torstai 28. huhtikuuta 2016

Some favourites☆

Olen joka kuukausi vuoden alusta asti luetellut halutuimmat ja toivotuimmat jutut kuukaudelle, mutta tällä hetkellä on sellainen harvinainen tilanne, että olen saanut kaiken mitä haluan, ja ei ole mitään toivottavaa ja lisättävää :'D Joten vaihtelun vuoksi esittelen kuukauden suosikit, asioita joihin olen oikein tykästynyt ja jotka olen havainnut oikein äytännöllisiksi ja käteviksi. Pidemmittä puheitta, suosikkeihin!
Chanelin meikit ovat olleet minulle vähän pettymys, mutta poikkeuksen sääntöön tekevät Chanelin huultenrajauskynät! Nämä ovat oikeasti huulimeikkien aatelia ja todella hyvälaatuiset; Eivät kuivata ja kestävät pitkään. Itselläni ovat sävyt rose délicat sekä beige innocent ja kummastakin olen tykkäillyt kovasti. Suosittelen siis! 
Chanel-linjalla jatketaan. Tämä Chanelin laukku on nostettava esille uudestaan ja uudestaan. Ette oikeasti tiedä kuinka iloinen olen siitä että sain tämän ihanuuden itselleni. Ihan lempparilaukku ikinä, vaikkei käyttöön olekaan vielä päässyt. Odottelenkin kovasti parempia kelejä ja aikaa, että ehtisin yhdistää tämän johonkin asuun.
Kosmetiikkapuolelta suosikkina tämä Victorias Secretin rasva Love addict. Tuoksu on ihanan hento sekä tällainen atoopikko-psoriaatikko voi käyttää tätä pelkäämättä sitä että iho räjähtää käsiin. Siis, meikähän ei pysty käyttämään juurikaan normaaleita ihorasvoja, sillä sen jälkeen iho on aivan vesirakkuloilla ja kutisee. Tämä, ihme kyllä, ei aiheuta vastaavia reaktioita, vaikka voisi kuvitella VSn käsirasvojen olevan aika kaukana siitä mitä ihotautilääkärit suosittelisivat. Plussaa tietty söpöstä pakkauksesta <3 
Sitten viimeisimpänä muttei vähäisimpänä, Guessin korut! Ostin Havaijilta kasapäin Guessin koruja, kun ne olivat niin ihanan halpoja! Korut olivat about 20 dollaria kipale, joten rahaa ei paljoa pakanut, ja tykkään hurjasti näiden korujen desingistä! Itseasiassa Guessillä on nyt ruvennut olemaan paljon kaikkea kivannäköistä vaatettakin, että kannattaa kurkkailla. Itseänihän eivät enää ne laukut juurikaan sytytä, mutta vaatteet ja korut, ah! 

51 kommenttia:

  1. Eipä oikein iskenyt mikään tän postauksen tuotteista. Sääli, kun sun tyyli oli ennen niin ihana ja omaperäinen ja tosi tyttömäinen, mut nykyään tuntuu että sulla on vaan kaikki samat kamat mitä sillä Patricia Strömillä. Kaipaan sun guyaru-aikoja ja erikoisia söpöilytuotteita! Musta sulle kävi sellainen pehmeämpi tyyli, kun tää nykyinen merkkituotteiden hamstraaminen tuo mulle mieleen (ihan missä tahansa blogissa, not just you :)) sellasen tarpeettoman egoboostailun ja korostuksen siitä että 'mulla on varaa'. Varmaan se osaltaa viehättääkin ihmisiä toisaalta blogeissa, että voi katsoa kun toiset ostelee chanelia, Guessiä ja Korsia harva se päivä... Ei ne guyaryvaatteetkaan varmaan mitään halpoja oo tietty, mutta ne vaan iski enemmän kuin mitkään chanelin turhakkeet. Noita guyary-juttuja kun ei vaan tule ihan jokaisella vastaan.

    Älä loukkaannu, tää oli vaan mun mielipide ja kaunis olet vaikka ois mitkä tahansa rytkyt päällä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikää voi harmi ettei nää nyt ollenkaan ollut sit sua varten :( Siis, on mun tyyli vieläkin tosi tyttömäinen omasta mielestäni, ihan se överigyaru on vaan ajanpuutteen takia jäänyt, ja sellainen superhime ei tietenkään enää ihan omalta tunnu vaikka tykkäänkin kovasti. En halua olla tietenkään mikään kopio Patriciasta, ja on meillä mun mielestä aika omanlaiset tyylit kummallakin, vaikka mäkin oon "massaantunut" jo jollain tasolla :) Mä en osta merkkiä egoboostailun takia, vaikka ymmärrän hyvin mitä tarkoitat. Tuleehan siitä itelle hyvä olo ja mieli kun saa käyttää sitä Luiskaa tai Chanelia, ja omat merkkijuttuni olen kaikki halvalla hankkinut, oli ne sitten merkkiä tahi gyarumerkkiä :)

      Ja en tietenkään loukkaannu, asiallinen palaute oli ^_^ Ja kiitos <3

      Poista
    2. samaa mieltä ensimmäisen kommentin kanssa valitettavasti :( sulla oli niin omaperäinen ja massasta erottuva tyyli ja siksi tykkäsin sun blogista. kun olit erilainen... nyt samaa kuin kaikki massabloggaajat, merkit tavarat laukut, kaikki samaa... :|

      Poista
    3. Tyyli muuttuu ja kehittyy, se käy kaikille. En koe olevani mikään massa vieläkään, vaikka tyylini onkin siihen suuntaan vahvasti kääntynytkin. :) puöyrin tuomaan niitä gyaruviboja ahkerasti esille :)

      Poista
  2. Toi Chanel on vaan niin ihana! Ootan innolla asukuvia sen kanssa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ookin? *_* Ja joo, mä yritän saada asukuvaa kasaan ton kanssa ihan asap <3

      Poista
  3. Noi Guessin korut on ihania<3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ^_^ Mä tykkään hurjasti Guessin koruista, ne on niin ihania ja vähän erikoisempia! :)

      Poista
  4. Olen pitänyt aina Chanelia "mummotyylisenä", mutta taidankin perua puheeni, kun näin sun ihanuus laukun <3 Nahka näyttää siinä niin upealta! T: nahkalaukkuihin rakastunut <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha voi että, mummolaukku :'D Kiva kuitenkin et onnistuin muuttaa mieles ^_^ Musta Chanelin laukut on aina ollu tosi nuorekkaita :) Voisin todella kuvitella sulle mustan Chanelin *_*

      Poista
  5. Ihania noi korut ja mulla on body mist tuosta vs tuotteesta ja tykkään myös =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo! Pitäs kokeilla tota body mistiä kyllä! Tuo käsirasvakin kun tuoksuu jo niin taivaalliselta *_*

      Poista
  6. Toi Chanel on ihan unelma<3 Ehkä joku päivä käytettynä sellaisen voisikin hankkia:D Ja mulla on toi sama VS:n rasva! Harmi ku se on Suomessa homehtumassa, mä haluun käyttää sitä nyt:'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on niiin perus, et jotain alkaa reissulla aina kaipaamaan!! :D Toivottavasti löydät jostain helpotuksen! :D Ja joo toi Chanel ei loppujenviimeks oo niin tappokallis vaik tyyris onkin, et suosittelen <3

      Poista
  7. Oi miten ihania juttuja! ♥ Varsinkin nuo korut on tosi nättejä ja ahhh tuo laukku, rakkautta! Joku päivä mäki ostan vielä oman Chanelin :---) Sitä päivää odotellessa..

    Janica K.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä en voi ku suositella Chanelii kaikille!! Mä oon ihan in love ton kanssa vaikken viel ookaa ehtiny kunnolla käyttämään :D Ja ihana, kiva et tykkäät näistä ^_^ <3

      Poista
  8. Oijj tuo guessin sydänkaulakoru näyttää kyllä nätiltä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos *_* Se on tosi ihana, ruusukultaisen värinen, vaikkei videolla näykään kunnolla! :)

      Poista
  9. Ooh toi laukku <3 Ihana! Ja hei mä oon kans ihaillut tota VS:n rasvaa, toi tuoksu on tosi ihana! Itseasiassa just tänään pohdin kaupassa ostaisinko ton :D Mulla on kans yks Guessin koru ja tykkään ite sen merkin koruista tosi paljon, noi sun korut on kans tosi upeet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Toi laukku on ihan rakkautta!! Ja VSn rasva on ehdottomasti ostamisen arvoinen, toimii ja tuoksuu hyvältä. Guessil on ihania koruja kans, oikeestaan ne on kaikki nättejä💕💕

      Poista
  10. Noi vikat guessin korut on täyttä rakkautta ♥

    VastaaPoista
  11. Nostan VS:n pöydälle, kun muut ovat jo korut ja laukun nostaneet. Ihana puteli kaikella tapaa! Luulisi VS:n aiheuttavan herkälle iholle pahankin reaktion, mutta ilmeisesti ei! Jos en olisi koukuttunut The Body Shopin tuotteisiin laittaisin VS:n voiteen kokeiluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Body shop on aika ihana kans! Aika samalla linjalla VSn kanssa tuoksun puolesta <3 ja joo mulla toi rasva ei oo minkäänlaista ärsytystä aiheuttanu ollenkaan ^_^

      Poista
  12. Tosi ihania suosikkeja, varsinkin tuo laukku ja korut! Haha pakko päästä Havajille shoppailemaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo havaijille kndee kyl lähtee ehdottomasti! :D ja ihana et laukku ja korut iskee <3

      Poista
  13. Hei onko tulossa missään vaiheessa sitä Etsy-inspiraatio-postausta? :) Aiemmin minä ja moni muukin taisi sitä toivoa, niin laitanpa tämän toiveen uudestaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uu joo olin ihan koko etsyn unohtanut! Kiitti kun nostit esille :D tällaista tää on kun ei mikään päässä pysy! Kiitti muistutuksesta 💕

      Poista
  14. Vastaukset
    1. Uu ihana et tykkäät, on kuule aikas sun tyylisii😍😍

      Poista
  15. Oiii niin söpöjä ostoksia! Tykkäilisin muuten kovasti laajemmasta postauksesta chanelin meikeistä! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo hei kiitos! Vois tehä chanelista parempaa postausta :) kiiitti vinkistä <3

      Poista
  16. Tosi kivan näköisiä juttuja vaikkei ihan omantyylisiä olekaan! Noita huultenrajauskyniä voisi kyllä joskus kokeilla :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiva et tykkäsit vaikkri ookaa ihan sulle luotuja nää :) Suosittelen, Chanelilta saa niin ihania sävyjäkin <3

      Poista
  17. Oii, tosi ihania juttuja! :)<3 Nuo korut on niin kauniita :)

    VastaaPoista
  18. Ihan superihania noi korut!!! :) ja toi rasva vois olla ihan testattava, ainakin ulkoasu näyttää niin kivalta :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi rasvatuubi on ihan sairaan söpö! Menee ihan koristeesta :) ja kivaa et tykkäät noista koruista💕💕😍

      Poista
  19. Hei voitko jakaa ton käytettyjen merkkilaukkujen kirppiksen nimen, mistä taisit edellisessä postauksessa mainita? Oon ite ettimässä yhtä Marc Jacobsin laukkua ja ei oo vaa onnannut. Vai onko kyseessä joku face-ryhmä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siis facebookkirppiksesrä kyse :) luksusmerkkien kirppis oli kyseessä! ^_^

      Poista
    2. Eikö yhtään hirvitä ostaa noin kallista kampetta jostain face-kirpparilta? Myykö ne noita jonkun aitoustodistuksen kanssa vai miten noista voi tietää että on sit kans aito? Saitko tarkastaa ton laukun ennen kuin raha vaihtoi omistajaa?
      Jos jaksat tehdä, niin kiinnostaisi kyllä joku postaus tästä luksuslaukkujen ostamisesta, ihan sun omasta näkökulmasta ja tunnistatko helposti feikin jne.

      Poista
    3. Kyllä pelottaa ja kuumottaa mut maksan vasta kun aitous on selvä ^_^ esimerkiksi vuittoneissa on tullut kaikki kuitit ja muut mukana, ja chanelin kävin ihan aitouttamassa ennenkuin maksoin koko summaa. :)
      Ja voin yrittää, mikään pro en kyllä itekään oo :'D

      Poista
  20. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  21. Oletkos sie kenties esiintynyt Kilalan verkkosivuilla mallina? Ihan näköinen oli ^^'

    VastaaPoista