Taisinkin mainita traagisesta tapaturmasta joka muuton yhteydessä tapahtui; Minun aivan täydellinen, ihana ja rakas Ted Bakerin pikkulaukku katosi. Sitä ei löydy mistään vaikka kaikki muuttolaatikot on käännetty ympäri ja olen jo rymynnyt koko uuden asunnon jokaisen neliön että löytäisin rakkaani. No, sitä ei enää ole. Autostakin katsottiin muutamaan otteeseen eikä veska ole sielläkään. Realistisin vaihtoehto on se että joku sen saattoi mukaansa napata, kun pakkasimme autoa ja muistan laukun olleen ihan päällimmäisenä, kun se siihen viimeisenä viskattiin kun pakattiin. Merihaassa kuitenkin asuu sen verran lössiä että joku on sen siitä voinut ottaa kun olemme olleet viemässä kamppeita autoon, eihän sitä kasaa voinut kokoajan olla vahtimassa. Toivon vielä ihmeen tapahtuvan ja että laukku kävelisi jonkun nurkan takaa minua vielä vastaan, mutta epätodennäköistäpä on. Eli siis, olen tässä yrittänyt etsiskellä itselleni uutta, täydellistä yksilöä.
Laukussa olisi oltava hihna, jonka saa olan yli heitettyä. Mitkään pikkuclutchit ei kyllä minun mukana pysy ei sitten ollenkaan. Voin vaan kuvitella kun maksan toistatuhatta euroa jostain YSLn pienestä clutchista josta puuttuu hihna, ja lasken sen baarin vessareissulla johonkin ja sille tielle se jäisi. Eli ehdoton ei. Tavarat kun ei minulla muutenkaan tallessa näytä pysyvän. Metallinen hihna on myös mielestäni pikkulaukuissa söpöt ja monikäyttöisemmät kuin nahkaiset/kankaiset/muoviset whatever. Ketju taipuu niin juhlavaksi kuin arkiseksikin.
Koonkin on oltava just eikä melkein. Haluan laukun jossa on tilaa passille ja kännykälle ja pikkutavaroille plus avaimille. Vuittonin Eva clutch on ollut kokonsa puolesta aivan mahtava, kuten oli se Teppo leipojakin. Kävin Della Margassa katselemassa YSLn pikkulaukkua, joka oli niin pieni ettei sinne edes iPhone6 mahtunut, saati sitten passikaan. Välillä tuntuu että voisi ajaa ajokortin vain sen takia että henkkarin koko pienenisi yhteen kymmenesosaan. Liian iso laukkukaan ei ole kiva, kun tarkoitus olisi että laukku pystyisi ajamaan asiansa niin kaupunkireissulla kuin illalla juhlissa.
Se väri on se the thing myös. Haluaisin sellaisen kunnolla pastellipurkkahattara-vaaleanpunaisen. Pinkki ja vanha roosa ovat myös ihan jees, mutta se täydellinen täydellinen pikkulaukku olisi vaaleanpunainen kuten tuo Furlan metropolis. Tyttömäisyys olisi kyllä isoa plussaa. Rusetti, ruusukulta, joku kiva yksityiskohta, vaikka tekotimantit, blingbling.
Ja totta kai hintarajakin on olemassa. Se Ted Bakerin laukku oli ihanan edullinen, maksoi vain 79€ tarjouksessa, ja samalla hinnalla nyt näköjään ei ihanaa yksilöä ole tarjolla. Vaaleanpunainen pikkulaukku kuitenkaan ei tule olemaan samanlaisessa kulutuksessa kuin esimerkiksi tuo Neverfull, joten tuhatta lähentelevät hinnat (tai siitä yli) ovat kyllä aika suolaisia ja oikeastaan ihan poissuljettuja. Haha, ollapa huippubloggaaja niin mielelläni tekisin yhteistyötä vaikkapa Chanelin tai YSLn kanssa, mielelläni ottaisin vastaan sellaisen lahjuksen.
Eli tällaistam urheenkryyniä täällä, kyllä harmittaa ja ihan oikeasti. Sen verran olen itseäni lohduttanut että onneksi sentään se oli TBn laukku joka nyysittiin/hukkui, eikä Vuittonini, jonka onneksi älysin pistää omaan laukkuuni sisälle että se kulki koko ajan matkassa. Muutossa katosi myös hääkampaukseen kuuluva tiara sekä häämekon alle laitettavat rintsikat. Ja varmasti paljon muutakin hävinnyttä roinaa tulee mieleen kun niitä rupeaisi tarvitsemaan. Jos tulee mieleen ehdotuksia söpöistä pikkulaukuista, niin kommentoikaa enemmän kuin mielellään tuohon alle ^_^
Harmi jos joku sen vei =(
VastaaPoistaJoo no on! :( Kyllä se on todennäköisin vaihtoehto kun sitä ei mistään löydy
PoistaToi on iha hirveet ku muutossa hävii jotain! Multa katos semmonen ihana suuri Arabian kulho. Vieläkin elättelen toivoo et se on jossai laatikossa isän kellaris tallessa :D.
VastaaPoistaEikää!! Voi että, no ihan kamalaa joo :( Ja Arabian jutuilla kun on vielä sitä rahallistakin arvoa D: No meikä täällä pitelee peukkuja että se tosiaan jokupäivä vielä pilkistäisi jostain! :)
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaTodella inhottavaa, jos laukku on varastettu. Toivottavasti löydät sen tai löydät jonkun uuden yhtä ihanan :)
VastaaPoistahttp://www.noraadler.com/
No se se kaikista todennäköisin vaihtoehto just nyt on :( Ja toivottavasti joo löytyy :)
Poistahttps://www.poliisi.fi/henkilokortti
VastaaPoistaEn nyt keskittynyt ihan olennaisimpaan, mutta suosittelen sulle tällasen hankkimista, niin ei tarvii turhaan passia kantaa aina mukana ! :)
Hei kiitti! Joo no tollasta oon kans miettinyt, mut oon aatellu ettei sitä saa ihan kuka tahansa :o Mut pitää perehtyy ny paremmin! :)
PoistaMiulla on itselläni on henkilökortti (en uusinut passia, kun se vanheni vuosia sitten ja turhaan uusia, kun ei matkusta). Kätevän pieni ja sopii lompakkoon tai johonkin korttitaskuun. Joissakin on myös viivakoodi, joka nopeuttaa mm. postissa asioimista, itselläni ei sitä siinä ole :D
PoistaJust, ompa kiva tyyppi ollut kun on Tedin vienyt. Ärsyttävää.
VastaaPoistaMinulla muutossa "hukkuneet" tavarat ovat niitä jotka pistin pakkausahdistuksessani pois ja nyt olen huomannut kaipailevani niitä.
Tory Burchilla ainakin on muutamia pieniä vaaleanpunaisia laukkuja kuten tämä https://www.toryburch.eu/robinson-chain-wallet/51159178.html?cgid=handbags-view-all&dwvar_51159178_size=OS&start=50&dwvar_51159178_color=650
Kokemusta noista ei tosin ole, ovatko hintansa arvoisia. Ja eipä noissa niitä rusettejakaan ole.
Jep, en oo ihan satavarma onko sitä pöllitty, mut se kuulostaa kaikista realistisimmalta koska jos se olisi pudonnut se ois täällä kämpässä tai vaihtoehtoisesti autossa :/ Voihan se vielä olla jossain varastossa tms, mutta todella epätodennäköistä :(
PoistaJa kiitos vinkeistä, en ookaan Tory Burchin tuotoksiin perehtynytkään, ihan kivoilta noi pikavilkaisulta näytti :)
https://www.zalando.fi/rebecca-minkoff-love-olkalaukku-baby-pink-light-gold-rm651h01r-j11.html Tää on ihan täydellisen tilava! Mulla on tää mustana ja tuntuu että koko elämän välttämättömyydet mahtuu tähän!
VastaaPoistahttps://www.zalando.fi/coccinelle-margo-olkalaukku-candy-rose-co351h01r-j11.html Tätä suosittelen vain merkin takia. Coccinellen laukut on mulla ainakin kestäneet ihan jäätävän hyvin vähän kovempaakin kulutusta ja mulla on yksi clutch ollut nyt luotto-iltalaukkuna tätä merkkiä, se on ollut aiiivan ihana käytössä.
Lisään vielä tähän, että tietääkseni merkkeinä Coccinelle ja Furla on aika samanlaisia. Molemmat on italialaisia merkkejä ja mallitkin on suht samaa luokkaa. Ollaan tätini kanssa vertailtu Furlan ja Coccinellen (hänellä on Furlan laukku arkilaukkuna ja mulla on toi clutch joka kissanristiäisissä) tuotteita käytössä ja mitään kummempaa eroavaisuutta kestävyydessä ei ole ainakaan ollut! :)
PoistaHei voi että kiitosn äistä vinkeistä, vitsit kun nää on kumpikin hurjan söpöjä! oon Stockmannilla nähnykin noita Rebecca Minkoffin laukkuja mutta vaan pinkkinä, ja niissäkin hopeiset yksityiskohdat joten se ei oikein iske :/ Mut toi minkä linkkasit, ah! *_* Ja toi Coccinellekin on hurjan söpö! Siitä merkistä oon itekin kyl kuullu hiukka negatiivista palautetta kuinka ei sitten loppujenviimeksi laatu ja hinta kohdanneetkaan :/ Furlasta mulla ei ole kyllä mitään kokemuksia tiedossa, pitää varmaan googlettaa! Kiitos paljon, oli hyödyllinen kommentti ^_^ <3
Poistavoi eiii :( tosi ikävää jos joku kehdannut napata :/
VastaaPoistaNo joo!! Tosi kurjaa ku ei itelle tulis tollanen mieleen vaikka kuinka mahis varastaa tulis vastaan :(
PoistaIhania vaihtoehtoja! :) Toivottavasti vielä löytyy joku muukin sopuhintainen. Ymmärrän kyllä niin ton, ettei viitsi maksaa hirveitä summia sellaisesta, joka ei kuitenkaan tule olemaan missään päivittäisessä käytössä...
VastaaPoistaVoi ihana et tykkäät! Ja joo, niinhän se on. Jos jostain maksaa paljon ni ois sit kiva et sitä pystyis käyttämään aika usein, että se ns. maksaisi itsensä takaisin :)
PoistaVoihan paska miten huono tuuri! :( Kuka edes kehtaa varastaa toisen muuttokuormasta? :( Ihania vaihtoehtoja oot kuitenkin löytänyt tilalle, toivottavasti sopiva hintakin tulee vielä vastaan :)
VastaaPoistaNo älä muuta sano! On tässä tosiaan vielä se mahis että se jostain löytyy mutta aika pieni sellainen :/ Et joku on saanu nyt ittelleen kivan laukun :( Onneks sisällä ei ollut sentään mitään. Ja kiva et noi laukut mitä tähän valkkasin on söpöjä sun mielestä, ihanii mustakin ja pian varmaan löytyykin joku kiva tilalle :)
PoistaTeppo Leipoja!!! :'-D Repesin totaalisesti, hahahah!
VastaaPoistaMutta toivottavasti tepi vielä jostain ilmaantuis :-(
Haha vitsi ei valitettavasti ole sentään omakeksimä, ei kyl oo ideaa keneltä ton Teppo Leipojan varastin :'D
PoistaJa joo toivotaan, harmittaa niin hurjasti kun se oli aikasta täydellinen :(
Vähänkö ikävä juttu jos joku on sen pöllinyt :/ Tosin muutossa voi helposti kadota tavaroita mihin sattuu.. Toivottavasti löytyisi! :) Nää kaikki laukku vaihtoehdot näyttää kivoilta ja ihanan värisiä :)
VastaaPoistaNjep, vielä on mahis että se pilkistää jonkun tavaravuoren takaa, mut vähän epätodennäköiseltä tuntuu kun se oli niitä vikoja asioita jotka tuotiin vanhasta kodista :( Ja kiva et noi vaihtikset on kaikki ihanan näköisiä sunkin mielestä <3
PoistaTörkeetä toimintaa! :( Ei riitä ymmärrys tollaseen toimintaan lainkaan.. Kivoja vaihtoehtoja löytyy tästä postauksesta♥
VastaaPoistaNo äläpä, mulle ei tulis mieleenkään napata toisen omaa vaikka kuinka ois jossain tyrkyllä :/ Ja kiva et tykkäät noista vaihtoehdoista!! ^_^
PoistaOi nää kaikki olisi niiiiiin ihania yksilöitä ♥ Toivottavasti pian löytyy jokin mukava omaan kainaloon :)
VastaaPoistaVähän on kyllä aina tyhmää muutto, jos tavaraa katoaa... Mä oon kanssa usein miettinyt tuota, kun muuton yhteydessä jättää tavaroita vahtimatta, että kehtaako joku varastaa, mutta näköjään voi! :( Arvaas vaan kuka ens muuton yhteydessä ei suostu kantamaan yhtään mitään vaan pysyy autolla tavaravahtina :DDD
Ihanaa et suhunki iskee nää voi että <3
PoistaJa jep, joka muutossa jotain jää, tosin aikaisemmin ne on ollut vain sukkiksia ja sukkia ja paitoja, nyt sitten menikin vähän arvokkaampaa :( Haha no toi on kyl hyvä, kannattaa tehdä tollanen työjärjestys ;)
Miten niitä tavaroita meneekin niin hukkaan muuttaessa?!! Mullekin on mysteeri minne 6:n VIINILASIN pakkaus on hukkunut? Ja toiseksi; Silitysrauta... goddamit!! Seki on niin iso ja olen täysin varma etten jättänyt entiseen asuntoon sitä.. äh.. selkeästi muuttouhrauksia ne tavarat.. ei voi muuttaa ilman et hukkaa jotain tärkeetä... :D (muutonjälkeinen katkeruus)
VastaaPoistaMäki oon aina miettiny miks kukaan haluis clutchia kun se vietäis ja varastettais alle aikayksikön :D Pitää olla hihna.
Haha no toi on niiin totta!! :D Ehkä se on joku sakko uudesta asunnosta et jotain kivaa on pakko hävittää. Ja vielä nii et mitä hienompaan ja parempaan kämppään muuttaa sitä enemmän/arvokkaampaa roinaa katoaa :D Tosi kurjaa et sultakin on kadonnu tärkeitä asioita :(
PoistaJoo, clutchit on kivoja kyl mutten niistä maksais pariakymppiä enempää just sen takia, että jos se nyysittäisiin niin sitten kiinnostaisi pyöriä kun tonni on hävinnyt savuna ilmaan :D
Eikä. Tosi inhottava et Tedi vain katosi tielle tietämättömille... Muuttaminen selvästi vaatii uhrauksia ja jotain katoaa. Onneksi ei tosiaan ollut sen kalliimpi muuten vasta harmitannut olisikin vaikka nyt jo harmittaa. Harmi tuo tiera ja rintsikka juttu. Pitipä niidenkin kadota sitten ennen häitänne.
VastaaPoistaIhania laukkuja olet katsellut! Tyttömäisyys on aina iso plussa! Vaaleanpunainen vielä sattuu olemaan täysin voittajan valinta!
No joo! :( Mut toi on varmaan totta, että muutosta saa maksaa kadonneiden tavaroidenkin myötä :( Ja onneks rintsikat ja tiarat eivät olleet kalliita mutta ne olivat jo hankittuina ja nyt täytyy aloittaa uudestaan niidenkin etsiminen, huh >_<
PoistaJa ihana et tykkäät noista!! Todellakin uuden laukun pitää olla sievä ja tyttömäinen :) Oli Ted Bakerilta tai ei.
Pinkit pikkulaukut on niin söpöjä <3! Ja ihan kauheeta toi että sulta katos TB laukku :S!
VastaaPoistaEikös ookin? ^_^ Ja jep, tosi tyhmää D:: Se kun vielä oli oikein silmäterä :(
PoistaHei tarvitsisin kyllä itsekin myös!
VastaaPoista[Tsekkasin Zalandosta, ei mitään muuta, kuin
https://www.zalando.fi/dkny-gansevoort-pikkulaukku-dk151h06i-j11.html
https://www.zalando.fi/aldo-imbe-olkalaukku-red-a0151h02s-g11.html ... Ei vitsi tuo viimeinen olisi jäätävä kesälaukku! Kohta hankin sen vain tylsän vaatekaappini kiusaksi!]
uu no sittenhän meitä on kaksi etsimässä sitä unelmien laukkua :)
PoistaNiin ja siis aivan ihania laukkuja oot valkannu :D Toi eka varsinkin oli tosi söpö :)
Poista