perjantai 3. maaliskuuta 2017

*:・✧Kuinka on varaa matkustella niin paljon??✧・゚:*

Olin semisti järkyttynyt, kun työharkkapaikallani jokunen aika sitten eräs työntekijä suoraan päin naamaani pamautti, että miten teillä on oikein varaa TAAAAAS lähteä reissuun, kun oltiin tekemässä pikapyrähdystä Berliiniin, ja oli tietoinen siitä että tulimme häämatkalta takaisin jokunen aika sitten. Menin ihan sanattomaksi, sillä en ollut varautunut että joku oikeasti tämmöistä kysyisi. Sillä noh, onhan se epäkohteliasta toisten raha-asioista udella, vieläpä tuohon tyyliin. Muutenkin olen jotenkin pettynyt siihen, miten ihmiset minulle puhuu ja miten minua kohdellaan. Ihan kuin se olisi joku synti, että taloustilanne on vakaa. Koska vuosi sitten sain hirveää draamaa osakseni vain sen takia, että meillä oli mieheni kanssa varaa toteuttaa unelmiamme, päätin, etten enää edes yritä selittää raha-asioista julkisesti. Se ei auttanut mitään eikä siitä tullut kuin kitkerämpi soppa ja minulle paha mieli. Fakta on kuitenkin se että se mistä ja miten paljon sitä rahaa tulee, on meidän kahden henk. koht. asia.
Tästä en ajatellut kuitenkaan rantata, vaan jakaa vinkkejä siihen, miten pystyy matkustelemaan mahdollisimman paljon! Sehän on siis ihan ok tietenkin kysellä neuvoa ja vinkkejä, niihin vastaan (ja mieheni vastaa myöskin!) mielelläni. Tiedän kyllä olevani onnekas, että meillä on mahdollisuus ihan muutkin muuttujat huomioon ottaen matkustaa, sillä eihän se pelkästä massista ole kiinni. Meillä saadaan yleensä aikataulut sumplittua, meillä ei ole lapsia/lemmikkejä ja asutaan Helsingissä, jolloin lentokentälle siirtyminen ei lohkaise budjettia. Yritetäänkin nyt nauttia reissaamisesta mahd. paljon, sillä kun itsellä koulunkäynti lähenee loppua ja pitäisi päästä töihin vakituisesti, ei tuolloin omia lomia otellakaan. 
No mitenkäs niitä halpoja ulkomaanmatkoja sitten tehdään? Ensinnäkin, aikataulun on oltava joustava. Mekin aina katsellaan suurinpiirtein aikoja, kumpikin merkkaa kalenteriin päivät jolloin yksinkertaisesti ei voi olla ulkomailla. Näiden pohjalta sitten katsotaan minä päivinä on edullisia lentoja ja milloin ei. Otetaan esimerkiksi tuo tuleva Espanjan loma. Jos olisimme ottaneet vaan ne parhaat päivät jolloin olisi ollut ihan kaikista mahtavinta lähteä, olisimme maksaneet 200€ enemmän niistä tismalleen samoista lipuista, jotka nyt ostettiin kun kikkailtiin päivien kanssa. Tämän ymmärrän kyllä hyvin, että tämä ei kaikille ole mahdollista, sillä lomat ovat rajallisia. Me olemme myös lähteneet Tokioon aina Tallinnasta. Lennot, jotka lähteät Tallinnasta, ovat usein reippaasti halvempia kuin Helsingistä lähtevät. 
Toinen vinkki on matkatarjousten kyttääminen. Näitä meidän suurin osa reissuistamme on ollut. New Yorkiin päästiin parilla satasella per naama, samoin Havaijille! Lentoja tiettyihin kohteisiin saa superhalvalla, kun osaa kytätä ja on haukkana varaamassa. Näissä pätee myös se, että päivät, jolloin lähtee, ovat joustavat, sillä superedukkaita tarjouslentoja on vain tietyille päiville myynnissä yleisimmin. Kannattaa myös pitää kohteet avonaisina, kuten meilläkin tuon Espanjan suhteen. Päätettiin, että halutaan jonnekin lämpimään ja suhteellisen lyhyen lentomatkan päähän (Pikkusiskolleni eka kerta lentokoneessa, niin ei ihan toiselle puolelle maapalloa sitten viitsi lähteä). Tsekkailtiin Dubaita, Kreikkaa, Espanjaa... Ja tämä löytyi sitten halvalla. 
Mitä bisnesluokan lentoihin tulee, ei olla niistä ikinä maksettu rahaa. Bisneksessä lentäminen on ihanaa ja tekee kyllä lentomatkasta 10000x siedettävämmän, mutta ei ole todellakaan tuhansien eurojen sijoitusten arvoinen edes pitkillä lennoilla. Kannattaakin hankkia lentofirmojen jäsenyyt, ja sitä myöten pystyy hankkimaan upgraden parempaan luokkaan ilman rahaa. Jäsenkortin omaavilla on myös suuremmat mahdollisuudet saada yllätysupgrade bisnekseen.
En tiedä oletteko kiinnittäneet huomiota, mutta ollaan aina tosi lyhyitä aikoja reissussa, max viikkoa yleensä. Näin hotellikulut pysyvät inhimillisinä/halpoina (ja ei ehdi shoppaamaankaan niin paljoa, oops). Hotellit ovat häämatkaa lukuunottamatta olleet aina halpoja perushotelleita, ei mitään luksussviittejä, koska ne maksaa melkeinpä kaikkialla (Tyyliin Thaimaa ja muut Kaakkois-Aasian maat taitavat olla niitä poikkeuksia jossa saa superluksusta edullisesti). Ei mekään kyllä kieltämättä halvimmissa mahdollisissa olla, koska ne nyt on monissa maissa aika... kyseenalaisia paikkoja. Tokiossa meidän vakkarihotelliksi on muovautunut Akihabaran lähellä oleva bisnesmiesten suosima hotelli, joka on siisti, edullinen ja hyvällä sijainnilla. Huone vaan on askeettinen, sänky ja pieni pöytä telkkarilla. Ja oma vessa tietysti. Ei siellä pahemmin hengailemaan mahdu, mutta ei me ulkomaanmatkoilla hotellihuoneessa makoillakaan. Hotellihuoneita saa myös tarjouksissa, että niitäkin kannattaa etsiä ihan ajatuksen kanssa. 
Sopivien matkojen löytymisessä menee myös aikaa. Ei me pystytä lähteämään läheskään kaikkiin niihin kohteisiin minne haluaisimme. Katsoimme Japaninmatkaa nyt keväälle, mutta se idea peruuntui kun lentolippujen hinnat kohosivat pilviin, vaikka meidän luottohotellimme olikin laittanut huoneita tarjoukseen. Nyt yritetään päästä kesällä reissuun sitten. Santorinille halusimme lähteä viettämään lomaa, mutta ei me päästy lähtemään sinnekään koska reititykset olivat ihan kamalia, halpojen lentojen löydyttyä Ateenaan ei Ateenasta löytynyt jatkolentoja Santorinille. Suorat lennot Finnairilla maksoivat viittäsataa euroa per naama, joten ei. Kun löysimme täydelliset lennot, oli hotellihuoneiden hinant pilvissä. Eli jos me menisimme aina sinne minne mieli tekisi, ei me pystyttäisi reissaamaan näin paljon, vaan pitää joustaa, paljonkin.
Unohdinkohan mainita vielä jotain vinkkejä... Ainiin, nuo risteilyt! Mielikuva noista on usein ihmisillä sellainen, että noilla risteilyillä käy vaan mummoja ja ne maksavat tolkuttomasti. Toinen noista väittämistä on totta, toinen ei. Haha, onhan se fakta että keski-ikä noilla kummallakin risteilyllä on ollut siellä viidenkympin paremmalla puolella. Halpojahan nuo reissut puolestaan ovat. Se, että laivalla saa täyden palvelun, eikä tarvitse maksaa majoituksesta/syömisestä ja pääsee tsekkaamaan uusia paikkoja, on ihan parasta. Noita risteilyitä kun saa ihan parillasadalla eurollakin.
Toivottavasti tästä postauksesta oli teille iloa! Kysykää ihmeessä lisää jos johonkin jäi vastaamatta/joku kohta oli epäselvä. Toivottavasti te kaikki pääsette tekemään kivoja reissuja pian! 💕

31 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen postaus vaikkakin sai alkunsa inhasta kysymyksestä:D Tuo on täysin totta että kun asutte Helsingissä niin se lentokentälle siirtyminen on iisi homma - me ollaan kahden viikon päästä lähdössä Kanarialle ja juurikin viime viikolla sumplittiin se Helsinkiin pääsy, mennäkö koneella vai autolla ja yöpyykö Helsingissä ymmä ymmä. Siihenkin uppoo hyvin rahaa ja on budjetista pois.
    Tosin mä olen pienestä pitäen elänyt niin että aina kun menee matkalle niin pitää sitä killinkiä ollakin ettei tarvi budjetoida vaan saa elää vähän "vapaammin". Ei tietty kaikkea törsää mutta siis lomalla on lomalla ja siitä pitää nauttia eikä laskeskella kolikoita ja jaotella "tuon verran menee tuohon ja tuohon":)
    Kyllähän niitä matkoja irtoisi edullisesti tosiaan jos on joustava aikataulu ja on avoin kaikille koneille. Mä en esimerkiksi uskalla matkustaa kun Finnairilla ja täällä minulla ja miehelläni on kaikkea muuta kun se joustava aikataulu.:D
    Mahtavaa kuitenkin seurata kuinka te voitte mennä ja matkustaa, mielenkiinnolla aina seuraan postauksiasi reissuista! Matkustaminen on mulle se yksi elämäni mieluisin asia ja voi kuinka tykkään nähdä niin uusia kuin käydä vanhoissa tutuissakin paikoissa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha no ehkä kaikel on tarkoituskin, niin tää sit oli ihan hyvä kun sai ajatukset heräämään kommenttinsa myötä :D Mut joo, tää suomen sisänen liikkuminen on tosi hankalaa, ni ymmärrän näin savolaisena että se helsinkiin ittensä järkkääminen ei oo kaikista edukkainta ja helpointa >_< Tosiaan meillä kun tuo kentälle meno ei maksa mitään, ei edes aikaa niin se on sitten helppoa!
      Ja toi on kyl totta, meilläkin shoppailut kotimaassa on aika minimissään, niin ulkomailla voi sit vähän törsäillä :D Tietty kyl ollaan aika nuukailijoita sielläkin, että tutkitaan tarkkaan esimerkiksi liikkuminen, et mikä on halvin (turvallinen) vaihtoehto. Takseja ei kun käytetä oikeestaan ulkomaillakaan :D
      Ihana et tää postaus oli kiva ja oottelet espanjanpostauksia <3 Niitä ja muita reissupostauksia on tulossa! :)

      Poista
  2. Samaiset New Yorkin ja Havaijin lennot hyödynnetty parilla satasella, samoin Filippiinien reissu. Toi vinkki Tallinnasta lentämisestä oli mielenkiintoinen. Mitä kautta tuo lento Japaniin siis menee? Tallinnasta lähtö, mutta missä vaihto?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita nykin ja havaijinlentoja tuntuu olevan useemminkin, mut se on kiva kun muuten sinnepäin meno maksaa mansikoita! Ja joo, siis lento on ihan Tallinna-HKI-TOkio-Hki :) Näin säästää satasia! Ollaan muitakin lentoja hoksattu kaukomaille olevan halvempii kun hyppää rapakon yli Tallinnaan :)

      Poista
  3. Hitsi miten inhottavaa tuollainen "miten on varaa"-tyylinen kommentointi. Pientä hienovaraisuutta please..:D En ylipäätään ymmärrä ns valittamista toisten matkustelusta. Maailma on niin upee paikka ja on niin paljon nähtävää, että mä olen vaan iloinen sun puolesta kun pääset reissaamaan vielä kun näin nuorena on mahdollista enemmissä määrin!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joooo, en tajua ._. En mäkää mikää pyhimys ole, kyl muakin joidenkuiden rahankäyttö ihmetyttää mut en todellakaan kysy suoraan varsinkaan tylysti! Ihme käytöstapojen puutetta. Mut voi että miten ihanasti sanottu!! Kiitos kaunis <3

      Poista
  4. Multa kysellään ihan samaa, ei tosin varmaan pahalla vaikka se kysymys vähän töksähdellen tuleekin aina kysyjän suusta ulos. :)
    Mä olen sanonut tähän asiaan myös sen, että kun ei ole lemmikkejä, lapsia, ei tupakoi, bailaa ehkä 4x vuodessa ja shoppailee siellä ulkomaan reissulla sitten, niin ei tule kulutettua rahaakaan niin paljon. Yksikin kaverini polttaa pari askia tupakkaa viikossa, se kustantaa +500€/vuosi. Sillähän käy jo kivasti viikon ulkomaan matkan eteläisessä Euroopassa!
    Mun työpaikka on kyllä siitä mukava , että voin ottaa vuosilomien lisäksi silloin tällöin pari viikkoa palkatonta lomaa jos työtilanne sen sallii. En ole ikinä kokenut että talous kaatuisi siihen, että on palkattomallakin välillä. Mielestäni matkailun tuoma rentoutus ja elämykset tuovat niin paljon enemmän hyvää elämään kuin täysi tili. Sen lisäksi säästöt ja sijoitukset tuo sen verran taloudellista turvaa että hyvin voi lähteä ja tulee asuntolainat maksettua. Pidän myös nyrkkisääntönä sitä, että pakolliset kulut (lainat, laskut, verot jne.) pitää olla maksettuna aina ennen kuin varaa matkan ja myös juuri ennen matkaan lähtöä. Sillä olen yrittänyt ehkä vähän neuroottisena pitää huolen siitä, että matkalla ei tule käytettyä semmosiin pakollisiin menoihin tarkoitettuja rahoja.

    ANTEEKSI, kilometrikommentti :D Triggeröidyin tästä aiheesta, kun tuli niin omalle kohdalle osuva postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo emmäkää tiedä oliko tossa kysymyksessä tarkoitus suoranaisesti ilkeä vai kuulostiko se vaan mun korviin semmoselta, mut ylipäätään ihmettelen et miten tommosta kysellään. Kuten yllä vastasinkin niin mäkään oo mikään malliesimerkki siinä, et kyl muakin ihmetyttää joidenkin loputtoman oloinen varallisuus, mutta en mä siitä mene kyselemään koska asia ei vaan mulle kuulu :'D
      Ja toi on totta! Meilläkin on rahaa säästynyt kun nuukaillaan tosi paljon sit muissa jutuissa, ei elellä mitään luxelämää täällä Suomessa :D Ja jos eletäänkin niin luultavasti ollaan saatu jotkut tarjoukset tms miksi voidaan olla ulkona syömässä jne :D TOi on muuten ihana juttu et työajat joustaa!:) Se meilläkin on iso syy miten tämmönen onnistuu. Pitää nauttii nyt kun voi, sitä kun ei tiedä missä sitä on itte töissä tulevaisuudessa:)

      Ja kilometrikommentit on kivoja! Musta on ihana lukee niitä kun huomaa et tekstissä ollut jotain pointtiakin :D <3

      Poista
  5. Hei Santoriiniin liittyen, ootteko katsoneet lentoja Kreetalle? Me tehtiin pari vuotta sitten niin, että oltiin alkuloma Kreetalla ja mentiin siitä lautalla Santorinille :-) Me lennettiin Haniaan ja lautta lähti muistaakseni Heraklionista, joten siinä piti vähän matkustaa. Mutta kannattaa kattoa löytyiskö Kreetalle halvat lennot, se lautta ei ollut kallis ja matka kesti pari tuntia :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei itseasiassa olla, Kosille, Santorinille ja Ateenaan ollaan katteltu, Ateenaan oli nyt ilmestyny tarjoukset mut neki oli vast kesäkuulle! Kiitos tästä vinkistä, pitääpä tsekkailla nää reitit :) <3 <3

      Poista
  6. Sulla on kerta toisensa jälkeen postauksia jotka herättää tosi paljon ajatuksia! :) Voisin melkein itsekkin kirjoittaa vastaavan postauksen joskus! Multakin on joskus vähän kyselty tätä juttua, mutta läheiset ihmiset tietää kyllä miksi me pystytään poikaystävän kanssa matkustamaan niin paljon. Tärkein on varmaan tuo, että on joustava lentojen, hotellien ja ajan kanssa jolloin matkustaa. Esimerkiksi New Yorkkiin pääsee paljon halvemmalla talvella kuin kesällä. Ja kun ottaa hotellin vähän keskustan ulkopuolelta, siinä säästää jo rahaa.

    Meillä ei ole lainoja, ei autoa, ei lapsia ja töitä riittää, joten siinä varmasti yksi syy miksi pystytään matkustamaan myös niin paljon. Lisäksi meillä on edullinen vuokra. Jo noista säästyy se raha matkustamiseen, niin yksinkertaista. Se on aina se mihin haluaa rahansa laittaa, jotkut laittaa sen autoon, me matkustamiseen ;)

    Nyt kun tekee keikkatyötä ja sijaisuuksia, voi helpommin matkustaa. Sillo kun on vakkarityössä se on vaikeampaa, mutta kyllä yleensä sellasille viikonloppu matkoille pääsee :) Mistä muuten te yleensä varaatte lennot/hotellin?

    Lisää tälläisiä postauksia! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei joo, sulta ois kivaa lukee sun vinkit matkailuun! :) Musta on ihana kun tekin pääsitte Nykkiin ja muualle ihaniin kohteisiin <3 Matkailu kun on ihan parasta <3
      Ja toipa just, meillä tosin on auto ja asuntolainaa mut kuitenki omistusasuntokin tulee edukkaammaks ku vuokralla asuminen tämmösessä vastaavassa asunnossa :) Ja töitä kumpikin tekee ihan enemmän ku tarpeeks täällä, et säästöjä tulee :) Toi on kans, ittee vähän kuumottelee mitäs sitten kun on vakkariduunissa, sit ei paljoo enää reissailla kun lomiakaan saa ekana vuonna ollenkaan :D

      Ihana, kiitos sulle paljon <3 Näitä tulee varmasti jatkossakin <3

      Poista
  7. Ihana postaus!<3 Nyt tosiaan täytyy ottaa hyöty irti, vielä kun pystyy itekkin reissaamaan koulun/joustavan työn ohella :) Mulla kans aina sama periaate tarkkailla lentoja ja hotelleja ja sit vaan napata se halvin! :D Reissussa ei tärkeintä oo se hotelli (paitsi jos nyht lähtee jonnekkin hemmottelulomalle), vaan se että pääsee näkemään ja koakemaan! :) Ihanaa viikonloppua<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Ja äläpä muuta sano, mekin täs seikkaillaan nyt niin paljon ku pygee, tietty ottaa aikataulut vastaan ku täs on tää oppari ja muuta kaikkee. Ja nimenomaan, mekää ku ei koskaa hotellissa hengailla reissuilla. Nyt espanjas ku on tarkoitus vaan löllöillä niin siihen hotlaan panostettiin (vaikka naurettavan halvalla seki saatiin). Kiitos, ihanat sunnuntait sullekin <3

      Poista
  8. Siis loisto postaus jälleen! Mua kyllä raastaa se, että joillekin ihmisille joutuu jollain tavalla puolustella ja perustella omaisuuttaan ja rahan käyttöään. Ihan jokaisen oma asia mihin rahansa käyttää, miten käyttää ja miten se riittää. :D Ja jos sitä rahaa onkin hieman ylimääräistä niin eikai se nyt keltään muulta oo pois! Sama se hautooko sitä taskuissaa, tuhlaako vaikkapa bilettämiseen, vaiko kokemuksiin. Rahan kun voi prioridoida niin erilaisiin asioihin!

    Toi on kyllä niin totta, että Helsingissä asuminen on iso helpottava tekijä matkakuluissa. Välillä toivon asuvani Helsingissä, ihan vain matkustamisen helpottumisen vuoksi. Helsingin lentokentälle täältä on ihan kiitettävä matka, johon uppoaa rahaa, aikaa ja sen vuoksi myös arvokasta loma-aikaa. Mä olenkin lähtenyt pariin otteeseen ulkomaille Vaasan lentokentältä, jossa on entistä vähemmän varaa valita niin kohteiden kuin tarjousten puolesta ja hinnat tuntuu muutenkin olevan korkeammat kuin Helsingin päästä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo siis äläpä. TUolloin mun blogidraaman aikaan olin ihan hämilläni siitä, et porukka oikeesti kyselee jotain screenshotteja pankkitililtä! O_O Vaikka oikeesti olisin korvia myöten veloissa ja huoraisin rahojen eteen niin se ei tasan kuulu kellekään muulle kuin mun miehelleni :'D Ihan hassua. Ja naulan kantaan, jokainen tehköön rahoillaan mitä haluaa, ja sitä päätöstä on muiden turha kritisoida :)

      Ja totta, tää on tosi kätevää kun lentokenttä on tossa naapurissa, että vartissa saa ittensä sinne järkättyä. Ja maksaa noi junamatkat/bussimatkat tosiaan jonkun verran, puhumattakaan jos autolla tulee ja joutuu jättää lentokentän parkkiin! Ja sit toi joo, tietty pikkukentiltä lähteminen helpottaa mut sekin sit maksaa :/ Vähän sääli ettei tarjoukset koske sit muita ku Hki-Vantaata.

      Poista
  9. Todella hyvä postaus! Mun mielestä toisen rahankäyttöön liittyvät kysymykset on aina inhottavia ja niitä ei varmasti kysele ihminen, joka ei olisi toiselle kateellinen :/ Jokaisella kuitenkin on ne omat prioriteetit joihin rahat menevät.

    Tuo tarjouslentojen ja -hotellien etsiminen ja hankkiminen on varmasti se yksi syy, millä sitä rahaa matkustaa on enemmän :) Huomaa nopeasti, kuinka iso kahdella eri päivällä voi olla lentojen hinnassa ja myös lennon lähtö-/saapumisaika vaikuttaa hurjasti. Tuo Tallinnasta lähtö kuulostaa hassulta, että se on sieltä halvempi lähteä :D Täytyykin pitää mielessä vastaisuudessa lentoja katsoessaan, sillä nopeasti Helsingistä sinnekkin menee laivalla :)

    ♥: Ane

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. VOi kiitos ihanuus <3 Ja joo, en mäkää tykkää semmosist kommenteista. Eri juttu jos joku kaveri kysyy et mitäs, mut eipä kukaan läheinen ookaan ikinä kyselly ees :D
      Ja nimenomaan, se on ihan hassuakin miten kahden päivän samoilla lennoilla voi olla useamman sadan heitto! Tietty se välillä tympii et sit tosiaan joutuu kikkailemaan ihan kunnolla, mut on se sen arvoista kun ei haluu maksaa mansikoita pelkistä lennoista :) Ja toi Tallinnasta lähtö on oikeesti tosi hyvä vaihtoehto! :) Suosittelen!

      Poista
  10. Tuo Tallinna-vinkki oli mielenkiintoinen. Kiitos siitä. Ei ole tullut ennen tuollaista mieleen, vaikka halpoja matkoja tykkäänkin metsästää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ihana kuulla et vinkistä oli hyötyä!! Tosiaan Tallinnasta lähtiessä saa satasella, parilla halvempia lentoja <3

      Poista
  11. Noi "miten on varaa matkustella"-kommentoijat on just niitä varmaan, jotka ostaa sokeana vaan sen kalleimman pakettimatkan just tasan tietyille päiville eikä oo tietoa siitä, mikä on mm. Supersaver tai Skyscanner ja kalleinhan on aina paras vaihtoehto. Meidänkin viime Lontoon reissu makso alle 300e lento + hotelli viideksi päiväksi enkä pidä reissua tosiaankaan kalliina. Oltiin myös viime keväänä Wienissä mun mummin kanssa ja hän aluksi vaatimalla vaati, että otetaan joku pakettimatka, "koska turvallisuus". Sain kuitenkin ylipuhuttua hänet, että anna mä varaan ja ostan kaiken erikseen niin voidaan olla kolmen päivän sijaan viis päivää siellä Wienissä ja vielä 5 tähden hotellissa ja päästiin muuten vielä edullisemmin silti.

    Me myös usein suositaan miehen kanssa sitä, että maksetaan reissu "osissa" eli maksetaan eka vaikka lennot ja seuraavassa kuussa sitten vaikka hotelli, kun lennot yleensä on ne jotka kallistuu ekana. Suunnitelmallisuutta ja joustoa kun löytyy niin johan pääsee edullisemmin :) Toki jos haluaa vitkuttaa ja lähteä ensi viikolla Pariisiin just tasan klo 15 maanantaina niin hintakin on sitten sen mukainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, samaa mietin. Jos meki vaa otettas ne lennot mitkä halutaan niin huh meil ois varaa olla ulkomailla ehkä kerran vuodessa. Eikä siinäkään tietty mitään väärää oo jos haluaa ottaa just ne päivät ja just sen hotellin, mut sitten ei pitäis syyttävällä sormella osoitella että miksi me mennään ja tullaan kokoajan :'D
      Ja toi on kans hyvä, ei tunnu edes niin pahalta kun makselee pikkuhiljaa :) Pakettimatkoistakin kyl löytyy ihan edukkaita, jos haluu johonki rantalomakohteeseen. Turkkiin oli ihan sikahalpoja paketteja, tietty siellä on tilanne vähän epävakaa, niin siks varmaan ovat joutuneet hintoja laskemaan entisestään :(

      Poista
  12. Kun voi joustaa päivissä ja matkustaa sesongin ulkopuolella, todellakin säästää! Nimim. Just ostin lennot Rooman :D hotellia en vielä varannut mutta 3 yötä kahdelta kustantaa about 150-230. Mitäköhän matkasta sais velottaa muutaman kuukauden päästä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oii ihanaa, Roomaan! Ja tosi edukkaasti! Tosiaankin, kylhän tuo Santorini just on kesällä kalleimmillaan, ja Japani nyt keväällä koska hanami. Tosiaan, ihan hauska seuraa sit kun hinnat vaan jatkaa nousua ja nauttii ite halvoista lennoista :D

      Poista
  13. Sairaan mielenkiintoinen postaus, raha-asioihin liittyvät postaukset muutenkin aina kiinnostavat, aiheesta puhutaan ihan liian vähän..:) Ja tee ihmeessä lisää noita päivä kanssani -tyyppisiä juttuja!
    Ihanaa alkanutta kevättä ❤

    suvimyllymaki.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihana kommentti, kiitos <3 Ihana et tykkäsit tästä <3 Ja myday-juttuja tulossa lisää <3

      Poista
  14. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  15. Tämä oli mun mielestäni tosi hyvä postaus, josta sai myös jonkinlaisia vinkkejä! Minä ainakin yllätyin tuosta, että lähdette Tokioon Tallinnasta! En olekaan kyseistä asiaa sen tarkemmin edes ajatellut. Itse olen nyt lähdössä ihan Helsingistä suoralla lennolla Tokioon, josta maksoin sen n. 650e, mutta olin malttamaton enkä halunnut antaa tämän alennuksen mennä sivu suun :D Varmasti vaihdoilla saisi lennot halvemmalla, mutta kyllä se suora lento on varmasti ihan hyvä vaihtoehto, kun ei tarvitse lentokoneeseen istuuduttua huolehtia sen suuremmista asioista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Ja joo Tallinnasta ollaan lähetty nyt joka kerta :) Seuraavakin suunniteltii et hypätää Tallinnast! Maksaa jonkun 500€/naama, et tosiaan säästää satasen tai pari :) Ja joo toi 650€ on kyl halpa, mut harmittaa vaan ku sillo joskus noi lennot oli 499€ Finskillä :D huomaa et kysyntä kasvanut Tokioon ni hintoja voi nostaa >_<

      Poista
  16. Toiset kyllä osaa olla törkeitä :( Ihania vinkkejä annoit<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ajattelemattomuutta luultavasti... JA ihana et tykkäsit <3

      Poista