maanantai 17. heinäkuuta 2017

*:・゚✧Uutisia!!✧・゚:*

Meikäläisen snapchatia seuraavat tietävätkin, mikä tämä uutinen on. Ja kuva yllä kertoo kaiken. Tässä on Ilona, vaasalaiskissa jonka haimme viime lauantaina uuteen kotiinsa. Ilonan meille tulo oli aika extempore, vaikka kissaa oltiinkin suunniteltu jo kauan. Näin ilmoituksen facebookissa, että Ilona etsii pikaisesti uutta kotia, sillä ei sopeutunut kotiin johon se oli muuttanut. Rakastuin vaan niin hurjasti kissan ulkonäköön, että soitin heti Christianille töihin, ja kysyin voidaanko me hakea meille kissa. Ja Chrisu ihastui Ilonaan yhtä lailla, ja sanoi että soita äkkiä Vaasan kissatalolle, onko Ilona jo löytänyt kodin, sillä kommentteja oli päivityksessä sata ja tykkäyksiä montasataa. Ilona oli kuin olikin kotia vailla, ja niin sitä sitten torstaina sovittiin, että lauantaina lähdetään hakemaan pikkuista meille. 

Matka sujui hyvin, Ilona itki vähän aikaa kun taas raukka joutui maisemaa vaihtamaan. Kissan historia on aika surullinen, sillä se on löydetty pentuja odottavana ulkoa huonossa kunnossa; Pentuja odottaessaan se ei ole jaksanut pitää itsestään enää huolta, ja sen turkki oli lähtenyt, korva paleltunut (Ilonan oikea korva on vain puolikas) sekä näkö mennyt. Jälkimmäisestä syystä olikin tärkeää, että Ilona sai kodin jossa on rauhallista. Vilkkaat kissanpennut ja lapset vain hermostuttaa kissaa, koska se ei ilmeisesti pysty hahmottamaan takaa- ja kaukaa tulevia asioita. Tässä parin päivän aikana ollaan tultu siihen tulokseen, ettei ihan sokeasta kissasta ole kyse, koska osaa kuitenkin suunnistaa tosi hyvin, ja tulee puskemaan aina naamalle. 

Varauduttiin siihen, että pissaa ja kakkaa siivotaan sitten ihan urakalla seuraava viikko, ja kissa raapii tapetit seiniltä ja lymyilee synkässä nurkassa kuukauden verran ennen kuin uskaltaa tulla moikkaamaan meitä. Kotoutumien on mennyt kuitenkin niin mainiosti kuin vain voi *koputan puuta*. Ensimmäinen päivä meni ihan vain vaatekaapissa kököttäen. Yöllä sitten lähdettiin tutkimaan asuntoa, sen verran että siirryttiin meidän makkarin pöydän alle kyhjöttämään. Sunnuntaina sitten Ilona jo kerjäsi silityksiä ja puski meitä, uskaltautui syömään katkarapuja ja juomaan. Ja viime yö olikin jo sitten ihan sirkusta, kun kämppää kierrettiin useampaan kertaan, käytiin syömässä ja juomassa ja puskemassa naamalle ja tutkimassa jokaista nurkkaa mikä vaan löytyi. Tätä kirjoittaessani tosin on vähän jännitys taas iskenyt, ja Ilona kaivautui Chrisun kenkäpinoon tuijottamaan maailman menoa vähän sivummalta.

Yhteenvetona saimme erittäin hellyydenkipeän ja ihmisrakkaan kissan, joka on kuitenkin kaiken kokemansa jälkeen todella arka. Ja ymmärtäähän sen. Meidän kolmen yhteiselo on lähtenyt rullaamaan kuitenkin mainiosti, ja uskon että pian kissakin tajuaa ettei täällä ole mitään pelättävää. Ja jokaiselle joka kissasta haaveilee: Menkää ihmeessä kissataloihin! Vaasan kissatalolla on nyt tällä hetkellä yli 40 kissanpentua vailla kotia, ja aikuisia kissoja vielä enemmän, kaikki kaipaavat rakastavaa kotia. Itse aikanaan pelkäsin ottaa hylättyä kissaa, koska ajattelin siitä olevan niiiin paljon vaivaa. Kuitenkin kissa on viisas eläin, ja kun se vaan saa aikansa, on se mitä mainioin lemmikki!

53 kommenttia:

  1. Paljon onnea uudesta perheenjäsenestä. Toivotaan, että kaikki sujuu hyvin Ilonan kanssa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Tähän asti kaikki mennyt mitä mainioiten! :)

      Poista
  2. Iih kissa ihanaa! En osannut edes arvata että pikku paljastus liittyisi kissaan. Hurjan suloinen palleroinen. <3 Itse katselin aikoinaan joidenkin kissatalojen sivuilta kotia etsiviä kissoja kum etsin ekalle kisulleni kaveria mutta niin kuin sanoitkin, pelkäsin myös itse hylätyssä kissassa olevan liikaa vaivaa. Löysin sitten pennun muualta.

    Onnea kisulista vielä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Tästä ei ollut ainakaan mitään enempiä vaivoja kuin ois muistakaan kissoista tullut, ainakaan toistaiseksi :) Tietty ei oo niin seurallinen vielä, kun aristaa jonkun verran, mutta uskon että ajan kanssa rohkaistuu miisu vielä! :) Sen verran silitykset maistuu jo!

      Poista
  3. Voi Ilona! <3 Melko sympaattisen oloinen veijari! :) Onnea uudesta kissasta ja hienoa, että päätitte adoptoida kissatalosta :) Parempaa kotia ei voisi Ilona enää toivoa! :)

    https://jennakaroliiiina.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. Ihana kisu! Voi jos itse pystyisin ikinä ottamaan kissaa, pyrkisin myös ottamaan löytöeläintalosta tai vastaavasta kissan.
    toivotaan että Ilona sopeutuu ja häntä näemme blogissa jatkossakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilona kiittää! Ja pyrin kyllä vilauttelemaan Ilonan kotiutumiskuulumisia täälläkin :) Suosittelen ehdottomasti, kissataloissa on paljon kotia vailla olevia kissuja.

      Poista
  5. Voi mikä söppänä <3! mäkin kyllä otan varmasti joskus tulevaisuudessa kissan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihana, suosittelen! Kissa on paras sielunhoitaja ikinä! :)

      Poista
  6. Voi kuinka ihanaa, onnea kisusta ♥

    VastaaPoista
  7. Voi miten ihanaa, että Ilona on saanut teiltä hyvän kodin! Toivottavasti sopeutuu kunnolla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin toivotaav että Ilonalla olis vihdoin hyvä ja rauhallinen olo, ja et viihtyis täällä meidän kanssa <3

      Poista
  8. Onpa suloinen, onnea uudesta perheenjäsenestä!<3 arvostan niin paljon tuollaista "eläimen pelastamista", joten isot propsit teille ja tsemppiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Ollaan aika onnellisia pikkuisesta. Ja kiitos vielä, koettiin kans tärkeänä et saatiin ottaa pikkuinen kissatalolta, kun siellä kuitenkin on paljon kotia kaipaavia yksilöitä.

      Poista
  9. Onnea kisusta <3 Se on ihanaa antaa kodittomalle koti. Mekin annoimme, ihan yllättäen kans, löytökissalle koti. Se jokin vain kolahtaa kun ilmoituksen (kissan kuvan) näkee. Ja pienenä vinkkinä, että jos kissalla on tarpeeksi virikkeitä (eli miljoona lelua) niin en usko että tapetit (tai verhot) kärsii. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän <3 Ja joo, hyvä että saatiin yksi edes pois tuolta ja rakastavaan kotiin. Ja leluilla tää alko leikkiin vasta viimeyönä, purki sit useamman päivän edestä tota energiaa :D

      Poista
  10. Ihana otus! Ja tosi hyvä valinta ottaa kotia kaipaava löytökissa uuden pennun ostamisen sijaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih Ilona kiittää. Ja tämä, todettiin et tosiaan tää on paras vaihtis kaikille :)

      Poista
  11. parasta että otitte eläinkodista kissen :3 tosi söpö!!!

    VastaaPoista
  12. Voi apua kuinka suloinen kissa! Ihanaa että hän on nyt päässyt hyvään kotiin. Itsekin tahtoisin joskus ottaa löytöeläintalosta lemmikin😊

    Sara V

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Ilonalta :) Ja toivottavasti me voidaan nyt olla sellainen koti kuin Ilona kaipaa<3 ja suosittelen! :)

      Poista
  13. Voi miten suloinen! ;_; Onneksi on saanut nyt hyvän kodin! Surullista aina kun kissoja löydetään huonossa kunnossa. D:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Ja on tosi karua aatella, että tollakin on ollut ihan karseat oltavat :( Onneks nyt on asiat sit pysyvästi hyvin <3

      Poista
  14. Älyttömän söpö kissa! ♡ ja niin ihanaa, kun otitte löytöeläintalosta :) Ilona kuulostaa jo tosi hyvin uuteen kotiinsa sopeutuneelta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3 Ja tää kissa o ylittänt odotukset täs kotiutumisessa, on menny ihan tosi hyvin :)

      Poista
  15. Eikää, miten söpö! ♥ Kissat on kyllä ehdottomasti mun lempieläimiä, enkä pystyisi elämään ilman kissaa, koska koko mun elämän ajan meillä on koko ajan ollut vähintään yksi kissa. Te annatte varmasti mitä parhaimman kodin Ilonalle! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih Ilona kiittää! Ja kissa on kyl maailman mainioin eläin, me oltiin pitkään ilman kun ei vaan elämäntyyliin sopinut lemmikki, mut nyt oli hyvä hetki kissulle muuttaa meille :) Kiitos kaunis <3

      Poista
  16. Ihana! Onko siitä mitään tietoa minkä ikäinen Ilona suurin piirtein on? :)

    VastaaPoista
  17. Onnea kisusta! Ihana että otitte aikuisen kissan. Käy vähän esimerkistä muille kun monille tuntuu kynnys olevat ottaa muita kuin just luovutusikäisiä pentuja. Ilonan kuulumisia on kiva kuulla jatkossakin. Ihana kun on heti alkanut kotiutua. Jos en olisi allerginen niin ehkä meilläkin ois kisunen. Onneksi voi pitää hamstereita. Ne on vähän mmmm...pöhköjä (hukkaavat ruokavarastoja jne.) mutta kun ovat söpöjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3 Ja joo, vois tehdä postauksen missä kannustaa ottamaan löytökissa, koska ei tää nyt oikeesti oo vaikeempaa kuin kissanpennunkaan kans. TIetty tää on arka, eikä suunapäänä leikkimässä, nytkin luumuilee tv-tason takana kyttäämässä mitä teen.
      Haha hamsterit on aivan ihania, tykkään niistäkin kovasti !

      Poista
  18. Aivan ihana! Ilona on oikein kunnon sydäntenviejä <3 Uuteen kotiin tottuminen vie aikaa, etenkin kun hänen taustansa ei ole mitenkään ruusuinen, mutta ihana kuulla, että hän on alkanut hieman tottua teihin ja ympäristöönsä! Kyllä se siitä lähtee rullaamaan! Tahtoisin ehdottomasti kuulla Ilonan kuulumisia aina silloin tällöin *_*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi me kiitämme <3 Ja tosiaan kyl täs aikaa menee, mutta hyvällä mallilla tää jo on :) Vielä kun sais arkuudesta opetettua pois ni kyl tää tästä ^_^

      Poista
  19. Tää postaus lämmitti kyllä mun sydäntä ❤️ Aivan ihanaa että annoitte aikuiselle kissa neidille kodin, etenkin kun hänellä näkökään ei oo ihan kunnossa joten kodin hankkiminen hänelle on vaikeampi. Sun kaltaisia ihmisiä pitäisi olla enemmän :') Ilona on kyllä aivan hurmaavan suloinen! Toivotaan että kotiutuminen sujuu hyvin ja Ilona pääsee nauttimaan vihdoin hyvästä elämästä ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voii ihana kuulla!! <3 Ilona on aivan todella herttainen ja ihana, täydellinen kissa meille! Toivotaan samaa ja pääsette kuulemaan ilonan kuulumisia täs välillä :)

      Poista
  20. Tosi ihanaa että otitte kissan juuri Vaasasta!!! Siellä on aivan älytön hylättyjen kissojen epidemia, koska ihmiet eivät rokota kissojaan ja niitä kulkee puolivilleinä hirveästi lisääntyen samalla... kaikkea hyvää kissan kanssa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Ja joo, mitä oon nyt facebookkia seurannut niin hurjasti noita kissoja nyt onkin kotia vailla D:

      Poista
  21. Ompa hän suloinen<3 onnea kisusta :) kauhea kissakuume täällä itselläkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3 Ja siitä vaan suunta kohti Vaasaa ja kaunis kissu sieltä kainaloon <3

      Poista
  22. Todella mieltä lämmittävä postaus ♥ Aivan mahtavaa että annoitte Ilonalle hyvän kodin ja elämän. Awws, todella suloinen yksilö kyllä. Onnittelut uudesta perheenjäsenestä;) <3

    VastaaPoista
  23. Todella ihana juttu ja suloinen kisu! <3 On todella hienoa, että otitte nimenomaan hylätyn kissan ja annatta hänelle hyvän kodin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Toivottavasti voidaan olla Ilonalle just sellanen koti mitä se tarttee <3

      Poista
  24. Ihana Ilona! <3 Tosi sympaattisen oloinen kisu!

    VastaaPoista