tiistai 16. toukokuuta 2017

*:・゚✧Ekat fiilikset Dubaista✧・゚:*

Hellou! Tunti sitten laskeutui kone Dohan kautta Dubaista Helsinkiin, ja me kipitettiin miehen kanssa kauheaa kyytiä kotio järjestelemään tavaroita ja siivoilemaan ja bloggailemaan. Oli kyllä tosi mukava mutta erikoinen reissu, että tästä riittää kerrottavaa bloginkin puolella. Dubai, ja Arabiemiirikunnat ylipäätään, on tosi erikoinen ja mielipiteitä jakava kohde kaiken kaikkiaan, ja siksi uskoisinkin että teitä siellä kiinnostaa kuulla skeptisellä mutta uteliaalla mielellä reissuun lähteneen mielipide kohteesta. 

Aloitetaan niillä negatiivisilla, kun positiivisiin on kivempi lopettaa. Olihan se totta, että ensimmäistä kertaa itsellekin iski tuolla sellainen tänne minä vaan rikkaana etuoikeutettuna valkoisena ihmisenä tulen ja teen asioita ja te palvelette minua-fiilis. Tuntui että kaikki muut kuin paikalliset olivat ihan yötä päivää töissä ja muutenkin ehkä tuli vähän paha olo kun katsoi sitä meininkiä. Kaikki olivat ihan hurjan ystävällisiä ja ihania, niin paikalliset kuin vierasmaalaisetkin, ei siinä mitään valittamista. Kuitenkin omat etuoikeudet loistivat niin ettei pahemmasta väliä. 
Sitten vähän pinnallisempiin juttuihin, niin syöminen oli yllättävän kallista. Kaikki muu oli suomalaisen silmin halpaa tai edullista tai samanhintaista, mutta ravintoloissa sai pulittaa parikymppiä melkein mestasta riippumatta. Totta kai poikkeuksiakin on ja me löysimmekin yhden aivan ihanan syyrialaisen ravintolan, josta suosituksia tulee myöhemmin tänne ~
Olihan Dubai myös aika turistirysä. Itse mietittiin tarkkaan mihin sitä rahaa ohjattiin, sillä esimerkiksi kamelilla ratsastaminen oli ehdoton no-no. Jätettiin myös ne räikeästi sitä "halpatyövoimaa" käyttävät viihdykkeet väliin. Vaikka tämäkin on tietty kaksipiippuinen juttu, sillä sitten he jäävät täysin vaille _mitään_ palkkaa, mutta jotenkin tuntuu tosi röyhkeältä hyväksikäyttää sellaista järjestelmää. 
Positiivista kyllä löytyy todella paljon! Maisemat olivat todella kauniit ja vesi ihanan puhdasta ja lämmintä. Ylipäätään kaikkialla oli todella siistiä, ja tällaisena ylihygienisenä täytyy kehua että vessat olivat ihan joka paikassa sellaisia että niihin kärsi mennä. Ihmiset olivat huippuystävällisiä, kuten edellä mainittua. Lämpötila pelotti ihan hurjasti jo ennen reissuun lähtöä, sillä +40C joka päivä tällaiselle suomalaiselle metsäläiselle kuulostaa aivan järkyttäviltä asteilta. Kuitenkin tuuli ja ilmankosteus tekivät kelistä siedettävän, ja kun tarpeeksi muisti läträtä aurinkorasvaa niin palamiseltakin vältyttiin. Tietty meikit raahasin semiturhaan mukaan, sillä eipä tuolla meikit naamassa pystynyt olemaan kun hikoiltua tuli ihan euron verran. 

Eli siis, ristiriitaisin fiiliksin mentiin ja samoissa fiiliksissä tultiin takaisin. Kohteena oli kyllä todella ihana, jos unohdetaan nämä eettiset näkökulmat. Itse en kuitenkaan unohtaa niitä pysty ja se kyllä jäi jonkun verran kaihertamaan. Kulttuurista vielä sen verran, että yllättävän vahvana arabialainen kulttuuri Dubaissa näkyi, vaikka monesta tuutista oli sanottu, että Arabiemiirikunnat on ensin kapitalistinen ja sitten vasta islamilainen. Kuitenkin islaminusko ja muu siihen linkittyvä näkyi vahvasti, ja siksi ehkä itse hiukan paheksuin turisteja jotka hiimuilivat pikkupikkumikroshortseissa ja bandeau-topeissa kauppakeskuksissa kielloista huolimatta. Olisi joo itsestäkin ollut mukava saada brunaa paremmin lyhyessä hameessa ja hihattomassa, mutta kuitenkin maan säännöt kieltää olkapäät ja polvet paljastavan pukeutumisen, vaikka sen valvonta ilmeisesti onkin vähän löysää. 

Mitä tuntemuksia teille tästä heräsi? Seuraavaksi alan työstämään matkapostauksia ja pientä shoppailupostausta! 

16 kommenttia:

  1. Nää sun matkapostaukset on kyllä aina oikeasti mielenkiintoista luettavaa, kun kaiken hehkutuksen sijaan keskityt asioihin monelta kantilta, kuten vaikkapa noihin ihmisoikeusasioihin tässä :) Pisteet myös eläinturismin välttämisestä! Ehdottomasti kiinnostaa kuulla lisää teidän fiiliksistä Dubaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voii miten mahtavaa kuulla! Ja joo totta kai haluan tuoda kaikkien paikkojen plussat ja miinukset esiin, ja Dubaihin (tai ylipäätään Arabiemiraatteihin) matkustaessa ei voi vaan sulkea silmiään siltä pahalta mitä siellä tapahtuu. Ja joo voi pienet kamelit, niitä kyl kävi ihan oikeesti tosissaan sääliks :( JA lisää kuulumisia on tulossa! :)

      Poista
  2. Tosi mielenkiintoinen postaus! Mä haluaisin kyllä joskus käydä Dubaissa, se vaikuttaa niin mielenkiintoiselta paikalta :-)

    http://olderthanyesterday.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohde oli kyl tosi mielenkiintoinen! Kiva et tykkäsit postauskesta :)

      Poista
  3. Hei kerro ihmeessä kohteesta kaikki plussat ja etenkin miinukset. tuntuu että monessa matkablogissa kaikki on vaan ihanaaihanaa ja unohdetaan mainita mitään negatiivista kohteesta. Mulle on tärkeää omia matkakohteita valitessa tietää myös negatiivisia asioita paikasta johon olen menossa, että ei tule kaikki pahimmat/oudoimmat jutut täysin yllätyksenä. En ole kuitenkaan sellanen ihminen joka niissä negajutuissa velloo, eli keskityn kyllä positiivisiin puoliin mutta onhan se hyvä olla tietoinen!
    Tee paljon postauksia, koska mä en ole aiemmin yhtään välittänyt Dubaista vaikka tutut on siellä käyneet. Ehkä saat mun mielen muuttumaan kun saa lukea tuntemattoman mielipiteitä kyseistä kaupungista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama homma, itse ainakin tahdon tietää myös ne negatiiviset puolet, en vain sitä et poolilla oli halpaa drinksua. Dubai joo oli sellanen kohde ettei se varmastikaan kaikkiin iske. Vois toteuttaa ton tarkemman plussamiinus-postauksen täs piakkoin :) Kiitos vinkistä! Ja ihana et tykkäsit tästä postauksesta <2

      Poista
  4. Mua kiinnostaa niin paljon Dubai, sinne on ehdottomasti tosiaan itsekin päästävä. Plussia ja miinuksia siis ehdottomasti kehiin, musta on mukava kun täällä saa lukea molemmista eikä oo vain sitä hehkutusta hyvistä asioista. Mukavaa luettavaa tämäkin, en malta odottaa kunnon matkapostauksiasi.
    Mä itse haluan aina mahdollisimmat pienissä vaatteissa mennä aurinkolomalla jotta se tanitus olisi tasaista, koska se tasainen rusketus on mulle kaiken a ja o. MUTTA mä olen ehdottomasti sitä mieltä että maassa mennään maan tavalla. Mä en osaa pitää t-paitoja mutta tuonne kun suuntaa niin ehdottomasti olkapäät peittävä paita löytyy varmasti yltäni ja polvet on piilossa.
    Ihan todella kaunis kuva tuo ensimmäinen, haluan niin reissuuuuun mutta kyllä mä vaan ootan tajuttoman paljon myös Suomen kesää joten mielelläni vietän kesän Suomessa ja suuntaan syksyllä lämpöön;) Sen aikaa seuraan mielenkiinnolla sun matkapostauksia Dubaista ja kasvattelen reissukuumetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo plussamiinuspostaus ehdottomasti tulossa! :) Kiitoksia tästä toiveesta. Ja siis isekin kuljen reissussa aina topissa et saa rusketusta, mut tuolla nyt oli ihan korrektia kunnioittaa tapakulttuuria pukeutumalla peittävästi. Ja hei kiitos paljon, ja todellakin suomen kesä, sitä on odotettu *_* <3

      Poista
  5. Varmasti todella mukava reissu, miesystävä on käynyt noin kerran vuodessa työmatkalla eikä ole juuri ehtinyt palveluista tai maisemista nauttia matkoillansa. Kuitenkin kasan kivoja kuvia hotellihuoneista ja työmaista olen saanut, eiköhän siihen lämpöönkin ehdi tottua pidemmällä matkalla. Vettä vaan kokoajan mukaan ja meikkaaminen voi jäädä haaveeksi ^^ Sika kiva postaus ja tuli fb:ssä vastaan niin liityin myös lukemaan kun ylipäätään tämä lifestyle-tyylinen blogi nyt sattui kiinostamaan ja poikkeamaan omalla persoonallisuudellansa!

    http://finnlandsnorsk.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, meikkaamista ei tosiaankaan tarvinnu edes harkita tuolla päiväsaikaan :D Piti mennä ihan silleen au naturellina. Heii siis aivan mahtava kuulla, tulipa hyvä mieli! Ihana saada sut lukijaksi <3

      Poista
  6. Minäkin tykkään niin kovasti sun kaikista matkakertomuksista! Tätäkin oli mielenkiintoista lukea, sillä sait tiivistettyä näinkin lyhyeen postaukseen kolikon molemmat puolet. Varmasti jokaisesta maasta löytyy sitä negatiivistakin, mutta on silti ihana kuulla, että pystyitte kaikesta huolimatta nauttimaan reissusta :> Lukisin kyllä mielelläni enemmänkin plussia ja miinuksia, mikäli niitä vielä löytyy muistista!

    Mua on kieltämättä jonkin verran kiinnostanut Dubai ja siksi haluaisinkin päästä käymään siellä joskus, vaikka se luokitellaankin melkoiseksi turistirysäksi. Olisi silti ihan mahtavaa päästä kokemaan tuo ihmisten ystävällisyys sekä ruoka (vaikka sanoitkin sen olleen kallista)!

    Jään innolla odottelemaan tulevia postauksia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihanasta kommentista! Tuollainen plussamiinus-postaus onkin jo tuloillaan : )

      Poista
  7. Jee matkapostauksia!<3 En malta odottaa kuvia tuolta ja enemmän tietoa ja ajatuksia Dubaista :) Vaikuttaa ristiriitaiselta, mutta mielenkiintoiselta kohteelta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii plussamiinus-postaus onkin tulossa! :) Ja ristiriitainen kohde oli joo todellakin.

      Poista
  8. Kiva kun kirjoitat aina niin rehellisesti ja myöskin niistä huonoista jutuista, sillä väistämättähän niitäkin tulee varmasti joka lomalla vastaan :) Mielenkiinnolla jään odottelemaan tulevia matkapostauksia, Dubaita olen joskus itsekin harkinnut matkakohteeksi, mutta juuri tuo mainitsemasi oma "etuoikeisuus" mietityttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihanasta kommentista <3 Totta kai haluun antaa rehellisen kuvan, eikä mitään kiillotettua :) Arvostan sitä ittekin kun matkapostauksia lueskelen :) Ja Dubai oli kohteena tosi ihana, mutta jos sinne matkustaa kannattaa olla tosi valveutunut mitä siellä tekee.

      Poista