keskiviikko 31. toukokuuta 2017

*:・゚✧Current obsessions✧・゚:*

Current obsessions postaus, johon on vähän ostospostausta naamioitu samaan. Ajattelin että tällaisista arkisista mielenkiinnonkohteista olisi kiva tehdä omaa postaustansa. Pidemmittä puheitta aloitetaan ensimmäisestä asiasta, eli ompeleminen! Innostuin ompeluprojektista kun lyhensin tuon Dubaista ostamani mekon helmaa vielä vähäsen. Seuraava urakka olisikin lyhentää myös verhoja, ja parvekkeelle ajattelin ommella istuinpäälliset tuleviin penkkeihin. Saas nähdä, jäävätkö nuo vain suunnitelmiksi vai innostuuko sitä ihan oikeasti toteuttamaan!
Kiireiden keskellä en ole ehtinyt käymään keskustassa kunnolla, ja teevarastot hupenivat aivan täysin loppuun. Kaupan pussiteetä viikon verran lipittäneenä voin sanoa, että Théhuoneen tee on vaan sitä parasta. Nyt otin testattavakseni sellaisia makuja, joita en aikaisemmin olekaan maistanut, eli sesame caramel (vihreää teetä ja karamellipaloja, pähkinää sekä seesaminsiemeniä), vanilla (valkoista ja vihreää teetä, mansikan ja vaniljanpaloja) sekä marrakesh mint (vahva mintutee). Ainakin tämä karamellitee on todella herkullista ja jopa ruokaisaa, sitä tässä samalla särpin tätä tekstiä kirjoittaessani. 
Lupasin palkita itseni ensimmäisen palkkapäivän koittaessa, ja tässä se palkinto komeilee! Hyvästi kesän ulkoiluaktiviteetit ja opinnäytetyön teko, sillä nyt alkaa kunnon pelimaraton. No ei sentään, mutta mitä tätä peliä jo hiukan aloittelin, vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta. Ainoa mikä rääpii sielua on tuo englanninkielinen dubbaus, joka on vaan jotenkin tosi tönkköä. Pelkäsin että kaikki hahmot on laitettu puhumaan, mutta onneksi sentään ei. Aika erilainen tämä on myös aikaisempiin Zeldoihin verrattuna, katsotaan miten tämä etenee. Aivan varmasti tulen snäppäilemään pätkiä, yritän kuitenkin olla juonipaljastelematta.
Myös hiukan hukassa ollut sisustusvimma tuli takaisin. Totesin että makkari on vaan niin keskeneräisen näköinen ettei mitään rajaa, ja samaan aikaan huomasin että Stockmannille on alennuskuponkeja. Vapaapäivän kunniaksi kipitinkin siis kaupungille shoppailemaan. Jotenkin oli sellainen hyvä, kierrellään tässä nyt kauppoja-fiilis, olisi ollut mukava jos mieskin olisi voinut lähteä mukaan (ikävä juttu tuo töissäkäyminen, haittaa tätä arkielämää huomattavasti 😁). Meikä on yrittänyt päästä sisustuksen suhteen pois siitä kaiken pitää olla valkoista-ajattelutavasta. Kuitenkin meidän kämpän värimaailma on todella vaalea, ja huonekalut sohvaa lukuunottamatta valkoisia, ei välttämättä edes kauhean hyvältä näytä iskeä valkoista valkoisen perään. Rakastuin tähän Villa Stockmann-sarjaan, ja ihan vahingossa kaikki ostokset olivatkin tätä samaa merkkiä. 
Mukaan tarttui todella kauniit lakanat ja tyynyliinat, matto sekä päiväpeitto. Päiväpeittoa meillä ei ole ollut koska lievä shokki oli meille molemmille miten arvokkaita ne auttamatta ovat. Ihan sama mistä katsoo, kaikki rumatkin ja täysin yksiväriset päiväpeitot kustantaa satasia ellei enemmänkin. Nyt tämä löytyi sitten ihan puolivahingossa, ja ei ollut edes hinnalla pilattu. Kuviointi oli todella kaunis, ja värikin mätsäsi meidän lattiaan ja tapetteihin ihan täydellisesti! Mattokin oli aikamoinen ja edullinen löytö, lisäksi se on niin pehmeä! Aina kun kävelen tuossa käytävällä, on pakko koukata tuon maton päältä koska se on vaan aivan täydellisen tuntuinen. Päiväpeittoa oli vielä jonkun verran myynnissä, ja se maksoi muistaakseeni 90€, matto oli 23€ ja lakanoiden hintaa en enää muistakaan. Suosittelen tutustumaan ehdottomasti!
Mitäs tykkäsitte näistä esitellyistä ostoksista/jutuista?

26 kommenttia:

  1. Kiva postaus! Noista ompeluprojekteista voisin lueskella yksityiskohtaisempiakin postauksia, kun kiinnostaa noi käsityöt ja itselläkin on vähän ompeluvilli ollut tässä keväällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihana kuulla et tykkäät tästä postauksesta! Ja ompelujutuista ois kivaa tehdäkin enempi postauksia, ainoo vaan et ne projektit on tosi minimaalisia kun omat taidot ei juuri mihinkään riitä :'D Lähinnä verjojen ja helmojen lyhentelyä :)

      Poista
  2. Moikka! Jätit ihanaa kommenttia mun blogiin ja päätin tulla vastavierailulle. Sullakin on aivan ihana blogi ja liityin heti lukijaksi!

    Itselläni on kauhean pitkään ollut toiveena opetella ompelemaan kunnolla! Théhuoneesta mun suosikki on ollut vihreä champagne tee, kannattaa kokeilla jos et oo vielä sitä maistanut☺️

    https://saraoonav.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. EIkää ihana, kiitos! Sun blogi vei kyl heti mukanaan, samat sanat et sun tyyli on ihan täydellinen ja selasinkin sun blogin jo puoleenväliin asti, aivan ihanaa matskua sulla <3
      Tota teetä en ookaan maistanut vielä, pitää laittaa kokeiluun! :)

      Poista
  3. Oi että miten ihania juttuja oot löytänyt Stockalta<3 Sieltä vois aina kotiuttaa kyllä kaiken :'D Vitsi toi Karamellitee kuulostaa niiiin hyvälle! :P Mä tässä just litkin vihreistä kahvipavuista tehtyä pikakahvia töissä ja pakko myöntää, että tää on ihan kamalaa! XD Niin ja piti vielä sanoo et tosi kaunis toi Dubaista ostettu mekko<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih kiitos <3 Siis joo, Stockan sisustuspuoli on sellainen taivas! Hipelsin Gantin tyynyjäkin, olin ihan silleen et apua tän haluan meidän partsille ja kaikkee, mutta sitten tuli budjetti ja ihan jo sekin vastaan ettei olis kaikkee jaksanut pois kantaa :'D
      Ja voi kiitos! Mekko odottaa käyttöön pääsytä! :) Kiva kun kelit just tälleen kesäkuuks viilentyi... :'D

      Poista
  4. Aivan ihanan kuuloinen tuo karamellitee, täytyy pistää muistiin! Mitkä on muuten sinun suosikkeja Thé huoneelta ylipäätään? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää karamellitee on tosiaan hyvää jos pähkinäisestä mausta tykkää! :) Ja suosikkeja on Jeanne d'arc ja japanilainen kirsikka! Niitä mä yleensä sieltä nappaan mukaan :)

      Poista
  5. Tännekin on kyllä tullut taas se normaali kevään-ajan sisustusvimma, toivottavasti jotain pieniä uudistuksia tähän nykyiseen asuntoon saisi tehtyä jotta saisi piristettyä tilan nykyistä ilmettä! Harmittaa kun ei oikein mihinkään mahdu vitriiniä ja semmoselle olisi oikeasti tarvetta.. :/

    www.finnlandsnorsk.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. VOi ei! Siis tilahan se ongelma yleensä on :( Meil tätä tilaa on, mutta sitten taas täällä on vähän siihen malliin ikkunat, kaapit ja pistorasiat, että se vähän hidastaa tätä sisusteluprojektia. Toivottavasti tekin saatte vitriinille jonkun paikan/korvaavan idean!

      Poista
  6. Ihana postaus ♥ Haluisin kanssa ompelukoneen, että pääsis muokkaileen vaatteita yms. omaan makuun paremmin sopiviksi :D Ihania nuo Villa stockmann jutut, sävyt on mun mieleen ainakin :)

    ♥: Ane

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3 Ihana kuulla et tykkäät! Villa Stockmannilla oli tosi paljon kaikkea kivaa ja ei ees pahan hintaista (stockan mittakaavassa)! Ja ompelukone on kyl kätsy, ittellä tää on rippilahjaks saatu ja muutaman vuoden ollu käyttämättä, et nyt sit taas pääs käyttöön :)

      Poista
  7. Ihania noi Stockan ostokset! :)

    VastaaPoista
  8. Ihanan näköiset lakanat ja tyynynliinat! ♥ Muutenkin tosi kiva postaus!

    VastaaPoista
  9. Voi kun mullakin riittäisi skilssit ompelukonehommiin:D Vois lyhennellä ja kavennella muutamia vaatteita:D Hhih huippuja ostoksia! Hirmuisesti on näemmä nuo Zelda pelit muuttuneet kun en meinannut edes tunnistaa! Pienenä pelasin hirveesti niitä, pitäisköhän kokeilla taas:')<3 Täällä sisustusvimmaa löytyy ja kohteena ois nimenomaan parveke, matto saatiin toissa viikolla hommattua ja nyt pitäs kalusteet hommata sinne jotta pääsis yksityiskohtia mahdollisesti laittelemaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha ei mullakaan mitään ompeluskilssejä oo, siksakkia ja päärmettä vaan, sillä mä meen :D Eli toisin sanoen vaan lyhentelen asioita!
      Ja tää on ihan täysin erilainen tää uus Zelda ku mitä vertaa edellisiin! Vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta ainakin mun silmiin ja Link nyt on vaan aina ihana <3 :D
      Siis parvekkeen sisustus se meilläkin on täs edessä, tänään Ikeaan kattomaan sohvaa partsille :D

      Poista
  10. Ihania nuo Stockmannin ostokset! Kaunis kuviointi tuossa päiväpeitossa <3

    VastaaPoista
  11. Vastaukset
    1. Kovasti se kyl innostuttaa :D Kun löytäs aikaa vielä paremmin sitä hommaa varten!

      Poista
  12. Tämä oli musta tosi kiva postaus! Oli kiva tietää sun tän hetken lempparijutuista :> Muakin kiinnostaisi ruveta kunnolla ompelemaan jotain! Täytyy vain ruveta hamstraamaan joitain kivoja kankaita ja yhdet verhotkin pitäisi tässä ommella kuntoon. Saa nähdä saanko itsekään aikaiseksi yhtään mitään töiden lomassa :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oii ihana kuulla et tää postaus oli kiva! :) Tällaisia vois yrittää muistaa tehdä useamminkin! Ompeleminen ois kyl tosi kivaa, jos sen vaan osais :D Itellä on VIELÄKIN noi verhot tossa, en vaan saa itteeni niskasta kii et ompelisin ne tässä poijes roikkumasta. Noh, ehkä tässä jossain välissä sit... :D Ihan lohdullista kuulla et tätä aikaansaamattomuutta on liikkeellä :'D

      Poista