tiistai 15. joulukuuta 2015

Vegan gingerbreads and OTT-decorating☆

Mitään vegaanihaasteita tms en ole ottanut vastaan, vaikka kovasti himottaisi testata ihan oikeasti vegaania ruokavaliota, jonka ei pitäisi ihan mahdoton toteutettava olla, varsinkin kun kasvislinjalla ollaan menty tähänkin asti. Arvostan veganismia todellakin, sillä se vaatii aika hurjasti ihmiseltä pidättäytyä kaikesta eläinperäisestä, varsinkin kun eläinperäisiä aineksia on lähes kaikissa kaupan valmisasioissa. 
Lähdin serkkuni kanssa kävelylle, ja kiertämään Karhupuiston joulumarkkinat. Juuri kun olimme lähdössä, tärmäsimme kojuun joka myi erilaisia erikoisruokavalioille suunnattuja taikinoita; vegaania, gluteenitonta, normaalia... Serkkuni nappasikin kaksi pussukkaa, yhden itselleen ja lahjaksi minulle toisen. Voi että innostuin kovasti tästä ajatuksesta ja voin vaikka vannoa että ensivuonna nikkaroin vegaanin taikinan kun pipareita teen.

Tässä kuvaa ainesosista; Ei niin hankalat kuin voisi kuvitella. Kananmuna on siitä hankala juttu, että todella moneen leipomukseen tarvitaan sitä, vaikka muuten ainekset vegaaneja olisikin (kuten minun epäonnistunut vegaaninen makaronilaatikko; Oli kyllä soijamaidot ja juustot ja soijarouhetta, mutta paiskasin kaksi kananmunaa sekaan tajuamatta ollenkaan niiden epävegaanisuutta). Maku-, koostumus ja tuoksu on aivan kuin siinä perinteisessä kananmunallisessa ja voita sisältävässä taikinassa. 
Kaiken lisäksi tämä taikina osui aivan täydelliseen ajankohtaan; olen hingunnut koristelemaan pipareita jo vaikka kuinka kauan! Kun leivoin alusta asti piipparit itse, ei poikaystäväni suostunut ostamaan koristeluaineksia (nyyh), ja en enää jaksanut alkaa siihen alusta-asti-itse - leipomisprojektiin, kaupan taikinat ovat minusta pahanmakuisia ja valmispipareiden koristelu olisi vähän hassua. Nyt sain jonkun toisen itsetekemää taikinaa ja sain nauttia vaan paisto- ja koristelupuolen! Siinäpä tulikin pieni probleema, ennenkuin leivontahyllylle kaupassa pääsin; Onko koristeluainekset vegaaneja? Aivan sataprosenttisen varma noista väriaineista en ole, muistaakseeni juuri punainen väri olisi jostain hyönteisistä peräisin. Kananmunanvalkuaista ei onneksi kuorrutteessa ollut, ja kun aloin jälkikäteen miettimään, niin sitruunamehusta ja tomusokeristahan se kotitekoinenkin kuorrute tehdään, mutta jostain olin sen kananmunanvalkuaisen repäissyt kuvioihin mukaan. Ostin siis ihan perus vaaleanpunaista sokerikuorrutetta sekä alkuperäiseltä tarkoitukseltaan muffineita koristelemista varten olevia nonparelleja. Tällaisia näistä sitten tuli:


Taiteilijasieluni pääsi valloilleen. Piparit ovat kuin lapsen käsialaa, ja sisältävät sokeria varmaan kahden viikon edestä. Pipareiden koristelu kun vaan on niin harvinaista hupia, että kun sitä kerran saa koristelemaan ruveta niin sitähän sitten ei kuorrutetta saatika nonparelleja säästellä! Olihan minulla visioni upeista jouluisista koristuksista, mutta kuten kuvasta näkyy, jaksoin taiteilla yhden kynttilän ja yhden lumihiutaletta muistuttavan tekeleen. Hauskaa oli ainakin, ja maistuu hyvältä! Pitääpä lähteä metsästämään tätä vegaanista piparitaikinaa vielä ennen joulua jostain, koristelutarvikkeita jäi sen verran yli, että mielelläni vielä toisenkin satsin nikkaroisin.

14 kommenttia:

  1. Itekkin just eilen ostin piparin teko välineet :D Piti oikeen ostaa monenlaisia eri karkkeja ja koristelugeelejä ^^ Ihania nuo sun tekemät piparit ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuu julkaise ihmeessä kuvia sun pipareista sit <3 Ja awws kiva et ne näyttää söpöiltä ^_^

      Poista
  2. Oliko kallista toi taikina? Itse leipomisintoisena oon kyllä huolissani, että miten toi käyttäytyy ilman kananmunaa? Muna kuitenkin sitoo sen taikinan, että eikö toi murene kaulitessa? :)
    Ja siis minkä verran tota taikinaa oli, jotain grammamäärää suurinpiirtein? ei oo mikään himoiso köntsäle 4€ taikinaksi, kuitenkin kun itse tekee, niin taitaa jäädä kilohinta taikinalle aika alhaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo aika kallistahan se suhteessa, oon tosi huono arvioimaan grammamääriä mutta oliskohan vähän päälle 200 gramaa? Ei tuosta paljoa pipareita tullut. Ja kananmunattomuutta mietin kun aineksissa ei ollut mitään mikä olisi sitä sitonut :'D Ehkä mua on kusetettu, en tiedä, mutta hyvä mieli jäi ja hyviltä maistui. Helppo oli kaulita, todella helppo :)
      Nytkin on ihan omatekoinen ihan kananmunallinen piparitaikina tulossa! :D Ja halvemmaksi koitui totta kai.

      Poista
    2. Onhan se tietty ihan ymmärrettävää, että tolla on hintaa aika kovasti, kun vegaaninen margariini ei oo mitään halpaa ja mausteet nyt maksaa aina.

      Mua itse asiassa muuten vähän epäilyttää, että mitä tossa sokerikuorrutteessa on, kun sisällystä ei löydy edes Dr Oetkerin sivuilta! Kanamunanvalkuaista tulee ainakin pikeerimassaan, mikä olisi vähän vastaavaa kuin toi kuorrute, kun toikin on tollaista kovettuvaa ja aika jäykkää tavaraa. :/

      Poista
    3. Sokerikuorrutuksessa oli kyllä luettelo aineksista, joita ovat sokeri, glukoosisiirappi, vesi, emulgointiaine e471, väri e120, säilöntäaine e202. :) Eli kananmunaa ei ole käytetty.

      Joo no nopsaanhan tosiaan sitä hintaa tulee jos itse tekee jotain, sikäli ymmärrän. :/ JA mieluummin pikkuisen rahoitan jotain yksityistä henkilöä kuin ostan sitä pahanmakuista kaupan taikinaa, joka olisi puolet halvempaa. Itsetehty kuitenkin parempaa ^_^

      Poista
    4. Katsokaapas täältä! Löydätte mitkä koristelutuotteet ovat vegaanisia ja mitkä kaupasta saatavat taikinat jne :) http://www.vegaanituotteet.net/
      Se ei riitä ettei ole kananmunaa tai maitoa koska esim. jotkin väriaineet ja säilöntäaineet ovat peräisin eläimestä. Esim punainen karmiini on peräisin kokenillikirvasta

      Poista
    5. Joo taisinkin tuolla tekstissä mainita noista väriaineista, niistä en oo tietoinen että onko eläinperäistä vai ei :) Kiitti tosta linkistä, käynpä kurkkimassa :)

      Poista
  3. Kivan näkösiä pipareita (: Kananmunaa on kyllä oikeesti melkein kaikessa! :D Jos olisin vegaani, niin se olisi varmaan vaikeimpia juttuja korvata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jep! Älä muuta sano. Ja tosiaan jos itsekin vegaaniksi ryhtyisin olisi se kananmuna siinäkin mielessä vaikein, että se on ihan paistettunakin hyvää XD Leivontakin muuttuu todella hankalaksi, jos pitäisi miettiä millä munat korvaa, ja paljon hyviä juttuja jäisi valmistamatta, mm. kukkakaalipitsat, joihin kananmunaa vaan ei voi edes korvata millään :/

      Poista
  4. Ihania pipareita! Hienosti onnistunut koristelu ja mahtavaa että löytyy vegaaneillekin piparitaikinaa.

    Kun tekee oikein hyvää ja pysyvää pikeeriä se tehdään kananmunan valkuaisesta ja tomusokerista. Voi myös käyttää sitruunamehua yms, mutta silloin pikeeristä ei minusta tule niin kaunis. Joissakin valmis koristeissa saattoi olla valkuaista jauheena. Minulla tulee aina sotkupiparit valmispikeerillä.

    VastaaPoista
  5. Okei! Kiva tietää :o kirjoitinkin tohon anonyymille vastaukseksi mitä tossa sokerikuorrutteessa pakkauksen mukaan oli. Ja enpä oo aatellu että noissa koristeissakin saattaisi jotain olla 0-0 aina olen vaan ajatellut että ne koostuu pelkästääm sokerista ja väriaineista :'D

    VastaaPoista
  6. Itsekin kasvissyöjänä aina joskus miettii, että pitäisikö ruveta vegaaniksi, mutta niinkuin sanoit niin se vaatii älyttömästi sitoutumista ja vaivaa :/ Mutta aivan suloisia pipareita olet tehnyt! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näinpä! Vegetarismi ei paljoakaan vaadi, mutta veganismi sen sijaan joo, joutuu miettimään todella pitkälle jo ihan vain senkin takia että saisi kaikki tarvittavat ravintoaineet >_> aww ihana kuulla, kiitos! ^_^

      Poista