perjantai 8. huhtikuuta 2016

VIDEOPOSTAUS: Michael Kors makeup review!☆

Toista videopostausta siis aiheesta Michael Korsin meikit! Moni on pohtinut ääneen onkohan MKn meikit, jotka ovat olleet todella vähän julkisuudessa, mistään kotoisin. Ajattelin sitten ottaa testiin kaksi eri huulimeikkiä: huulikiillon ja huulirasvan, sekä kertoa teille kannattaako rahojansa syytää MKn kosmetiikkaan. Ja koin, että video olisi mielenkiintoisempi kuin kuvat ja tekstiä. Olen pahoillani, kuva on taas vihreä, ja seuraavaan videoon värit tulevatkin sitten ihan kohdalleen eikä enää mitään vihersävyillä varustettua matskua. Toivottavasti tästä postauksesta on apua. Perään vielä kuvia joissa värit ovat kohdallaan! 





Tulipas pieni ikävä Merihaan kotiin josta nämä kuvat on vielä napsittu! ; _ ; Vaikka tämä nykyinen kämppä on kaikinpuolin täydellinen, niin kyllähän sitä pientä poikamiesboksia keskustassa, josta näki koko Helsingin ylle tulee kaipaamaan aina aika-ajoin. Sieltä näki saapuvat laivat sekä tuomiokirkon, täällä näkee työmaata ja naapuriin :'D Ei sillä, kaikkea ei voi saada. 

20 kommenttia:

  1. Kiva video! Oot mukavan luonteva videollakin, tosin tykkään enemmän itse aina perinteisistä kuva-teksti-postauksista. :) En innostu vlogeista varmaan sen takia, että aika harvoin saa rauhassa katsoa niin ettei joku tuu siihen viereen huutamaan että HÄ MITÄ SÄ KATOT.
    Noi meikit on kyllä omalle budjetille ihan liikaa, mieluummin ostan vaikka Essenceä halpa-hallista. :D

    Se mua harmitti tässä, että sähän puhut ihan helsinkiä! Aattelin että kuuluis vielä rakasta savvoo puhheessa, mut ei mitään häivääkään murteesta! :D En muista puhuitko ennen murteella, itse en varmaan oo siihen savon tyttönä kiinnittänyt edes huomiota, mut nyt jotenkin kuulostelin, että ei yhtään viäntöö tai kiäntöö ollu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo toi on niin totta! Jos alkaa kattoo vlogia ni aina siihen joku tulee tillostelemaan tai vaihtoehtoisesti tilanne on se ettei voi syystä tai toisesta ääniä pitää päällä -> kuva+tekstipostaukset kaikista kätevimmät. Noi Mk:n meikit oli kyl tosi kalliit, vähän turhan kalliit jos miettisi ihan säännölliseen käyttöön. Tuskin tuun ostamaan huulikiiltoja esim. enää ollenkaan :P

      Haha no joo oon itteki huomannu saman ettei enää oma murre tule niin esiin kuin silloin joskus :D tosin oon nyt työharkassa palvelukeskuksessa jossa on paljon vanhuksia savosta, niin siinä se viäntö ja kiämtö sitten alakaa kun sua puhua ihan nattiivisavolaisten kanssa :D

      Poista
  2. Huulimeikit on kyllä itse huuh. Aina huulet kuivuu. Viikonlopun jäljiltä edelleen huuliani rasvailen epätoivossa.
    Ulkoasuun on ainakin panostettu tuotteissa on joka iso plussa. Jos ei muuta hyllyllä ja meikkipussissa näyttää kivalta.
    Se on jännä, että huulirasvan saa parilla eurolla ja huulipunasta saa maksaa useamman kympin.
    Hyvä video jälleen! Vihreämäisyys ei haitannut laisinkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ku kiva kuulla ettei viherrys päässyt haittaamaan. Mua se ainakin kaihersi ja paljon😂 ja mä tykkään kans kovasti jos firma panostaa tuotteidensa ulkoasuun :3

      Poista
  3. Heii kivaa, video ^__^ Tosiaan ainakin pakkauksen puolesta supernättejä noi meikit, mut hinnan puolesta ei varmaan mun meikkikokoelmiin pääsisi... paitsi ehkä jos jonkun sellasen lahjakortin sattuisi saamaan! Tykkäisin jos tekisit joskus videon, jossa näytät kun meikkaat (voi olla että ehdotinkin jo aikaisemmin sun edellisen videon yhteydessä). Mut kämppäpostauskin tulee varmasti olemaan mielenkiintoinen, sitten kun sellaisen aika koittaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih ihana et video on mieluinen! Joo hintalaatusuhteeltaan ei kyl oikee osunu kohdalleen nuo jutut. Huulirasvasta tykkäsin kyllä ja voisin ostaa tulevaisuudessakin jos saisi vaikkapa kympin halvemmalla. Ja meikkivideo laitetaan korvantaa, täytyypä toteutella kun saa joskus kameran asetukset kohdilleen! :)

      Poista
  4. what mä en ees tienny että MK tekee myös meikkejä :D! No nytpä tiedän :D! Kiva video ja oot kyl ihanan luonteva :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo no noit ei kyl oo mainostettu pahemmin! Ja voi ihana kuulla, kiitos <3

      Poista
  5. Mäkään en tienny että on olemassa MK meikkejä!
    Ja toi videon vihreä väri on mun mielestä itse asiassa tosi kiva! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo no kuten Sofialleki sanoin ni tosi heikosti noit on missää mainostettu :/ ja niiden omas liikkeessäkää ei oo noita myynnis hajuvesiä lukuunottamatta. Haha ja kiitos, mua taas inhottaa kun värit ei näy niinku pitäs 😂

      Poista
  6. Onpa ne söpöissä rasioissa :) Mä en kyllä kanssa tiennyt, että MK tekee meikkejä! Mä en kyllä silti yleensä ole välittänyt noista muotitalojen meikeistä, sillä jotenkaan ne ei koskaan vastaa hintaansa :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Njoo oot kyl oikeessa, harvemmin ne on hintansa väärtejä (ysl on iso poikkeus!). MKllaki parempi pysyä vaan vaatteissa ja asusteissa. :/ mut pakkaukset joo oli ihanat!

      Poista
  7. Siis mitä MK:lla on näköjään meikkejä :DD Mut aivan ihana oot videolla<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! En oo kyl ite nähny niit myynnis missää muualla ku vaan Stockmannilla. Siel on pieni nurkkaus MKn meikeille varattuna :) ja hei ihana kiitos <3

      Poista
  8. Toi huulirasvan putelli on tosi nätti! :) Mä taidan silti pysytella Labello Hydro Care:issa mutta tosi mielenkiintosta kuulla eri merkeistä :) ♡

    ♡ Sini | myblog-bysini.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi huulirasva = <3 kiva et postaus oli mielenkiintoinen ^_^

      Poista
  9. En ole minäkään kuullut, että MK:llä on meikkejä, mutta toisaalta en ihmettele, kun täältä ei löydy Chanelia eikä YSL:ääkään :)

    Video oli kivaa vaihtelua ja juuri sopivan pituinen. Itseä kyllästyttää liian pitkät videot, kun luen mieluummin tekstiä ja katselen kuvia, mutta siulla tää video oli juuri oikeanlainen, että jaksoi katsoa loppuun asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo no noi Mkn meikit on tosi huonosti mainostettu :( ja huh no joo ei oo sit ihmekää, en oo kyl nähny noit Mkn juttui ku vaa Helsingin Stockmannilla, sokokses oli noit huulikiiltoja sitten.

      Haha sama juttu, mitää kymmmenen minuutin läpinöitä harvemmin jaksaa katsella! Voi kiitos paljon ^_^

      Poista
  10. En tiennyt itsekkään että mk:lla on myös meikkejä :P Tuo huulirasva vaikuttaa kivalta :) Ja kivat pakkaukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huulirasva ehdottomasti kokeilemisen arvoinen, vaikka on se kyllä totta et huulirasvasta 35€ on aika karmea hinta! Mut tosiaan pakkaukset on nätit <3

      Poista