keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

*:・゚✧Lately pictures✧・゚:*

1. ja 2. Berliinissä hääpäivän asukuvan palasia. 3. Herkkudrinkit mitkä nautittiin Berliinissä tv-tornin baarissa! Minulla oli cosmopolitan, ja Christianilla joku heidän oma sekoituksensa, jonka nimeä en nyt muista. 4. Onnellinen nainen Chanelilta palanneena!
 1. Chanelin ostokset on aina pakattu vaan niiiin nätisti, ettei niitä edes raaskisi avata. 2. Rakas 💕3. Minulla oli kaunis ajatus toteuttaa unboxing myös Louis Vuittonin tahitiennestä, mutta tämä olikin ainoa kuva jonka loppujen viimeksi jaksoin ottaa. 4. Pre-synttärijuomat parvekkeella!
1. Synttäreillä linnanmäellä! 2. Ja Lintsin jälkeen sitten kuohuvalle keskustaan, jonka jälkeen 3. Stockmannin rooftop bariin! Paikka on aina ihan sikatäynnä, ja pakko kyllä sanoa että tykkään Loisteen kattoterassista paljon enemmän muutenkin. 4. Asukuvaa päivältä, kun lähdettiin käymään Tallinnassa. 
 1. Vaikein asento ikinä ! Ei oikein olla sellaisia pusukuva-ihmisä, ja meidän yhteiskuvat näyttää aina aika karseilta. Kuitenkin niitä silloin tällöin on vaan pakko ottaa, ja tämä on tyyliin onnistunein otos ikinä, ja näytetään tosi vaikeilta tässäkin :D 2. Tätä Noccon ananasjuomaa oli ihan pakko viimein itsekin ostaa, kun se kaupassa käveli vastaan. Ihan jees, mutta purkki on tässä parempi kuin juoma itsessään. 3. Laivalla myytiin näitä ihania korealaisia maskeja! Tehokkaita olivat, vaikka tuoksut eivät olleetkaan niin herkullisia kuin olisi kuvitellut. 4. Tapaksilla ~
1. Random asukuvaa joltain päivältä. 2. Lisää tapaksia! :D Rakastuttiin Casa Largon tapasvalikoimaan, ja kun sieltä vielä saa edullista valkoista sangriaa, niin ehdottomasti piti mennä vielä toistekin! 3. Kun aurinko paistaa, pitää ottaa siitä ilo irti! Lenkille ja jätskille! 4. Yhteistyöpostauksen tekoa. 
1. Parvekkeen sisustelua. Olen nyt pesiytynyt parvekkeelle nautiskelemaan aina kun on aurinkoista, tai jopa sadesäällä. Kaivoin Vesannolta vanhat W.i.t.c.h.-lehdet, ja lukaisin ne jo kaikki lävitse. Eli nyt on haku päällä, jos sinulla on W.i.t.c.h.-lehtiä numerosta 60 eteenpäin, myy omasi minulle💓Tuli myös yksi päivä sellainen fiilis, että olisi kivaa lukea piiitkästä aikaa Cosmopolitania!
1. Asukuvailuta, kun ulkona niheä keli kuvien ottoon. 2. Nyt siellä Loisteen kattoterassilla. Kävi aikamoinen mäihä, että on aurinkoinen keli, lämmintä ja vielä nurkkapaikka kattoterassilta! 3. Samaa iltaa, rändöm naamakuva. 4. Vennistä saa ihan superherkullisia mocktaileja, itsellä popcorn-mocktail. 
 1. Asukuvaa kissanhakureissulta Vaasasta! 2. Käytiin jossain rantapaikassa lasillisilla, auringonlasku oli niiiin kaunis, vaikkakin keli kävi vähän kylmäksi. 3. Tapaskestittelyä meillä kotosalla. 

Huh että oli työmaa tämän postauksen teossa, ja surukseni saan huomata että osa kuvista on silpoutunut alaosasta ihan hassusti... Kansio, jossa nämä kuvat kollaasia varten oli sekoittautui ihan täysin, ja vaikka tätä miten järjesti, ne kuvat olivat ihan mielivaltaisessa järjestyksessä. Kestikin siis ikä ja terveys, kun aloin etsimään näitä kuvia ja muokkailemaan ja kaikkea. Argh! 
No mutta, tässä tällainen setti julkaisemattomia kuvia, joita halusin teille esitellä. Osa onkin vilahtanut snapchatissa ja instassa. Toivottavasti tykkäätte tällaisistakin postauksista <3
Nyt rupean laittautumaan, ja siivoilemaan, meikällä alkoi nimittäin nyt kolmen päivän vapaat!

23 kommenttia:

  1. Niin ihania, kesäisiä ja elämänmakuisia kuvia! <3

    VastaaPoista
  2. Kiva kun jaksoit nähä vaivaa tän postauksen tekemisessä :)Tämmösii jatkossakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. VOi kiitos, ihana huomata ettei turhaa työtä tullu tehtyä <3

      Poista
  3. Kiva postaus, näitä vois tulla lisää! Aika luksus elämältä näyttää toi teidän arki näiden perusteella :D Kun ite tein tän ni oli kyllä aikalailla vaan maisemakuvia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nooo blogisa nyt yleensäkin näytetään vaan luksuspuoli ;D En mä tänne kuvia laita siitä kun luuttuan kissankakkea matolta tai hinkkaan huulipunatahroja juomalaseista, tai isken kalapuikkoja uuniin kun ei vaan jaksa laittaa ruokaa XD Kiva et tykkäsit, näitä varmasti tulee jatkossakin! :)

      Poista
  4. Ihana postaus! Tuli mieleen että onkohan omat vanhat W.i.t.c.h.-lehdet vielä jossain vanhempien kotona, olisi ihan nostalgista lukea läpi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Ja siis oli ihan parhautta lukea noita lehtiä! :D Suosittelen et hae ne ihmees ja ota luku-urakaksi! :)

      Poista
  5. Ihana toi yks random asukuva, missä valkoinen pitsipaita! Ootpa upee! <3 Tommonen farkkulook pukee sua niin hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äää voi että, kiitoksia kiitoksia <3 Ihana kuulla et tykkäsit :) Pitää alkaa harjottelee enempi pitämään noit farkkuja.

      Poista
  6. Tässä näkyy nii monia sun laukuista ja voi että mä oon niin kateellinen sun kokoelmasta! :D ja mistä toi cropattu addun huppari on, aivan ihana!😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha voi että! :D Kiitos! Ja toi addun crophuppari on Nelly.comista tilattu :)

      Poista
  7. Tosi kivoja juttuja tässä postauksessa! Olin lapsena ihan witch hullu ja meillä löytyy niitä jostain lehdestä 4 tosi pitkälle asti. Äiti kysy kerran että eikö ne vois jo heittää roskiin, mutta sitä en suostu tekemään ainakaan seuraavaan 50 vuoteen! 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiii sano äidilles että ehdoton ei!! Mä olin kans Witch-fani henkeen ja vereen ja aina leikittiin vaan witch-tyttöjä jne :D Ja kyllähän toi sarja on oikeesti tosi hyvä, vaikka jutut onkin vähän hassuja näin aikuisiällä lukiessa (13v rakastuu palavasti kahden tapaamisen jälkeen ja koko loppuelämä rakennetaan tän "rakkauden" varaan jne :'D ).

      Poista
  8. Olipas kiva postaus, tällaset arkiset kuvakatsaukset on virkistäviä :) Toi Vaasassa ollut terassi missä kävitte on nimeltään Strampen ja yks ihan kivoimmista kesäillanviettopaikoista Vaasassa, kuten se koko Hoviskan ranta missä kyseinen terassi sijaitsee :) tuli hetken häivähdyksenä vaasaikävä, harmi että kun lokakuussa palaan sinne yliopiston penkkejä kuluttamaan niin noi terdekelit on ohi ja Strampen kiinni... :D ja jaan rakkautesi w.i.t.c.h.-lehtiin, vitsi ku pääsis lukee niitä pitkästä aikaa taas <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihana et tykkäsit! Ja toi oli tosi ihana toi terassi! Harmi joo, sillon voi kyl olla jo sen verran kylmä et terdellä istuminen on jo vähän... ikävää :D Ja hauskaa oikeesti huomata miten iso juttu tää witch sillo aikanaan oli :D

      Poista
  9. En raaski myydä mun W.i.t.c.h.-lehtiä, mut voin lainata sulle numerot 60-95 jos tosissaan haluut :D Asun Helsingissä ja voin tuoda jonneki metroasemalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi heii se ois kivaa! Mä koklailen viel ettii jos joku möis (en oikeen oo löytäny foorumia mistä kysellä), mut jos en ostettavia löydä ni ois kivaa jos sais lueskella läpi *_*

      Poista
  10. Aivan ihania kuvia, mä niin tykkään tämmösistä sekalaisista postauksista<3!

    VastaaPoista
  11. Kun sanoit että nuo korealaiset maskit olivat tehokkaita niin mihin ne oikein sinulla tehosivat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne kosteutti tosi voimakkaasti ja piti ihon siloisena pari päivää :)

      Poista