tiistai 11. heinäkuuta 2017

*:・゚✧Mp koruista ja niihin sijoittamisesta✧・゚:*

En ole oikein koruihmisiä. Katsottiin tuota Sinkkuelämää-leffaa mieheni kanssa yksi päivä, ja Carrie pettyy, kun Kiho osti hänelle lahjaksi telkkarin, ja pyysi sitten että "a piece of jewellery would have been nice". Sanoinkin Christianille, että minulle ei sitten tarvitse mitään arvokkaita koruja ostella, en osaa käyttää niitä. Me oltiin jo kihlautuessamme sitä mieltä, että ei todellakaan mitään kalliita kihlasormuksia, ja vihkisormuksiinkin sijoitetaan sen verran että saadaan laadukkaat, mutta viidentuhannen euron timanttisormukset olivat täysin pois luvuista. Miehelläni siksi koska hän harrastaa uimista, ja pelkäsi että hupeltaisi sormuksen johonkin, ja minulla siksi etten koe koruihin järkeä sijoittaa. Ensimmäinen vihkisormus oli ihan susi vaikka tyyris olikin, timantit tippuivat sormuksesta muutamassa kuukaudessa ja tämä otti päähän ihan oikeasti. Nykyisen vihkisormuksen arvoa en tiedä, eikä ole tarpeenkaan, sillä sain sen sitten lahjaksi jälkikäteen.
Tykkään kimalluksesta, mutta aidot timantit/yms jalokivet eivät ole mikään must. En ole niin viisas ja tarkkasilmäinen että erottaisin eron aidon ja huijaustimantin välillä. En myöskään osaa käyttää koruja. Kaulakorua minulla on aniharvoin käytössä, ja niissäkin asiansa ajaa Glitterin outletistä ostetut kahden euron korut. Arvokkaita kaulakoruja minulla on vain kaksi: Ensimmäisen sain mummultani perintönä, aito kultaketju, ja toinen on kaunis kristallikoru jonka sain Christianilta ensimmäisenä ystävänpäivänä. Mummulta saatua kaulaketjua käytän joskus, jokseenkin senkin käyttö hirvittää, kun pelottaa että rikon tai hukkaan sen. On paljon rennompi kulkea rihkamakoruissa, kun ei tarvitse sitten itkeä kun timantit irtoilee tai parhaillaan ketju napsahtaa poikki. 
Korvikset ovatkin ainoa poikkeus johon voin sijoittaa. Pidän juurikin töiden takia hiuksia niin paljon kiinni, että korviksien onkin ihan järkevää olla siistit, tyylikkäät ja laadukkaat. Tietty näissäkin on se stressi, että nämä hukkuu. Menetinkin ne edelliset Chanelin korvakorut, ja se oikeasti harmitti ja jopa itkettikin, kun niissä oli sitä rahallista arvoa, sekä korvaamatonta tunnearvoa, koska ne olivat hääjuhlissamme minulla käytössä. Nyt Berliinistä ostettiin sitten nämä uudet ihanuudet, ja haaveissa olisikin hankkia vielä toiset siistit ja ehkä vähän pienemmätkin korvakorut. Chanelin korviksia voin suositella, sillä näissä säilyy jälleenmyyntiarvo paremmin kuin perus timantti/kultakorviksissa, sekä valikoima on laaja, ja korvakorut eivät ole mahdottoman kalliitakaan (n. 200-300€/pari). 
Rannekoruja haluaisin osata käyttää, mutta harvemmin niitäkään pidän. Suurin osa rannekoruista on niin isoja että ne roikkuu kädessä puolessavälissä ja se on tosi ärsyttävää. Yhtä pientä siroa rengasta käytän, jonka sain Zafulilta lahjaksi aikanaan kun yhteistyötä heidän kanssansa tein, mutta that's all. Haaveissa olisi hankkia ruusukultainen Hermesin rannekoru, mutta saas nähdä onko sijoitus aivan törkeän typerä, ja koru jäisi käyttämättä. Sain mieheltäni myös timanttisen rannekorun, mutta sepä se, muutossa mokoma hukkui ja siitäkin jäi aika raju harmistus päälle. Kuitenkin kyseinen rannekoru oli helppo pitää ja kaunis.

Eli siis tosi niheää tämä oma korukulttuuri on. Rakastan kyllä koruja, ja asukokonaisuudet runsailla (hyvällä maulla kasatuilla) koruilla on aivan todella ilo silmälle. Nyt omat korut rajoittuu niihin korviksiin ja kihla- ja vihkisormuksiin (jotka puuttuvat näistä kuvista, koska psori elää ja voi hyvin). Ehkä tässä vielä pikku hiljaa pystyy itseään kehittämään tälläkin tyylin saralla. Millaista on teidän korukäyttäytymisenne? Pidättekö koruja hyvinä sijoituksina vai priorisoitteko rahanne muualle?

29 kommenttia:

  1. Sulle sopii kyllä hyvin tuollaiset näyttävät kaulakorut sekä korvakorut! :) Mä itse käytän korviksia joka päivä, en osaa olla ilman niitä :D Kaulakoruja käytän joskus ja rannekoruja sekä kelloa myöskin joskus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korvikset mullakin on lähes aina, joskus ne sit unohtuu ja on vähän höntti olo :D Ja ihana kuulla, kiitos<3

      Poista
  2. Itselleni on riittänyt ihan Guessin korut ja Snö of Swedenin korut, ei juuri tule haaveiltua edes kalliimpien perään. Mutta oikeastaan en mä enää koskaan ostaisi HM:stä tai mistään muustakaan marketista koruja itselleni.

    VastaaPoista
  3. Oon sun kanssa aika paljon samaa mieltä, tosin itse en korviksiin sijottaisi, sillä niitä käytän harvemmin. Mulla vihkisormus tulee olemaan ainut koru mihin haluan sijottaa ja siihenkin pistän rajan 800-900 eikä yhtään enempää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietty vihkosormus on kyl sellanen muisto et tosiaan siihen voikin satsaa <3 Hauskaa et ollaan samoilla linjoilla <3

      Poista
  4. Chanelin korvikset ja tuo kaulakoru näyttää ihanalta yhdessä 💖 Mulla on parit hopeiset Vivienne Westwoodin korvikset, mutta oon niille allerginen :( Ois kyllä ihanaa panostaa tulevaisuudessa (ainakin) yhteen nättiin koruun, haaveilen Louis Vuittonin LV & ME -kaulakorusta, mutta niiden arvo kai laskee aika paljon käytettynä. Toisaalta en usko että haluaisin sitä pois myydä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos <3 Ja siis, mä olin kans niille edellisille Chanelin korviksille allerginen :/ Et en tiijä mikä noissa koruis on sit, kun oon kans kuullu et porukan korvat oireilee Chanelin, VW, ja Lvn korviksista. Ja voii toi LVn koru on kyl kaunis!

      Poista
  5. Oon aikalailla samoilla linjoilla sun kanssa! Tässä vaiheessa elämää ei vaan tunnu että haluaisi sijoittaa paljon koruihin. Nuo sun Chanelin korvikset tosin on sellaiset jotka voisin haluta ❤ Ekana ostoslistalla on kuitenkin ihan tavallinen hopeinen, paksumpi "papuketju" jotka nekin maksavat mun mielestä koruiksi ihan hurjia summia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kaikille ihan tosi isolla lämmöllä näit Chanelin korviksia! Nää sopii ihan joka asuun ja on laadukkaat ja kuten sanottua ei ees mahottoman hintasiakaan :)
      Ja kuulostaa kivalta suunnitelmalta :D Ihana tehdä aina kaikkii ostoslistoja mieleen :)

      Poista
  6. Käytän koruja suht paljon, mutta mitään useita satasia en ole niihin valmis laittamaan. Ihan halvasta rihkamasta pyrin kuitenkin pysymään erossa. Harmittaa muuten niin kovasti jos löytää jonkin ihanan korun, josta lähtee pinnoite kulumaan pois parissa kuukaudessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siis joo! Toi on raivostuttavaa. Mulla swarovskin korujen kans kävi niin, vaikkei ne mitään rihkamaa mun mielestä ookaan. Tietty onhan koruissakin niitä susiostoksia, niinkuin kaikes muussakin!

      Poista
  7. Mäkin ensisijaisesti tuhlaan rahani vaikkapa laukkuun ennemmin kuin koruun. Korut "päällä" mulla on aina tosi juhlallinen olo, ja silloin kun haluan panostaa asuun lisään mukaan koruja. Mitään kalliita koruja mulla ei ole, muutama aitokultainen ja siihen se jääkin :) Chanelin korvikset on kyllä haaveissa, noi sun on kanssa tosi upeat! Ja toi Hermesin käsikoru, oi että<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei just toi! Et tulee sellanen instant juhlafiilis :D Ja en saa niit koruja ees kauheen hyvin sopimaan asukokonaisuuksiin, kun se tietty silmä puuttuu mil noit kattoo. Ja suosittlen lämmöllä näitä Chanelin korviksia! Aivan ihania!

      Poista
  8. Sulle noi isot korut sopii vaa nii hyvin! En vois itelleni kuvitellakkaan, mutta siun yllä ne on upeita.
    Ite oon aina ollu huono korujen suhteen. Etenkin kultaisten korujen. En vaan näe niissä mitään viehättävää. :D Itse pidän koruja todella harvoin. Jos pidän yleensä kello, panta ja/tai äidin ostama 17v hopeinenkoru. Rippiristiäkään en huolinut, koska tiesin ettei sille tule käyttöä ja mielummin otan rahaa vastaan millä ostin astioita tulevaisuuden kotii. Korviksiin olen myös ollut aina huono sijoittaja. Toki tämä johtuu siitä, että vain oikea korvani on lävistetty ja aikeissa on venytys. Lopulliseen venytykseen olen ajatellut panostaa ja ostaa laadukkaan ja kauniin korun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos<3
      Ja uu venytyskoru! Kuulostaa kivalta. Ja sama vähän, en mäkään oikein osaa niitä koruja käyttää, kuten kirjoitin ni korvikset on ne luonnollisin sijoitus!

      Poista
  9. Mulla on vähän sama juttu, korvakoruja tykkään käyttää, mutta muita koruja vähän harvemmin käytän. Mun suosikki koruja ovat Korsin ja Swarovskin korut. Ne ovat kauniita ja laadukkaita, mutta eivät hullun arvokkaita jos vaikka juurikin sattuvat katoamaan tai menemään rikki. Chanelin korvikset ja rintaneulan aion kyllä ehdottomasti vielä joskus hankkia,mutta eivät ole mun hankintalistan ykkössijoilla. Itse oon kanssa välillä unelmoinut kultaisesta Hermesin rannekorusta, mutta pelkään kanssa sitä ettei sille tulis niin paljon käyttöä, että se oikeuttaisi sen hinnan. Tällä hetkellä ennemmin kuitenkin sijoitan vaikka laukkuun kuin koruihin :)

    Sara V

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korsin korut on ihania! Niitä en viel omista itte mut oon kyl käynyt ihastelemassa. Varsinkin ne ruusukultaiset ihanuudet <3 <3 Ja Swarovskin korut on mulla ollu tosi huonoja. Niistä on irtoillu värit sekä osaset :/
      Ja Chanelin rintaneula ois täälläkin haaveissa! Kun eka keksis vaan minkä kanssa sitä käyttäs!

      Poista
  10. Mäkin käytän ihan mieluisasti myös rihkamakoruja, eikä yhtään haittaa, ettei timantit oo oikeita. On mulla jokunen arvokkaampikin, mutta halvat korut on siitä hyviä, että voi huoletta käyttää matkalla tai missä vaan kun ei tarvii sit pelätä putoaako se johonkin, että joku varas niistä kiinnostuisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on niin totta! Ulkomailla itekin oon nyt ton espanjan ryöstön jälkeen alkanu miettimään, että mitä kaikkee sitä sit loppujen viimeks kannattaa mukaansa ottaa kun reissuun lähtee :/

      Poista
  11. Mäkin oon maailman huonoin korujen käyttäjä! Tosi ohut huomaamaton pieni kultainen perinnöksi saatu ketju jossa roikkuu sydän on kaulassa 24/7. Ja tietenkin korvikset. Niitäkään en ole vaihtanut 5-6 vuoteen. Osti kerralla kalliit ja hyvät niin menee pitkään ja aina kun puhdistaa on aivan kuin uudet!

    Rannekoruja ei voi käyttää ollenkaan, aina liian isot! Vaikka tykkäänkin kapeista ranteistani niin on tämä kyllä suuri miinus :D
    Mutta kello! Voi sitä käytän ja paljon! Sen saa sopivan kokoiseksi ja ostinkin MK:n ruusukultaisen timanttinen unelman! Kello on kyllä sijoittamisen arvoinen, eivätkä hirveen kalliitakaan ole! 300€ saa jo tosi nätin :) Sopii juhlaan ja tekee arkipuvustakin siistin ja asiallisen. Eikä aina tarvitse olla kaivamassa sitä puhelinta taskusta, kun haluaa tietää mitä kello on ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi toi kaulakoru kuulostaa tosi ihanalta <3 Ja rannekoruissa on just toi! Mulla kans rannekorut roikkuu aina kämmenen puolessavälissä ja haittaa arkea ihan kunnolla :D Ja MKn noi ruusukultaiset kellot on vaan täydellisyyttä *_*

      Poista
  12. Varmaan hinnakkaimmat korut mitä mulla on on jotain Efva Attlingin ajattomia hopeakoruja ja nekin oon saanut lahjaksi. Joskus oon ajatellut ostaa jonkun kalevalakorun roosanauha-korun. Kihlasormus mulla on tällä hetkellä alle 200€ arvoinen, mutta tunnearvoltaan valtava ja sit vihkisormukseen voi aikanaan panostaa hieman enemmän. Nelinumeroisia summia en siihenkään laittaisi, halvemmallakin saa ja ei sitä kukaan tule koskaan kyselemään, että paljonko toi maksoi. Tunnen kyllä yhden ihmisen jolle se hinta näissä on kaikki kaikessa ja hänellepä on siitä koitunut isostikin harmia kun 3000€ arkikäytössä ollut sormus on hävinnyt mökkireissulla :(
    Mielestäni korut ei ole se sijoituskohde mihin hirveästi rahaa laittaisin. Kihla&vihkisormukset on eri asia, koska ne hankitaan (toivottavasti) loppuiäksi ja ne ovat myös muisto niistä merkkipäivistä ja siitä rakkaudesta. Tykkään kyllä myös tavasta, että esimerkiksi puoliso ostaa naiselle jonkun korun/korusarjan osan kun heille syntyy lapsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Efva Attlingin koruja oon kyl miettinykin et millasiahan ne on, oon niist kuullu paljon hyvää mut en oo koskaan ehtinyt perehtymään asti. Ja kihlasormukset ei meilläkään ollu kalliit, satasen taisivat maksaa mut en halunnutkaan mitään timanttihärpäkettä, vaan ihan perus kultaisen renkaan :) Ja auttts just tota itekin aattelin, et ei mitään isoja kalliita sormuksia, ihan tavalliset vain, kun itekin oikeesti suoraan sanottuna vaan odotan sitä hetkeä kun sormus jää jonnekin hotellin pöydälle tai vastaavaa D:
      Ja mä en kans jotenkin jaksa sijoittaa koruihin, kun ihan niinkin tyhmä juttu kuin se, ettei kukaan nää kuinka kallis se koru on. En minä ainakaan erota 30 000€ timanttikorua 30€ halpakopiosta. Vihkisormuksiin sijoittaminen on tietysti asia erikseen. JA toi on kyl kaunis tapa toi joo! :) <3

      Poista
  13. Mä rakastin ennen kaikkia koruja (ei väliä oliko rihkamaa vai kalliimpaa), sitten yhtäkkiä tulin allergiseksi enkä pysty enää käyttämään muuta kuin kultaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua!! Toi ois ihan kamala tilanne D:Toisaalta, kultakorut on kauniita <3

      Poista
  14. Tämä oli kyllä hyvä ja mielenkiintoinen postaus! Pystyin osaksi samaistumaan, koska itsekin koen paremmaksi vaihtoehdoksi sijoittaa rahat johonkin muuhun kuin älyttömän kalliisiin koruihin. En tietenkään tuomitse mikäli jotkut tykkäävät sijoittaa hienoihin ja kalliisiin timanttikoruihin! Multakin löytyy kotoa ainoastaan muutama hieman kalliimpi koru (esimerkiksi rippikoruni maksoi 200e, jonka sain kummitädiltäni lahjaksi...), mutta muuten ostan juurikin sellaisia niin sanottuja alennuskoruja :'D Ehkä meikäläinenkin jossain vaiheessa oppisi käyttämään koruja hieman useammin. Rannekoruja olisi mahtavaa oppia käyttämään vaikkapa päivittäin!

    Korvakoruissa on se huono puoli, että itselläni ne ainakin helposti katoavat, joten käytän mielelläni halpoja, mutta sellaisia, jotka eivät aiheuta mulle allergista ihottumaa. Oon kadottanut niin monet ihanat ja tunnearvoltaan tärkeät korvikset, että vituttaa kyllä kuin pientä oravaa :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei mullakaan oo mitään pahaa sanottavaa jos joku tahtoo sijoittaa koruihin. Onhan nyt laadukas koru aina laadukas, mutta itte oon tällanen mämmikoura et ei oo mikään järki maksaa hukattavista asioista paljoa. Munkin korugarderoobi koostuu Glitterin outletista ostetuista parin euron jutuista :D Rannekoruihin haluisin tosiaan opetella!
      Ja joo voi ei :( Siis korviksista ite ootan kans sitä millon häviää, mut enemmän mä pelkään mun kihla- ja vihkisormusten puolesta!

      Poista
  15. Mä muistan että reagoin ihan samaan siinä jakossa:D Mä kadotan helposti koruja kun laitan ne aina illalla mihin sattuu :D Niin mun ei ainakaan kannattais sen takii hankkii mitään kauhean kallista!

    VastaaPoista