tiistai 12. syyskuuta 2017

*:・゚✧Mun tyyli-inspiraationi✧・゚:*

En yleensä duunaile blogiini inspispostauksia, koska noh, niistä saa helposti täytepostauksen oloisia. Mutta nyt pidempään jo Emiristä inspiroituneena, pakko tehdä tällainen postaus! Esittelinkin jokunen aika sitten hänen oman brändinsä vaatteita kuvakollaasin muodossa, mutta nyt saa nainen itse oman postauksensa. Emiri Aizawa on siis Ageha-lehden malli sekä hostess ja omistaa vaatefirman. Aizawa kai tuli tunnetuksi siitä, että menestyi hostessina todella hyvin, ja taitaa olla kovatuloisimpia naisia alallaan (Siis ajatelkaa, äijät maksaa kymmeniä tuhansia euroja ellei enemmänkin jo siitä että saa viettää aikaa Emirin kanssa.) Tykkään hurjasti Emirin tyylistä, joka on naisellinen, muttei niin överi kuin esimerkiksi Himenalla. 






Kaikki kuvat ovat napattu Emirin instagramtililtä, jossa on vielä todella paljon enemmän kaikkea ihanaa ja inspiroivaa matskua. Olin ihan innoissani kun Japanissa törmäsin Emiriin viimereissulla, olihan se nyt aika kivaa nähdä ihan livenä oma tyyli-ikoni (Kauhea sana, mutta tuo otsikon tyyli-inspiraatiokin kuulostaa tökeröltä). Ehkä vielä joku kerta kun asioin Emiria Wizillä sattuisi hän itse olemaan paikalla ja voisi uskaltaa yhteiskuvaakin pyytää. 
Mites, onko teillä omia tyyli-inspiraatioita? 

15 kommenttia:

  1. Ei tuntunut yhtään täyte postaukselta. Voi olla useamminkin inspiraatio postauksia koska teet nämä niin että ovat hyviä ja näistä saa irti paljon. Oli mielenkiintoista lukea vähän lisää hänestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi mahtava kuulla <3 Kivaa et saa vähän jaettua omaa inspiraatiota muillekin <3

      Poista
  2. Enpäs ollutkaan kuullut hänestä aikaisemmin! Ihanan naisellinen tyyli :)

    VastaaPoista
  3. Oi kuinka ihana tyyli! Oli pakko mennä heti katsomaan lisää instasta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihanaa et sain sutkin innostutettua Emiristä <3 Mä ainakin rakastan hänen tyyliään *_*

      Poista
  4. Emirillä on kyllä kovin kaunis tyyli, ei liian överi niin kuin itsekin sanoit! Myös mun oli pakko mennä heti tsekkaamaan hänen Instagraminsa, kauniita kuvia sielläkin :>

    Mä saan itse inspiraatiota muilta bloggaajilta ja Instagramistakin löytyy myös sellaisia ihmisiä, joiden tyyliä jään ihailemaan ja ammennan hieman ideoita heidän asukokonaisuuksistaan ja meikeistään! En seuraa vain yhtä tiettyä ihmistä, vaan saan inspiraatiota hyvin monilta tyypeiltä *_*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihana et innostuit tsekkaamaan hänen ig:nsä tarkemmin!
      Ja sama mulla, mä inspoonnun pääsääntöisesti ihan "tavallisista" ihmisistä. Ja ammennan sitä inspistä vähän joka paikasta :) Emiri oikeestaan ainoo jota on tullu jäätyä seuraamaan ^_^

      Poista
  5. Voi ei, miten nätti toi bikinikuva on! *_______<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äläpä *_* EI oo ikin omat bikinikuvat tota luokkaa :D

      Poista
  6. Kiva pukeutumistyyli, mutta ääää kuinka sairaalloisen laihalta hän näyttää. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, joistain Emirin kuvista oonkin kyl kattonu et huh, jopa japanilaiseks tosi laiha :o

      Poista
  7. Näki hyvin kun luin uudet ja sit vanhat järkässä niin kuinka hiustyyli oli kun näistä kuvista!

    VastaaPoista
  8. Hurjan inspiroivia kuvia kyllä, en ihmettele! Mutta hurjan laihalta hän kyllä näyttää :o Mun inspis tulee blogeista ja kadulla vastaan tulevista. Myös lehdistä! Lisäksi instassa seuraan yhtä tiliä missä on aivan ihania lookkeja, jos on paha asukriisi niin suuntaan sellaiseen tiliin kuin @heyitsannabanana 8)

    VastaaPoista
  9. Onpas sievä!😍 Ja hei mustakaan tää ei tuntunut ollenkaan täytepostaukselta, mä lukisin mielelläni enemmänkin jutuista mitkä inspiroi sua :)

    VastaaPoista