sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

*:・゚✧Mitä tehdä seksuaalista väkivaltaa/häirintää kohdatessa✧・゚:*


Eli siis tiivistettynä, jouduin tosi ikäviin tilanteisiin edellistä asukokonaisuutta kuvatessani Helsingin keskustassa. Olen jo rauhoittunut, joten en viitsi alkaa enää yksityiskohtaisesti käymään läpi päässäni suht traumatisoivaa keissiä, mutta pääpiirteittäin kohtasin huorittelua, haukkumista, koskettelua ja nöyryyttämistä. Laitoin tästä omalle facebook-seinälleni sekä erääseen feministiryhmään, missä kerroin kokemastani ja pyysin vinkkejä toimia. Sillä ihan lukkoonhan sitä menee noissa tilanteissa. Usein naisia neuvotaan huutamaan, tekemään seksuaalisesta häirinnästä tekijälle nolo tilanne. No tämä neuvo nyt on aika paskaa, sillä a) omissakin tapauksissa häirintä tapahtui keskustassa, jossa ihmisiä oli aivan tilanteen vieressä näkemässä ja jopa katsomassa ja naureskelemassa mitä tapahtuu, sekä b) kuinka moni nainen yksin ollessaan uskaltaa alkaa huutamaan tosipaikan tullen kaikelta säikähdykseltä ja paniikilta? Sitähän minäkin.
Siis vaikka on tosi epäreilua leimata kokonaista kansaa yhtään miksikään, niin suomalaiset ovat kyllä tosi juntteja siinä, mitä väkivalta- ja häirintätilanteissa tulisi tehdä. Omassakin keississä ensin porukka vaan naureskelee, tosi hauskaahan se on kun naista kiusataan ja nöyryytetään. Mitäs lortto laittoi korkkarit ja lyhyen hameen. Toisessa tilanteessa kun minuun käytiin käsiksi, alkaa ihmiset vain katsomaan että jaahas, mitäs tämä on. Kukaan tekemättä mitään. Millaisen viestin se antaa tekijälle sekä uhrille? Että seksuaalinen häirintä/väkivalta on hauskaa ja hassua, uhrin tunteilla ei ole mitään väliä sillä hänhän se horo on ollut joka on vähissä/näyttävissä vaatteissa lähtenyt ulos. Ja ei luoja kun ei se edes niitä vähiä vaatteita tarvitse, mitäs ovat naiset ylipäätänsä poistuneet kotoa ja altistaneet itsensä näinollen häirinnälle alttiiksi.

Minä olen tosiaan itse aika tönkkö näissä tilanteissa. Eipä ole tässä mittakaavassa ollutkaan ennen tämmöistä. Ok, on asemalla ollessani minua läimäisty takapuolelle, ja perään huudeltu, huorittelu on ihan tuttua... Muttä tuo toissapäiväinen vaan oli jo ihan omissa sfääreissään. Nämä neuvot ja vinkit ovat siis koottuja kaikilta ihanilta ihmisiltä, jotka otti minuun yhteyttä tapauksen tiimoilta.

1. Tämä on lähinnä muistutus: Uhriksi joutuminen ei ole IKINÄ sinun syysi. Tätä itsellenikin jouduin toitottamaan muutamaan kertaan. Se, että laittaa lyhyen hameen, se että käyttää korkokenkiä tai se että jättää rintaliivit kotiin EI ole mikään syy huuteluun, haukkumiseen, nöyryyttämiseen tai raiskaamiseen. Ei ikinä eikä missään olosuhteissa. 
2. Vartiointifirmojen numeroita ylös. Tämä oli hyvä neuvo ja itsekin toteutin tämän. Tämä toimii lähinnä jos asut kaupungissa. Juna-asemien, metrojen jne vartijoiden numerot löytyvät paikanpäältä/netistä, ja niitä kannattaa tallentaa puhelimeen, ja häirintätilanteen sattuessa soittaa vartijat paikalle!
3. Poliisin soittaminen ei ole liioittelua. Itse mietin tätä kun minuun käytiin käsiksi, että tulisiko soittaa poliisit, mutten sitten kehdannut häiritä pikkuasioilla. Vaikka kyseessä olisi "vain" perseelle läpsäisy ei ole se pikkujuttu. Omaa yksityisyyttäsi on loukattu, ja se on väärin. On laitonta häiritä seksuaalisesti, oli se sitten miten "pikkujuttu" tahansa. 
4. Rauhallisuus kannattaa kuitenkin. Itse ainakin olen kuin en edes huomaisi, jos joku huutelee törkeyksiä. Harvoin huutelijat jaksavat jatkaa jos ei reagoi. Tietty tämäkin saattaa vaan yllyttää joitakuita, mutta ennemmin kuin osoittaa suuttumusta, on reagoimattomuus yleensä tehokkaampaa. Myös rauhallinen puhe saattaa toimia, näin neuvottiin. Kysymällä tiukasti, että miksi koet oikeudeksesi lyödä minua takapuolelle, voi olla aika tehokas. Tietenkään ei kannata ja saakaan jäädä rauhallisesti odottamaan mitä tuleman pitää, jos tilanne on todella inhottava. Ei myöskään ole väärin jos ei vaan pysty olemaan noteeraamatta, vaan alkaa esimerkiksi itkeä. Tunteet eivät ole väärin.
5. Kuvaa tekijä. Julkisilla paikoilla ollessa, saa tekijästä ottaa kuvan. Se ei ole laitonta. 

Rikosilmoituksen tekeminen on myös tärkää, mutta tässä on se inhottava puoli, että siten tekijät saavat osoitteen ja nimen selville. Ilmeisesti, mitä selvittelin, rikosilmoitusta ei edes tällaisissa tilanteissa pysty tekemään siten, ettei tekijä saisi omia tietojasi. Tämä on minusta aika merkittävä tekijä siinä, että moni jättää ilmoituksen tekemättä. Mutta eihän nämä kusipäät muuten tietenkään opi jos tilanteiden annetaan vain tapahtua! Helsingissä varsinkin on valvontakameroita vähän joka puolella, jos tekijää et itse ehtinyt tallentaa kännykkääsi. Ilmoitusta tehdessä valvontakameroiden tallenteista voidaan hyvällä tuurilla saada tekijä(t) selville. 
En voi kuin toistaa, että on ihan super vastenmielistä, että naiset joutuvat miettimään vielä tänäkin päivänä, mitä sitä päällensä uskaltaa ulos laittaa. Ok, joutuu miehetkin, mutta ei läheskään samalla tavalla. Toivon, että jokainen siellä ruudun toisella puolella saa kulkea omana itsenään ja täysin turvallisesti!💕

31 kommenttia:

  1. Tosi kurjaa että olet joutunut tuollaista kokemaan! Ei meidän kenenkään pitäisi joutua miettimään miten pukeutuisi, jotta saisi olla rauhassa. Yleisen asenneilmastonkin pitäisi muuttua niin, että sivullisena puututtaisiin herkemmin vastaaviin tilanteisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä! Tosiaan pitäis sivullistenkin puuttua hanakammin. Tavallaan ymmärrän että itseään pitää tietenkin suojella, eikä päätä pahkaa sännätä väliin jos on riski että itse tulee muilutetuksi. Tässä kuitenkin olisi monellakin ollut mahdollisuus puuttua tilanteeseen. :/

      Poista
  2. Oon kyllä oikeasti järkyttynyt sun kokemuksesta. Itse en ole koskaan joutunut vastaavaan tilanteeseen tai edes ollut todistamassa vastaavaa tilannetta. Itse olisin varmaan pillahtanut itkuun. Ei voi uskoa miten junttia meno voi välillä täällä olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollu itku kyllä itseltäkään kaukana D: Onneksi olet välttynyt ja toivottavasti et koskaan joudu kohtaamaankaan <3

      Poista
  3. Tuo on niin epäreilua ettei vuonna 2017 saa vieläkään ilman pelkoa pukea päälleen mitä lystää.
    Itse Meripäivillä, kun kävelin lyhyehköissä shortseissa ja kuulin pakaroistani kommentointia osasin tilanteelle vielä nauraa. Kohteliaisuutenahan sen otin ja tiedostin/tiedostan ettei pakaroissani ole mitään vikaa ja pidän niistä. Mutta entä jos tilalla olisikin ollut huora kommentti tai käyty kiinni fyysisesti? Silloin olisi varmasti ahdistus ja kuvotus leveli ollut todella korkealla.
    Kaikista kammottavinta on miettiä miten jo niin nuoret kokevat tälläistä häirintää? Oma ensimmäinen kokemus tapahtui 14vuotiaana coniin menossa. Kaksi humalaista miestä tuli hotellilla tekemään liian läheistä tuttavuutta. Kaverini kanssa ei uskallettu kyseisten miesten kanssa edes samaan hissiin. Se mikä vielä tänäkin päivänä on jäänyt tapahtumasta mieleeni. "Ei me teitä kiusata.. ainakaan paljoa" Kyseiset herrat eivät ilmeisesti ymmärtäneet, että ahdistelevat 14vanhaa. Tai jos ymmärtivät eivät vain välittäneen.
    Pahinta näissä tilanteissa on hiljentyminen. Asian painaminen villasella. "Se oli vain.." Ikinä nämä tilanteet ei ole vain. Niissä useasti rikkoutuu laki ja tulisi moni syyte. Esim. huorittelusta kunnianloukkaus. Itse tapahtuma hetkellä varmasti jäätyy ja harva uskaltaa toimia. Ihmisten pitäisi ryhdistäytyä ja alkaa puuttumaan näihin tilanteisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi taivas D: Musta tosiaan jokainen kulkekoon niin paljoissa ja niin vähissä vaatteissa kuin haluaa. Oon pahoillani sun puolesta :/ Ja jep, näihin pitäs puuttua, et nää myös loppuisivatkin!

      Poista
  4. Poliisi voi nykyään antaa tekijälle sakot seksuaalisesta häirinnästä jo heti paikanpäällä, joten poliisin soittaminen paikalle ei ole liioittelua :) Sakkokäytännön tarkoituksena on mahdollisuus puuttua seksuaaliseen häirintään nopeasti, ilman pitkiä käsittelyaikoja. Etenkin julkisilla paikolla tapahtuneeseen häirintään on näin helpompi puuttua, etenkin kun silminnäkijöitäkin yleensä löytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos tästä vinkistä, tää oli tosi hyvä! Tietääpähän että kynnys on entistä matalampi soittaa poliisit paikalle jos jotain sattuu!

      Poista
  5. Kävin lukaisemassa sun fb-päivityksen ja oon oikeesti järkyttynyt siitä, miten muita kanssaeläjiä kehdataan kohdella vieläpä keskellä kirkasta päivää. Tuli tosi kurja olo sun puolesta, oot kyllä vahva mimmi kun kerrot tästä näinkin laajasti. ♥

    Itse olen kokenut myös seksuaalista häirintää: Helsingissä teinipojat on huudelleet hävyttömyyksiä perään ja täälläpäin kun nousin junasta asemalaiturille niin joku vieras, keski-ikäinen mies tarrasi ykskaks sivusta mun oikeaan rintaan ja tokaisi kovaan ääneen: "Hyvät tötsät!" sekä hymyili leveästi. Sen seurauksena muutamat nuoret tytöt naureskelivat ja katselivat mua ikään kuin jonkinlaista huoraa, todella nöyryyttävää. Jos olisin osannut käsittää tilanteen sillä samalla sekunnilla, olisin iskenyt miestä varmaankin laukulla tai sanonut kovaan ääneen jotakin takaisin.

    Hiljaisuus on kyllä tosi paha asia näissä tapauksissa, mutta kuka kehtaa tuollaisten tilanteiden aikana sanoa tai tehdä yhtään mitään, tuskin siinä mitään lisähuomiota kuitenkaan kaivataan. Oon sitä mieltä että jos tilanteessa on silminnäkijöitä tms niin heidän kuuluisi puuttua tilanteeseen jos uhri ei siihen itse syystä tai toisesta kykene.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis apua voi eiii!! Aivan kamala kokemus! Ja sit just, anteeks nyt vaan, mikä teinityttöjä oikein riepoo?? Joku vimma esittää tosi "kovaa"? En oikeesti kestä... -_- Oon tosi pahoillani siitä mitä sulle tapahtui.
      Ja todellakin, silminnäkijöidenhän sitä on mentävä väliin tai tulla ees tukemaan uhria. Sitä ois ittekin kaivannut. Oon päättänyt, et jos itte nään vastaavaa jossakin, niiin menen edes uhria lohduttamaan.
      Ja hei kiitos kehuista <3

      Poista
  6. Haluisko joku avata, mitä tapahtui? Ei ole facebookkia niin en voi lukea :/ tosi kurjaa, tollanen. Ihmiset osaa olla sikoja, mikään ei oikeuta ahdistelemaan toista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Olen aika raivoissani siitä, miten vaan VOI olla sivistyneessä Suomessa tilanne tämä. Ehdottomasti kauhein reissu keskustaan pitkään aikaan. Olin menossa moikkaamaan kaveria, laitoin päälle kuvanmukaisen asun. No eikös vaan juna-asemalle mennessä jo vanhempi nainen huutanut perään että "Huora piilota jalkas", ja vieressä olevat raksamiehet vaan nauroivat, hassu juttu. Juna-asemalla saan kuulla saman ammattinimikkeen uudestaan. Junassa vihellellään ja laitellaan lentosuukkoja. Helsingin keskustaan saapuessa, joudun odottamaan kaveria vähän aikaa. Kaksi teinityttöä tulee, olen jälleen huora, hei sun perse näkyy, kattokaa kaikki toi on alasti, hei kuvataan, joo otetaan kuvaa, me laitetaan sut snäppiin, hei tää menee youtubeen. En vaan jaksa tehdä tai sanoa mitään, mutta kukaan ei myöskään sivullisista puutu asiaan. Sitten teinit tulee ja lyö perseelle. Hehheh hauska juttu ja jälleen, kukaan sivullinen ei tee mitään. Kun nään kaveriani, mennään ottamaan asukuvia. Viereemme ajaa auto, joka pysähtyy siihen, ja tyyppi virnuilee, tuijottaa ja huitoo käsimerkkejä. Kun tiemme eroaa kaverini kanssa, kävelen rauttikselle yksin. Ulkomaalainen mies liimautuu kiinni, lässyttää jotain, ei usko sanaa. Kun sanon tympääntyneesti sekä suomeksi että englanniksi, että mene pois, saan vaan "ooo you are tough one"-kommentteja ja hipellystä. Junassa takaisin päin on onneksi järkkärit, saan osakseni vaan sitä samaa vislailua.
      Olen oikeasti aika sanaton. Ihan kaikesta. Ja jotenkin ei poliisia viitsi paikallekaan soittaa minkään "pikkuasian" takia, vaikka seksuaalinen häirintä ei mitään pientä olekaan. Hirveää huomata että nuoret naisetkin kokevat että "slutshaming" on ihan ok."

      Poista
    2. Jees Anonyymi ehtikin ensin, eli tossapa toi tilapäivitys :>

      Poista
  7. Ihan kamalaa kuulla, että sulle on käynyt jotain tollasta :( En tajua mitä ihmisten päässä liikkuu.. voisi olla hiljaa jossei ole mitään hyvää sanottavaa ja keneenkään ei todellakaan kosketa ilman lupaa! :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä muuta sano! JA se et oli muutenkin joku idioottien kansanvaellus, et näit kusipäitä oli useempikin liikenteessä. >_<

      Poista
  8. Kaikkia tollasii kusipäitä tuuuuurpaaaan!

    VastaaPoista
  9. Tosi yllättävää, että nimenomaan ulkomaalainen mies huutelee tollasia. Kaikin puolin aivan kauhea kokemus ja tosi harmi, että oot joutunut moista kokemaan :( Kannattaa hankkia sellanen ryöstöhälytin, josta lähtee ihan kamala ääni kun sen sokan vetää irti siitä. Ite omistan sellaisen ihan omana turvana. Ei maksa montaa euroa ja saapahan nopean turvan (toivottavasti) jos joku käy käsiksi. Tsemppiä! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. TOllanen häly joo pitäs hakee! Mulle vinkattiin et Clas Ohlsonilla on noita myynnissä jollain kuudella eurolla, ni semmonen kai sitä on vaan ostettava!

      Poista
    2. Noniin okei! :D No pitää tosiaan sieltä lähtee kattelemaan omaakin :) Sääli, et tommonenkin hankittava vaan siks et ihmiset ei osaa käyttäytyy :(

      Poista
  10. Suomalaiset on kyllä niin fiksua porukkaa. Tämä kun kevätkin tulee ja vaatekerrokset vähenee,niin lisääntyy vaan tuo huutelu ym..on se nyt kumma kun ei voi pitää suutaan kiinni. "Hyvä perse!!" "paljonko maksaa..haha!" (niin todella vitsikästä) ikinä en olejoutunut tilanteeseen jossa oltaisiin käsiksi käyty, mutta tuntuu ihan kamalalta että jotkut pystyy sellaiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä muuta sano. En tajua, miten tommoseen toimintaan joku voikin alentua!! Ja ehkä eniten tässä oon pettynyt että sitten naisetkin omaksuu tän toisten naisten nöyryyttämisen. :/

      Poista
  11. Mä en kyllä koskaan ole onneksi joutunut Savon ja Keski-Suomen alueella kuljeskellassani tuollaisen käytöksen kohteeksi. Käsittämätöntä, onko Helsingissä jotenkin erityisen hämärtyneet nuo henkilön itsemääräämiseen ja koskemattomuuteen liittyvät rajat vai miten siellä on ihan erityisen paljon tätä häirintää? :O Luin sun päivityksestä kiihtyneenä hieman muidenkin kokemuksia ja erityisesti toi aseman/asematunnelin seutu on ilmeisesti jotenkin tosi hasardia, että vaikka nainen pukeutuisi pilkkihaalariin niin on iso riski tulla siellä juuri häirityksi. (Ja edelleen, ihan sama mitä ihmisellä on päällä, häiritä ei saa!)
    Itse soittaisin vartijat tai poliisit. Ja todellakin toi kuva häiriköijästä talteen! toivottavasti joku löytäisi myös noiden teinien snäpit ja saisi toimitettua sulle, jotta voisit ottaa asian käsittelyyn heidän ja heidän vanhempien kanssa! Teinien häiriköintiin auttaisi varmaan parhaiten just asian esiin ottaminen vanhempien edessä, se on kuitenkin aika harva isä tai äiti joka tietää mitä pennut tuolla kaupungilla puuhaa.

    Huh huh, kesää odotellessa miten ikäväksi menee kun muutenkin tytöt alkaa pukeutua kevyemmin, jos meininki on maaliskuussa jo tämmöistä :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm no Kuopiossa liikuin lolita-aikaan aika paljon, ja jotenkin muistelen että Jyväskylässä joskus jtn olisi huudeltu. Lolita-aikana sitä huutelua nyt tuli mutta se oli ihan erityyppistä, ei tällaista huorittelua ja niin edelleen. Täällä sitä lössiä on paljon enemmän, että noita mätiä omenoita löytyy joukosta varmaan enemmän kuin Kuopiossa jne :( Totta kyl että ei siellä varmaan kukaan niin hanakasti kimppuun kävisikään. Ja joo en todellakaan kävellyt asematunnelia, sen verran omakin itsesuojeluvaisto sanoi että kiersin sen ja kaukaa.

      Ja joo, varmaan on aika karsea meininki kun kelit lämpenee ja vaatteet yleisesti ottaen vähenee D:

      Poista
  12. Kun omalle kohdalleni moista osui, opin aika akkia vastaamaan huutelijalle. Kaannyin vaan kylmanrauhallisesti huutelijaa pain ja kysyin kovalla aanella, etta "kysyinko ma sulta jotain?" Moni yrittaa viela vetaa jotain roolia sen peraan ja vastata jotain nasaviisasta, mutta jos et vaistele vaan pysyt kannassasi, se loppuu kylla. Naina paivina ottaisin puhelimen esiin ja lisaisin, etta "ootas, ma otan susta viela kuvan".
    Huuteluihin on vaikea vastata, kun ne tulevat esim. ohi ajavasta autosta, mutta jos joku alkaa kadulla lahentelemaan tai huutelemaan, siihen voi kylla vastata. Kuvan ottamisen jalkeen voi viela soittaa poliisille siina sen tekijan ollessa vieressa.
    Nama kuvailemani tapaukset tapahtuivat minulle muualla kuin Suomessa (toisessa eurooppalaisessa kaupungissa) ja yleensa miesten reaktio oli joko 1. luikkia pakoon akkia ja/tai 2. pyytaa kaverinsa puolesta anteeksi.
    Ei huutelijoille vastaamista kannata jannittaa, ainakaan julkisilla paikoilla joissa on muitakin ihmisia ( = todistajia ja silminnakijoita).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on tosi hyvä! Pitäs just rauhallisella äänellä osata vastata ja kyseenalaistaa. Sitä vaan helposti menee niin paniikkiin/hämilleen että kyky vastata jotain fiksusti sumenee. Yksin ollessa se vaan on niin kurja juttu. Mut nää on hyviä neuvoja, näit pitäs tosiaan itekin oppia noudattamaan! :)

      Poista
  13. Musta on kamalaa, että oot joutunut kokemaan tuollaista meininkiä. Oikeastaan on ihan sama, kuka joutuu tuollaista kokemaan, on se kamalaa joka tapauksessa. En ymmärrä, mitä ihmisten päässä liikkuu, jos he kokevat oikeudekseen huutaa törkeyksiä toisille tai peräti käymään käsiksi asukokonaisuuksien vuoksi. Ei tosiaankaan ole reilua, että me joudumme vielä nykypäivänäkin miettimään, pitäisikö laittaa se ihana hame, mutta joka sattuu olemaan kuitenkin hieman lyhyempi kuin muut hameet, jotka sattuu omistamaan.

    Oon samaa mieltä, ettei saisi yleistää, mutta oon itsekin huomannut saman, että useimmat suomalaiset vain jäävät tuijottamaan, eivätkä välttämättä uskalla tulla väliin mikäli näkevät jotain tämän kaltaista meininkiä. Toivottavasti ihmiset kuitenkin edes joskus tajuaisivat, ettei kenenkään yksityisyyttä saa loukata ilman lupaa. Mullekin ollaan joskus huudeltu perään tai vihellelty, mutta oon vain ollut kuin en huomaisikaan, se on sinänsä aika tehokas keino. Japanissa ollessani kaksi nuorta miestä Harajukulla vihelsivät mulle ja huusivat heti perään "Oh hello sexy", mutta en kokenut sitä mitenkään kamalana asiana. Hyvä, etteivät lähteneet seuraamaan tai jatkaneet huuteluaan, nimittäin sellaisestakin voi tulla todella epämiellyttävä olo.

    Mielestäni sait todella hyviä vinkkejä, kannattaa ehdottomasti miettiä sitä rikosilmoituksen tekemistä, vaikka tekijä saisikin selville, missä asuu. Mutta kuten sanoit, tekijä/tekijät eivät koskaan opi, jos heitä ei kunnolla napauteta naamariin. Tiedän, että tuollaisen kokemuksen jälkeen saattaa olla jonkun aikaa melko turvaton ja epämiellyttävä olo, mutta toivon, että sun olosi on viikonloppuun nähden edes hieman parempi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ymmärrän sen, että jos on joku nyrkkitappelu niin ei siihen uskalla mennä väliin. En menisi minäkään, kyllä itseään pitää suojella ensisijaisesti. Mutta esim. kun nuo teinit huuteli ja lääppi, niin paikalla oli kyllä isokokoisia miehiä, joille ei olisi ollut fyysistä estettä tulla väliin. :( Ja huutelu on aina huutelua, siihen on helppo ihan kenen tahansa puuttua .

      Tää on niin väärin, että omaa tyyliä ei saa toteuttaa vaan täytyy just miettiä että mitä sitä päällensä voi pistää että saa minkäkinlaisen vastaanoton >8( Ja tosiaan rikosilmoo teen kyl seuraavalla kerralla, en aio kattoo tällasta meininkiä pitkään sormien läpi!

      Poista
  14. Tämä on niin niin niin tärkeä aihe, ettei voi tarpeeksi korostaa. Tosi ihailtavaa, että postasit tästä! Ihan uskomattoman järkyttävää, että oot joutunut kokemaan tuollaista :/ En tosiaan voi uskoa, että vielä vuonna 2017 tilanne häirinnän suhteen on edelleen tämä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. VOi kiitos! Ja joo, tästä pitäs puhua enemmän, että tämä(kin) ongelma huomattaisiin todeksi!

      Poista