torstai 7. syyskuuta 2017

*:・゚✧Toimiiko "täyteaine"maskit?✧・゚:*

Ostin Japanista Etude Housen kosmetiikkaa jonkun verran, ja kokeiluun tuli tällainen nasolabiaalijuonteita häivyttävä maskisetti. Tummien silmänalusten lisäksi et tykkää omista juonteista naamassa, jotka lähtevät nenästä ja menevät suupieliin asti. Niihin tulee juonteet meikatessa, jolloin ne oikein korostuu kuvia ottaessa ja muutenkin. Ajattelin käydä piikittämässä ne pois, mutta mitä netistä katselin ennen-jälkeen -kuvia, niin monilla toimenpide ei ole onnistunut tai eroa ei huomaa ollenaan. Lisäksi se piikin alla oleminen ei ole mitään lempipuuhaa, joten tällainen hellävaraiseempi ja halvempi keino olisi ihan enemmän kuin tervetullut ratkaisemaan ongelmani. Kokeiluun siis, toimiiko tämä oikeasti. 
Paketissa oli kahdet läpinäkyvät "teipit", jotka iskettiin juonteiden päälle, ja niiden piti antaa olla paikallaan jopa neljäkymmentä minuuttia. No eipä siinä mitään, tietokone päälle ja opparin kimppuun samaan aikaan kun antoi noiden teippien vaikuttaa. Ne eivät itselläni tuntuneet yhtään millekään, eikä niissä ollut mitään hajustusta. Alla nyt sitten kuvat meikin kanssa ennen teippien laittoa, kuvaa siitä lähtötilanteesta. Alla sitten kuvaa ilman meikkiä teippien jälkeen. 

Kuten näkyy, eron huomaa. Olin aivan häkeltynyt miten selkeä ero oli. Kuitenkin nämä juonteet itsellä ovat aika syvät, niin en senkään tiimoilta sitten olettanut lopputuloksen olevan näin vahva. Vaikutus kuitenkaa ei kestänyt kovinkaan pitkään. Jo muutaman tunnin päästä oltiin jo ihan samannäköisenä kuin ennen teippien laittoa. Eli lyhytkestoisen avun näistä kyllä saa!
Ihan siis positiivinen kokemus nämä siloittavat maskit. Sain tietty jo kuulla surukseni, että nämä perustuvat ihan puhtaasti ihon turvottamiseen, joka pidemmällä välillä sitten luo lisää ryppyjä ja juonteita. Ehkei kuitenkaan muutama käyttö mitään haittaa, ja voin surutta käyttää nämä kaksi jäljelle jäänyttäkin maskia, kun naamavärkkiini siloisuutta mielin saada. Kuitenkin se piikin alle meno on kallista, ja kuten sanottua, ei niissäkään neljänsadaneuron toimenpiteissä aina saa lopputuloksesta niin siliävää kuin toivoisi. 
Onko teillä kokemuksia tällaisista tasoittavista "täyteaine" maskeista? 

8 kommenttia:

  1. Ohhoh enpä ole ikinä kuullutkaan tälläisistä tuotteista vaikkakin kyseisen merkin tuotteita olenkin syynännyt! Mielenkiintoista! :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo en mäkään, käveli vasta siel TOkiossa vastaan :D

      Poista
  2. Ompas jänniä :o en oo ikinä kuullutkaan tämmösistä, olisi ihan hauska testata :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo en mäkää ollu kuullu :D Mut pakko oli just ostaa testauksee :D

      Poista
  3. Oho vau, huomaa kyllä tosiaan eron! Harmi että vaikutus ei ollut pidempikestoinen :( Onneks sulla on vielä pari niitä maskeja johonkin special eventtiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, johonki spessuun voi sit käyttää :D Olishan se tavallaa ollu aika creepyäkin jos vaikutus ois kestäny pitkään!

      Poista
  4. Jännä tuote + paketin kissa on niin liikuttavan innoissaan asiasta :D

    VastaaPoista
  5. Höh, miksi sua häiritsee noi ihan normaalit kasvojen piirteet? :) Oot nätti ilman täyteainettakin!
    Mut joo, hassu tuote, kyllähän tossa aivan selvä ero on. Itse pelkäisin herkkäihoisena varmaan jotain allergista reaktiota tollasesta, jos sen vaikutus kerta pohjautuu johonkin turvottaviin aineisiin. Pakko googlettaa jotain testejä, että häviääkö toi miten nopeasti naamasta. Tavallaan kyllä ihan hauska jos itseä häiritsee tollaset juonteet niin saa vaikka juhliin tai jotain valokuvausta varten pois ne... Olen vähän hämmentynyt tästä :D Kaikkee ne tuolla idässä keksii!

    VastaaPoista