Joululahjojen esittelypostauksia on hurjan kivaa lukea! Itsehän en enää saa lahjoja kun ikääkin on jo tämän verran muutakuin poikaystävältäni, pari perheeltäni ja sitten muutama kaveri muistaa pienesti. Haluan kuitenkin esitellä joululahjuksia, sillä itse ainakin nautin siitä kun luen mitä muut ovat saaneet, millaisia toivomuksia on täyttynyt ja millaisia ihan odottamattomia ylläreitä paketeista on paljastunut! Poikaystävältäni saamani lahjat esittelin jo, joulu tuli minulle etuajassa ja sain kaksi paria Michael Korsin kenkiä. Itse annoin poikaystävälleni treenivaatteita, Mondon lehtitilauksen sekä risteilyn. Nyt voikin paljastella jo sitten mitä muille tuli hankittua, eli äidilleni ostin Vuittonin bandeau-huivin, isälleni Iittalan juustohöylän (koska juustohöyliä tarvitsee aina!), pikkusiskolleni My Melody- viltin, veljelleni Fiskarsin sakset ja pikkusiskolle Olympus E-pm1- järjestelmäkameran, koska hän on päättänyt olla vloggaaja :'D Kavereille tuli osteltua kaikenlaista, mansikkajäätelöpoplesta perinteiseen suklaaseen, mutta osan kavereista lahjat on antamatta joten niistä olen vielä ihan hyshys.
Itse sain Cosmopolitanin lehtitilauksen, josta olen todella iloinen. En toivonut lahjaksi mitään, mutta meillä on poikaystäväni kanssa ollut perinteenä lueskella aina pitkillä junamatkoilla Cosmoa. Vuosi sitten sain Seiskan tilauksen isältäni, ja joka torstainen traditio oli ennen nukkumaanmenoa kääriytyä peitonalle ja lueskella viikon juorut :'D Sain sitten matkakosmetiikkatuotteita Dermosililta, työpaikkani pomo antoi minulle söpöt Pullip-leggingsit (Haha strong support, naurahdin hiukan. Ehkä tässä tosiaan pitää aloittaa aktiivinen salikuuri.), matkalaturin, sukkia sekä suloisen kissapehmon. Poikaystäväni suvun puolelta sain muunmuassa kalentereja sekä suklaata, ja ylisöpön ovistopparikissan!
Ja iik! Se on jo huomenna! Japaninmatka! Ette voikaan kuvitella kuinka stressaantunut olen. Mitäs jos ei osatakaan liikkua siellä ja ei löydetä mihinkään kivoihin kauppoihin. Jos kaikki mestat ovat uudenvuoden takia täynnä tai kiinni vaikka netistä aukioloajat onkin tarkastettu? Jos kaikki onkin niin kallista, että budjetti pettääkin ja kaikki rahet valuvatkin liikkumiseen ja syömiseen? Oikeasti jännittää niin kovasti, koska vaihtarireissulla ollessani isäntäperheet hoitivat liikkumisen ja tiesivät osoitteet. Nyt kaikki on ihan omissa käsissä. Tablettiin on ladattu Tokion offline-kartat sekä kanjisanakirjat, kaikkeen on siis valmistauduttu. Perus pessimisti sisälläni vaan taas huutaa että jotain tässä vielä sössitään.
Lentomme lähtevät siis Tallinnasta. Suunnistamme huomenna Tallinnaan, ja Tallinnasta lennämme Helsingin kautta Tokioon. Hassua kun tällaisen ylimääräisen pyrähdyksen teki, pääsi lentolipuista halvemmalla. Tiistaina siis istumme varmaan tekemässä viimeisiä päivityksiä Finnairin loungessa ja minä hyperventiloin jännitystäni. Keskiviikkona aamulla sitten olemme jo Tokiossa, etsimässä hotellia ja saa nähdä mikä minun kuosini silloin jo on. Muutama postaus on jemmassa odottamassa, että vähän päivittelen blogiani poissaoloni aikana. Joten kanavalla saa pysyä, mutta livelähetystä tiedossa sitten ensivuoden puolella! Pus <3
huoh, onko se finnairin lounge PAKKO mainita jokainen kerta
VastaaPoistaTotta kai! :D Ärsyttääkö?
PoistaEn oo eka ano mutta minua ainakin rupeaa ärsyttämään :D kateellinen joo olen mutta silti
PoistaIkävää että alkaa ärsyttämään. En kuitenkaan viitsi alkaa sensuroimaan missä tulee käytyä ja oltua, jokuhan voi ärsyyntyä ihan jo vaan siitä että ylipäätään mihinkään lähden :p
PoistaOstin tuollasen kisun meän pojalle joululahjaksi.Mahtavaa reissua
VastaaPoistaAww voi että, toi kisu on kyl hurjan söpö <3 kiitos paljon ^_^
PoistaOiiih kohta pääsette matkalle!! <3
VastaaPoistaJoooo hurjan jännää ^_^ <3
PoistaHyvää matkaa!
VastaaPoistaIhania joululahjoja olet saannut ja muille ostanut <3
Kiitos kaunis <3 ihana et tykkäät lahjoista sekä niistä joita olen antanutkin ^_^
PoistaKivoja lahjoja oot saanu :) Ja hyvää reissua! ♥
VastaaPoistaAww voi että, kiitos ^_^ <3
PoistaIhanat nuo pullip-leggingsit!!<3
VastaaPoistaJoo toi paketti varsinkin oli ihan ylisöpö<3 oon melkeimpä alkanu lämpeneen pullipeille nii paljon et varmaa kohta hairahdan ja ostan oman :D
PoistaItselläni odottaa samainen Dermosilin matkapakkaus helmikuista berlininmatkaa. Hyvää reissua teille, on varmasti antoisaa matkustella tähän aikaan vuodesta. Aikoinaan omana manga-ja animeaikoinani haikailin myös Japaniin, mutta asioiden muututtua nykyisin haaveenani olisi päästä Borneon sademetsiin tai USAn soille bongailemaan kasveja :')
VastaaPoistaToi dermosilin paketti näytti kyl tosi kätevältä, paljon kaikkee tarpeellista! :) ja voi kiitos, vähän on kylä jännää juhlia uuttavuotta Tokiossa! Mullaki manga/animekausi menny jo ohi, mutta muoti vetää puoleensa :) wau noi sun matkakohdehaaveet kuulostaa kans ihanilta, Borneo ois aika cool!!
Poista