keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

*:・゚✧Tatuointi✧・゚:*

Piiiitkästä aikaa vapaapäivä kotona. Paljon on kotitöitä alla ja opinnäytetyötä ollaan viimeistelemässä, ihana kun kaikki haastattelut ollaan saatu hoidettua nyt ja voidaan aloittaa tämä tutkimuksen analysointi. Täytyy sanoa, että kyllä on ollut todella kasvattava tämä opinnäytetyön teko, ja varsinkin haastatteluista on saanut paljon voimaa. Niin ihana huomata miten vahvoja ihmisiä täällä meidän kanssamme on, ja samalla surullista huomata mitenkä tiettyjä ihmisryhmiä sorretaan niin vahvasti, ja joudutaan kärsimään siitä että ollaan rohkeasti sitä mitä on. Mitään maailmaa parantavaa opinnäytetyötä en usko että saamme tehtyä, mutta jos edes joku jossain avaisi silmänsä sen luettuaan. Teemme opinnäytetyötämme Setalle, ja toivottavasti Setakin saa opparista jotain irti. Me ainakin olemme saaneet. 
Vaikka opparin teko onkin kivaa, on siinä työtä. Välillä tuntuu elämän olevan sitä että herää, tekee töitä, tulee töistä kotiin tekemään töitä, että voi tehdä illalla vielä vähän lisää töitä ja sitten mennä nukkumaan. Ja homma jatkuu. En tiedä kyllä yhtään, miten sitä osaa elää sitten opintojen jälkeen, kun ei enää tarvitsekaan miettiä kouluhommia, vaan töiden jälkeen voi olla ihan vaan vapaalla. Kamalaa! 
No mutta se siitä! Tulin kirjoittelemaan teille tatskajuttuja. Olen miettinyt pitkään jo tatuointia. Jossain postauksessa joskus olen siitä puhunutkin, mutta onhan siitäkin jo aikaa. Olen tosi esteettinen ihminen, että tykkään asioista jotka näyttävät näteiltä. Ensialkuun mietinkin että otan vaan jonkun tatuoinnin, joka näyttää kivalta, ei sen syvällisempiä tausta-ajatuksia. Monta kertaa kuitenkin bloginkin puolella olen kirjoitellut, että viime vuosi oli todella rankka. Oikeastaan, 2016 kesän jälkeen alkoi se helvetti, joka on jatkunut siitä eteenpäin vuoden, ja ehkä varovaisesti uskallan toivoa nyt, että pahin on ehkä jo ohi. Toisaalta jos jotain tässä on oppinut, että kun luulet ettei homma voi enää paskemmaksi mennä, se menee kuitenkin. Elämääni varjosti kolme isoa menetystä, kolme kuolemaa. Syyskuussa, marraskuussa ja joulukuussa. Haluaisin jotenkin nämä kolme suurta elämääni mullistanutta menetystä kirjata ylös, mutta samalla, vuonna 2016 menin naimisiin elämäni rakkauden kanssa. Eli siis neljä asiaa ikuistettavana. 
Haluan kuitenkin vain yhden tatuoinnin. Ja pienen, en mitään koko selän peittävää. Numerot ovat ehdoton no no, siispä vuosilukua 2016 ei todellakaan. Mietin kyllä roomalaisin numeroin, mutta sekin on jotenkin vähän klishee mielestäni (näyttävät monilla tosi hyviltä, eli ei mitään niitä vastaan!). Se, miten saan tuon vuosiluvun merkattua on vähän kysymysmerkki, ja olen miettinyt että sen pois jättäminen voisi olla ihan jees. Kyllä minä (valitettavasti) muistan minä vuonna nuo kaikki pahat asiat tapahtuivat. Sitten miten menetykset merkkaa, ja miten ison rakkauden. Sydämetkin osaavat olla vähän tökeröitä, mutta ne ovat tässä listassa nyt kärjessä. Ja miten saa tuon kaiken nätiksi ja siroksi kokonaisuudeksi, joka ei vaan näytä ihan jäätävältä sekamelskalta. 
Sitten on vielä se paikka, minne. Nykyisessä työssäni ei saa olla näkyviä tatuointeja, ja näkyvälle paikalle sitä tatskaa en edes haluaisikaan. Siis tietty se saa näkyä tietyissä vaatetuksissa, mutta ei siten, että kun ihminen minua katsoo niin ensimmäisenä huomio kiinnittyy tatuointiin. Sitten vielä se, että minnekään hirveän lähelle intiimialueita en mitään muistotatuointia haluaisi, olisi se vähän hassua. Käsivarsi tai kylki on tällä hetkellä ne ykköset.
Täytyyhän tätä asiaa vielä kypsytellä aika pitkäänkin. Ehkä jonkinlainen suuri ahaa-elämys jossain vaiheessa syttyy, ja en näin epävarmana mitään aikaa minnekään lähtisi varaamaan. Haluan olla ihan täysin satavarma. Myönnän olevani vähän sellainen mullekaikkihetinyt-ihminen, ja siksi tällaisia isoja asioita on ihan tervettä pysähtyä miettimään muutamaksikin vuodeksi. Kuitenkin, olisi kivaa saada teiltä joitain vinkkejä, millaisia tatuointeija voisi tehdä. Googlettanut olen joitain ihan perusjuttuja, mutta olen aika noob vielä tällaisissa asioissa. 

28 kommenttia:

  1. Ihania kuvia, tosi kiva paita! Tsemppiä työn tekoon, kuulostaa kyllä vievän paljon aikaa. Jospa sinä vielä keksisit mahtavan tatuointi-idean. Itselle tuli ensimmäisenä mieleen kello, jonka viisarit ovat pysähtyneet vuoden 2016 kohdalle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Tosta paidasta tuli mulle nopeesti aika vakkari :'3 ja voi, kiitos ideasta! :)

      Poista
  2. ihan ekaksi: Mieti vielä. Tatuoinnit on niin fad ilmiö nyt, että todellakaan älä ota mihinkään näkyvään paikkaan, karsi se käsivarsikin paikkavaihtoehdoista. Ja myöhemmin jos harmittaa niin ei ole niin hankala peittää. Ja joo, mulla on tautointeja, 5 kappaletta, näkyvillä paikoilla eikä kaduta ikinä. Mutta jokaiselle ensikertalaiselle sanon saman. Pitää olla 30000% varma.
    Etkä varaa aikaa sitten "vaan johonkin" vaan etsit ihan ympäri Suomea tai ulkomaitakin sellaisen tekijän jonka kädenjälki tuntuu siltä, että tämän minä haluan. Mitä pidempi jono ja suositumpi taiteilija, sitä parempi hän todennäköisesti on. Se, että joutuu odottamaan vaikka vuoden päivät sitä varattua aikaa ei välttämättä ole huono asia. Eniten katuu yleensä ne ihmiset, jotka ottaa nimenomaan kaikkihetinyt-tyylillä täysin merkityksettömiä kuvia nahkaansa.
    Itse designia koskien kannattaa miettiä sellainen kuva jota jaksat katsoa lopun elämääsi. Onko se yksinkertainen, geometrinen, joku teksti, itselle merkityksellinen esine/asia...? Pääasia ettet kyllästy siihen seuraavan kahden kuukauden aikana.

    Onnea matkaan, etene asiassa rauhassa ja harkinnan kautta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoitinkin tohon et vielä muutaman vuoden tässä haluan miettiä. Oon niin superpessimistä et oon ihan varma et lisää merkittäviä menetyksiä tulee elämään, niin muistotatskaa pitää laajentaa :'D En oo tosiaan tän, enkä välttis enskään vuoden puolella ottamassa, mut halusin tehä tällasen mietintäpostauksen, et jos sais vaikka vähän lisää ideoita tätä kautta et vois laajentaa tätä omaa ajatusmaailmaa. Täs muutamii hyvii vinkkejä tulikin jo.
      Kiitoksia paljon! : )

      Poista
  3. Täällä yksi lukijasi, jolla on kymmenen tatuointia. Kylkeä en ehkä suosittelisi ekaksi paikaksi koska se on oikeasti tosi kivulias kohta. Tatuoinnin suunnittelun aloitan aina siitä, että minulla on joku idea ja sitten etsin tatuoijan joka tekee sen tyyppisiä juttuja ja jonka tyylistä tykkään. Itsellä on jo niin sanottu vakkari tatuoija, mutta kun tahdoin ottaa vesiväritatuoinnon otin sen toisella tatuoijalla joka tekee enemmän sellaisia. Tatuoijat myös tekee ja suunnittelee tatuointeja työkseen (ai älä vaan :D) joten heillä monesti hyviä ideoita. Itse olen löytänyt vakkaritatuoijani joka ymmärtää jo hyvin ideoitani, vaikka selittäisinkin ne miten huonosti :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitä kylkee mäki mietin et onko aika karu paikka nappasta tatuointi siihen :D Pitäs ehkä sit kun kokee olevansa valmis ni varaa aika johonki tatuointisuunnitteluun et katotaan ja vähän sais konsultaatioo :) VOi, tollanen vakkari ois tosi ihana :D

      Poista
  4. Mulla on yksi tatska ja sitä mietin lähemmäs kymmenen vuotta, ihan nuoresta asti:D Se on kyllä aika perus mitä monilla muillakin on, vieläpä samalla kohtaa missä usealla varmaan sama merkki, mutta se oli kuitenkin sellainen minkä minä halusin, ei väliä vaikka se saattaa esiintyä monen muunkin kropassa jossain kohtaa ellei jopa samassa. Enkä kadu!
    Tosiaan suosittelen miettimään tarkkaan mitä ottaa. Mulla on yksi tatska mielessä ja sekin tosiaan liittyy läheisen ihmisen poismenoon ja se tapahtui 2016 joulukuussa. Haluan kuienkin vielä miettiä pitkään ennenkuin sen lähden ihooni ikuistamaan, tatskaa ei pidä ottaa hetken mielijohteesta.
    Mielenkiinnolla odotan jos julkaiset lisää postauksia aiheesta ja jos suunnittelet sitä täällä bloginkin puolella:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Njoo mä en tajuu mikä ihme kilpailu on nois tatskoissa, et pitää olla mahdollisimman uniikkia ja jos on joku geneerinen juttu ni se on automaattisesti tyhmä/ruma/karsee. Mäkin mietin pitkään et ottasin tähtiä, ja tää tällä hetkellä vallitseva tatuointi-idea on _tosi_ yleinen kans. Ja muutama kaveri onkin sanonut jo et hyi älä, sellanen on kaikilla. Ja vähän sillee et so what jos on, se ois mulle merkityksellinen.
      Ja kattoo nyt, en ehkä uskalla julistaa tästä mitään täällä, kun luoja tietää mihin tulokseen tän kans nyt tuun :D

      Poista
  5. kylki on kuten jo sanottua tosi kivulias paikka, varsinkin ekaksi tatuoinniksi. sen sijaan nilkka tai pohkeen takaosa on myös helppo piilottaa jos sille on tarvetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin sitä mä aattelinkin et kipeetä tekee sen otto sit :D Ja nilkka ois myös aika hyvä :)

      Poista
  6. Oon ite ottanut tautointia noin kymmenen kertaa, oon ottanut ylävatsaan ja siitäkin mun blogissa juttua, se on niin henkilökohtaista aina että mistä tykkää, mä itse en kokenut kylkiluidenpäälle tatuointia kivukkaana sen enempää kun muutakaan. Kaikista kipein paikka mulle on ollut rannesyrjä ja se vuoti verta aivan sikana kun mikään muu tatska ei ole vuotanut.

    Kannattaa eka tatuointi ottaa mieluiten ei käteen tai käsivarteen, sillä pystyt sen helpoiten peittämään. Vaikka itse olen ottanut useammin tatskoja ja niitä löytyy, niin kaksi ekaa kaduttaa ja ne oon ottanut käsiin. Nyt on enää vain 1 tatska mikä kaduttaa kun ensimmäinen on jo korjattu :)

    www.finnlandsnorsk.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, sepä kun kipu on yksilöllistä. Ja voin kyl kärsiä sitä kipua jos nyt välttistä sen tatskan kylkeen haluan :) JA apua toi verenvuoto! Kamalaa D:
      Käsivarsi on kovana ykkösenä tällä hetkellä :)

      Poista
  7. En tiiä tykkäätkö yhtään, mutta mulle tuli jotenkin heti mieleen sellainen tatuointi, missä on neljä sydäntä neliapilan muodossa (tähän tyyliin http://www.helmikauppa.com/riipus-kukka-neliapila-antiikkihopeanvarinen-kpl-p-10348.html ). Siinä olisi neljä sydäntä ja myös neliapila tuomassa sulle onnea jatkoon<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voii en kestä, tää on aivan ihana ajatus ja toi onni-aspektikin tulis mukaan! VOi kiitos kaunis, tää lähti nyt oikeesti harkintaan!

      Poista
  8. Ihania kuvia, etenkin tuo viimeisin! <3

    Mulla on vähän samanlaisia sekalaisia ajatuksia tatuoinneista, koska en oikein tiedä, mitä tarkalleen ottaen haluaisin ottaa ja mihin. Mietin, että onnenkissa vasemmassa käsivarressa olisi ihana, mutta sellainen, joka muistuttaisi lähinnä omaa lemmikkiäni. Haluaisin muutenkin koko vasemman käteni täyteen, mutta oon vasta päätynyt satavarmasti kahteen kuvaan, jonta haluan ottaa :'D En halua mitään yksittäisiä kuvia siellä täällä käsivartta vaan kaikki vähän niin kuin yhdistettynä!

    Toivottavasti kuitenkin keksit, millaisen tatuoinnin haluat ja millaiselle paikalle! *_* On tärkeää miettiä tarkkaan, ettei ala kaduttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis <3
      Oo ja toi suunnitelma kuulostaa tosi kivalta! Kissatatuoinnit on niin best! Ja mä toivon kans et keksisin jonkun hyvän idean, sillä tosiaan haluaisin sen tatskan ottaa muistoksi. Mietitty on pitkään ja varmaan saman verran mietin nyt jatkossakin :)

      Poista
  9. Hyvä ja pohdiskeleva postaus :) Mulla ei ole tatuointeja, mutta jo kymmenisen vuotta olen paria ideaa pyöritellyt mielessäni. Saa nähdä miten ja milloin toteutan ne, vai toteutanko ikinä... Ja hei, todella kauniita nuo kuvat ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3 Ja tällast tää nyt on tää tatskan otto, miettimistä, miettimistä ja miettimistä :D Toivottavasti saat jonkun hyvän ratkaisun <3

      Poista
  10. Tsemppiä opparin viimeistelyyn! :)

    Minäkin olen vuosia pyöritellyt mielessäni tatuoinnin ottamista, juurikin aivan pienen ja helposti peitettävän. Saa nähdä, toteutanko sitä koskaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä, niitä tarvitaankin! :)
      Ja kerro sit ihmeessä mihin lopputulokseen tulit tatskan kanssa :)

      Poista
  11. Voi muru, sulla on ollut varmasti aivan hirmusen rankkaa ja nostan hattua kuinka jaksat vaan kaiken ohella painaa duunia ja koulua! :/<3 Tatuointi on kyllä ihana idea, mun mielestä on hyvä ajatus ottaa iholle tatuointi, joka kertoo tarinoita elämästä<3 Ihanaa torstaita :-*

    VastaaPoista
  12. Kuten jo pohditkin niin kannattaa tosiaan kunnolla ottaa aikaa tatuoinnin pohdinnalle. Väkisin keksitystä harvoin tulee hyvää. Itselläni on nyt kolme tatuointia. Olen aina mennyt sillä periaatteella, että idean kuuluu säilyä muuttumattomana ensin vuoden ajan ennen kuin lampsii tatuoijalle varaamaan aikaa :)

    VastaaPoista
  13. Mä ite tykkään tosi paljon tatuoinneista ja haluan ehdottomasti lisää:) Munkin on semmosissa paikoissa, että saa tarvittaessa piiloon esim töissä. Sulle sopisi kyllä hyvin tatuointi vaikkapa olkavarteen, yläselkään tai nilkkaan :)

    VastaaPoista
  14. Mielenkiintoinen postaus, kun itsekin olen välillä ensimmäisen tatuoinnin ottoa suunnitellut! Halusin vaan kommentoida, kun aika monet kommentoi, ettei suosittele kylkeä, kun on niin kivulias. Mutta omasta mielestäni sen ei pitäis vaikuttaa asiaan. Tai että jos joku muu paikka ois ihan yhtä kiva, niin sit kipuherkkyys voi olla hyvä kriteeri, mut jos oikeesti haluat sen tatuoinnin just kylkeen ja se tatuointi on kuitenki niin pysyvä asia, että ite en ainakaan jättäis sitä "unelmaideaa" toteuttamatta vaan sen takia, että joutuu kestää vähän kovempaa kipua. Kuitenkin lyhyt aika sun loppu elämään verrattuna :D

    VastaaPoista
  15. Heh mä oon taas vähän eri mieltä kuin suurin osa ihmisistä ja mun mielestä kun täällä vaan kerran ollaan niin ei tatuoinnin ottaminen ole niin vakava asia :) Itselläni on yli kymmenen ja yhtäkään sekuntia en ole katunut vaikka näkyvillä paikoilla osa onkin :) Mun mielestä ne on vaan ihmisillä niin upeita ja kertoo paljon! Mut kukin tyylillään ja onhan se varmasti fiksua miettiä ja pohtia mutta itse olen mennyt vähän sellasella YOLO-tyylillä :D

    Mulla ei kylki edes ollut niin paha ja kun se kipu ei kuitenkaan kovin kauaa kestä niin kyllä siitä hyvin selviää! :)

    VastaaPoista