maanantai 27. maaliskuuta 2017

*:・゚✧Semi casual✧・゚:*

Sunnuntai oli hyvä päivä lähteä käymään kirppareita katsastamassa, ja muutenkin käydä ajelemassa. Pistäydyttiin kauppakeskus Kaaressakin, vain toteamassa paikan olevan ihan remontissa ja että meillä ei oikeastaan ole mitään ostettavaa ns. normivaatekaupoista. Bik Bokissa oli muutamia kivoja juttuja, mutta tuntuu tyhmältä sijoittaa 30€ johonkin perusvaatteeseen joka ei edes ole kauhean kestävä loppupeleissä. Kaaressa kuitenkin oli eräs tosi söpö teekauppa, josta mukaan tarttui miehelle flunssaan auttavaa teetä sekä itselleni luomu pu ehria. Vähän kalliimpi putiikki kuin esimerkiksi pääsääntöisesti suosimani Théhuone, mutta valikoima oli tietty erilainen. Kirppiksiltä jäi oma saldo vähän nihkeäksi, en löytänyt oikeastaan mitään kuin yhdet Burverryn sandaalit, jotka eivät sitten kuitenkaan omaan jalkaani mahtuneet. Mies sen sijaan osti parit kauluspaidat sekä asusteita, että eipä onneksi ihan turhaa reissua tullut tehtyä!


 Dress: Forever21, shoes, hoodie: New Look, bag: Chanel

Tuulista kyllä oli! En käsitä miten kaikki teinitytöt pystyvät viillettämään hiukset auki ja silti ne pysyvät ihanan silkkisen kiiltävinä, kun itsellä hiukset pöllyää ja takkuuntuu alta aika yksikön. Ja jos harjaa sitä mukaa kun tuuli pöllyttää hiuksia niin sitten hiukset ovat ihan supersähköiset. Iskinkin hiukset ponnarille heti asukuvien jälkeen, kun totesin ettei erkkikään kestä tällaista elämää. Olen ihan rakastunut näihin New Lookin korkkareihin, ja varsinkin autokyydin inspiroimana laitoin nämä jalkaan. Vaikka monen silmää ei miellytäkään casualin tyylin ja merkkivaatteiden yhdistely, niin itse siitä tykkään. Koska värimaailma on balanssissa, laitoin trikoomekon ja hupparin kaveriksi korkkarit ja Chanelin. Mietin hiusteni kihartamista vähän enemmän, mutta onneksi päätin joustaa, sillä eipä kiharoista olisi ollut kuin kaunis ajatus jäljellä...
Huh, mutta ei enää kauaa! Ylihuomenna onkin suunta kohti Espanjaa. Niin se aika vaan menee nopsaan, vastahan me se reissu varattiin? Ja nyt onkin maaliskuu jo lopuillaan. Minä en laittanut mitään postauksia nyt sitten ajastumaan, vielä huomenna saatte postauksen jos kaikki menee niinkuin pitääkin, mutta sitten hiljenen viikoksi. Minusta on kivempi julkaista postauksia ns. reaaliajassa, ei siten että saatte lukea jotain viikon vanhaa juttua siten etten edes pääse vastaamaan kommentteihinne. Kamera lähtee kyllä Espanjaan mukaan ja postauksia reissun jälkeen on todellakin tulossa!
Nyt kuitenkin hetkeksi takaisin Suomen kamaralle, eli mitäs tykkäätte tästä asusta?

11 kommenttia:

  1. Kiitos tuosta teekauppavinkkauksesta, täytyy joskus piipahtaa jos vain Kaareen satun eksymään. Ihanaa reissua teille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! <3 JA käy ihmeessä kurkkaamassa! Kaari on meillekin vähän kaukana, ettei meidän ole sinne helppoa mennä millään muulla kuin autolla, mut nyt kun siellä kerta tuli oltua niin ihan hauska kokemus toi putiikki :)

      Poista
  2. Ihana casual -asu ♥ Tykkään, että värimaailma on sointuva ja rauhallinen, jossa kaikki sopii keskenään täydellisesti :) Haha, tuo hiusten sekoittuminen tuulessa on NIIN tuttua! :D Onneksi kesää kohden hiusten sähköisyys ainakin vähäsen helpottuu :D

    ♥: Ane

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ^_^ Ja siis joo! Mä oon miettiny et oonko muka oikeesti yksin ongelmani kanssa :D Hiukset seikkailee aina ties missä ja takkuuntuu. En malta oottaa et edes sähköisyys hellittäs!

      Poista
  3. Ihana asu! Hyvää matkaa teille sinne Espanjaan! :)

    VastaaPoista
  4. Ihana look, tosiaan toimii kun värimaailma on balanssissa:) ♥ Tuulella asukuvailu on kyllä suoraan sanottuna hanurista, itse en tykkää ja jätän joskus väliinkin sen tuulen takia:'D Ihanaa Espanjan matkaa, odotan innolla jo reissu postauksia;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! <3 Ja joo, mä en tykkää D: Ois kivaa pitää hiuksia auki sillointällöin mut sit se on ihan hirvee prosessa saada hiukset pysymään kuosissa >_< Reissupostauksia on todellakin tulossa! <3

      Poista
  5. Todella ihana ja hempeä look, tuo väri sopii sulle kyllä aivan mielettömän ihanasti! <3 Kengätkin ovat niin kauniin näköiset, hyvä että sä olit valmis antamaan niille uuden kodin! Etkös sä ne joltakulta saanut, kun edellisellä omistajalla ei liiemmin ollut käyttöä niille? Joka tapauksessa, ihana asu! Rento, mutta silti kivan tyylikäs *_*

    Oikein hyvää matkaa! Espanja on kyllä sellainen paikka, missä on itsekin pakko päästä edes joskus käymään :>

    VastaaPoista
  6. Uiii miten ihana asu! Ja toi tausta sopii tähän ihan täydellisesti<3 Aivan ihanaa espanjan reissua ;-*

    VastaaPoista
  7. Ihana tuo sun asu, sopii sulle täydellisesti :) <3

    Heidi / http://hhedes.blogspot.fi/

    VastaaPoista