3. Olipa kiva postaus! Ja ihanan värisiltä näyttää nuo piilarit sulla! :) Mulla on aina ollu kova hinku kokeilla piilareita, mutta pelkään että ne sattuu jotenkin :DD Joskus oon käyny cybershopissa niitä kattelemassa, mutta en oo ikinä raaskinu ottaa kokeiluun 8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei satu kyl! :) Hassulle tuntuu jos ne väärinpäin onnistuu silmään iskemään mut ei muuta :D Suosittelen kyl koklaamaan jos yhtään kiinnostaa!

      Poista