sunnuntai 3. syyskuuta 2017

*:・゚✧Pink Balmuir✧・゚:*

Flunssaterveisiä sängynpohjalta. On muuten ollu karsein flunssa _ikinä_ päällä tässä muutaman päivän ajan. Kurkku niin kipeä ettei ääntä lähde, kuumetta jonkun verran sekä muutenkin kaikinpuolin paha olo. Huhhuh. Nyt täytyy toivoa että pahin oli tässä. 
Manasin varmaan flunssan esiin kun alkuviikosta kävin kaupungilla, ja ostin vihdoin pitkään himoitsemani kaulahuivin Balmuirilta. Myin LVn huivini pois, kun se vaan kuitenkaan ei ollut minua, ja en osannut käyttää nätisti sellaisia neliskanttisia huiveja. Viime talvena jo iskin silmäni tähän pörröiseen Balmuiriin, mutta päätin vaan olla hankkimatta sitä. Nyt kun sitten tuota ihanaa vaalenpunaista sävyä oli yhä myynnissä, ja se oli yhä niin suloinen kuin mustinkin, oli se pakko napata mukaan. Ja kaulahuivi onkin ollut tämän flunssa-ajan kovassa käytössä ihan sisätiloissa. 


 Scarf: Balmuir, jacket: H&M, shirt: Calvin Klein, bag: Chanel

Eilen sitten oltiin jo ulkonakin jopa. Kissalle piti hankkia ruokaa ja vähän itsellekin, kun kaapit jo huusivat tyhjyyttään. Käytiin myös autokaupoilla jälleen, tällä kertaa katselemassa uusia Mersuja Veholla. Tästä autonostostakin tullut sellainen työmaa, ja jotenkin päätettiin kuitenkin että pidetään tuo jo-olemassaoleva auto, kun siinä kerta mitään vikaakaan ole ja syy uuden hankintaan on niinkin tylsä kuin "no kun vaan halutaan". Ei siinä oikeastaan mitään järkeä ole. 
Tällaisen asukokonaisuuden kuitenkin kasasin. Piti olla lämmintä päällä, ja voi että tuo huivi on oikeasti ihan unelmien täyttymys. Niiiiin lämpöinen, pehmeä ja söpö. Hyvin tarkeni, vaikka ulkona ei tarvinnutkaan olla kuin näiden asukuvien verran, kun autolla mentiin ja ajeltiin Jumboon ja Veholle. Mitäs te tykkäätte tästä huivista? Iskeekö Balmuirin tuotteet teihin? 

19 kommenttia:

  1. Aivan supersuloinen kaulahuivi ja näyttää niin pehmoiselta ja lämpöiseltä! Lisäksi se vielä sopiikin sulle hurjan hyvin, väri ja kaikki. Pikaista paranemista! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Ihana kuulla! Mä oon ainakin ihan hurahtanu kaikkiin Balmuirin juttuihin :)
      Ja kiitos paljon <3

      Poista
  2. Sika söpö ja pörrönen look!

    VastaaPoista
  3. Balmuirin huivit on niin ihanan pehmeitä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo!! Sen koko Stockan Balmuirin osaston ois voinu vaa tyhjentää kaikista ihanuuksista *_* <3

      Poista
  4. Todella ihana ja söpön värinen kaulahuivi! Tuo materiaali näyttää niin ihanalta :> Paranemisia, toivottavasti selätät flunssan mahdollisimman pian! <3 Itsekin sairastelin tuossa viime viikolla ja nyt ollaan jo voiton puolella, onneksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Ja huh tää on ollu kyl pitkä tauti! TOivottavasti säkin paranisit pian ihan kokonaan :)

      Poista
  5. IHANA HUIVI!! ♥♥ Todella suloinen kokonaisuus kaikenkaikkiaan ja siis mä rakastuin tuohon huiviin 8) Suloinen väri syksyn tummiin perus sävyihin ja keväälllä tuota ei vaan vois kaappiin jättää. Talvella myös ihan täykky 8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hii voi kiitos kiitos <3 Ihana kuulla et tykkäät <3

      Poista
  6. Onpa kaunis huivi! <3 Ihanan pörröinen ja näyttää lämpimältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Se kyl oli ihan tosi hyvä ostos, suosittelen :)

      Poista
  7. No mutta onpas kiva asukokonaisuus! Tuun joka kerta kommentoimaan tänne, että noi farkut käy sulle kuin nenä päähän. Näytät tässä ihan Sandwich-blogin Iinalta, jotenkin heti sain sellaset vibat tästä asusta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihana kuulla <3 Ja haha kieltämättä vähän samat vibat tuli itelleki, kun taitaapi hiusväri olla nyt aika sama Iinan kans :D

      Poista
  8. Ihanan söpö huivi ja niin lämpöisen näköinen! <3

    VastaaPoista
  9. Niin ihana ja suloinen huivi<3

    VastaaPoista
  10. Muhun iskee ainakin Balmuirin tuotteet ihan täysillä! Tosi ihana asukokonaisuus ja toi huivi näyttää superpehmeelle<3 Toivottavasti paranet pian :-*

    VastaaPoista