torstai 10. joulukuuta 2015

Hyväntekeväisyyttä jouluun!☆

Tykkään osallistua hyväntekeväisyyteen, ja pudottelenkin usein lompakonpohjalla pyörivät hilut keräyslippaisiin joita kauppojen kassoilla tai katujen ja torien kulmilla on. Kuten monen muunkin asian kohdalla, olen onnistunut kyynistymään hyväntekeväisyyteenkin. Kaikki tilastot siitä kuinka rahoista leijonanosa menee kaikkialle muualle kuin autettavaan kohteeseen. Rahan lahjoittaminen onkin jäänyt, ja vaikka annankin edes vähäsen, tuntuu todella pihiltä tiputella kymmensenttisiä joulupataan, kun tarkoitus olisi kai kerätä ihan oikeankokoisia raheita. Pienistä puroista kasaantuu iso joki, mutta siitä huolimatta hyvän mielen sijaan tulee pihi olo siitä kymmensenttisestä, sekä jälkikäteen suru siitä jos saa lukea kuinka Kirkon ulkomaanapu ei mennytkään sinne minne piti. 
En siis sano että rahan lahjoittaminen olisi huono juttu, teen sitä siis yhä, mutta vähemmän kuin ennen, ja tiedostan sen että totta kai suuret organisaatiot vaativat omat kustannuksensa. Rahan lahjoittamisen sijaan voi tehdää monella muullakin tapaa paljon hyviä asioita. Iina kirjoittikin bloginsa joulukalenterissa eri tapoja tehdä hyväntekeväisyyttä joulun alla eri tavoin. Tästä inspiroiduin hurjasti, ja päätin että minäkin pystyn kantamaan korteni kekoon. Joulupuu-keräykseen sekä Joulupataan olen osallistunut aikaisempina vuosina, mutta nyt päätin mennä Itikseen, ja osallistua Hyvän mielen joululoungeen.
Hyvän mielen joululoungessa pointtina on valita joulukortti, jossa on lapsen sukupuoli, ikä sekä lahjatoive. Lahjatoiveita oli laidasta laitaan, halpoja ja vähän arvokkaampia, joten jokainen voi tässäkin oman varallisuutensa mukaan päättää millaisella lahjalla osallistuu. Itse kävin ostamassa pienelle tytölle Littles Pet Shop-figuureita. Lahjan sai itse päättää mistä sen ostaa, paketoiko itse vai paikalla olleet työntekijät. Lahjat jaetaan vähävaraisten perheiden lapsille, ja tarkoituksena on saada joulusta tasa-arvoisempi kaikkien kesken. Keräystä järjestää Hope ry. 
Olen kieltämättä vähän myöhään liikkeessä, mutta Helsinkiläiset vielä ehtii käydä osallistumassa! Keräys on auki 13.12. sunnuntaihin saakka. Lisätietoja keräyksestä löydät täältä. Hyviä asioitahan pitäisi tehdä totta kai vuoden ympäri, mutta jouluna jotenkin oikein korostuu se. Toivottavasti tyttö pitää leluista, jotka paketistamme saa tänäjouluna. Tulen todellakin ensikin jouluna lahjoittamaan paketin jollekulle. Ja tässähän on mainio joululahjaidea henkilölle jolla on jo kaikkea; Osta lahja vähävaraiselle läheisesi nimellä :) 

8 kommenttia:

  1. Yes! Hyvä postaus, meiltä lähtee myös ihanat paketit Joulupuukeräykseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Materian antaminen on jotenkin rahaa kivempaa, ainakin mun mielestä! ^_^ <3 ihana kun säkin lahjoitat!

      Poista
  2. Olipa hyvä postaus!! Äitini on mll hommissa niin hyväntekeväisyys on tärkeää toella joulun alla, tänä vuonna esim. mll keräykseen oli tullut todella vähän lahjoituksia, itsekin nyt viikonloppuna käyn ostamassa lahjat erääseen keräykseen, pienilläkin summilla voi auttaa!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot niin oikeassa, aina ei isoja summia tartte heittää että voi tehdä hyvää! Ikävä kuulla ettei porukka oo innostunut lahjoittelemaan D: enemmän pitäisi kannustaa ihmisiä hyväntekoon!

      Poista
  3. Ihanaa toimintaa ♥ :) Sait varmasti tällä aikaan ison hymyn sille pienelle tytölle, joka paketin vastaanottaa.


    ♥Sini | myblog-bysini.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon mukaan tyttö tykkää lahjastansa ja on siihen tyytyväinen <3

      Poista