perjantai 25. marraskuuta 2016

*:・✧Puhutaanpa yhteistöistä✧・゚:*


Blogiyhteistyöt on kyllä sellainen asia, joka ihastuttaa ja vihastuttaa näin geneerisesti todettuna. Oma suhtautuminen blogiyhteistöihin on myös hyvin ristiriitainen. Näistä yhteistyöpostauksista on ollut nyt useammassakin blogissa kritiikkiä kommenttiboksin täydeltä, sillä tässä kuussa kieltämättä on useammassakin blogissa ollut yhteistyötä yhteistyön perään; Myös omassanikin, ja sitä ei käy kiistäminen. Siksi oikeastaan halusinkin tämän kirjoittaa, sillä en oikeastaan haluaisi kommenttiboksiini kritiikkiä siitä, miksi on ruvennut tulemaan yhteistöitä niin paljon. Ylipäätään tykkään puhua tästä aiheesta, sillä olen sen yhteistyökeskustelun molemmilla puolilla; Minä rakastan yhteistöitä, ja samalla ärsyynnyn niistä.

Koska aina on helpompi alkaa syyttelemään muita, niin aloitetaan siitä. Onhan liialliset yhteistyöpostaukset rasittavia. Ja kaikista kypsintä on se, jos mainostettavat tuotteet eivät liity yhtään mihinkään. Ja tietynlaiset kollaasipostaukset myös. Jos kollaasista paistaa läpi se, että se on tehty vain rahankiilto silmissä, ja täyttä skeidaa on pistetty riviin, ei se jaksa kiinnostaa ja voi olla ihan satavarma etten yhtään linkkiä klikkaa auki. Kuten myös se kun muotibloggaaja mainostaa vessaharjaa ja puutarhasaksia. Luen muotibloggaajaa x sen takia että saisin muoti-inspistä, en sen takia että saisin tietää millaisella vessaharjalla hän kiiltävänglamourikkaan wc-pönttönsä putsaa. Vieläpä se, jos jokainen postaus on jotain ihan turhanpäiväistä yhteistyötä, eikä välissä ole ollenkaan ihan ilman yhteistyötä tehtyä postausta, on se tympeää. Tämä siis pätee ihan harrastebloggaajiin, kuin ihan ammattibloggaajiin. Minua harmittaa huomata, että bloggaaja jota on seurannut jo pitkään, alkaa menestymään, ja menestyksen myötä blogi muuttuu vain isoksi mainoskanavaksi. Ja jos ne mainostettavat asiat ovat ihan joutavaa krääsää tai sellaista mikä ei liity mihinkään, ei niistä mainoksista edes saa mitään.

Hyvin tehty blogimainos kuitenkin osuu ja uppoaa. Hassua silti, että usein minua inspaa johonkin hankintaan sellainen asia, mitä ei ole kaupallisessa mielessä mainostettu. Esimerkkeinä Timberlandit, Adidaksen vaatteet ja Möet-shampanja. Ne olen ostanut itse ihan vain sen takia, että blogeissa niihin on törmännyt, ne on inspannut, ja olen hankkinut. Usein maksusta tehdyt mainokset ovat... liian mainoksia. Ne eivät vetoa siten että kokisin tuotteen tarpeelliseksi, vaan suurimmasta osasta postauksista näkyy läpi se, että "mainostan tätä vain siksi koska sain tämän ilmaiseksi". Kuitenkin, jos oikeanlaisia mainoksia on oikeassa kohtaa, kyllä ne iskee. Juurikin muoti- ja kauneusblogeista on ihana lukea sponssatuista vaatteista ja meikeistä, sillä olen niin tynnyrissä kasvanut, että sillointällöin on ihan kivaa nähdä jotain uutta, mitä ei itse välttämättä olisi googlailemaan lähtenyt muuten. Hassua kyllä, en nyt muista tähän hätään yhtikäs yhtään esimerkkiä jostain tuotteesta jota olisin mainostuksen takia hankkinut, mutta kyllä niitä on. 

Kun muut on ruodittu, on aika siirtyä itseen. Olen ottanut nyt sen linjan, etten hyväksy yhteistöitä joiden kanssa en tee yhtään mitään. Ei sillä, minulle ei yhteistyötarjouksia edes pursua ovista ja ikkunoista, kun tällainen pienenpiirin bloggaaja olen, enkä itse oikeastaan koskaan pyydä yhteistöitä mistään, kun firmat joiden kanssa yhteistyötä tahtoisin tehdä ovat niin isoja, että tyyliin eivät edes yhteistyöpyyntösähköpostiani avaisi :'D Suurimman osan yhteistöistä olen kuitenkin ottanut vastaan, ja muutamat ihan oudot olen jättänyt välistä, sillä a) En halua blogini sivupalkkiin mainoksia, ellei ne ole sitten oikeasti jotain äärimmäisen hyviä tarjouksia tai sitten sellaisia, joista kokisin lukijoidenkin hyötyvän. Tähän mennessä tarjottu säälittäviä "saat 6€ jos laitat mainospalkin sivuun" tai "saat yhden 20dollarin arvoisen jutun jos laitat mainosbannerin". Ööh no ei. Siinä vaiheessa vasta kun kys. firmat maksaisivat ihan tuntuvaa summaa, voisin alkaa harkitsemaan. Tai tosiaan jos kokisin, että mainoksesta sivupalkissa on oikeasti lukijakunnallekin joku hyöty. b) Tavarat ovat olleet sellaisia joita en edes itse ostaisi. Tästä esimerkkinä muutama nimeltämainitsematon vaatefirma, jonka kanssa tehtyä yhteistyötä snadisti kadun. Vaatteet olivat tosi kuralaatua, eivät vastanneet kuvia, ja henkilökunta pommitti kuin viimeistä päivää. Jokainen varmaan arvaa mistä on kyse, ja varsinkin saman puljun kanssa yhteistyötä tehneet bloggaajat tietävät mistä puhutaan. Itse lopetin yhteistyön kuin seinään, sillä sain heiltä takin joka ei todellakaan vastannut kuvaa: Tilasin vaaleanpunaisen polvipituisen trenssitakin. Se mitä sain, oli paskanruskea nilkkoihin asti oleva trenssitakki. Aivan järkyttävän näköinen. Lisäksi se jatkuva pommittaminen sähköposteilla alkoi ärsyttämään, sillä tämä blogi ei ole täysipäiväinen työni, ja että joka kerta kun paketti napsahtaa postiin, olisin samantien juoksemassa sitä hakemaan ja samantien kuvauttaisin sen. Njet!

Haluan pitää siis ns. eettistä linjaa yhteistöilläni. Mainostan vaan juttuja jotka ovat minustakin kivoja, ja jos saadussa tuotteessa joku harmittaa, sanon siitä. Onneksi, tätä erästä firmaa lukuunottamatta, on muut yhteistyöt sujuneet ongelmitta ja olen saanut paljon ihania juttuja ja on ollut hauskaakin toteuttaa aina jotain erilaista. Siis, sitähän nyt ei voi kieltää, että on hauskaa saada ilmaisia tavaroita. On vähän kurjaa että siitä syytetään bloggaajia, sillä jokainen joka haukkuu ilmaista tavaraa vastaanottavaa bloggaajaa, varmasti ottaisi itsekin tavaraa vastaan jos mahdollisuus tulee. Ja minua inspiroi jo se, jos saan valita yhden tai useamman tuotteen jostain valikoimasta, sillä silloin tulee rohkeammin kokeiltua jotain uutta, jonka voi jakaa sitten täällä lukijoille. Kuitenkin, mainokset eivät pakota lukijoita ostamaan mitään. Pyrin myöskin siihen, että blogissani olisi paljon asukuvia ilman yhteistyövaatteita, ja postauksissa olisi paljon kaikkea muutakin. Siinä olen omasta mielestäni onnistunutkin, sillä yhteistyöt toimivat imho blogeissa hyvänä mausteena, mutta niitä ollessa liikaa, menee blogista helposti maku. Minulla on nyt ollut harvinaisen paljon postauksia, missä lukee että yhteistyönä toteutettu. Oikeasti minulla on vain kaksi yhteistyötä käynnissä, ja ne ovat Zaful ja HerSecret, joilta sain yhdet paketit tavaraa. Kuitenkin sain heiltä niin paljon kaikkia ihastuttavia juttuja, joten jaoin ne moneen postaukseen, jolloin se tietty näyttää määrällisesti isommalta.

Siinäpä pari syvällistä ajatusta blogiyhteistöistä. Oletteko samaa, vai erimieltä? Kommentoikaa rohkeasti, mitkä ovat teidän mielipiteenne blogimaailman kaupallisuudesta. Tässä täysin yhteistyövapaita kuvia viini-juustoillasta muutaman päivän takaa. 

8 kommenttia:

  1. Tosi hyvä ja ajatuksia herättävä postaus! :) Mulle on kans tullut yhteistyöpyyntöjä jonkin verran, mutta en oo halunnut ottaa niitä vastaan, kun mahdollinen materia tai mainos ei vastaa ollenkaan blogini sisältöä :D Mun mielestä hyvänmaun rajoissa pitää noita yhteistyöjuttuja tehä! :-) Nam, mun alko tekeen mieli viiniä ja juustoja<3

    VastaaPoista
  2. Oon samoilla linjoilla sun kanssa! Toisaalta inspiraatiota ja jopa jotain ostosvinkkejäkin imen blogeista, eli sellaset blogin tyyliin sopivat yhteistyöt on todella ok. Ja tietysti myös bloggaajana on käsitys siitä, ettei se nyt niinkään mene että bloggaajalle pauhaa jatkuvasti ihania ilmaisia juttuja, joista on helppoa kirjoittaa juttu jossain viidessä minassa. :D

    Kollaasimainospostaukset ärsyttää kyllä vähän muakin, ellei niissä oo oikeasti tosi hyvi vinkkejä esim joululahjojen hankkimiseen. :D

    Jotku kohtuuttomat yhteistyöt kyllä raastaa ja pariin suostuminen kyllä kaduttaa jälkeenpäin. :s

    VastaaPoista
  3. Onneksi oon vielä niin pieni blogaaja ettei tarvitse murehtla yhteistyöstä :D
    Yhteistyötä on kiva lukea jos liittyy blogin aiheeseen. Esim. Jos sinä tekisit hevosliikkeen kanssa yhteistyötä saattaisin hetken katsoa vinoon useastakin syystä :D Mutta jos taas teet yhteistyötä muodin saralla on hauskaa lukea, sekä hakea inspistä.

    VastaaPoista
  4. Mä muistan itse sen ajan, kun ei ollut olemassakaan minkäänlaisia blogiyhteistyöjuttuja, mutta nykyään se on lähes arkipäivää - mikä ei tietenkään haittaa. Puhut kyllä asiaa siinä, että jotkut yhteistyöt ovat ihan ok ja on paljon kivempi, jos yhteityön kautta saadut tuotteet jotenkin liittyvät postaukseen. Itse olen niin old school blogien suhteen, ettei mulla oikeastaan ole järin suurta mielipidettä tästä asiasta. Joissain blogeissa se ärsyttää, joissain se on mun mielestäni ihan fine.

    Mulla on itselläni niin epätunnettu blogi, ettei onneksi ole tarvinnut murehtia tällaisista asioista :D Mutta mun mielestä on edelleen kurjaa, jos jotkut lukijat tulevat (ehkä kateuksissaan?) haukkumaan sitä, miten bloggaajat vain haluavat ilmaisia tavaroita. Mitä sitten? Ei siinä oo mitään väärää ja aika varmasti moni lukijakin tykkäisi siitä, että saisi yhteistyön kautta esimerkiksi vaatteita, joita voisi käyttää ja joita on ehkä joskus halunnut ostaakin. Jokainen bloggaaja tekee kuitenkin niin kuin itse haluaa, eikä kenenkään lukijan (tai valittajan) mielipide pitäisi vaikuttaa siihen. Tää oli kyllä ihanan ajatuksia herättävä postaus sulta, jälleen kerran! :>

    VastaaPoista
  5. Hyvä postaus. Aloin itsekin ajattelemaan näitä asioita. Joskus sen huomaa, kun jonkun yhteistyön tekee vain rahasta. Näistä asioista pitäisi puhua enemmän.

    VastaaPoista
  6. Todella hyvä postaus ♥ Pakko sanoa, että sulta tykkään lukea myös noita yhteistyöpostauksia, koska sanot hyvin mielipiteesi :) Joissain blogeissa se mainostus iskee suoraan koko postauksesta ja sellaista ei ole yhtään miellyttävää lukea :/ Itse en ole vielä yhteenkään tarjottuun yhteistyöhön tarttunut juurikin siksi, että haluan kirjoittaa ainoastaan itseeni ja blogiini sopivista aiheista eikä ne mielestäni ole sopinut yhtään omaan linjaani :D

    VastaaPoista
  7. Hyvä postaus, paljon asiaa oli tässä! :) Mie oon miettinyt et varmasti jotakuta ärsyttää, että esimerkiksi miulla on usein asukuvissa samat sukkikset, jotka olen blogin kautta saanut ja pari muuta vaatetta. Mutta nämä ovat niiiin mukavia päällä ja helposti yhdisteltävissä, että mielelläni pistän ne päälleni. Kuitenkin usein käytössä olevista saaduista vaatteista voi saada kuvan, että koko ajan ns. mainostaa tai saa tuotteita vaikka tuote olisi täysin sama. Tämä varsinkin silloin, kun saaduista vaatteista ilmoitetaan asianmukaisesti kuten kuuluu. :)

    Mie olen kanssa saanut ihan ihme ehdotuksia bannerien ja postauksien kanssa, milloin tarjotaan kenkien kanssa käytettävää koristetta kattavaa postausta vastaan tai 20 dollaria yhteensä mainoksesta, kuudesta linkistä ja kollaasipostauksesta. Joo, kiitos ei, tuskin kovinkaan moni myy näkyvyyttä kymmenille tuhansille tai edes tuhansille nuilla summilla. Pyyntöjä on tullut myös asiantuntemusta sisältävään sisällöntuottamiseen yrityksen sivuille todella pienillä summilla, joista ei jäisi tyyliin euroakaan tuntipalkaksi.... Tuskin tekisivät itsekään yhtä suurta tuntimäärää vastaavalla palkalla tai ripsaripalkalla, mutta saahan sitä kokeilla jos ilmaiseksi saisi jonkun höynäytettyä tekemään töitä itselleen. :) Parhaimmillaan yhteistyöt ovat antoisia, molemmille reiluja ja molempia hyödyttäviä - siihen tähtään itse!

    VastaaPoista
  8. Hyvä ja mielenkiintoinen postaus!♥ Nää sun ns.syvällisemmät postaukset ovat aina yhtä hyviä :') Haha meikäläisen blogi on niin pikkiriikkinen, että näitä juttuja ei o tarvinnut vielä pohtia! :D

    Mun mielestä yhteistyöt blogeissa ovat ok, jos ne ensinnäkin liittyvät tohon aihepiiriin. Se on just vähän hassua lukea vaikkapa pelkästä kosmetiikkablogista joku ruokayrityksen kanssa tehty postaus. Ja joo sitten on tosiaan noi postaukset, joista se rahanahneus oikein paistaa läpi.

    Yhteistyöpostaukset ovat kyllä kivoja, jos ne on kirjoitettu rehellisesti! Niistä saa silloin eniten irti, kun bloggaaja on oikeasti kertonut mielipiteensä tuotteesta :)

    VastaaPoista