No se on nyt sitten end of the etsintä, pikkulaukku löyty vähän niinkuin vahingossa! Ja otsikko sekä kuvat kertokoon puolestaan, ostin Chanelin! Siis, Chanelin laukut ovat vaan olleet ihan rakkautta ensi silmäyksellä, ja joka ulkomaanmatkalla olen käynyt kuolaamassa näitä ihanuuksia. Kuitenkin takaraivossa on jyskyttänyt se, että vain hullu maksaa useita tuhansia euroja laukusta. Kuitenkin haaveissa on ollut beige sekä musta yksilö, ja oikea onni potkaisi Chanelia myyvällä merkkikirppiksellä, kun eräs ihana nainen myi tätä kaunokaista. Oli se vaan pakko tarttua tilaisuuteen, järkevää tahi ei.
Kyseessä on siis Chanelin Lambskin small single flap beigenä. Ja tämä laukku on kaikkea mitä voikin kuvitella! Se käy juuri arkeen kuin juhlaankin ja wau mikä tilaihme tämä onkaan pieneen kokoonsa suhteutettuna. Kultaiset yksityiskohdat ovat aivan rakkautta ja tässä on oikeastaan kaikki täydellisen laukun piirteet: Ei ihmekään että ihmiset maksavat aivan hulluja summia näistä. Harvoin minulle tulee uudesta materiasta näin ihanaa kihelmöintiä mutta tästä tuli. Minulla on nyt se ihan unelmieni laukku!
Tämäkin laukku tulee siis olemaan asukuvissani ja usein! Olen ihan myyty ja nytkin kun ollaan lenkille lähdössä olo on sellainen että voisin vetäistä tämän veskan olkapäälle roikkumaan ja lähteä lenkille sen kanssa vain koska minulla on vihdoin se, mitä olen ihastellut netissä muilla. Olen kuulkaas aivan iki-onnellinen! Ja joku siellä varmaan kommentoi että miten olen saattanutkaan ostaa nahkaisen laukun vegetaristina ja eläinoikeuksien puolustajana, niin tosiaankin ostin laukun käytettynä, en suoraan liikkeestä :) Meikä tosiaan taitaa olla rakastunut <3 Mitäs te tästä tykkäätte? Onko Chanelin laukut teistä ihania? Mikä on se teidän unelmalaukkunne?
Sopiiko tiedustella hintaa? Nämähän on ihan helvetillisen kalliita uutena, saisi ihan ok kuntoisen käytetyn auton noilla summilla :D Ainakin Mungolifen Anna aina kertoo paljonko hänen Chanelinsa maksoivat, mutta hän taitaakin uutena ostaa, niin ihan mielenkiinnosta kysyn että paljonko joutuu käytetystä pulittamaan?
VastaaPoistaJoo saahan sitä hintaa kysyä :) Uutena en harkitsiskaan ostavani, käytetyt liikkuu siinä 1000-3000€ välillä :) Itse maksoin tästä aika minimaalisen summan alkuperäiseen hintaan nähden, 1100€. Kuitenkin kunto on täydellinen ja veskalla ole sitä ikää juurikaan :) Et samalla hinnalla saa Chanelia käytettynä kuin Vuittonia uutena, ja jos itsellesi mielit Chanelin laukkua niin voin totta kai vinkata mistä saa edukkaasti :)
PoistaIhana laukku :) <3 chanelit on söpöjä ja naisellisia,i like :) tuskin itse koskaan raaskiin kotiuttaa.
VastaaPoistaVoi kiitos <3 Toi on kyl ollu ihan unelma, ja nimenomaan nää on niin feminiinisiä :) nebver say never, kohta sullakin tulee kunnon tarjous vastaan ja sun on vaan hankittava tää ihanuus ;D
PoistaSiis aivan ihana!*-* Minuakin kiinnostaisi, paljonko maksoit tästä.:D Omistan itse yhden chanelin, jonka ostin uutena. Sen rinnalle ois kiva saada joku beige yksilö, mut uutena en varmaan tule enää Chanelia ostamaan.:D Kumminkin siihen mennessä, että olisin saanut rahat kasaan, hinta on varmasti noussut jo 5000€ paremman puolen..
VastaaPoistaVoi että ihana et tykkäät! Must toi on aivan ihana :) Ja vastasinkin tolle ekalle anolle et käytettynä hinnat vaihteleevat 1000-3000€ välillä. Uutena joo en viittis itekää lähteä ostamaan, huhhuh viisitonnia laukusta on aivan liikaa olkoonkin kuinka kestävä ja merkkiä tahansa. Vaikka oishan se kieltämättä aika fancya marssia liikkeeseen ostamaan veskaa uutena... :D Ehkä joskus, tai sitten ei.
PoistaIte pulitin 1100€ laukusta, joka oli mun mielestä ihan reasonable hinta :) Varsinkin kun tää on ihan mahtavassa kunnossa ja semiuusi.
Onpas tyylikäs!
VastaaPoistaOnpas tyylikäs!
VastaaPoistaVoi kiitos, ihana et tykkäät <3
PoistaOn kyllä nätti! :) itse en vain raaskisi ostaa edes käytettyä :D
VastaaPoistaVoi eiks ooki ^_^ ja joo ymmärrän kyl ettei tollasii summii raaski maksaa, mut itel toi oli iha pitkäaikainen unelma <3 :)
PoistaKaunis
VastaaPoistaWaah tosi kiva et tykkäät!😍
PoistaNiiiiiin ihana!! <3 Toi on ehdottomasti yksi mun unelmalaukuista! Ehkä vielä jonain päivänä...:P Onnea sulle ton kaunokaisen nappaamisesta! :D <3
VastaaPoistaOi ihana kuulla et tää on myös sun unelmaveska <3 Kiitos onnituksista, säki varmasti saat tällasen viel joskus! :)
PoistaAivan älyttömän kaunis laukku ja nuo yksityiskohdat ovat todella upeita ♥!
VastaaPoistaUuu ihana kommentti kiitos <3
PoistaToi on täydellinen<3
VastaaPoistahttp://inka-allornothing.blogspot.fi/2016/04/blogini-tarina.html
PoistaHeitin sulle haasteen! :)<3
Ihana Inka <3 Kiitos <3 ^_^ Puss :*
PoistaNyt on luxusta jos jotain!
VastaaPoistaNo älä muuta virka! :'D
PoistaOijoi, ihana ihana ♥ Tuo on kyllä sellainen klassikkolaukku, jonka haluan joskus kanssa koristamaan omaa käsivarttani!
VastaaPoistaToi tosiaan on klassikko! :) Oon varma et säkin tän vielä joskus saat <3
PoistaMmh kelpaisi mullekin <3 ehkä sit ku on tuntuvampi palkka joskus tulevaisuudessa! Klassikko on aina klassikko ja ei sitä ees tarvii muiden ymmärtää eikä ite selitellä miksi haluaa maksaa niin paljon jostain tällaisesta, itehän sen tietää että se on sen arvonen ♡
VastaaPoistaNo sinä sen sanoit!! :) Eiköhän sullakin joskus oo vielä tää ihanuus <3 Sopis muuten just beigenä iha täydellisesti sun tyylii!! :o
PoistaIhana laukku !♥
VastaaPoistaEiks ooki, iha unelma 😍💕
PoistaAivan ihana laukku ja ihanaa, että valitsit sävyksi tällasen hempeän beigen! Liian usein näkee chanelissa vain pelkkä mustaa!☺️🌸
VastaaPoistaJoo Chaneleis se musta on tosi perus! Mut mä tykkään vaaleista sävyistä, mustana tietty sit joskus haluisin :D
Poista