tiistai 25. heinäkuuta 2017

*:・゚✧Enjoyin' rainy days✧・゚:*




Parvekkeesta on tänä kesänä tullut kyllä yksi lempparispottejani meidän kotoa, vaikka pahoin pelkäsin etten tule viihtymään parvekkeella ollenkaan, kun takapihan puisto jyrättiin tasaiseksi, kesä on kurja ja linnut käy kilpaa kakkimassa kaiteen valkoiseksi. Kaikesta huolimatta, kun saatiin tuo sohva tuohon partsin nurkkaan ja grilli ollut kuumana useampaankin otteeseen, ei tuota mestaa voi olla rakastamatta. Minun W.i.t.c.h.-projekti saapui päätökseen, joten nyt nappasin hyllystä Princess Ai-mangat ja voi että nuokin ovat tosi inspaavia. Seuraavaksi sitten haen Vesannolta vanhat Inuyashat ja aloitan sen urakan! 
Haettiin Christianin kanssa viime maanantaina Malmin aseman kojulta mansikoita, ja napattiin ruusulimpparit messiin. Suosittelen lämmöllä, että käykää kurkkaamassa aseman vihannes- ja marjakoju, sillä siellä on tosi edullisesti aina kaikenlaista. Siinä sitten oli hyvä istua parvekkeella ja syödä mansikoita ja katsoa vesisadetta. Kissakuva on sitten ihan sisältä, parvekkeelle ei mokomalla ole mitään asiaa, kun partsi ei ole lasitettu. Kovasti kyllä Ilona on alkanut palastaa parvekkeelle, ja aika uhkaavasti jo tuijottaa tuuletusikkunaakin, joka usein päiväsaikaan on avoinna parvekkeelle. 
Mites te parvekkeelliset, tykkäättekö viettää aikaa partsilla säällä kuin säällä?

28 kommenttia:

  1. Joskus kun muutan omaan asuntoon, niin ehdottomasti tahdon parvekkeen! Mun mielestä parvekkeella on niin ihana istuskella :)
    Kisu on kyllä niin suloinen! Kannattaa ehkä harkita valjaiden ja hihnan hankkimista, jos kissa kovasti parvekkeelle kaipaa. Voi toki olla, jos teidän kissa hiukan arastelee, ettei niitä ihan vielä kannata hankkia, mutta jossain vaiheessa. Siskon kissa on nimittäin aivan hullaantunut terasseihin ja tahtoo pihalle kaiken aikaa. Aluksi se vähän vierasti valjaita, mutta kun tajus mistä on kyse niin se tottui niihin tosi nopeasti ja ihan innolla hyörii niissä pihalla :)

    Sara V

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei tää oli oikeesti ihan mahti-idea! Kiitos! Käytiinkin jo mustissa ja mirrissä valjaat hankkimassa :D Oishan se mukavaa jos kissa vois olla parvekkeella meidän kanssa, mut ilman lasitusta/valjaita se ei oikeen oo turvallista. Ei vielä viititä noita valjaita ton päälle repiä, mut tästä ajan myötä vois kokeilla! :) Kiitos paljon!

      Poista
  2. Voin kyllä kuvitella, että parvekkeella viihtyy säällä kuin säällä kunhan tarkenee :) Just ihanaa lukea ulkona viltin alla kirjoja ja syödä herkkuja ♥

    ♥: Ane

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nimenomaan!:) Ja tuolla tosiaan on mullakin viltti, että jos vähän on vilpoisaa niin silti tarkenee istuksia :)

      Poista
  3. No siis jos meidän parvekkeelle mahtuis sohva tai jotain muuta kuin noi chilit niin kyllä mä sielä datailisin ja hengailisin :) On vähän harmi että nyt chilien kasvatus vie sen hengailu-mahiksen mutta sit tavallaan se on osa olkkaria kun kesällä nukutaankin parvekkeen ovet auki aina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oii chilitarha! Mekin haluttas kasvattaa tos partsilla jotain, mut eihän se onnistu kun tääl tuulee niin pirusti et aina tuuli on katkonu tai kaatanu meijän istutukset ;A;

      Poista
  4. Mäkin tykkään istuskella parvekkeella ja katsella vesisadetta, välillä ottaa aurinkoa ja ihan vaan olla :) Kivoja kuvia!

    VastaaPoista
  5. Oi että, ihanaa cozya parvekkeella!<3 Mulla on vähän ikävä omaa partsia, joka edellisessä kämpässä oli ja vieläpä lasitettu :) Grillailu partsilla kuulostaa parhaalle :P<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Ja mä oon niin onnellinen et meil nyt on tää partsi, edellises kämpäs se oli niin pieni ja vähän turhakin :D

      Poista
  6. Meillä on lasitettu terassi ja parveke, joten niissä kummassakin tulee vietettyä aikaa. Oonkin oottanu koko kesän, että tulis oikeen kunnon ukkonen, jota pystyisin kattomaan meidän parvekkeelta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ukkosta se vasta onkin magee ihmetellä partsilta :D Yhteen myräkkään oon osunu silleen et olin kotona, ja oli se ihan lungia särppiä teetä ja ihmetellä siinä :)

      Poista
  7. Oi, Princess Ai, siitä on niiiin kauan, kun luin niitä viimeksi, että tuli tosi nostalginen fiilis, kun näin ton kuvan! :D Meillä on partsilla pieni puutarha, mutta jos rehellisiä ollaan, tykkään viettää siellä aikaa vain iltaisin ja sadepäivinä, koska keskipäivän paisteessa siellä on trooppisen kuumaa ja lisäksi lämpimällä säällä siellä pörrää kaiken maailman pörriäisiä, enkä ollenkaan viihdy pörisevien ötököiden kanssa niin pienessä ja vielä semisuljetussa tilassa. :D Mutta iltaisin ja sadepäivinä mikään ei ole niin ihana paikka kuin omassa parvekepuutarhassa hengailu. <3

    viikarivartti.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Princess Ai on oikeesti kyl kans hyvä :D En tajua miten se aikanaan sai niin sikahuonot arvostelut lehdissä. Mä tykkään kyl, vaik onhan toi piirtojälki välillä vähän laiskaa.
      Ja joo no ymmärrän ton, et lasitettuna tulee varmasti siel aika kuuma, ja sit noi kaikki hötiläiset :D Meil vierailee tos vaan pari kimalaista aina aika-ajoin, mut kun nekin tajuaa ettei tossa oo niille mitään, ne häipyy :D

      Poista
  8. Mä tykkäsin kerrostaloasumisessa nimenomaan parvekkeesta! Mulla oli siellä riippumatto, jossa pystyi ottamaan päikkäritkin kaikessa rauhassa. :) Nykyään on vähän isompi lasitettu kuisti, mutta ei toi terassikalusteissa löhöily kyllä riippumattoa voita! pitäsi ottaa joku terassin sisutukseen liittyvä projekti niin saisi sitä viihtyvyyttä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riippumatto kuulostaa kyl taivaalliselta, pitäs ehkä itekin hankkai sellanen *_* Kiitos tästä vinkistä!

      Poista
  9. Mäkin oon tykästynyt nyt parvekkeella oleskeluun kun sain sen meidän partsin viimein valmiiksi! Pitääkin varmaan aloittaa luku-urakka itsekin kun hain laatikollisen mangaa porukoilta:'D Inuyasha on mun lemppari sarja, ollut ihan aina sen ilmestymisestä lähtin, mutta eka on kyllä pakko lukea Ranmat. Siinäpä kaks sarjaa jotka olen joka kesä kolunnut läpi viime kesää lukuunottamatta. Princess Ait meni mulla viimeksi kirpparilla, karsin hirveesti omia mangoja ja nyt harmittaa kun en niitä lukaissut ennen myyntiä:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha kannattaa ehdottomasti :D Ja voi Inuyasha oli ihan parhautta silloin <3 Siitä on niin kauan kun sen sarjan loppuun luin, et ihan kiva varmaan ottaa taas pokkarit kauniiseen käteen ja lukaista :) Ehkä säästän ne ens kesään sit :D Ja voi hitsit! Mä myyn sulle takas noi omat Princess ait kun oon ne saanu päätökseen ;D

      Poista
  10. Parvekkeella oleilu on ihan parasta<3

    VastaaPoista
  11. Parveke on tosi ihana olla! Siellä on kiva juoda vapaapäivinä aamutee ja lukea kirjaa. Viileämpinä päivinä sitten vaan neuletakkia niskaan. Yleensä tykkään käyttää parveketta myös alkusyksystä. Sytyttelen kynttilöitä, laitan villasukat jalkaan ja fiilistelen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan! :) Mullaki partsilla vilttiä ja hupparia siltä varalta jos sattuu olemaan kylmää (ja tänäkesänähän kylmää on riittänyt) et silti voi istuskella siel :)

      Poista
  12. Mäkin rakastan meidän lasitettua parveketta ja siellä hengailua<3 Meillä on siellä Fatboy, joten löhöily onnistuu paremmin kuin hyvin :D Oon myös maistanut tota ruusulimpparia ja se oli kyllä hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi Fatboy <3 Kuulostaa ihanalta! :) Ja toi limsa oli kyl hyvää!

      Poista
  13. Tykkäisin viettää aikaa parvekkeella, jos vain olisi sellainen XD Mutta tuo teidän parvekkeenne näyttää niin kotoisalta! Ja voi hitsit, tuli oikein kunnon flashbackit ala-asteajoista, kun itsekin luin silloin tuon Princess Ai -mangan. Voisihan niitä silloisia lempparimangoja koittaa löytää jostain, olisi ihana palata ajassa osittain taaksepäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Princess Ai on ihan paras sarja! Nykyisin Suomessa on julkaistu aika kökköjä sarjoja, oottelen et joku Arina Tanemuran uusista vaikka käännettäs suomeks ja julkaistais, ni sais vähän jotain uutta luettavaa...

      Poista
  14. Ihanan näköinen parveke, kyllä tuolla todellakin viihtyy vähän sateisemmallakin säällä! <3

    Mutta pakko kysyä, mitä tarkoittaa tuo, että kissa on alkanut "palastaa parvekkeelle", ihan uusi sanonta mulle, mutta onko se vain jokin murresana jota en tiedä :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän <3
      Haha savolaista kieltä, palastaa = haluta, tahtoa :D

      Poista